Vihdoinkin miespari sai yhteisen lapsen!

Synnyttäjänä oli lapsen isän äiti sijaissynnyttäjänä.
Isän munasolujen luovuttajana toimi isän biologinen sisko. Munasolu keinohedelmöitettiin isän siemennesteellä jonka jälkeen ne istutettiin hänen äitiinsä.

Nebraskan lainsäädännön vuoksi lapsen vanhemmiksi merkittiin lapsen isä ja hänen äitinsä. Lapsen isä joutuu nyt adoptoimaan oman lapsensa.
Monimutkaista ja sekavaako? Ehkä. Seuraavassa asiasta lisäinfoa lähtien videon kohdasta 4.45:
https://www.youtube.com/watch?v=lJD-cldAPaA

Olen sitä mieltä että Koti, Uskonto ja Isänmaa ovat yhteiskuntamme perusta mutta minut tullaan tästä mielipiteestäni tuomitsemaan ja sulkemaan vankilaan kiihotuksesta ties mihin?
Perinteisten perhearvojen puolustaminen on nykyisin rikollista.

8

172

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NinniJaJenni

      PS vaalilauseet ovat Koti, Uskonto, Isänmaa. Ovat radiossa mainostaneet ja sitä toitottaneet.

      Ennen nuo oli Kokoomuksen vaalilauseita mutta ei enää pitkään aikaan !

    • ihanaa

    • Anonyymi

      Ainakin Suomen lain mukaan pitäisi olla selvää, että olisi lainvastaista (lähisukulaiset).
      Eli on todella typerää.

    • Anonyymi

      Sitten kun ruskenareijän ritarit savat ihan perinteisin keinoin lapsen, niin olen valmis myöntymään.

    • Anonyymi

      Uskonnot saa työntää sinne missä auriko ei paista. Muuten olen kanssasi samaa meiltä.

    • Anonyymi

      kannattaa nyt heti siellä neuvolassa panna lapsen peräreikä tarkkailun alle , ja viikoittain kirjata ylös väljyysmittari lukemat , ei niistä homoista koskaan tiedä.

    • Anonyymi

      Tuossahan ei siis kumpikaan ole saaneet yhteistä lasta.

      On varmaan sattunut jokin kömmähdys tai sitten sisko on ollut alaikäinen, eli lapsella on nyt sitten kaksi naaraspuolista äitiä ja yksi munaton isä.

      On väärin kuvitella, että heillä olisi 'yhteinen' lapsi, luonnossa jo eläimen lapsikin tietää kuka on hänen äitinsä, isä on aina vähän epävarmempi.

      Mitein tässä, että kumpikos se on velvollinen imettään noista rr-ritareista.

      Kaikki asiat, mitä ihmiskunnassa esiintyy, on geeniperimää ja geenien ohjailua, yksi kromosomi liikaa johtaa downin syndroomaan ja yksi kromosomi sisältää uskoakseni tuhansia geenejä, jollei jopa miljoonia.

      On huvittavaa uskoa sellaista geenitutkimuksen tulosta ja ettei poikkeavuudet johdu geeneistä, jossa tutkimuksen nyt vaan sattumalta teki pääosin homoista koostuva tutkija-joukko.

      Tuokaa eteeni edes yksikään luonnossa syntynyt eläinkunnan homo ja joka on homoilulla saanut aikaan jälkeläisen, maksan siitä 500 000€

      Mitä opimme tästä, on vaarallista rynkkailla (sweden, ruotsissa kyllä enemmän heteroja kuin sateenkaarisuomessa)) missä sattuu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      79
      7665
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      74
      7484
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      166
      6059
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      55
      4966
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      20
      4159
    6. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3890
    7. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      38
      3582
    8. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      31
      3517
    9. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      98
      2913
    10. Adonikselle

      Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin
      Ikävä
      209
      2562
    Aihe