Ilomantsi on Hoskosen kotikunta ja nurkkakuntaisia myös ajatukset. Ilomantsin sivuilla näet, kuinka Suomi24 on valjastettu estämään kaikki häntä arvostelevat kirjoitukset: Viesti poistettu sääntöjen vastaisena. Ilomantsilaisten hätähuuto ei pääse esille.
Hoskosen aika on ohi - toivottavasti
Yhdenvertaisuutta
2150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Täytyy todeta, että nopeita ovat. Oikeesti ei saada sanottua sitä, mitä pitäisi. Mutta näinhän täällä on tämän herran aikaan aina ollut. Kaikki salataan kuntalaisilta. Kumma matematiikka tuolla herralla muutenkin. Kuntavaalien aikaan muka kaikissa Kepun äänissä luki että Hannu Hoskonen.
Auttaako ilomantsilaisia joten ennen puhtaan ympäristön saastuttaminen jollakin puuhuulitehtaalla.Tuskin kuaan haluaa elää kaasuissa ja savuissa loppuelämänsä.Kepulaisilla on kova hinku palata nyt savupirttiaikaan.Eivät kai ymmärrä mitään terveysasioista.
Muuttoliike Ilomantsista Joensuuhun vain kiihtyy. Meininki muuttunut niin oudoksi, ettei moni enää Ilomantsia kotikunnakseen tunnista. Eikä valoa ole näkyvissä vieläkään.
Tervetullo Joinsuuhuun! Tänne mahtuu vaikka kaikki Ilomantsilaiset, uusia asuntojakin on pykätty satakaupalla odottaen ostajiaan. Ja kaikki palvelut on lähellä ja toimii. Joten tänne vaan sieltä korvesta.
Kun vain ei Hoskosta enää valittaisi. MItään hyvää hän ei ole saanut aikaan muille kuin itelleen.
Minä äänestän ainakin Hoskosta kun on vahvat näytöt. Anua muutoin äänestäisin, mutta kun pidän läpimenoa varmana, niin seuraava on Hoskonen. Tärkeä on saada ainakin kaksi Kepulta Pohjois-Karjalasta. Lapsille peloittelin, että jos äänestävät vassareita, niin ajavat Pohjois-Karjalan alas ja mm. asuntojen arvot romahtavat, niin perinnöt kärsivät todella paljon.
Joo, äänestä vain. Hoskonen tuon alasajon osaakin. Otahan oikeesti selvää Ilomantsin tilanteesta. Koko ajan velkaantuu lisää. Ilomantsin asuntojen arvot ovat jo romahtaneet. Mutta Joensuun asunnot käyvät kaupaksi ja väkiluku kasvaa. Sen verran kiivasta on muuttoliike Ilomantsista Joensuuhun ollut. En kannata vassareita minäkään, mutta kannattais Kepun porukoista tarkistaa joku vihmerä ja ajantasalla oleva ehdokas. Niitäkin puolueessa löytyy. Onneksi!!!
Minä pelkään juuri Joensuun puolesta jos vaikka yliopistoon aletaan tehdä leikkauksia. Kuopion porukat ovat vaarallisia kun saattavat vetää härskisti omaan suuntaansa. Siksi olisi tärkeää saada meiltä edustajia läpi. Äänestäkää meiltä todennäköisiä läpimenijöitä ehdokkaita muistakin puolueista esim. Seppo Eskelistä demareista, joka kyllä varmaksi puolustaa myös maakuntaa.
Hoskosen vaihdoin Huttuseen. Huttusta pystyn kuitenkin kunnioittamaan. Hoskonen oli ennen ihan erilainen, enää ei voi oikein samaksi mieheksi tunnistaa. Jokainen muuttuu ja aika muuttaa jokaista. Hoskosen on nyt aika antaa tilaa nuoremmille.
Hoskonen on aidosti pitänyt maakunnan puolia, toisin kuin vihreät ja punaiset jotka ovat valmiit myymään Suomen edun ilmasto yms talkoiden vuoksi.
En kannata vasemmistoa. Enkä ymmärrä vihreiden ilmastovimmaakaan.
Jos Kepusta pitäisi joku valita niin Hanna Huttunen.
Hoskosta en pysty kunnioittamaan. On sen verran omakohtaisia kokemuksia, että tiedän mistä puhun.
Kenkää Hoskoselle .......kenkää kepuilulle.
Kurjistamisen ja valehtelun aika on ohi ja sitäkin kesti liian kauan, viimeiset neljä vuotta.
Hoskonen putoaa. Varmasti
Toivottavasti. Pitäisi uskaltaa sanoa Sipilälle vastaan. Tästä miehestä ei siihen liene.
Voi mahdotonta! Minäkin äänestin Hoskosta ja olen joensuulainen - ilman ikiomaa politikoivaa asennetta ja asemaa. Mutta oli todella vaikea etsiä ehdokasta, mutta Hoskonen ajaa sentään syrjäseudun asioita. Ja olen muutaman kerran sattunut häneen törmäämään torilla, jossa hän on spontaanisti aloittanut puhua minulle ja ihan tavallisista asioita. - Onhan se nyt merkillistä, että joku kansanedustaja ajaisi vain oman asuinkuntansa asioita. Eduskunnassa pitää asioita tarkastella laajemmin kuin kunnan luottamustoimissa. Ilomantsi tulee joka tapauksessa näivettyjään kuten nykyinen kotikuntani Joensuu. Valtakunnan tasolla voimalliset kehittämiskuviot kohdistetaan Hesaan, Turkuun ja Tampereelle. Oulu ja Jyväkylä on jo puhotettu listoilta!
Keskittämisen etuja kertaamalla em. kehittämisen suunta saa monet puolelleen. Ja mikä on tämän kaiken yhteensitova tekijä/aines. No, tietenkin RAHA. Tehostetaan sitä ja tätä... ymmärtämättä, että ihminen on luontokappale, joka tarvitsee ympärilleen luontoa ja rauhaa. Minä en ainakaan halua asua ns. päällekkäisasunnoissa - tukehtuisin sinne, henkisesti ainakin.
Ketjun aloittanut on laittanut samaa postaustaan monen P-karjalaisen kunnan suomi24 sivuille..,. Kertoo jostakin, joka ei ole kovin korkeatasoista
Samaa näyt tekevän sinäkin. Käyt lukemassa jokaisen kylän palstat.
Ilomantsi johtaa tuota tekstien siivousprojektia. Senhän olet varmaan jo todennutkin. Sana ei ole vapaa....🤪
Onkohan Hoskonen aidosti Keskustalainen.
Ennemminkin Hanna Huttunen edustaa entistä Maalaisliittoa.
Hoskonen vaikuttaa enemmän Kokoomuslaiselta
edustettaan just sitä kuka sattuu olemaan kukkona tunkiolla. sipilän lakeija kuka lie seuraava kenen talutusnuorraan. hoskone sentään seisoo omilla jaloillan.
Ai - ja minä kun häntä äänestin. Olin pulassa ehdokasta hakiessani, koska kukaan ei tuntunut olevan ajatuksiltaan lähellekään kaltaiseni - ei tämä Hoskonenkaan, mutta vaikutti luotettavalta ja maanläheiseltä ihmiseltä. Olen umpijoensuulainen (mitä nyt opiskelin viitisen vuotta muualla) - paluumuuttaja siis. Hoskosta uskaltaa lähestyä - sen huomasin joskus muinoin Ilomantsissa jonkun kansantapahtuman yhteydessä. Elikäs hän lähestyi ketä vaan ja minuakin jututti. Epävarmuuteni siis ohjasi äänestämään Hoskosta, jee!
Kivenkova metsäteollisuuden ja kaivosteollisuuden etujen puolustaja. Ei tavallisen ihmisen etujen, puhumattakaan elinympäristöstämme. "Metsä huutaa kirvestä" Hoskonen painotti vaalilehdykässään. Niin aina ja vain, kunnes on viimeinenkin metsä jättisellutehtaan kidassa.