Suomen ongelma ei ole natsit tai äärivasemmisto

vaan äärimuslimit, joita arvioidaan olevan sadoittain maassa. Heitä on siis enemmän kuin mitään natseja ja äärivasureita yhdessä.

Onkin täysin naurettavaa puhua mistään "natseista", koska heistä ei todellista vaaraa ole. Lieksassakaan ei varmaan ole yhtään.
39<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Suomen ongelma ei ole poliittinen vaan periaatteellinen; Siis sellainen periaate, jonka mukaan valtion velvollisuus on elättää myös sellaisen työkykyisen ihmisen, joka ei tee elettäkään tehdäkseen töitä. Koskee niin ulko- kuin perussuomalaisiakin.

Äänestä
  • Ja Lieksa haali sitten vielä somaleitakin lisäämään paikkakunnan työttömyyttä.

    Äänestä

  • ei-järkeä kirjoitti:

    Ja Lieksa haali sitten vielä somaleitakin lisäämään paikkakunnan työttömyyttä.

    Somalien työttömyydellä ei ole kantasuomalaisten lieksalaisten työttömyyden kanssa mitään tekemistä. Ette taida ihan kuitenkaan verissäpäin kilpailla samoista työpaikoista? Montako kantasuomalaisten työpaikkaa somalit on vieneet?

    15-20 vuotta sitten kun Lieksan skinien piti lähteä kurittamaan somaleja Joensuuhun asti, suurin osa lieksalaisista työttömistä oli jo silloin täysin kyvyttömiä tekemään oman elämänsä eteen yhtään mitään.

    Äänestä

  • fdsk kirjoitti:

    Juttuhan on siinä, että somalit eivät edes halua työllistyä Suomessa, pientä ryhmää lukuunottamatta.

    Äänestä

  • fakta.homma kirjoitti:

    Juttuhan on siinä, että somalit eivät edes halua työllistyä Suomessa, pientä ryhmää lukuunottamatta.

    Asian luulisi pelkästään helpottavan kantasuomalaisten työllistyvyyttä esimerkiksi Lieksassa.

    Äänestä

  • " valtion velvollisuus on elättää myös sellaisen työkykyisen ihmisen, joka ei tee elettäkään tehdäkseen töitä. "

    Vaikea saada työtä. yritykset eivät hakua palkata ikäihmisiä, vaikka on jo kokemusta. Koulutukseen ottavat, ettei voi syyttää ikärasismista.
    Puhukaa totta.

    Äänestä

  • alavarastanimimerkkia kirjoitti:

    " valtion velvollisuus on elättää myös sellaisen työkykyisen ihmisen, joka ei tee elettäkään tehdäkseen töitä. "

    Vaikea saada työtä. yritykset eivät hakua palkata ikäihmisiä, vaikka on jo kokemusta. Koulutukseen ottavat, ettei voi syyttää ikärasismista.
    Puhukaa totta.

    Ikäihmiset eivät ole ehkä juuri se ryhmä johon viittasin, mutta silti myös tulevilla ikäihmisillä pitäisi olla vastuu pitää osaamisensa ajan tasalla, sillä työelämän vaatimukset muuttuvat nopeammin kuin ihmisen työura. Ei ole valtion tahi puolueiden asia myöskään tarjota sellaisille ihmisille työtä, joiden osaamisella tai kokemuksella ei enää tänä päivänä tee mitään.

    Äänestä

Ja mainoksissa on kuva puhelinta tuijottavista tyypeistä. Varokaa itseänne.

Äänestä

Äärivasemmisto on ollut Suomen ongelma 1960-luvulta lähtien.

Varsinkin vaaran vuosina kuten 1971.

Äänestä

Natsit ovat aina aiheuttaneet ongelmia ja niin nytkin.

1Äänestä
  • No miksi uutisissakaan ei puhuta heistä, vaan muslimi-jihadisteista?

    Miltä tuntuu olla tyhmä?

    1Äänestä

Kommunismi on aiheuttanut Suomelle enmpi vahinkoa kuin natsit!

Äänestä

Uusi+tieto+kertoo+että+Ruotsin+väestöstä+jo+lähes+30%+on+mamutaustaisia,+suomalaisia+ei+tiettävästi+ole+laskettu+mukaan.+Pääosin+maahanmuutto+tulee+muslimimaista.Ja+ongelmat+ovatkin+valtavat+siellä,+mutta+media+ei+täällä+niistä+kerro.

Äänestä
  • Siitä+huolimatta+Ruotsin+työttömyysaste+on+vain+6%,+maahanmuuttajien+työllisyysaste+korkeampi+kuin+kantaväestön+ja+valtionvelka+ainoastaan+40%+BKT:sta+(Suomella+yli+60%).+Ruotsin+sosiaalidemokraatteihin+kuuluvan+valtionvarainministerin+mukaan+noille+on+kolme+syytä;+Tiukka+finanssipolitiikka,+valtion+kulujen+hallinta+ja+työpaikkojen+lisääntyminen.+Työpaikat+ovat+tottakai+syntyneet+pääasiassa+matalapalkka-aloille,+joka+selittää+myös+maahanmuuttajien+kovan+työllisyysasteen,+mutta+mikään+edellämainittu+ei+varsinaisesti+tue+väitettä,+että+maahanmuutto+varsinkin+muslimimaista+tähtää+pääasiassa+veronmaksajien+loisimiseen.Toisaalta,+miksi+juuri+maahanmuuttaja+valitsee+mieluummin+paskaduunin+kuin+sosiaalituet,+vaikka+yleisen+persukonsensuksen+mukaan+juuri+maahanmuuttajien+sosiaalituet+ovat+poikkeuksetta+isommat+kuin+kantaväestön?+Paskaduunien+tekeminen+luulisi+siten+tarjoavan+korotusta+päivittäiseen+budjettiin,+vai+onko+tosiaan+niin,+että+vähemmälläkin+elää+aktiivimallista+huolimatta?

    Äänestä

  • "Ja ongelmat ovatkin valtavat siellä, mutta media ei täällä niistä kerro."

    Edellä olevien lukujen valossa haluaisin selvennystä, millaisia nämä ruotsin valtavat ongelmat ovat.

    Äänestä

  • PenaPee kirjoitti:

    "Ja ongelmat ovatkin valtavat siellä, mutta media ei täällä niistä kerro."

    Edellä olevien lukujen valossa haluaisin selvennystä, millaisia nämä ruotsin valtavat ongelmat ovat.

    Jos osaisit ruotsia niin voisit lukea Ruotsin puolen juttuja, siitä se selväisi.

    Äänestä

  • fdsk kirjoitti:

    Siitä+huolimatta+Ruotsin+työttömyysaste+on+vain+6%,+maahanmuuttajien+työllisyysaste+korkeampi+kuin+kantaväestön+ja+valtionvelka+ainoastaan+40%+BKT:sta+(Suomella+yli+60%).+Ruotsin+sosiaalidemokraatteihin+kuuluvan+valtionvarainministerin+mukaan+noille+on+kolme+syytä;+Tiukka+finanssipolitiikka,+valtion+kulujen+hallinta+ja+työpaikkojen+lisääntyminen.+Työpaikat+ovat+tottakai+syntyneet+pääasiassa+matalapalkka-aloille,+joka+selittää+myös+maahanmuuttajien+kovan+työllisyysasteen,+mutta+mikään+edellämainittu+ei+varsinaisesti+tue+väitettä,+että+maahanmuutto+varsinkin+muslimimaista+tähtää+pääasiassa+veronmaksajien+loisimiseen.Toisaalta,+miksi+juuri+maahanmuuttaja+valitsee+mieluummin+paskaduunin+kuin+sosiaalituet,+vaikka+yleisen+persukonsensuksen+mukaan+juuri+maahanmuuttajien+sosiaalituet+ovat+poikkeuksetta+isommat+kuin+kantaväestön?+Paskaduunien+tekeminen+luulisi+siten+tarjoavan+korotusta+päivittäiseen+budjettiin,+vai+onko+tosiaan+niin,+että+vähemmälläkin+elää+aktiivimallista+huolimatta?

    Muslimien työttömyys Ruotsissa on korkea, aivan sama oli hyvät tai huonot ajat. Ja juuri muslimeita Ruotsiin tulee.

    Minkä duunin somalit ovat valinneet?

    Muslimien maahanmuutto on Suomelle negatiivinen asia, se on faktaa. Ja näiden mamujen hoitoon menevät miljardit, ovat totta kai jostain muualta pois.

    Äänestä

  • Aimo.Käki kirjoitti:

    Minkä duunin somalit ovat valinneet?

    Muslimien maahanmuutto on Suomelle negatiivinen asia, se on faktaa. Ja näiden mamujen hoitoon menevät miljardit, ovat totta kai jostain muualta pois.

    Valitettavasti lastemme ja lastenlastemme piikkiin.

    Äänestä

  • zzzzxxxxyyyyyyyyyy kirjoitti:

    Muslimien työttömyys Ruotsissa on korkea, aivan sama oli hyvät tai huonot ajat. Ja juuri muslimeita Ruotsiin tulee.

    Mikäli+6%+kokonaistyöttömyydestä+muslimien+osuus+lisi+kantaväestöön+nähden+epätavallisen+korkea,+pitäisi+kantaväestön+työttömyyden+olla+sen+vastapainoksi+häviävän+pieni.+Vähintään+kantaväestö+tekisi+siis+jotain+oikein.Kuitenkin+fakta+on,+että+maahanmuuttajien+työllisyysaste+on+Ruotsissa+tilastojen+mukaan+kantaväestöä+korkeampi,+joten+hyvinvointivaltion/kansankodin+aivopesemät+kantikset+sielläkin+pääasiassa+työttömyyslukuja+nostavat.+Niinkuin+täälläkin.

    Äänestä

  • Aimo.Käki kirjoitti:

    Minkä duunin somalit ovat valinneet?

    Muslimien maahanmuutto on Suomelle negatiivinen asia, se on faktaa. Ja näiden mamujen hoitoon menevät miljardit, ovat totta kai jostain muualta pois.

    "Muslimien maahanmuutto on Suomelle negatiivinen asia, se on faktaa. Ja näiden mamujen hoitoon menevät miljardit, ovat totta kai jostain muualta pois."

    Yleisesti ottaen työtä tekemättömien hyysääminen on negatiivinen asia. Jos pariakymmentä miljardia lähestyvä työttömyydenhoitokustannus sisältää 3,2 miljardia "maahanmuuton kustannuksia" (elättäminen = työttömyyden hoitoa), se ei kokonaiskonkurssissa merkitse yhtään mitään. Vastikkeettomat sosiaalituet pitäisi lakkauttaa välittömästi sekä kanta- että ulkosuomalaisilta, niin molemmat kuluerät korjautuisivat siinä samalla.

    Sitä en vain suostu ymmärtämään, että 3,2 miljardia euroa, joka on poltettu ulkomaalaisten työttömyyden hoitoon, olisi jotenkin paremmin perusteltavissa oleva leikkaus, vaikka se on vain yksi osa koko sairauden oireistoa. Hyvinvointivaltiollakaan ei pitäisi olla mitään vapaalippua tarjolla kenellekään muulle kuin niille, jotka eivät pysty huolehtimaan itsestään.

    Äänestä

  • fdsk kirjoitti:

    Mikäli+6%+kokonaistyöttömyydestä+muslimien+osuus+lisi+kantaväestöön+nähden+epätavallisen+korkea,+pitäisi+kantaväestön+työttömyyden+olla+sen+vastapainoksi+häviävän+pieni.+Vähintään+kantaväestö+tekisi+siis+jotain+oikein.Kuitenkin+fakta+on,+että+maahanmuuttajien+työllisyysaste+on+Ruotsissa+tilastojen+mukaan+kantaväestöä+korkeampi,+joten+hyvinvointivaltion/kansankodin+aivopesemät+kantikset+sielläkin+pääasiassa+työttömyyslukuja+nostavat.+Niinkuin+täälläkin.

    Älä+ny+jumalauta+valehtele,+mamujen+työttömyys+Ruotsissa+huitelee+siinä+15%+keskimäärin.+Ja+jos+tulijat+ovat+Lähi-idästä+tai+Afrikasta,+niin+työttömyysprossa+on+paljon+suurempi.

    Äänestä

  • olet.ääliö kirjoitti:

    Älä+ny+jumalauta+valehtele,+mamujen+työttömyys+Ruotsissa+huitelee+siinä+15%+keskimäärin.+Ja+jos+tulijat+ovat+Lähi-idästä+tai+Afrikasta,+niin+työttömyysprossa+on+paljon+suurempi.

    Jos+ja+kun+maahanmuuttajia+on+Ruotsin+kymmenen+miljoonan+väestöstä+kolme+miljoonaa+ja+noista+työikäisiä+70%+(2,1+miljoonaa),+työttömiä+maahanmuuttajia+olisi+väitetyllä+15%+työttömyydellä+yhteensä+315000.+Koska+koko+Ruotsissa+on+työttömiä+työikäisiä+yhteensä+358000,+pitäisi+kantaväestöstä+olla+työttömänä+vain+loput+eli+43000.Tuossa+tapauksessa+paskaduunit+siis+kelpaisivat+kantaruotsalaisille+paremmin+kuin+maahanmuuttajille,+joka+taas+sotii+näköhavaintoja+vastaan.+Jompi+kumpi+meistä+siis+puhuu+paskaa,+ja+minä+se+en+ole.

    Äänestä

  • 18v.stokiksessa kirjoitti:

    Jos osaisit ruotsia niin voisit lukea Ruotsin puolen juttuja, siitä se selväisi.

    Kerropa nyt ihan omin sanoin, ruotsin kieltä kun en osaa. Voit olla vaikka sellainen sanansaattaja ja totuuden torvi tässä nyt. Pistä vaan rohkeasti ne ongelmat pöytään. Mikä siellä Ruotsissa nyt Stokiksen kundia on alkanut nyppimään?

    Onko nämä Ruotsin mediassa useinkin esillä, vai onko kyseessä vain Suomen media joka näistä ei kerro?

    Äänestä

Kysykää pöntöllä sehän joka alan asiantuntija. Hän kertoo totuuden. Ja on aina oikeassa missä mennään. Jopa Englantiin antaa neuvoja.

Äänestä

Kukas se on Suomen ongelma missänsä? Vantaalla kantis puukotti mamua bussipysäkillä ja persut on ihan hyshysss! Jos olis ollut toisin päin niin kyllä taas Jussilla Twitteri laulaisi.

Äänestä
  • Onneksi sinulla laulaa, ja kiihoittuneena hyökkäilet.

    Äänestä

  • Ja mansessa kaksi alaikäisen hyväksikäyttötapausta pari päivää sitten.

    Äänestä

  • Että siis kerrankin kantis puukotti mamua, eikä toisinpäin - oho!

    Montako lasta muslimit ovat täällä raiskanneet, todellista määrää emme tiedä.

    Äänestä

Suomen ongelma on se, että ei ole enää talvisodan henkeä eli yhteishenkeä. Kaikki tappelee vaan keskenään vaikka pitäisi puhaltaa yhteen hiileen, kuten politiikassa nähdään. Kaikki on itsekkäitä eikä lähimmäistä enää auteta tai mistään välitetä mitään.

Äänestä
  • Jos joku välittää jostain, kyynikot lyttäävät ja haukkuvat heidätkin, kuten palstalla haukutaan nuoriso joka välittää ympäristöasioista. No ilman ympäristöä meillä ei olisi elämää.

    Äänestä

  • Uuninpankko kirjoitti:

    Jos joku välittää jostain, kyynikot lyttäävät ja haukkuvat heidätkin, kuten palstalla haukutaan nuoriso joka välittää ympäristöasioista. No ilman ympäristöä meillä ei olisi elämää.

    Ei olis elämää, eikä matuja. Ei n**kerin n**keriä. Ei patapaan patapäätä!

    Äänestä

  • Vilkaise peiliin, näet hyvin epäsovinnaisen ihmisen, ei peräämääsi yhteishenkeä lähelläkään.

    Äänestä

  • Kuten suomenruotsalaisilla RKP ja menestyy tasaisen hyvin valtaväestöön nähden. Kantiksilla puolueita pilvin pimein ja kinastellaan keskenään. Olisiko kompromissipuolueella jalansijaa? Ei voi pärjätä vain yhdellä näköalankatsomuksella.

    1Äänestä

Kun sanotaan asia yksinkertaisesti, niin ihan jokainen porukka, jonka nimen edessä on sana ääri, on ongelma. Muiden kanssa kyllä pärjää.

Äänestä

Suomestakin on tullut turvattomampi maa varsinkin naisille ja tytöille muslimien maahanmuuton myötä, se on selvää.

Jokainen Euroopan maa joka on ottanut muslimeita vastaan, on saanut suuria ongelmia. Muslimit sopeutuvat huonosti, he myös työllistyvät erittäin huonosti. Sen sijaan rikostilastoissa he loistavat, varsinkin raiskausten saralla. Tämä on todettu jo Suomessakin.

Tiedän muuten mitä on asua ghettolähiössä, kun parissakin sellaisessa olen aiemmin asunut. Tämä siis Tukholmassa.

Äänestä
  • Joo. Naisena törmäsin siihen, ettei kanssani tehty kauppaa, kun olin nainen.
    Eiköhän se ole sukupuoleen kohdistuvaa rasismia.
    Puhutaan kauniisti ja kirjataan EU:n direktiiveihin monia hyviä juttuja, mutta
    miksi niitä ei panna käytäntöön.
    Ei kestävää kehitystä, ei ikä- tai sukupuoleen kohdistuvaa rasismia yms.

    Äänestä

  • Ruotsikin on näitten tulonmytä rikollisimpia maita, näin ruotsi myi onnelansa poskia käännellen.

    Äänestä

Naisilla tietysti riippuu mitä myyvät? Voi olla sellaistakin myytävää että käy hyvin kaupaksi, tietysti jos on hyvännäköinen eikä tuote ole vanhaa ja kallista, niin menee kaupaksi!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

näin.on.sano kirjoitti:

vaan äärimuslimit, joita arvioidaan olevan sadoittain maassa. Heitä on siis enemmän kuin mitään natseja ja äärivasureita yhdessä.

Onkin täysin naurettavaa puhua mistään "natseista", koska heistä ei todellista vaaraa ole. Lieksassakaan ei varmaan ole yhtään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu