Kylmä Kosto - Mitä pielessä? (Spoilereita)

Kylmä Kosto (Cold Pursuit) o n itse asiassa uudelleenfilmatisointi aiemmasta elokuvasta, kuten itse asiassa myös on esimerkiksi Al Pacinon tähdittämä Insomnia -jota ei mainostettu uudelleenfilmatisointina.

Elokuvassa Liam Neeson palaa koviksen rooliin Nels Coxmanina, aura-auton kuljettajana, joka työkseen puhdistaa teitä lumesta Denverin ja Kehoen alueella. Elämä menee mukavasti. Hänellä on vaimo (Laura Dern) ja poika ja hänet itse asiassa valitaan vuoden kaupunkilaiseksi.

Sitten kuitenkin kaikki muuttuu, kun Nelsin poika murhataan. Hän ryhtyy jäljittämään ja eliminoimaan poikansa murhaajia.

Varsin viihdyttävä toimintapätkä, vaikka siinä onkin Takenin jälkimakua havaittavissa jossain määrin.

Yksittäisistä:

1. Liam Neeson ei tapa ketään näissä alkukohtauksissa
2. Laura Dern
3. Plussaa siitä, että Dernillä ei ole ällöttävää violettia friikkitukkaa kuten Last Jedissa
4. Miksi Nelsin pojan murhaajat yleensä vaivautuivat tuomaan tämän keskustaan ihmisten nähtäväksi tämän kuoltua? Olisihan hänet johonkin syrjäkujallekin voinut dumpata.
5. Nelsin pojan hautajaisissa on lumimyrsky, mutta kaikki ovat tietenkin paljain päin.
6. Nelsin poika leffassa on Liam Neesonin poika myös oikeassa elämässä.
7. Miten kukaan Nelsin Speedon seurassa nähnyt ei tiennyt jälkeenpäin välittää Vikingille tietoa tämän tapaamisesta Nelsin kanssa juuri ennen katoamistaan?
8. Nels ei ole oppinut dekkareista, että klassinen kämmenet suoraan kurkulle tyylin kuristus ei ole kuristuksena kovinkaan tehokas.
9. Me Kaksi ja Irenen makua kohtauksessa, jossa Speedo virkoaa ensimmäisen kuristuksen jälkeen.
10. Viking terveysfriikkinä gangsterina.
11. White Bullin jengi selkeätä rasismia intiaaneja kohtaan
12. White Bullin kovanaamat saivartelevat sanan "reservation" poliittiskorrektista sisällöstä hölmöhkön vastaanottovirkailijan kanssa.
13. Vastaanottovirkailija ei oikein hiffaa, että imartelu ei tee vaikutusta White Bulliin
14. Liam Neeson sattumoisin pelastaa Vikingin pojan hengen viemällä tämän ennen White Bullin kovanaamoja. Sopiva sattuma on sopiva.
15. Salamurhaaja, joka myy päämiehensä kohteelle voitosta tuskin pysyy kauan salamurhaajana.
16. Miksi Nels yleensä päätyy käyttämään salamurhaajaa? Hän onnistuisi listimään Vikingin yksinkin riittävällä valmistelulla
17. Tietenkin Viking tappaa juuri hovimestarinsa homorakastajan hyvitelläkseen White Bullia
18. White Bull itse asiassa ampuu sanansaattajaa
19. White Bullin jengi mieluummin riippuliitää kuin metsästää kilpailijoita.
20. Miksi White Bull vaivautuu listimään Vikingin pervokätyrin hotellihuoneessa, kun tavoite piti olla "poika pojasta" eikä "pervo pojasta"?
21. Poliisit itse asiassa eivät tunnista Vikingin poikaa, jonka Nels on sopivasti vienyt kaikkien nähtäville aurausreissullaan.
22. Viking selviää tarpeeksi kauan mutistakseen keskeneräisen viestin vaimolleen.
23. Outo riippuliito-kamikaze elokuvan lopussa.
0184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

BogBoomers kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu