Asiallisuutta asuntojen hintavertailuun

Tällä palstalla on joskus kritisoitu sitä, kun Naantalissa asuntojen hinnat ovat korkeammat kuin Uudessakaupungissa. Mielestäni on täysin selvää, että Naantalin asuntojen hinta on korkeampi. Naantalissa on hienot maisemat. Naantali on lähellä Turkua. No, onhan Uudessakaupungissakin hienot maisemat, mutta matka Turkuun on pitkä. Tehdäänpä vertaus: Eipä varmaan kukaan Helsingin asunnonomistaja halua myydä asuntoaan millään Mäntsälän hinnalla.
42176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Lisäksi Naantalista Turkuun on erittäin loistavat linja-autoyhteydet. (Tosin onhan toki Uudessakaupungissakin joskus nähty linja-auto).

Äänestä
  • Aivan. Kulkuyhteydet kun toimivat, niin tilanne on hyvä.

    Äänestä

  • Bussiyhteys on hyvä asia, koska henkilöautoriippuvuus on rasite.

    Äänestä

  • Juu, moni asunnonostaja ajattelee, että "onhan mulla auto", mutta joskus ihminen voi tulla sellaiseen kuntoon, että auton ajo ei enää ole mahdollista.

    Äänestä

  • Niinpä. Moni ei ajattele asiaa asunnon hankintaa tehdessään.

    Äänestä

  • Niin. noin 30-40-vuotiaat eivät ajattele, että ihminen joskus vanhenee.

    Äänestä

Naantalin asuntojen hinnat ovat asiallisia. On paikkakuntia, joissa asunnot ovat oikeasti ylihinnoiteltuja. Yksi sellainen paikkakunta on Espoo.

Äänestä

Asunnon hankintapäätökseen vaikuttaa moni asia. Muutkin asiat kuin hinta.

Äänestä
  • Jonkun alueen maine voi olla ratkaiseva asia.

    Äänestä

  • Ne alueen maine-asiat saattavat vuosien aikana muuttua.

    Äänestä

  • Asunnon hankinnassa oleellista on myös asunnon kunto. Jos hyväkuntoinen asunto on myytävänä alueella, jonka maine ei ole kehuttava, kannattaa ottaa selvää, onko se alueen ns. huono maine vain juoruiluista johtuvaa.

    Äänestä

  • Usein juoruissa liioitellaan alueen ns. huonoa mainetta.

    Äänestä

kuka nyt esim naantalin asuntomessualueelta haluaa tontin ostaa. kovat hinnat, kaukana kaikesta. raisio on keksitty, ja sijaitsee pelipaikoilla, eikä missään korvessa. terveyspalvelutkin on ajettu alas. en voi suositella kenellekkään naantalia. kesällä voi käydä kävelemässä siinä kaikki.

Äänestä
  • Raisio on risteys, ei kaupunki.

    Äänestä

  • Eri ihmisillä on erilaiset kriteerit sen suhteen, mistä ostaisivat tontin.

    Äänestä

Miltä osin terveyspalvelut on ajettu alas, mielestäni toimii tosi hienosti. Kannattaa mennä asumaan pariksi vuodeksi turkuun, niin osaa arvostaa naantalin terveys- ym. palveluja.

Äänestä
  • Ja jos menee Espooseen, niin … Huh. On olevinaan niin valtavan hieno paikka, mutta terveydenhoito ei läheskään yhtä hyvä kuin Naantalissa.

    Äänestä

  • Jollain Pohjois-Savon pikkupaikkakunnalla voi päästä lääkäriin melkein heti. Pääkaupunkiseudulla hankalampaa. Naantalissa ei varmastikaan hankalaa, vaikka ei niin helppoa kuin jossakin Pohjois-Savon pikkukunnassa.

    Äänestä

  • 11 vuotta raisiolaisena ja nyt reilu 10 vuotta naantalilaisena kommentoin terveyspalveluja. Naantalissa terveyspalvelut monta kertaa paremmin, kivat omatlääkärit, parempi neuvola, hammashoitola loistava ja oikomishoito lapselle oli aivan mahtavasti hoidettu.

    Äänestä

  • Yes, ainakin silloin, kun olen terveyspalvelussa Naantalissa käynyt, niin on toiminut hyvin, eikä ollut edes pitkää odotteluaikaa.

    Äänestä

  • Meilläkin on Naantalin terveyspalvelusta hyvät kokemukset.

    Äänestä

Joka tapauksessa: Naantalissa myynnissä oleville asunnoille löytyy ostaja ihan kohtuullisessa ajassa.

Äänestä
  • Naantalissa on niin paljon hyviä puolia (maisemien lisäksi), että Naantalin asunnot käyvät kaupaksi.

    Äänestä

  • On todettu, että Naantalin asunnot käyvät kaupaksi selvästi paremmin kuin joillakin syrjäisillä alueilla.

    Äänestä

  • Nyt lienee monissa Naantalin kerrostaloissa myös hissi, mikä on hyvä asia.

    Äänestä

  • On myös pienehköjä kerrostaloja, joihin ei oletettavasti kannata rakentaa hissiä.

    Äänestä

  • Hissin rakentaminen ei kannattavaa, jos talossa asuu vain muutama perhe.

    Äänestä

Naantalin hinnat muuten asiallisia, mutta... kun tulee putkiremontti, niin todellinen hinta kasvaa.

Äänestä
  • Ei putkiremontti ole vain Naantalin ongelma. Kaikkialla Suomessa on tällä hetkellä putkiremonttijuttuja.

    Äänestä

  • Ennen putkiremontin aloittamista taloyhtiön kannattaa tutkia, onko putkiremontti oikeasti tarpeellinen.

    Äänestä

  • Usein remontti on oikeasti tarpeellinen, mutta asunnoissa ei pidä rikkoa kunnossaolevia rakenteita.

    Äänestä

  • Niin- kannattaa korjata vain korjausta vaativat rakenteet.

    Äänestä

Vaan mistä tietää, missä kunnossa myytävät asunnot ovat.

Äänestä
  • Siinäpä kysymys. Olisi hyvä löytää paikkakunnalta joku, joka tietää talon rakennusaikaiset jutut ja taloon tehdyt remontit.

    Äänestä

  • Saksan kaupungeissa 100 vuotta vanhat talot ovat usein ihan hyvässä kunnossa. On kummallista, että Suomessa 40-50 vuoden ikäiset talot ovat (huhupuheiden mukaan) huonossa kunnossa.

    Äänestä

Rymättylän keskustan tuntumassa on 3 kerrostaloa, joissa olisi kivoja asuntoja eläkeläisille. Mutta onko niissä taloissa hissiä?

Äänestä
  • Niissä taloissa lienee vain 3 kerrosta. Hissien olemassaolosta en tiedä.

    Äänestä

Naantalin keskusta-alueen kerrostaloasunnoissa on useinkin korkea hintapyyntö.

Äänestä
  • On, ja sitten, jos vielä on tulossa putkiremontti, niin kustannukset nousevat liian korkeiksi.

    Äänestä

Rymättylässä ja Merimaskussa on toisinaan myynnissä ihan kivoja rivitaloasuntoja.

Äänestä
  • Hintapyynnöt niissä joskus hiukan edullisempia kuin Naantalin kaupunkialueella.

    Äänestä

Mielenkiintoisia näkökulmia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


näin-asia-vaanOn kirjoitti:

Tällä palstalla on joskus kritisoitu sitä, kun Naantalissa asuntojen hinnat ovat korkeammat kuin Uudessakaupungissa. Mielestäni on täysin selvää, että Naantalin asuntojen hinta on korkeampi. Naantalissa on hienot maisemat. Naantali on lähellä Turkua. No, onhan Uudessakaupungissakin hienot maisemat, mutta matka Turkuun on pitkä. Tehdäänpä vertaus: Eipä varmaan kukaan Helsingin asunnonomistaja halua myydä asuntoaan millään Mäntsälän hinnalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu