Tuulivoimaa lisää ilmastovöyhötyksen varjolla

Tuulimyllybisnes on suurimpia huijauksia, joita Suomen kansalle on koskaan esitetty. Suomessa kuten monessa muussakin maassa on tilanne se, että kun myllyjen tuotto on suurin, on energian tarve pienin ja kulutushuippujen aikaan myllyt seisovat pakkassäässä. Tämä tekee niistä ns. sekundaenergian tuottajia.

Tuulivoiman ongelmahan on sen suuri tuotannon vaihtelu. Tuulimyllyjen mallimaa Saksa on lisännyt hiilenpolttoa. Saksa on energiakäänteessään luopunut huomattavasti tuuli- tai aurinkovoimaa edullisemmasta päästöttömästä sähköä tuottavasta ydinvoimasta, on maan ollut pakko lisätä kivihiilen polttoa; muuten teollisuudelta loppuisi sähkö.

Keskustan ryöstöretki vain jatkuu. Keskustan mielestä tuulivoiman osuuden tulisi olla vuonna 2030 noin 20–25 prosenttia. Korruptio ja suhmurointi kukoistaa. Tuulivoimasta puhuttaessa pitäisi nostaa useammin se kissa pöydälle eli onko tämä energiamuoto ihan oikeasti kansantaloudellisesti järkevä keksintö, vai pelkkää kallista näpertelyä, jota nyt harrastetaan kaiken lisäksi taas jonkun toisen piikkiin. Kepu rahoittaa omia sidosryhmiään "tuulivoimalla".

Näin vaalien alla mainittakoon että Perussuomalaisten Jussi Halla-aho sanoo että keskustan tavoitteena on varmistaa lähipiirisnä mahdollisuudet rahastaa tuulivoiman avulla.

–Keskustan vaatiman kivihiilen ja turpeen käyttökiellon tavoitteena on varmistaa lähipiirinsä mahdollisuudet rahastaa tuulivoiman ja puuhakkeen tuotantotuilla, sanoo perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.
– Kyse on vuositasolla usean sadan miljoonan euron tulonsiirrosta veronmaksajilta keskustan etupiirille. Hyväuskoiset demarit ja muu vihervasemmisto antavat täyden tukensa kepulaiselle energiatuotantomme ”viherryttämiselle”. Lystin kustantavat veronmaksajat tuotantotukien muodossa sekä taajamien kotitaloudet sähkön ja kaukolämmön kustannuksien nousuna, sanoo europarlamentaarikko Jussi Halla-aho.
https://www.verkkouutiset.fi/jussi-halla-aho-keskustan-tavoitteena-on-rahastaa-tuulivoiman-ja-puuhakkeen-tuotantotuilla/
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hyvä aloitus, kiitos! Olen täysin samaa mieltä. Kansaa kusetetaan tuulivoima-asioissa oikein kunnolla ja etenkin Pohjois-Pohjanmaalla. Jo melkein puolet nykyisestä tuulivoimakapasiteetista on Pohjois-Pohjanmaalla. Hyväuskoiset ihmiset on saatu mukaan hömppään se varjolla, että kunnat hyötyvät kiinteistöverojen ja muutamien työpaikkojen muodossa.

Mutta ne valtavat haitat: maisemat ovat kohta pilalla koko Pohjanlahden laajalla rannikkovyöhykkeellä, tuulivoimasta aiheutuu aivan varmasti myös terveyshaittoja, kiinteistöjen arvo laskee, tulee valtavia rakentamisrajoituksia, luonnon virkistyskäyttömahdollisuudet heikkenevät, eläimet kärsivät jne.

Mutta keskusta on täyttä höyryä kiitämässä tuulivoimarakentamisessa eteenpäin. Syynä varmaan juuri tuotantotuet tietyille tahoille yms. edut.

Juha Sipilältä ilmestyi Sieviläinen-paikallislehdessä paimenkirje, jossa Sipilä vaati ilmastopolitiikalla syyllistämisen lopettamisen. Mitä uhriutumista! Tuli vaikutelma, että Sipilän mielestä ihmisten pitäisi lopettaa oman elinympäristönsä laadusta välittäminen.

Äänestä
  • Mitättömällä viheriötten määrällä ei mitään merkitystä, kepu hallitsee.

    Äänestä

  • Onneksi keskustan valta on murenemassa Pohjois-Pohjanmaalla.

    Äänestä

Fingridin+sivulta+nähdään++koko+Suomen+kulutus++,+mikä+on+juuri+tällä+hetkellä+9.4.2019+klo+6.18++9739+MW+,++siitä+suomalaista+tuotantoa+on+8628MW,tuontisähköä+on+1105MW+.Ydinvoimalla+tuotettiin+2796MW+,tuulivoimaloilla+1722+MW+ja+vesivoimalla+1262MW+.Tuulivoiman+osuus+on+siten+melkein+18+%Tuulivoimasähköllä+voimme+merkittävästi+vähentää+tuontisähköä+,mikä+on+kansantaloudellemme+elintärkeää.

Äänestä

No niin, tulikos nyt kaikille selväksi tämä provo, että kuinka se keskusta on sitä ja tätä jne. ?

Muistakaapa Kokoomus, se puolue, joka pälyili kepun selän takana vähän ennen vaaleja ja varsin ovelasti tietenkin, että "ei me mitään päätöksiä raharikkaiden eteen ja köyhien kyykyttämiseksi olla tehty, eikä olla aktiivi- malliakaan YHTÄÄN oltu edes auttamassa ja ja .... " !?

Herätkää jo demarit, kyllä Kokoomus tämän homman osaa ja niin kuin kaikki muutkin, eipä silti!

Äänestä

Ei muuta ku kepulle ja viheriöille ääni niin kyllä myllyjä nousee ku sieniä sateella.

Äänestä

Perussuomalaisten kansanedustajat Rami Lehto ja Olli Immonen ovat jättäneet eduskunnan ympäristövaliokunnassa vastalauseen hallituksen esitykseen ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVA) annetun lain liitteen uudistamisesta.
Esityksessä ehdotetaan muun muassa tuulivoimaloiden YVA-menettelyn muuttamista. Nykyisin energiantuotannon osalta hankeluettelon mukaan YVA-menettely vaaditaan silloin, kun yksittäisten tuulivoimalaitosten lukumäärä on vähintään 10 kappaletta tai kokonaisteho vähintään 30 megawattia.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan tuulivoimaloiden tehorajan nostamista 45 megawattiin.

https://www.suomenuutiset.fi/lehto-immonen-perussuomalaiset-huolissaan-suurten-tuulivoimaloiden-mahdollisista-terveyshaitoista/?fbclid=IwAR0VS3Ta7UMMtqNZlPYCTJ3JN8-EeFrYFbWUm0CK6KkxS_TcTRMcvtm2n4Y

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luonnontuhoajat kirjoitti:

Tuulimyllybisnes on suurimpia huijauksia, joita Suomen kansalle on koskaan esitetty. Suomessa kuten monessa muussakin maassa on tilanne se, että kun myllyjen tuotto on suurin, on energian tarve pienin ja kulutushuippujen aikaan myllyt seisovat pakkassäässä. Tämä tekee niistä ns. sekundaenergian tuottajia.

Tuulivoiman ongelmahan on sen suuri tuotannon vaihtelu. Tuulimyllyjen mallimaa Saksa on lisännyt hiilenpolttoa. Saksa on energiakäänteessään luopunut huomattavasti tuuli- tai aurinkovoimaa edullisemmasta päästöttömästä sähköä tuottavasta ydinvoimasta, on maan ollut pakko lisätä kivihiilen polttoa; muuten teollisuudelta loppuisi sähkö.

Keskustan ryöstöretki vain jatkuu. Keskustan mielestä tuulivoiman osuuden tulisi olla vuonna 2030 noin 20–25 prosenttia. Korruptio ja suhmurointi kukoistaa. Tuulivoimasta puhuttaessa pitäisi nostaa useammin se kissa pöydälle eli onko tämä energiamuoto ihan oikeasti kansantaloudellisesti järkevä keksintö, vai pelkkää kallista näpertelyä, jota nyt harrastetaan kaiken lisäksi taas jonkun toisen piikkiin. Kepu rahoittaa omia sidosryhmiään "tuulivoimalla".

Näin vaalien alla mainittakoon että Perussuomalaisten Jussi Halla-aho sanoo että keskustan tavoitteena on varmistaa lähipiirisnä mahdollisuudet rahastaa tuulivoiman avulla.

–Keskustan vaatiman kivihiilen ja turpeen käyttökiellon tavoitteena on varmistaa lähipiirinsä mahdollisuudet rahastaa tuulivoiman ja puuhakkeen tuotantotuilla, sanoo perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.
– Kyse on vuositasolla usean sadan miljoonan euron tulonsiirrosta veronmaksajilta keskustan etupiirille. Hyväuskoiset demarit ja muu vihervasemmisto antavat täyden tukensa kepulaiselle energiatuotantomme ”viherryttämiselle”. Lystin kustantavat veronmaksajat tuotantotukien muodossa sekä taajamien kotitaloudet sähkön ja kaukolämmön kustannuksien nousuna, sanoo europarlamentaarikko Jussi Halla-aho.
https://www.verkkouutiset.fi/jussi-halla-aho-keskustan-tavoitteena-on-rahastaa-tuulivoiman-ja-puuhakkeen-tuotantotuilla/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu