Pohdittavaa

Väitetään tosiaan että tämä maapallo olisikin oikeasti litteä eikä mikään pallo ja sitten tämä väite että tämän litteän maan yllä olisi taivaankansi, eli meinaa sitä että mitään ulkoavaruutta ei todellisuudessa olisi. Mutta jos näin, niin kuinka nämä ufot sitten selitetään?
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Perusajattelumallimme kolmi/neliulotteisesta poimuttuneesta maailmasta saattaa olla väärä. Tietynlainen illuusio, joka syntyy kahdessa ulottuvuudessa lomittuvan maailmankaikkeuden sivutuotteena.

Mielikuvitusta.

Äänestä

Ufo = Tunnistamaton Lentävä Esine.

Joka yleensä on tunnistettavissa pienellä vaivalla.

Ja litteä Maa sitten... on harhautus jolla pidetään hullut muussa puuhassa.

Äänestä

Tämä on hyvä kysymys. Ja tarkoittanet alieneita siis.

Äänestä

Maa on "litteä". Konseptia ei saa ymmärtää väärin. Termillä tarkoitetaan sitä, että maa ei ole "oblete spheroid" eli päärynämäisesti pullistunut pallo, kuten tiedeismi väittää.
Yksityishenkilöiden omat havainnot todistavat " pallon" valheeksi jolla turvataan nasan rahoitus ( 52 miljoonaa dollaria päivässä).
Maailma on "realm".
Jokainen, huom jokainen, joka pyrkii todistamaan "litteämaahörhöt" oikeasti hulluiksi yrittämällä todistaa vain omilla havainnoillaan maan palloksi käyttäen tähän vähintään yhden kokonaisen päivän, tajuaa olevansa meidän flättereiden kelkassa. Takaan sen.
Varoitus! Jos hyppäät tähän kaninkoloon, et enää usko puoliakaan mitä kosmologit, astronomit ja muut alkuräjähdyksen, avaruuden sekä sitä lähellä olevien tutkimushaarojen puhuvat päät sinulle kertovat.
On tapahtumassa tieteen renesanssi. Siirrymme pois matemaattisesti määritetystä virtuaalimaailmankaikkeudesta takaisin hardcore tutkimukseen, jossa todisteiden on absoluuttisesti tuettava teoriaa tai teoria hylätään. Rohkeasti vaan itse tutkimaan. Lupaan että pari kuukautta on hurjaa kyytiä ja upeaa aivojumppaa.

1Äänestä

Alienit eivät ole kaukaisten galaksien asukkeja vaan toisesta ulottuvuudesta eli "verhon takaa" tulevia demoneita. Jos näet ufon tai alienin, toru nopeasti sitä Jeesuksen Kristuksen nimessä. Ufo kaartaa kiireesti poispäin sinusta.

Äänestä

Tosiaan, tuleeko ne alienit sitten sieltä Taivaasta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


32359 kirjoitti:

Väitetään tosiaan että tämä maapallo olisikin oikeasti litteä eikä mikään pallo ja sitten tämä väite että tämän litteän maan yllä olisi taivaankansi, eli meinaa sitä että mitään ulkoavaruutta ei todellisuudessa olisi. Mutta jos näin, niin kuinka nämä ufot sitten selitetään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu