Parhaan kuvauksen pakkoruotsin mielettömyydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta kirjoitti eräs yleisökeskustelussa tänään iltalehdessä:
”Opiskelen amiksessa [tarkoittanee ammattikorkeaa] toista vuotta tietojenkäsittelyä. Kolmannen vuoden keväällä aivan opintojen loppuvaiheessa eli kaksi ja puoli vuotta opintojen aloittamisen jälkeen opintosuunnitelmassa tulee pakollisena aineena eteen AMMATTIRUOTSI (virkamiesruotsi). Jotkut opiskelijat menevät jatko-opintoihin suoraan lukiosta jotkut paljon myöhemmin; ehkä 40-60 kymppisinä koska oppimisen täytyy olla jatkuvaa ja aloja täytyy sillointällöin vaihtaa. Itse olen 40-kymppinen, joten lukion ja yläasteen ruotsin kielen opinnoistani on aikaa yli 20 vuotta. En ole elämäni aikana koskaan käyttänyt pakko-oppimaani ruotsin kielen”taitoa” mihinkään. Kuitenkin noin vuoden kuluttua minun oletetaan suoriutuvan 5 op:n AMMATTIRUOTSINKIELEN opinnoista 🙂 Tilanne vastaa sitä että minun täytyisi oppia (tai jo valmiiksi osata) sujuvasti vaikka Arabian kieltä. Hassua sekin että ruotsin kieltä pitää opiskella vielä korkeakouluissakin vaikka sitä on pakolla jo opiskeltu ylä-asteella ja lukiossa ainakin 6 vuotta – ja täysin turhaan! Olen jo päättänyt että keskityn ainoastaan ohjelmointiopintoihin ja jätän kaiken muun poliittisin tarkoitusperin meille pakko tyrkytettävän huuhaan tekemättä – pitäkää tunkkinne. Ei tässä maassa ole missään mitään järkeä.”
Tämä on järjetöntä monen muunkin kuin nelikymppisten ammatinvaihtajien kohdalla. Ammattikorkeaan sinnitelleet maahanmuuttajat ja erilaiset oppijat ovat yhtä lailla liemessä. Ammattikorkeilta tulee viestiä, että pakkoruotsin kursseilla käydään kolmekin kertaa saamatta koetta läpi.
Ja kyseessä on aikuiset ihmiset, jotka tietävät kyllä, ovatko menossa vaikkapa ohjelmoijiksi yrityksiin vai pinnistelevätkö virkamiehiksi antamaan ruotsinkielistä palvelua.
Miksi pakkovirkaruotsia ei ole ryhdytty purkamaan? Missään maailmassa ei ole kaikille akateemisille sysätty pienen vähemmistökielen osaamisvelvoitetta osana muuten kansainvälistä opetussuunnitelmaa. Siis niillä opinnoilla, joilla muista maista valmistuu alansa arvostetuksi taitajaksi on meillä Suomessa vielä ”ruotsia vaille valmis” ja epäpätevä vaikka ikuisesti.
Mitä tämä on!
”Opiskelen amiksessa [tarkoittanee ammattikorkeaa] toista vuotta tietojenkäsittelyä. Kolmannen vuoden keväällä aivan opintojen loppuvaiheessa eli kaksi ja puoli vuotta opintojen aloittamisen jälkeen opintosuunnitelmassa tulee pakollisena aineena eteen AMMATTIRUOTSI (virkamiesruotsi). Jotkut opiskelijat menevät jatko-opintoihin suoraan lukiosta jotkut paljon myöhemmin; ehkä 40-60 kymppisinä koska oppimisen täytyy olla jatkuvaa ja aloja täytyy sillointällöin vaihtaa. Itse olen 40-kymppinen, joten lukion ja yläasteen ruotsin kielen opinnoistani on aikaa yli 20 vuotta. En ole elämäni aikana koskaan käyttänyt pakko-oppimaani ruotsin kielen”taitoa” mihinkään. Kuitenkin noin vuoden kuluttua minun oletetaan suoriutuvan 5 op:n AMMATTIRUOTSINKIELEN opinnoista 🙂 Tilanne vastaa sitä että minun täytyisi oppia (tai jo valmiiksi osata) sujuvasti vaikka Arabian kieltä. Hassua sekin että ruotsin kieltä pitää opiskella vielä korkeakouluissakin vaikka sitä on pakolla jo opiskeltu ylä-asteella ja lukiossa ainakin 6 vuotta – ja täysin turhaan! Olen jo päättänyt että keskityn ainoastaan ohjelmointiopintoihin ja jätän kaiken muun poliittisin tarkoitusperin meille pakko tyrkytettävän huuhaan tekemättä – pitäkää tunkkinne. Ei tässä maassa ole missään mitään järkeä.”
Tämä on järjetöntä monen muunkin kuin nelikymppisten ammatinvaihtajien kohdalla. Ammattikorkeaan sinnitelleet maahanmuuttajat ja erilaiset oppijat ovat yhtä lailla liemessä. Ammattikorkeilta tulee viestiä, että pakkoruotsin kursseilla käydään kolmekin kertaa saamatta koetta läpi.
Ja kyseessä on aikuiset ihmiset, jotka tietävät kyllä, ovatko menossa vaikkapa ohjelmoijiksi yrityksiin vai pinnistelevätkö virkamiehiksi antamaan ruotsinkielistä palvelua.
Miksi pakkovirkaruotsia ei ole ryhdytty purkamaan? Missään maailmassa ei ole kaikille akateemisille sysätty pienen vähemmistökielen osaamisvelvoitetta osana muuten kansainvälistä opetussuunnitelmaa. Siis niillä opinnoilla, joilla muista maista valmistuu alansa arvostetuksi taitajaksi on meillä Suomessa vielä ”ruotsia vaille valmis” ja epäpätevä vaikka ikuisesti.
Mitä tämä on!
Vastaukset 46
Vanhimmat
Eikö kannattaisi osoittaa sanansa poliitikoille, jotka ajavat pakkoruotsia pois (- vai onko heitä...?)
"Hassua sekin että ruotsin kieltä pitää opiskella vielä korkeakouluissakin vaikka sitä on pakolla jo opiskeltu ylä-asteella ja lukiossa ainakin 6 vuotta –"
Ruotsin kieltä ei opiskella korkeakouluissa, vaan pikemminkin testataan, että ruotsi on hallussa. Minusta tämä on erinomainen asia. Olisihan vähän hullua, että kieltä on luettu 6 vuotta ja sen osaamista ei saisi kertaakaan testata ennen valmistumista. Valmistumisen jälkeenhän sitä voi tarvita. Ei niitä kieliä turhaan lueta, tarkoitus on käyttää kieliä ja oppia niitä lisää työelämää ja muutakin elämää varten.
"Olisihan vähän hullua, että kieltä on luettu 6 vuotta ja sen osaamista ei saisi kertaakaan testata ennen valmistumista."
Koulussa on käsittääkseni kokeet. Nyt kirjoittaja on korkeakoulussa.
Korkeakoulussa siis vain testataan, mitä muistaa kielestä, jota ei ole tarvinnut kahteenkymmeneen vuoteen ja jonka käyttöön oma tutkinto ei mitenkään liity.
Mikähän tässä on hulluinta...
Ai niin, miksi sen insinööriparan pitäisi osata ruotsia!?
Aika harva korkeakouluopiskelija valmistuu korkeakoulusta 20 vuotta koulun ruotsin opintojen jälkeen (!)...
Et tunne ammattikorkeiden opiskelijajakaumaa! Monilla linjoilla parikymppisiä on tuskin lainkaan, nelikymppisiä on eniten eikä yli viisikymppisetkään ole harvinaisia.
Ai niin, miksi sen insinööriparan pitäisi osata ruotsia!?
ai, 40-50-vuotiaiden opiskelijoiden ehdoillako sitä nykyään mennään korkeakouluissa ??? en tiennytkään...
Onko elinikäknen oppiminen tosiaan niin periaatteena kuin käytäntönä vieras? Ihmisillä on nykyään useita ammatteja, useita kouluttautumisvaiheita.
Luin rivien välistä ivaa, joka paljastaa vierauden todellisuudelle.
Ja vielä, miksi sen insinööriparan pitäisi osata ruotsia!?
"Elinikäinen oppiminen" ei suinkaan tarkoita, että valtaosa korkeakouluopiskelijoista on 50-vuotiaita. Olet ymmärtänyt termin täysin väärin.
Joko dyslektisten maahanmuuttajalasten tai 40-50-vuotiaiden aikuisopiskelijoiden ehdoilla! Siis ainakin jos neffeiltä kysytään.
Aika paradoksaalista sitä paitsi on että neffe aina kertoo koulussa opiskelleensa ruorsia täysin turhaan mutta sitten kiroilee kun sitä myöhemmin tatvitsis vähän osat.
Neffe: ”Hassua sekin että ruotsin kieltä pitää opiskella vielä korkeakouluissakin vaikka sitä on pakolla jo opiskeltu ylä-asteella ja lukiossa ainakin 6 vuotta – ja täysin turhaan!”
Ei se ollut turhaa, vaan turhaa oli se että lintsasit etkä oppinut, nyt just olisit sitä tarvinnut.
P.S.
Amis oli ainakin ennen vanhaan ammattikoulu, oisko nyt todella amk?
Kuka tietää?
"Neffe: ”Hassua sekin että ruotsin kieltä pitää opiskella vielä korkeakouluissakin vaikka sitä on pakolla jo opiskeltu ylä-asteella ja lukiossa ainakin 6 vuotta – ja täysin turhaan!” "
Juu, tässä kiteytyy kyllä aika syvä ymmärtämättömyys ylipäänsä siitä, mistä kielen oppimisesta on kyse. Tuntuu, että "kieliaktiivi" istuu kielen kuin kielen tunnilla aina turhaan, ja sitten hän kuitenkin ihmettelee, kun korkeakoulussa sen kielen taitoa "yllättäen" testataankin. Kun mitään ei saisi "kieliaktiivilta" vaatia, korkeintaan saa vaatia suomen ja englannin taitoa. Muista kielistä "kieliaktiivit" pitää voida vapauttaa kokonaan.
P.S. Minun puolesta heidät saakin vapauttaa, mikäli se yhtään hillitsee heidän kirjoitteluaan tänne...
Kieliaktiivit ovat myös vakuuttaneetvettä ruotsiin on täysin turha haaskata aikaa koulussa koska sen voi opetella sitten vanhemmiten jos siihen on tarvetta.
Minusta tämä aikuiskoulutus täyttää hyvin sen ”voi opetella myöhemmin jos siihen on tarvetta” -kriteerin! Joten mitä siitä nyt sitten valittamaan.
Niinhän sitä sanotaankin että minkä taakseen jättää, sen eestään löytää. 😁
Niiden nelikymppisten määrä, joilla pakollinen kouluruotsi on jättänyt jotain muistijälkiä, on pieni. Ruotsin tarpeettomuus on todellisuutta.
Miksi ihmeessä akateemiseen tutkintoon pitäisi kuulua jokin palvelukielen koe? Ei sellaista ole missään muualla maailmassa, vaikka monikielisiä maita on paljon.
"Miksi ihmeessä akateemiseen tutkintoon pitäisi kuulua jokin palvelukielen koe? "
Ei ole kyse mistään "palvelukielen kokeesta" (asiakaspalvelu tms.), vaan ruotsin kielen kokeesta ja ruotsin kielen normaalista suullisen osaamisen testaamisesta.
Miksi kielen osaamista ei saisi yliopistolla tai muualla testata? Eikö kielen testaaminen juuri kerro opiskelijalle kielen osaamisen tason ja sen missä vielä parantaa? Kielitestejä tehdään mm. työnhaun yhteydessä, eli tällaisen eteen joutuu ihminen hyvin todennäköisesti joka tapauksessa elämässään, ennemmin tai myöhemmin.
Kysehän on virkamiesten palvelukielikokeesta, se lukee jopa tutkintotodistuksessa.
Missään maailmassa, edes kaksikielisissä maissa ei jokainen akateeminen suorita palvelukielen koetta mahdollista virkauraa varten.
Pakkovirkaruotsin malli tuotiin meille DDR:stä, siellä oli pakkovirkavenäjä. Sellainen uniikki neuvostoajan perintö. Mutta nyt muurit ovat muualla jo murtuneet. Voisivat murtua jo täälläkin.
Hieno uusi sana tuo palvelukieli! Kerro käytänkö minä nyt opettelemaani palvelukieltä kirjoittaessani sinulle suomea? Ainakin oletan että keskenäisessä juttutokiossamne minä joudun palvelemaan sinua koska sinä todennäköisesti et osaa riittävästi ruotsia että voisimme käydä keskustelun ruotsiksi.
Hassua, minähän puhun aika montaa kieltä mutta ei ole koskaan käynyt mielessä että niitä käyttäessäni ketään palvelisin, kyllä se tunne on enämpi ilo siitä hyödystä että osaa useampia kieliä ja pystyy ihmisten kanss kommunikoimaan ilman kieliesteitä.
"Minusta tämä aikuiskoulutus täyttää hyvin sen ”voi opetella myöhemmin jos siihen on tarvetta” -kriteerin! Joten mitä siitä nyt sitten valittamaan. "
No ei todellakaan! Ei jokin aine muutu tarpeelliseksi sillä, että siitä on päätetty järjestää koe.
Ei se muutu kouluaikainen ruotsinopiskelu tarpeelliseksi sen kokeen takia vaan sillä kokeella testataan että omaan ammattiin liittyvä sanasto ja tulevaan työhön liittyvä riittävä kielitaito on hallussa.
Virkapakkoruotsi ei ole järjetön eikä varsinkaan kohtuuton
Pakkoruotsi on lisäksi helppoa.
Siitä on hyvä jatkaa pidemmällekin.
Alakoulusta yliopistoon alle viiden prosentin pikkukieltä pakollisen kaikille - se antaa jopa uuden ulottuvuuden sanalle kohtuuton, olisiko äärettömän kohtuutonta...
Maissa, joissa on useamapi kansalliskieli, opiskellaan yleensä kahta kansalliskieltä koulussa, kuten meillä. Kieli alkaa yleensä alakoulussa. Meillä on lisäksi yliopistossa vain ruotsin kielen kurssi, joka testaa kielitaitoa. Kielitaidon testaaminen on ehdoton plussa meillä, ei suinkaan miinus. Sehän toimii vain oppilaan hyväksi. Jos aikoo oppia kieliä, täytyy nähdä myös vähän vaivaa. Tätä samaa valitusta on riittänyt nyt vuosikaudet, joten voisitko ystävällisesti lukea tämän viestini ajatuksella läpi, niin ehkä ymmärrät, että meillä ei loppujen lopuksi vaadita kovin kohtuuttomuuksia muihin maihin nähden. Oletko suorittanut korkeakouluopinnot? Jos olet, veikkaan, että et pitänyt ruotsin kurssia kohtuuttomana.
Nyt tuntuu lisäksi tämän palstan vakio-valittajat eivät olisi tällaista vaivaa oikein minkään kielen suhteen valmiita näkemään, he haluaisivat vapautuksen kahdesta vieraasta kielestä, vaikka tämä on EU:n suositus. Vaikka meillä ei olisi pakollista ruotsia, niin sama valitus alkaisi heti 2. pakollisesta kielestä....
Ei ole mitään "vähintään kaksi kansalliskieltä" -sääntöä.
On järkevyystarkastelu.
Kahta kieltä enempää ei yleensä opiskella ja mikäli maassa on yli 30 prosentin vähemmistö ja sillä kielenä jokin maailmankieli, osittaista pakollisuutta on ainakin harkittu.
Mitään meidän pakkoruotsimme kaltaista pientä vähemmistökieltä kaikille pakollisena alakoulusta yliopistoon ei todellakaan ole missään. Ei edes siellä, missä yritetään elvyttää maan omaa alkuperäiskieltä, ei vaikka maassa puhuttaisiin englantia pääkielenä, jolloin muut kieliopinnot eivät edes ole merkityksellisiä.
EU:n suositus on kaksi vierasta kieltä oma äidinkieli. Tätäkin vastaan "kieliaktiivit" purnaavat jatkuvasti. Ei saisi vaatia mitään keneltäkään. Aina vaan helpompaa pitäisi olla. Onneksi ei olla menossa tällaiseen suuntaan, vaan kieltenopetusta on järkevöitetty ja tehostettu entisestään viime vuosina. Aikaistaminen on yksi viime aikojen ehdottomista parannuksista.
Kertoisitko, miksi vuosikausia opiskeltua kieltä ei saisi testata korkeakoulussa lyhyellä kurssilla? Kerro järkiperustelut (älä sano vaan, että se on kohtuutonta, kun se ei todellakaan ole, vaan pelkästään järkevää!).
Minä epäilen, että nämä marmattajat eivät ole itse suorittaneet yliopistolla yhtään mitään. Jos he olisivat, he eivät todellakaan täällä päivästä päivään hokisi, kuinka joku pieni ruotsin suorite on kohtuuton.
"Kertoisitko, miksi vuosikausia opiskeltua kieltä ei saisi testata korkeakoulussa lyhyellä kurssilla?"
Jos kieli on englannin tapaan oleellinen opinnoissa, niin voidaanhan sitä testata, mikäli kielen kirjoittamisesta on kulunut esimerkiksi kymmenen vuotta tai sitten on tultu yliopistoon avointa reittiä, joilloin englannin opinnot voivat olla vähäiset. Ja sitten kokeen perusteella voidaan tarjota opintojen alkuun riittävää englannin kielikoulutusta.
Mutta virkaan liittyvän pienen vähemmistökielen testaaminen on järjetöntä ja kohtuutonta:
- ensinkin hyvin harva tarvitsee virkakielen todistusta, sellaisen voisi hankkia tarvittaessa vapaaehtoisesti ja yliopisto voi tarjota siihen koetilaisuuden
- toiseksi ruotsin taito on pelkästään palvelua varten, se ei ole oleellinen kuin pohjoismaisen kirjallisuuden opiskelussa - ja silloin sitä voi tietysti testata jne.
- kolmanneksi suuri osa opiskelijoista ei todellakaan ole lukenut ruotsia äskettäin, sillä
iso osa opiskelijoista tulee joko vuosien jälkeen yliopistolle/ammattikorkeaan tai tulee sinne avointa väylää ilman lukion kieliopintoja
- neljänneksi niistäkin, jotka ovat kahlanneet äskettäin ruotsin pakolliset viisi kurssia läpi lukiossa, iso osa on saanut kurssit juuri ja juuri läpi tai vieläpä lukenut painotetussa lukiossa ruotsia vain kolme kurssia, kielitaito voi siis olla todella lähellä nollaa
- viidenneksi ulkomaiset opiskelijat yleensä vapautetaan ruotsista, joten meillä on samoilla opinnoilla toisaalta valmistuvia, päteviä ja haluttuja ammattilaisia toisaalta ruotsia vaille valmiita "paperittomia", jotka eivät voi näyttää työnhaussa osaamistaa paperilla - aivan järjetöntä
- ja sanoinko jo, ettei vastaavaa vaatimusta ole missään muualla maailmassa!
Niin, tässä nyt aluksi.
"- ensinkin hyvin harva tarvitsee virkakielen todistusta, sellaisen voisi hankkia tarvittaessa vapaaehtoisesti ja yliopisto voi tarjota siihen koetilaisuuden"
Suomessa ruotsi on englannin ja suomen jälkeen kysytyin kieli työpaikkailmoituksissa. Joten selitäpä, miksi kahta tärkeintä vierasta kieltä ei saisi testata pienellä kurssilla, jota suurin osa vieläpä pitää varsin helppona.
Yliopistojen kielikeskukset vetosivat joku vuosi sitten ruotsin tekemiseksi vapaaehtoiseksi tutkinnoissa - mutta ne tietysti vaiennettiin jollain projektirahoituksella ja sisäisellä ohjauksella...
"Hassua sekin että ruotsin kieltä pitää opiskella vielä korkeakouluissakin vaikka sitä on pakolla jo opiskeltu ylä-asteella ja lukiossa ainakin 6 vuotta –"
Yhtä hassua kuin että vielä yliopistossakin joutuu opiskelemaan matematiikkaa ja kieliäkin riippuen siitä mikä on pääaine.
Ei siitä ole niin kovin kauaa kun asiat olivat vielä ”huonommin”. Yliopisto ei ole mikään pelkkä kapea aineopisto, vaan siellä sivistytään laajemminkin.
”Pro exercitio (lat. harjoitusta varten tai harjoituksen vuoksi) oli yliopistoissa ja korkeakouluissa vuoteen 1978 käytössä ollut kielikoe, jolla opiskelija on osoittanut hallitsevansa opinnoissaan tarvitsemansa vieraan kielen.
Vanhin oppiaine Suomen koululaitoksessa on ollut latinan kieli, jota on opetettu useiden vuosisatojen ajan. Reformaation jälkeen jumalanpalveluksia alettiin pitää suomeksi, mutta yliopistoissa latina oli ainoa opetuskieli. Myös väitöskirjat ja muut opinnäytteet laadittiin latinaksi.
Vuodesta 1852 alkaen väitöskirjoissa sai käyttää latinan lisäksi ruotsia ja vuodesta 1858 alkaen myös suomea. Pro exercitio -koe muuttui ainekirjoituskokeesta käännöskokeeksi äidinkielestä latinaan ja vuonna 1898 latinasta äidinkieleen. Tällaisena koe säilyi 1970-luvulle saakka.
Vuonna 1863 latina säädettiin pakolliseksi ainoastaan historiallis-kielitieteellisissä opinnoissa, ja muiden tieteenalojen (muun muassa matematiikan) opinnoissa sai pro exercition suorittaa joko latinaksi, saksaksi, ranskaksi tai englanniksi.
1900-luvulta alkaen pro exercitio oli suoritettava kahdessa kielessä, joista latina oli pakollinen humanistisissa aineissa. Toinen kieli oli vapaavalintainen. Latinan pakollisuus poistettiin 1970-luvun alussa, ja pro exercitio -koe poistettiin opintovaatimuksista tutkintouudistuksessa 1978.”
Puhut historiasta humanististen aineiden osalta, mitää ruotsilatinaa tms. ei ollut esimerkiksi luonnontieteellisissä, matemaattisissa ja insinöörialan opinnoissa. Nyt niissä on pakkoruotsi.
Tieteellisiin opintoihin ei muuten liity matematiikan vaan tilastotieteen osuuksia osana kvantitatiivisia tutkimusmenetelmiä...
En tiedä, mitä yritit sanoa, mutta olet nyt sen verran pihalla, ettet ehkä tiedä itsekään.
Hyvä että muistutat latinasta. Minä suoritin opintoni 90-luvulla, ja latina oli pakollinen kielten opiskelijoille. Se oli huomattavasti vaativampi kurssi kuin ruotsi, mutta siitäkin oli vain selvittävä. Opinnot eivät ole lasten leikkiä, eikä niiden pidäkään olla!
Toinen humanisti kieltenopiskelija vaatimassa kaikilta muilta turhia kieliopintoja, koska omaan koulutusohjelmaan on kuulunut aiheesta latinanopintoja?
Mitä muuta tuollainen asenne on kuin leikkimistä toisten opinnoolla. Vai pätevöittävätkö muka kieliopinnot arvioimaan kaikkien muiden alojen vaatimuksia? Samalla pakkokielistä revitään mukavasti lisää töitä ja palkkaa itselle ja oman alan ihmisille...
"Humanisti kieltenopsikelija" - ????
En minä ole mikään 'kieltenopiskelija', vaan filosofian maisteri. Pitäisihän nyt virkaruotsista meuhkaavan sen verran tutkintojen nimistä tietää!
Toinen humanisti kieltenopiskelija, anteeksi kielten maisteri, vaatimassa kaikilta muilta turhia kieliopintoja, koska omaan koulutusohjelmaan on kuulunut aiheesta latinanopintoja!
Mitä muuta tuollainen asenne on kuin leikkimistä toisten opinnoilla. Vai pätevöittävätkö muka kieliopinnot arvioimaan kaikkien muiden alojen vaatimuksia? Samalla pakkokielistä revitään mukavasti lisää töitä ja palkkaa itselle ja oman alan ihmisille, anteeksi maistereille...
Kyselepä vaikkapa TKK:sta samaan aikaan valmistuneilta ruotsin kurssista. Veikkaanpa, että moni ei edes muista kys. kurssia, koska se on ollut sen verran helppo.
”En tiedä, mitä yritit sanoa, mutta olet nyt sen verran pihalla, ettet ehkä tiedä itsekään.”
Kyllä minä tiedän, se tiivistyy viestini viimeisessä lauseessa.
”Ei siitä ole niin kovin kauaa kun asiat olivat vielä ”huonommin”. Yliopisto ei ole mikään pelkkä kapea aineopisto, vaan siellä sivistytään laajemminkin.”
"Samalla pakkokielistä revitään mukavasti lisää töitä"
Suomessa koulutus on hyvin tärkeä asia työn saamisessa. Jos joku on suorittanut maisterin tutkinnon esim. juuri vaikkapa kielissä ja on muutenkin pätevä, niin miksi hän ei saisi "repiä" lisää töitä omalta alaltaan. Eikö työssä kehittyminen ole myös tärkeää? Miksi esim. englannin/ruotsin maisteri ei saisi kehittyä urallaan? Onko se sinulta pois jotenkin?
Eri kielistä on hyötyä. Esim. Pohjoismaat työllistävät suomalaisia hoitoalalla. Kun joku tuolla ylempänä vähättelee sitä, että joku "repii" kielitaidollaan lisää työtä, niin hän ei ihan ymmärräkään, millaisia lisätienestejä voi vaikkapa Norjassa ammatti-ihminen "repiä". Se repiminen kannattaa!
Totta, ja eri kielten opiskelu on aina ollut ja tulee aina olemaan osa tuota sivistystä!
Kielten maisterit tietysti haluavat pakollisia kieliipintoja muille, koska pääsevät itse niitä opettamaan ja rahastamaan - oman leipuun lihottaminen muitten kustannuksella ei ole "ammatissa kehittymistä" vaan ihan vain oman edun ajamista.
Ennen tutkinnonuudistusta 1978 ei ollut ruotsin ja/tai latinankursseja aloilla, joilla ei ollut mitään tekemistä näiden kielten kanssa, esimerkiksi luonnontieteellisissä, matemaattisissa ja insinöörialan opinnoissa. Nyt niissä on pakkoruotsi.
Ylimääräisiä kieliopintoja osana akateemisia tutkintoja ei ole myöskään muissa maissa, ei edes monen kielen maissa kuten Sveitsissä.
Olette mielestänne kauhean päteviä kielten maisteriuksinenne, mutta ette vain tunne faktoja ja heittelette mutua. Ihmiseltä, anteeksi maisterilta, on jäänyt tieteellinen pohja puolitiehen, jos totuudenrakkaus puuttuu.
"Kielten maisterit tietysti haluavat pakollisia kieliipintoja muille, koska pääsevät itse niitä opettamaan ja rahastamaan "
On se vaativaa ja rankkaa, kun opettajat joutuvat nykyään ottamaan jatkuvasti huomioon kieli-vastaiset kieliaktiivit. Heitä pitää kohdella erityisryhmänä, jolle ei saa vahingossakaan ehdottaa mitään vierasta kieltä. Muuten pahoittuu mieli.
Tätä kysymystä on toisteltu vailla vastausta: miksi sen insinööriparan pitäisi osata ruotsia!?
Odotellaan vastausta
...
Olen diplomi-insinööri. Työskentelin ennen eläköitymistäno yli 30 vuotta suomalaisten ja kansainvälisten yritysten tutkimus- ja tuotekehitystehtävissä.
Ruotsia en tarvinnnut työtehtävissäni kertaakaan. Asiat hoituivat englanniksi tai saksaksi. Ruotsalaisille ei annettu neuvotteluissa ”kotikenttäetua”, vaan puhuttiin englantia Myyntitwhtävissä olisi ruotsinkieli ollut hyödyksi Ruotsiin myytäessä.
Ruotsia tarvitsen vain saaristossa, missä sen käyttö auttaa saamaan parempaa palvelua - joskus se on jopa ainoa mahdollisuus, kun vastassa on suomea osaamaton tai puhumaton kaksikielisen maan kansalainen.
Miksi vaaditaan virkaruotsi suomenkielisiltä opiskelijoilta, jos sitä ei muun kielisistä vaadita?
Miksi Inkoossa ei ole suomenkielistä yläastetta, vaikka väestön enemmistö on suomenkielisiä?
Miksi sveduseudut vapautettiin evakoidwm asutusvelvoitteista?