PYÖRÄILIJÄT - OLKAA NÄKYVÄMPIÄ JA VAROVAISEMPIA

Polkupyöriä on liikkeellä. Pyöräilijät: Ajakaa rauhallisesti, eikä missään tapauksessa liian vauhdikkaasti. Ja olkaa näkyvämpiä.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Niin. Olen usein meinannut ajaessani törmätä melko näkymättömään pyöräilijään, joka syöksyy vauhdilla yhtäkkiä yllättäen eteeni.

Äänestä

Pyöräilijöiden pitäisi tuntea vastuunsa, eikä hurjastella.

Äänestä

Pekka Siitoin ajoi Mersulla, niin kuin suurten johtajien kuuluukin. Ei ollut pyöräilymiehiä.

Äänestä
  • Kuka ihmeen Siitoin?

    Äänestä

  • Kun puhutaan suomalaisesta isänmaallisuudesta, niin puhutaan yleensä myös naantalilaisesta Pekka Siitoimesta. Ja kun puheenaiheena on edesmennyt Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin, niin samalla keskustellaan myös isänmaallisuudesta.

    Sanoo muutama kommunistiänkyrä mitä tahansa, niin Pekka Siitoin oli suomalaisen isänmaallisuuden perikuva. Siinä missä 1970- ja 80-luvuilla jopa oman maan valtiojohto nöyristeli itään päin, niín Siitoin piti tiukkaa linjaa. Suomi on Suomi ja vapaa maa.

    Jos arvostat isänmaallisuutta, arvostat myös Pekka Siitointa, vaikket hänen kaikkia saavutuksia tietäisikään. Siitoin teki valtavan työn Suomen eteen. Siitä hänelle kuuluu ikuinen kiitos.

    Äänestä

Pyöräilijän on ymmärrettävä, että autoilijan on vaikeaa huomata pyöräilijää, joka tulee yhtäkkiä hirveällä vauhdilla. Pyöräilkää hitaammin!

Äänestä
  • Järkevä neuvo ! Pyöräilijän pitää tajuta, että tärkeintä ei ole nopeus, vaan turvallinen perillepääsy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


järkeä-saa-käyttää kirjoitti:

Polkupyöriä on liikkeellä. Pyöräilijät: Ajakaa rauhallisesti, eikä missään tapauksessa liian vauhdikkaasti. Ja olkaa näkyvämpiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu