Koko Suomen kansa Hangosta Utsjoelle saakka sekä ihmiset ympäri Pohjolaa eri kirkkokunnista kuin myös kirkkokuntiin kuulumattomat odottavat malttamattomina tietoa siitä, miten tapaaminen nuntiuksen kanssa sujui. Miksi vaikenette, onko teillä jotain hävettävää tai muuta salattavaa. Kertokaa ihmeessä pian ennen kuin huhut saavat siivet. Miksi katkirkkokin vaikenee?
Filbert, Sureva + kumppanit
ääni Pohjolasta
704808
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 70
Vanhimmat
Tietenkin se tullaan kieltämään, mutta aika sopivaan aikaan tämä huhu ilmestyi tälle palstalle.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000101&posting=22000000007034518
Ei, ei, se ei liity tähän mitenkään. Eikä mainitsemasi huhu pidä edes paikkaansa. Ennemminkin uskon, että heille on tullut niin sanotusti sapiskaa.
joten monet voivat olla kiireisinä töissä, joten heillä ei ole ollut aikaa osallistua listakeskusteluun. Toinen syy hiljaisuuteen voi olla sekin, että nyt suuri osa Suomessa asuvista viettää hiihtolomaa ja siksi osa mahdollisista vastaajista ei yksinkertaisesti ole lähipäivinä sähköpostin tai verkkoyteyksien ääressä. Mahdollisuuksia on monia siihen, milloin tapaamisesta kerrotaan. Yksi asia, joka rajoittaa voimakkaasti sitä, mitä kukaan keskusteluihin osallistunut voi eteenpäin kertoa on se, että kyseessä olivat luottamukselliset yksityiskeskustelut nuntiuksen kanssa eikä kukaan osapuoli voi eikä halua rikkoa tätä luottamuksellisuutta. Tämän Filbert on täälläkin kertonut. Osallistujien on siis luottamuksellisista keskusteluista raportoida täällä.
nuntius tälle porukalle luottamuksellisia tietoja kertoo. Minä kun en jaksa uskoa muuta kuin siihen, että heille on tullut moitteita eli että vaikeneminen johtuisi siitä. Korjatkoon F, S ja kumppanit, jos olettamukseni on väärä.
Siis Filbert mainitsi täällä että nuntiuksen kanssa oli sovittu, että kyseessä olivat luottamukselliset keskustelut. Luottamuksellinen ei tarkoita vain keskustelua, jossa kerrottaisiin "luottamuksellisia tietoja" vaan luottamuksellinen on myös keskustelu, josta sovitaan, että keskustelu "pysyy meidän keskisenämme". Näin oli sovittu nuntiuksen kanssa, kuten Filbert täällä kertoikin. Uskon ilkeän kommenttisi olevan aiheeton ja toiveikkuutesi "sapiskasta" ennenaikainen. Keskustelijat eivät voi kertoa keskustelun sisältöjä, koska keskustelut käytiin luottamuksellisina: se tarkoittaa, ettei niistä kerrota eteenpäin. Tämä on ilmeisesti ollut juuri nuntiuksen toive tulehtuneessa tilanteessa.
mukana?
malttakaas nyt aikuiset ihmiset kotvanen odottaa, että osalliset ehtivät tuntojaan tulkitsemaan! Onhan tässä näitä matkoja tehtävänä ja junanvessoja vahdittavina minullakin, muilla on varmasti omia hommiaan hoidettavina. Ei täällä kaikki ehdi koko ajan päivystämään kuten valiojoukko kuunarikerhon tietokoneluokassa!
millään tavoin mukana. Asun muualla eikä tapahtuma vedonnut minuun muutenkaan. Tunnen tosin henkilöitä, jotka ovat olleet mukana ja kunnioitan heissä myös sitä, että he kunnioitavat lupaustaan luottamuksellisessa hengessä käydystä keskustelusta.
ohi suunsa, kukaan paikalla olija ei ole kiistänyt
tätä huhua.
Höpö, höpö. Kuvittelisin, että paikalla olijoita on ehkä kielletty soittelemasta suutaan eri palstoilla.
En ollut luottamuksellisessa keskustelussa, mutta olin kuuntelemassa nuntiuksen saarnan, ja ainakin minä koin, että hän kehotti minua parannukseen ja kääntymykseen.
Minussa nuntiuksen saarna herätti toivon siitä, että meillä on taas kerran hiippakunta, jossa ei riidellä vaan jossa kaikki (piispa, papit ja maallikot) elävät edes kohtuullisessa sovussa keskenään.
on eri asia kuvitella, kuin tietää ja olisihan se onni meille, jos rupla katoaisi polski pappiensa kanssa muille maille vierahille.
Suurin onni minulle ym. olisi, että ko. katkirkon porukka saataisiin vihdoin ja viimein lopettamaan vouhottamisensa. Taidat kuulua samaan remmiin.
Ja mistähän hiippakuntaan saataisiin seitsemän pappia poistettujen puolalaisten pappien tilalle?
Täällähän on puolalainen kirkkoherra Oulua ja Henrikiä lukuunottamatta kaikissa muissa seurakunnissa. Järjen käyttö ei liene kielletty sultakaan.
Just.
"Avoimmuus puuttuu, kviik, kviik kviik."
"Piispa ei perustele julkisesti, kviik, kviik kviik."
Kukas nyt vaikenee? Ihme takinkääntöä ja seliseliä.
Miettisit vähän, mitä kirjoitat.
paastonajan saarnoissa kehottaa parannukseen ja kääntymykseen, on siis työnsä oppinut nuntius. Uskoisin että Helsingin hiippakunnassa riidat ja pahaolo vähenevät, kun toiminnallaan pahaaoloa kylvävä, piispan tehtäviensä hoidossa täysin epäonnistunut Rupla jättää Suomen ennen kuin on ehtinyt kokonaan luovuttaa Helsingin hiippakuntaa Opus Dein ja neoketkujen valtapiiriksi. Olennaista olisi saada Rupla nopeasti korvatuksi kuuntelevalla, keskustelevalla, kirkon demokratisoitumiskehitystä edistävällä avaramielisellä piipalla. Muuten ovat toivonnäkymät kohdallanne poikkeuksellisen heikot.
että meidän on odotettava, kunnes asiasta tietävät ovat koneidensa äärellä ja ehtivät vastaamaan. Toinen asia on se, että jos nuntius on esittänyt toiveenaan (tyypilliseen katolisen, korkeamman tason kirkollisten asioiden hoitamistapaan), että keskustelut pysyvät luottamuksellisina, niin minun toiveeni avoimuudesta ja tiedottamisesta eivät tietenkään toteudu. Toivon että keksusteluun osallistuneet kertovat meille keskustelujen sävystä ja tuloksista niin paljon kuin voivat. Olen realisti enkä siksikään koe muistuttavani kovinkaan paljon harhaisesta psyykestä kertovaa Fides-lehteä. Minun toiveitteni toetutumista siis tässä keskusteluasiassa rajoittanee se sopimus, johon suostumista nuntius on keskustelukumppaneiltaan pyytänyt. En ymmärrä, miten sen maínitseminen voisi tehdä minusta takinkääntäjän.
puolalaiset eivät muodosta omaa rotuaan eikä täällä missään yhteydessä niin väitetä, heihin kohdistuvaa kritiikkiä ei voi nimittää rasistseksi. Ei kannata täällä lyödä rasismi-leimakirveellä, kun et edes sanan merkitystä tunne.
ymmärrä ihmisiä, joille avoimuuden, demokratian, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolustaminen on "vouhottamista". Toivon hartaasti, ettei noiden arvojen puolesta kamppailua koskaan saada kitkettyä hiippakunnastamme! Emme enää ole ihmisiä, kun lakkaamme "vouhottamasta" noiden luovuttamattomien arvojen puolesta, ne myös ovat kristinuskon vapauttavaa ydinsanomaa. Olen kristitty ja juuri siksi minäkin "vouhotan" juuri noiden arvojen puolesta niin kauan kuin olemassa olen.
Maallikkosaarnaajat kehiin ja polskit ulos, viimeiseen mieheen.
kyytiä kalossikuva persauksessa myös naaraspolskit: tekopyhiksi mainitut nunnat ja pahantahtoiseen seläntakana puhumiseen mieltyneet polskimaallikot. Kannatan!
Tätähän täällä on koko ajan yritetty sanoa kaikille kviik-kviikeille! Että asiat kirkossa hoidetaan rauhallisesti ja yksilöiden kesken, jos siihen on syynsä. Usein on.
"Tyypilliseen katolisen, korkeamman tason kirkollisten asioiden hoitamistapaan." Juuri näin hoidettiin isä Janin tapaus. Koska se on se tapa, jolla kirkko nyt vaan toimii.
Sitten alkoi tämä julmettu kviik-kviik-avoimmuus-polakki-kirkkoruhtinas -valitus.
Jos tämän kaiken uikutuksen jälkeen vaietaan nuntiuksen kanssa HIRVEÄLLÄ METELILLÄ aloitetut keskustelut, voin toivottaa vain kepeät mullat koko katkirkolle.
En siedä takinkääntäjiä!
Vaatii rajua nöyryyttä paljastaa typeryytensä ja yrittää opettaa *samassa asiassa* toista, oikeassa olevaa lähimmäistä.
Alkuperäinen rasistiseksi arvioitu kirjoitus oli pimeintä rasismia.
Sinulle Pater suosittelisin alan peruskirjallisuutta ennen opettajan vaativan roolin ottamista.
Makkaramies ja Junavessa taitavat olla uusia Teolgin nimimerkkejä.
kenelläkään on tarvetta tai aikomusta salata sinulta mitään. Minusta luottamuksellinen keskustelu kasvokkain nuntiuksen kanssa on eri asia kuin se vallan väärinkäyttö ja kaikesta keskustelusta kieltäytyminen, joka on leimannut isä Janin Suomesta ulos pakottamista ja yrityksiä saada asiaan selvitystä ja muutoksia. Erotin siis viestissäni normaalit luottamukselliset keskustelut, jotka ovat tyypillinen osa diplomatiaa sekä toisaalta katoliselle hallintokulttuurille nagatiivisessa mielessä ominaisen salailun, vaikenemisen ja kuuntelematta jättämisen kulttuurin.
Olen pahoillani, että kirjoitin liian älykkäästi, joten sinun oli mahdoton ymmärtää, mitä viestissäni tarkoitin. Olen kuitenkin varsin tottumaton olemaan tekemisissä tyhmien ihmisten kanssa. Toivottavasti ilmaisin nyt asian selvemmin. Toistaiseksi minulla ei ole syytä olettaa, että nuntius olisi edustanut samaa kielteiseksi kokemaani toimintakulttuuria, joka on tähän asti leimannut "ylempien tahojen" pyrkimystä vaieta ongelmat kuoliaaksi, näinhän on ilmeisesti käynyt mm. juuri isä Janin tapauksen selvittelyissä.
En ymmärrä intoasi äännellä toistuvasti kviik-kviik ja toistan, että salailu ja keskustelun tukahduttaminen sekä piispallinen pelottelu on aivan muuta kuin ryhtyminen luottamukselliseen keskusteluun. Molemmat kuuluvat katolisen kirkon toimintatapoihin, toinen vain on negatiivista, toinen positiivista perinnettä. Kirkollahan on myös ongelmansa ja synkempi puolensa ja sillä puolella pitkä historia.
Täällä avoimuutta ja demokratiaa vaativat monet muutkin kuin rekisteröityneet katkirkkolaiset, joten huutelusi vaikuttaa hieman harhaiselta. Painotan myös, ettei nykyisessä kirkollisessa tilanteessa sen paremmin Suomessa kuin kokonaiskirkonkaan tasolla saada aikaan terveitä muutoksia, demokratisoitumista ja maallikoiden aseman vahvistumista vain suosittelemallasi "rauhallisella" tavalla. Uskon, että meiltä vaaditaan jatkossakin kykyä ja rohkeutta vaatia muutoksia sekä nostaa aktiivisesti ongelmia keskusteluun (siis toimintaa, jonka kaltaisesi leimaavat mielellään "räyhäämiseksi" tai "rettelöinniksi"), mutta samalla meiltä vaaditaan MYÖS kykyä ja valmiutta keskusteluihin ja neuvotteluihin. Oliko tämän kaksoisstrategian hahmottaminen sinulle jollakin tapaa ylivoimaista? Edelleenkään ainakaan minä en ole takinkääntäjä, mutta en myöskään voi tarjota referaattia keskusteluista joissa en ole ollut edes läsnä.
voin kertoa sinulle, että pater Vaticanus oli viestissään ja perusteluissaan aivan oikeassa: puolalaiset eivät muodosta rotua eikä heitä täällä ole arvosteltu "alemman tai ylemmän rodun" edustajina. Arvostelu kohdistui heidän haluttomuuteensa ryhtyä kulttuuriseen dialogiin. Sinulle ei selvästikään ole selvää, millaiseen ideologiseen sortorakenteeseen termillä rasismi viitataan. Toinen tosiasia on se, ettei ihmisiä voida jakaa esim. geneettisin tai ulkonäöllisin piirtein rotuihin eli ns. ihmisrotuja ei ole olemassakaan. Ajatusmallit joissa toimitaan käyttäen hyväksi ideaa ihmisroduista ovat rasistisia. Toivottavasti tuli nyt selväksi.
Onpa taas tyypillistä katkirkkolaisuutta. Sekavaa selitystä ja substanssin puuttuessa toisinajattelijoiden solvaamista tyhmiksi/sairaiksi.
Katsot peräti kirjoittavasi "liian älykkäästi"?
Melkein tulee surku.
kirjoitus ja siinä oli tommoselle tyhmällekin substanssia mietittäväksi. Hyvin siinä tommoselle nuijalle väännettiin rautalangasta, mutta mä kyllä tajusin jo ekalla kerralla.
Ei se ollut minusta ollenkaan sekavaa, mutta minullapa onkin polla kunnossa. Taisi olla sinusta sekavaa ja hämärää, kun sulla taitaa olla kaali sekasin ja siksi on kaikki sekavaa ja hämärää. Ja hei, kyllä mäkin olen huomannut että sä olet helkkarin tyhmä.
sun unelma taas ampua alas: ei täällä ole edes semmosia kirjoittajia kuin Junavessa tai Teolgi - kyllä Junakissa tietää, olen sentään junanvessojen ohessa tätäkin listaa sen verran pitkään ja tarkasti vartioinut.
Makkaramiehessä on roimaa alkumiehen voimaa ja Junakissäkin ihailee makkaramiestä. Tiätenki.
Junakissa on hygienia-alan taitaja, paljon on kaikkea tullut reissuilla opittua mutta teologia on kyllä väliin jäänyt niinkuin kirkkoihin liittymisetkin. Mutta valvojana olen tosi peto, oikein kissapeto!
Nyt alkaa Täysosuma ja telkan kimppuun!!!!!!
Aina niin mukavaa kun piispan vainoajat kertovat elävällä kielellä itsestään :)
Meidän uusi AKUUTTI tehtävämme on estää se, että Wróbel tosiaan olisi luovuttamassa hiippakuntaa Opus Deille.
En halua pelätä olemattomia mörköjä, mutta Opus Dein johtajan läsnäolo viime viikonloppuna pienessä Pohjois-Euroopan hiippakunassa ei povaa hyvää. Tässä on jokin koira haudattuna. JW voi yrittää toimia nopeastikin ennen kuin aika jättää sairastelevasta puolalaispaavista.
OD täällä vallassa - se olisi meidän loppumme!
se olisi myös järjenkäytön loppu suomalaisten katolilaisten joukoissa. Ajakaa ne huru-ukot huittisiin!
Teologi ja teologin ystävätär. He molemmat aikoinaan pyrähtivät katolisen kirkon helmoissa.
tuo temppu tehdään? Siis estettän Opus Dein valtaan pääsy? Onko ideoita.
Seurakuntalaisen huolet alkavat tuntua minkä tahansa ajattelevan ihmisen huolilta.
Olisi karseeta, jos joku OD:n huru-ukko olisi Suomessa johtamassa Katolinen kirkko -nimistä kulttuuri-instituutiota, jonka maine vielä viisi (5) vuotta sitten oli (täällä) erinomainen. Pienuudestaan huolimatta Helsinki voisi olla mieluinen kaappauskohde OD:lle; lähietäisyydellä Venäjä, muut Pohjoismaat ja Baltia. Ja väkeäkin riittää mitä siten yritellä käännyttää...
OD:n tuntien ajatus vallankaappauksesta ei olisi yhtään yllättävä. Mikä tahansa kelpaa, kunhan vallasta on kysymys. Ja nyt on syytä toimia ja pian, sillä kun JP kakkonen heittää veivinsä OD:n päivät voivat olla luetut.
Varokaa, sanon minä.
En ole oikein perillä asioista, joten voisikohen joku yrittää kuvailla, mikä on Opus Dei, mitä se tekee, ja miten sen voimakas Suomeen tulo vaikuttaisi katolilaisen elämään Suomessa?
asiallinen linkki aiheeseen
http://www.mond.at/opus.dei/
Meillä suomalaisilla on sitten ihmeellinen tauti; jokaisesta ihmisestä yritettään etsimällä etsiä vikoja, jottei hänen mielipidettään täytyisi ottaa vakavasti.
Maapallo on pyöreä, vaikka sen sanoisi kylän lukutaidoton mökin akka.
http://www.kolumbus.fi/vkk/paasivu.html
http://www.kolumbus.fi/vkk/paasivu.html
on selkeä vaihtoehto vapaamielisille katolilaisille Suomessa. Syntyperäinen, seurakuntalainen, Filbert ym. siirtykää tuohon ryhmään. Me muuthan olemme konservatiiveja, jotka haluamme kirkkomme säilyvän ennallaan.
Hyvä veli. Etkö mitenkään voisi sietää minua yhteisessä rakkaassa kirkossamme? En varmaan usein ole näkö- enkä kuulopiirissäsi, ja yleensä käyttäydyn aika hillitysti. En ole kirkollisissa kysymyksissä edes mitenkään huomattavan liberaali, arvostan ja kunnioitan opetusvirkaa.
Tiettyjä yleisinhimillisiä arvoja arvostan myös korkealle, sellaisia kuin oikeudenmukaisuus, sananvapaus ja rehellisyys. Eiväthän ne ole sinulle ongelma? Voimmeko yrittää vielä yhdessä?
ei näytä millään menevän, että on kammottavaa katsella vierestä kun kirkkoa tuhotaan. Siksi Opus Dei on niin suosittu. Jokainen viesti jonka te katkirkkolaiset täällä tuotatte, on sitä samaa skeidaa joka kuljettaa ihmisiä tiukemmin Opus Dein piiriin.
Ei ole mikään kunnia olla liberaali, jos on katolinen. Yrittäkää nyt jo tajuta tämä.
Minulle ja perheelleni taas on kunnia olla liberaaleja katolilaisia. Olemme liberaleja ja katolilaisia ja suurin osa maailman katolilaisista on kanssamme samaa mieltä: enemmistö maailman katolilaisista on laillamme liberaaleja. Ymmärrän, että se harmittaa sinua, mutta tosiasiat ovat teitä fundamentalisteja vastaan. Edes paavinistuimen järkyttävä traditionalismi ei ole tätä maailmanlaajuista faktaa muuttanut. Onneksi.
kirjoitettu. Voin sanoa ylpeänä, että meidänkin suku kuuluu samaan joukkoon ja olen siitä iloinen, tyytyväinen ja ylpeä myös.
en minä halua estää enkä kieltää ketään hakeutumasta Opus Dein piiriin.
Haluaisin ihan ystävällisesti kysyä, mikä kohta skeidavastauksessani Tauno T:lle osoitti sinun mielestäsi katolilaiselle sopimatonta liberaalisuutta?
Hyvä Ääni. Ymmärrän hyvin, että moni odottaa tietoja, mutta valitettavasti ei ole nyt sellaista, mitä voisi julkisesti kertoa.
Kaikki villit huhut ovat turhia ja pelkkää mielikuvitusta. Kaikki tiedätte, että nuntius on juuri vasta asettumassa Tukholmaan. Nyt hän oli ensimmäisellä lyhyellä käynnillään Suomessa, ja suurin osa hänen ajastaan kului virallisen aikataulun puitteissa.
Piispa Wróbelin ja muutaman hiippakuntalaisen kasvot tulivat hänelle tutuiksi.
Nyt te "syyllistytte" siihen, mistä mm. piispaa olette syyttäneet eli ns. vaikenemiseen. Noin vuosi sitten naama punaisena osa teistä (en tiedä olitko sinä mukana) oli kurkku suorana AC:ssa huutamassa ja vaatimassa piispalta avoimuutta ja selityksiä isä J:n tapauksesta.
Miksi muuten joku/jotkut teistä eivät ottaneet lauantaina piispalta vastaan kommuuniota, vaan "pomppasitte" piispan "jonosta" nuntiuksen "jonoon"? Eikö se ole sama kuka kommuunion jakaa? Tällainen käyttäytyminen toki selittää paljon teistä katkirkkolaisista.
Ääni hyvä. On olemassa asioita, jotka ovat luottamuksellisia. Niitä en kerro kenellekään. On olemassa asioita, joita ei ole sovittu luottamuksellisiksi, mutta joita ei ole sopivaa tai viisasta levittää koko maailmaan. Niistä asioista en kerro netissä.
Kyseessähän oli yksityinen keskustelu. Sinä ja tämän palstan nimimerkit ette olleet minua millään lailla valtuuttaneet sinne keskustelemaan. Ette voi vaatia tietoja. Isä Janin tapaus oli erilainen, nythän tällä lauantaisella keskustelulla ei ollut mitään sellaisia (isä Janin erottamiseen verrattavia) seurauksia, joita olisi tarpeen perustella.
En päässyt AC:n tilaisuuteen. Jos olisin päässyt, en olisi huutanut naama punaisena ja kurkku suorana.
En vaihtanut jonoa lauantain messussa. Istuin vasemmalla (kuten muutkin havaitsemani katkirkkolaiset) ja menin vasemmanpuoleiseen jonoon. Jos olisin istunut oikealla, olisin ollut piispa Wróbelin jonossa poukkoilematta mihinkään.
Sanoiko Messias-nuntius nyt, että piispa on tehnyt väärin jättäessään kertomatta yksityiskohtaisesti isä Janin erottamisen syyt?
Poukkoilemista tapahtui.
Olen odotellut Surevalta ja hänen seurassaan liikkuvalta primadonnalta jonkunlaista kommenttia.
Koska tiedän, että luette tätä palstaa, niin kaikella ystävyydellä kerron teille, että seuraavan kerran kun taas kunnioitatte läsnäolollanne erästä seurakuntaa "sensaatiojuttuinenne", niin muistakaa, kaikki eivät suinkaan ole kiinnostuneita jutuistanne. Päinvastoin useat ko. srk:n jäsenistä ovat kurkkuaan myöten täynnä vouhotustanne.
mene sitten sinne seurakuntaasi ja pistä korvasi kiinni. Ja voit tietenkin myös poistua tältä listalta, jos et halua näitä kirjoituksia lukea. Tää on kaikille avoin ja sana& meno on vapaa.
On aika ala-arvoista kirjoitella nimimerkillä, jota tietää toisen henkilön käyttävän.
Kaskas, pitänee minunkin rekisteröidä nimimerkkini. Minulla on vapaa nimimerkki ja sitä näemmä myös käytetään. Kannattaa huomata tosin vale-3nityn kirjoitustyylistä että se poikkeaa omastani. (Itse asiassa, kirjoitustyylistäni minut voidaan jopa tunnistaa että tämä vinkkinä...)
Mutta näemmä Vapaa ei ole ainoa, jonka nimissä kirjoitellaan yhtä sun toista.
Ajattelin mennä tapaamaan nuntiusta, kun hän seuraavan kerran tulee Suomeen. Ilmeisen pian?
Nyt minua hieman pelottaa. Onko kaikki niin salaista? Mitä minun pitäisi ottaa huomioon hänet tavatessani? Voinko puhua suoraan? Tällaiset kysymykset painavat mieltäni, mutta niin painaa myös kirkkomme surullinen tila.
Nuntius tulee vielä tämän kuun aikana esittämään presidentille valtuuskirjansa.
Voit puhua suoraan, ei ole mitään syytä pelätä. Nuntiuksen sosiaaliset taidot ovat erinomaiset. Varmasti koet keskustelunne hyväksi.
suosittelee Sinulle samaa kuin Filbert. Kerro nuntiukselle huolesi, hän kuuntelee. Soita tai lähetä e-mailin hänelle, kysy etukäteen mahdollisesta tapaamisesta, hän on kiireinen ihminen. Sinun ei oikeastaan tarvitse ottaa mitään huomioon. Häntä ei tarvitse pelätä. Eikä mikään ole salaista. Sinä vain puhut rauhallisesti toiselle ihmiselle ja kerrot hänellä mitä sydäntäsi painaa. Niin tein minäkin. No niin, meilaamaan, tai soittamaan rohkeasti.
pyssy ja nauhuri, niin eiköhän se siitä. Tietysti voit vielä pyytää lisäapua poliisilta, jotta sinusta voidaan tehdä ns. wired versio eli vaatteittesi alle voidaan piilottaa kuuntelulaitteet. Aseistamattomana en ainakaan itse suostuisi kuvailemaasi tilanteeseen.
Rohkeutta, Eeva! Nuntius on hyvin miellyttävä ihminen ja ennen kaikkea hänellä on taito KUUNNELLA toisia. Älä kuitenkaan odota, että hänellä olisi ratkaisu ongelmiisi. Tärkeämpää ehkä on, että hän on niistä tietoinen.
Sanoin jo kerran, että jos nuntius Tonucci olisi piispanamme (eikä kirkkoruhtinas J. Wróbel) minä olisin kiltti "tyttö".
Entä, jos Tonucci olisi siirtänyt isä Janin muihin tehtäviin eikä kertoisi syitä, kokisitko silti noin? Ymmärtääkseni juuri tämä Jan Aarts -kysymys on herättänyt närää piispaamme vastaan.
Piispa Tonucci on vasta tullut Pohjoismaihin Keniasta, kuten hän minua itse valisti. Tuskinpa hän Keniasta käsin oli siirtämässä isä Jania minnekään ja epäilen vahvasti, että nuntius voisi sellaista edes tehdä.
Närää piispaa vastaan on aihettanut kieltämättä isä Janin tapaus, mutta myös monet muut asiat; keskustelun kieltäminen, ekumenian jarruttaminen, muut mielivaltaiset siirrot, pastoraalineuvoston lakkauttaminen käytännössä (yksi parituntinen kokous vuodessa), moraaliteologian tuputtaminen, ilmeinen haluttomuus opetella suomea, poissaolot Puolassa, Fideksen tila jne. Lista on melkein loputon.
Pelkään, että luterilainen kirkkoni pelaa Wróbelin suhteen kaksinaamaista peliä. Yhtäältä virallisesti hänen sallitaan esiintyä piispojen rinnalla ja hänet otetaan vakavasti, toisaalta epävirallisesti häntä vihataan ja toivotaan kovasti hänen jo lähtevän täältä Suomesta pois.
Alkusunnitelma oli keskustelu kestäisi puolen tunnin verran, joka venyi kuitenkin tunniksi. Täysverinen Diplomaatti (isolla D-llä) keskusteli kanssamme monesta meitä koskevista asioista. Keskustelu käyty suljettuen ovien takana ja tässä eleessä oli selvä viesti. Jos Te haluatte tietää lisää, kysykää itse nuntiukselta, hän on kuunteleva ihminen. Asiat menevät eteenpäin.
Huhut kertovat, että J. Wróbelille ollaan...
Kirjoittanut: sisäpiirin huhuja 28.2.2005 klo 10.06
...järjestämässä uutta virkaa, niin ettei ko henkilö menettäisi kasvojaan. Tämä kaikki tapahtuisi vielä tämän kevään aikana ja kaikessa hiljaisuudessa. Itse mietin onko Wrobel itse tajannut mahdottomuuden toimia Suomen ilmapiirissä
ja hakenut muualle.
Vanha sanonta on, ettei savua ilman tulta.
ei ole kuullut mitään sellaista. Laskeeko joku leikkiä, vai onko tämä jollakin tavalla "puolivahingossa" päästätyn ankan tarkoitus rikkoa tällä palstalla heiväröisesti orastavaa rauhaa? En ymmärrä mistä on kysymys. Jos tiedät (kuulit) jotakin, kerro meillekin.
olen samaa mieltä Surevan kanssa. Uskoisin, että joku laskee leikkiä ja huhu on aivan varmasti perätön.
J. Wróbelin siirto muualle on uutisena liian hyvä ollakseen tosi. Enpä usko, että häntä ollaan siirtämässä muualle. Kun paavi uutisten mukaan makaa vakavasti sairaana roomalaisessa sairaalassa, kirkolla taitaa olla ihan muita huolia, kuin pienen hiippakunnan tunaripiispan pelastaminen.
Kasvonsa J. Wróbel on jo menettänyt, niin että joka tapauksessa pelastusoperaatio olisi pahasti myöhässä.
"Kasvonsa J. Wróbel on jo menettänyt, niin että joka tapauksessa pelastusoperaatio olisi pahasti myöhässä."
Olen täysin samaa mieltä. Kyseisellä siirrolla ei olisi enää tätä merkitystä. Seuraava paavi sen sijaan voi tarttua ongelmaan kunnolla.
Kun Wróbel on nyt osoittanut kykenemättömyytensä johtaa maailman pienintä hiippakuntaa, kääntyvät katseet nuntiuksen puoleen. Olisi toki mukavaa kuulla keskusteluista, mutta ymmärrän, ettei se ehkä ole mahdollista.
Itse ihmettelen suuresti luterilaisen kirkkoni ja ortodoksien korkeatasoista läsnäoloa Wróbelin juhlissa. Onko ekumenian kenttä todella niin hyvässä kunnossa, vai olisiko jo aika puhkaista ilmapallo, joka on tyhjää täynnä?