vastaan tähän: jeesuksen ruumis kuulemma nousi taivaisiin

uusi-kuolematon-rotu

KR 1933/-38 1Kor 15:1-8
Veljet,
minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin,
jonka minä teille julistin,
jonka te myöskin olette ottaneet vastaan
ja jossa myös pysytte
ja jonka kautta te myös pelastutte,
jos pidätte siitä kiinni semmoisena,
kuin minä sen teille julistin,
ellette turhaan ole uskoneet.

Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen,
minkä itse olin saanut:
että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden,
kirjoitusten mukaan,
ja että hänet haudattiin
ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä,
kirjoitusten mukaan,
ja että hän näyttäytyi Keefaalle,
sitten niille kahdelletoista.

Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle,
joista useimmat vielä nytkin ovat elossa,
mutta muutamat ovat nukkuneet pois.

Sen jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille,
sitten kaikille apostoleille.

Mutta kaikkein viimeiseksi hän näyttäytyi minulle,
joka olen ikään kuin kesken syntynyt
ja että hänet haudattiin
ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä,
kirjoitusten mukaan,

15:20 Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.
15:21 Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.
15:22 Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, >> Jakeen lisätiedot
15:23 mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan;
15:24 sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.
15:25 Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle."
15:26 Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • etvastaakysymykseen

      Mitä jumala teki jeesuksen ruumiilla ?

      • Jeesuksen-veren-kautta

        Jumala Herätti Jeesuksen kolmantena päivänä kuolleista, Sen jälkeen Jeesus Käyskenteli ja myös opetti opetuslapsiaan ja antoi myös lupauksen Pyhästä Hengestä ja sanoi myös älkää lähtekö Jerusalemista ennen kuin saatte Pyhän Hengen voiman.
        Sen jälkeen menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa Evankeliumia kaikille kansoille.
        Joka uskoo ja kastetaan Pelastuu, mutta, joka ei usko se heitetää kadotukseen.


      • missäruumis
        Jeesuksen-veren-kautta kirjoitti:

        Jumala Herätti Jeesuksen kolmantena päivänä kuolleista, Sen jälkeen Jeesus Käyskenteli ja myös opetti opetuslapsiaan ja antoi myös lupauksen Pyhästä Hengestä ja sanoi myös älkää lähtekö Jerusalemista ennen kuin saatte Pyhän Hengen voiman.
        Sen jälkeen menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa Evankeliumia kaikille kansoille.
        Joka uskoo ja kastetaan Pelastuu, mutta, joka ei usko se heitetää kadotukseen.

        Minä olisin voinut kerätä allekirjoitukset niiltä jotka näkivät.
        Kukkaan heistä ei kysynyt oleellista ilmestykseltään.
        Odysseuksen retket ovat yhtä todistuskelpoisia.


    • Kirjakääröt

      1Kor.15:47 Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta. 1kor.15:47 Biblia (1776) Ensimäinen ihminen on maasta ja maallinen, toinen ihminen on itse Herra taivaasta. Kirjoitetaan: Ensimmäinen.

      • miksikatosi

        Mitä jumala teki jeesuksen ruumiilla.


    • Kuoleman-voittaja-JK

      Mitään Jeesuksen ruumista ei olekaan,
      koska Jeesus nousi kuolleista
      ja kuolemalla kuoleman voitti
      ja haudoissa oleville elämän antoi.

      Mutta Jeesuksen ruumis pistettiin hautaan:
      Joh 19:32-42 Niin sotamiehet tulivat
      ja rikkoivat sääriluut ensin toiselta
      ja sitten toiselta hänen kanssaan ristiin naulitulta.

      Mutta kun he tulivat Jeesuksen luo
      ja näkivät hänet jo kuolleeksi,
      eivät he rikkoneet hänen luitaan,

      vaan yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä,
      ja heti vuoti siitä verta
      ja vettä.

      Ja joka sen näki,
      on sen todistanut,
      ja hänen todistuksensa on tosi,
      ja hän tietää totta puhuvansa,
      että tekin uskoisitte.

      Sillä tämä tapahtui,
      että kirjoitus kävisi toteen:
      "Älköön häneltä luuta rikottako."

      Ja vielä sanoo toinen kirjoitus:
      "He luovat katseensa häneen,
      jonka he ovat lävistäneet."

      Mutta sen jälkeen Joosef,
      arimatialainen,
      joka oli Jeesuksen opetuslapsi,
      vaikka salaa,
      juutalaisten pelosta,
      pyysi Pilatukselta saada ottaa Jeesuksen ruumiin;
      ja Pilatus myöntyi siihen.
      Niin hän tuli
      ja otti Jeesuksen ruumiin.

      Tuli myös Nikodeemus,
      joka ensi kerran oli yöllä tullut Jeesuksen tykö,
      ja toi mirhan
      ja aloen seosta noin sata naulaa.

      Niin he ottivat Jeesuksen ruumiin
      ja käärivät sen hyvänhajuisten yrttien kanssa käärinliinoihin,
      niinkuin juutalaisilla on tapana haudata.

      Ja sillä paikalla,
      missä hänet ristiinnaulittiin,
      oli puutarha,
      ja puutarhassa uusi hauta,
      johon ei vielä oltu ketään pantu.

      Siihen he nyt panivat Jeesuksen,
      koska oli juutalaisten valmistuspäivä
      ja se hauta oli lähellä.

      KR 1933/-38 Mark. 16:9 Mutta ylösnousemisensa jälkeen hän varhain aamulla viikon ensimmäisenä päivänä ilmestyi ensiksi Maria Magdaleenalle,
      josta hän oli ajanut ulos seitsemän riivaajaa.

      Luuk. 8:2 niin myös muutamia naisia,
      jotka olivat parannetut pahoista hengistä
      ja taudeista:
      Maria,
      Magdaleenaksi kutsuttu,
      josta seitsemän riivaajaa oli lähtenyt ulos,

      Joh. 20:14 Tämän sanottuaan hän kääntyi taaksepäin
      ja näki Jeesuksen siinä seisovan,
      eikä tiennyt,
      että se oli Jeesus.

      • pakkopaitamaria

        Missä on jeesuksen ruumis, raamatussa sanotaan ihmisten kertoneen teidän
        hakeneen jeesuksen yöllä haudasta.

        Olisikohan Maria Magdaleena ollut oikeuskelpoinen todistaessaan nähneensä
        jeesuksen kuoleman jälkeen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5078
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3327
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1472
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      908
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe