Antti Rinne varsinainen tuuliviiri

Mihin_mennään

En voi uskoa korviani, mitä Antti Rinne välillä laukoo haastatteluissa. Hän on oikea tuuliviiri ja takinkääntäjä, mitään johdonmukaisuutta ei tunnut lausunnoissa olevan. Kenen puolella olet? Eihän sinua voi äänestää, kun ei tiedä, miten suhtaudut asioihin, aina yllätys edessä!

18

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei_rinnettä

      Luottopoliitikko selvästi.

      Ei hyvää päivää, poliittisilta päättäjiltä odotetaan jonkinlaista vakautta ja ennalta-arvattavuutta. Muuten on tosi huono kuluttajansuoja.

      • Peruas75

        Käsitykseni mukaan sille, että Rinne näyttäytyy ulospäin tuuliviirinä, ei hän itse voi mitään. Tuon kuvan saaminen johtuu SDP:n johtajuus järjestelmästä. Demareillahan on tavoitteena muuttaa vaalijärjestelmäämmekin siten, että me äänestäjät , esimerkiksi eduskuntavaaleissa, antaisimme äänemme yksinomaan puolueelle, ja puolueen johto sitten valkkaisi kenen he kelpuuttaisivat päästä eduskuntaan.
        Onko tavoite oikein. Mielestäni ei. Sillä siinä tapauksessa valta henkilövalintojen suhteen keskittyisi kunkin puolueen puoluejohdolle. On huomioitava , että jo nyt puoluejohdon käsiala näkyy ehdokasvalinnoissa. Demareilla on tarkoitus, aivan kuin huomaamatta, ottaa valta pois Sinulta, äänestäjänä. Näissä vaaleissa on kysymys myös siitä.
        Mm perussuomalasisuudessa johtajuusasema ja valintatapa on aivan toinen ja sille emme voi mitään että se näkyy myös julkisuuskuvassa, mitä muut puolueet tuntuvat karehtivan, luoden omaa karsinoimisjärjestelmäänsä.
        Tulevissa vaaleissa kysymys on sinun päätöksestä, haluatko luopua kansalaisena oikeuksistasi, joista sanotaan SINÄ PÄÄTÄT.
        Emme voi syyttä tässä asiassa puheenjohtaja Rinnettä, koska puolueen sisäisten valtarakennelmien johdosta kyvyikkäin johtajuusaines on joko hyllytetty tai sitten he omaloitteisesti ovat kieltäytyneet tuosta tuuliviiriasemasta, koska haluaisivat palvella koko kansaa.


      • Tosi-ikävää

        Äänestäkää ketä vaan, Suomessa käy samoin kuin Virossa, eli täällä Perussuomalaiset muodostaa yksin hallituksen ja jättää muut ruikuttamaan.


    • Rupi

      Rinne pitää vaivuttaa takaisin koomaan ensi viikoksi, muuten persut korjaa koko potin.

    • Tolvanako

      Puhuu mitä sylki suuhun tuo.
      Sellaisella henkilöllä ei tulisi olla mitään asiaa maamme johtoon.

      • Ei_sikaa_säkissä

        Nyt on kannatusluvut pudonneet jo reiluun 19 prosenttiin ja jatkaa tätä meno niin, että kohta SDP on kolmantena tai neljäntenä. Sanoma ei ole ainakaan minulle selvinnyt, päin vastoin. Todella sekaiseksi on ohjelma mennyt, jos sellainen on joskus ollut. Mikä on esim. nyt SDP:n linja Bremerin varalle. Olisi hyvä saada selkeä näkemys, jos annan ääneni ennakkoon. Täytynee etsiä jokin selväsanomainen puolue.


    • PeeTuleeNinkoKuuluuki

      Anttia vain pierettääphi !! Ässä ja Dee ei tule ulos perslävestä !

      • Vesimeloni50

        Olisko liian pienet tenat, pakarat liian piukkana.


    • deli.rium

      Antin sekoiluhan johtuu siitä, että aivot vielä uupuneet pitkän sairauden takia ja muistaa huonosti mitä änkyrätoverit puoluetoimistossa ovat käskeneet sanoa. Jos yllättäen tuleekin kysymys, jota ei ole etukäteen valmisteltu niin sekavuustila on valmis.

      • Köh-köhJaRöh-röh

        SAK-mafiosot pistivät alamäki-Antin piiloon vaaleihin saakka?


    • Pitäiskö_taas_arvata

      Voi tuota SDP:n poukkoilua. Luulisi nyt vaalien alla olevan joku johdonmukainen sanoma, mutta joka haastattelussa saa odottaa, mikähän on nyt vastaus. Aina saa olla silmät ympyriäisinä, näinkö siihen nyt suhtaudutaan, kun aamulla oli vielä toisin. No vastaus on annettava aika nopeasti, mutta jos olisi joku linja, voisi sitä toistaa haastattelusta toiseen. Nyt vastaukset vaihtelevat niin paljon, että ei oikein itsekään osaa arvata, mitä sieltä milloinkin tulee. Ehkä vastaukset riippuvat siitä, kenen kanssa ajatellut muodostaa hallitusta, mutta kyllähän se joku linja pitäisi pitää, jotta äänestäjätkin olisivat paremmin perillä todellisista tavoitteista. Ei pidä ihmetellä kannatuslukujen syöksyä!

    • Rinnethetakinkääntäjä

      Jos SDP:stä tulee pääministeripuolue, toivon totisesti että Rinne ymmärtää laittaa kielitaitoiset kuten Sanna Marin sitten edustamaan ulkomaille. Meina, tuo härmän jätkä ei edes osaa puhua ymmärrettävästi suomea, saati englantia tai edes pakkoruotsia. 1.7 alkaen koko kansa saa hävetä silmät päästä kun Rinteen Antti ottaa vastaan EU:n puheenjohtajuuden. Voi herra isä varjele meitä tästä. Tilanne on poikkeuksellisen paha.

    • vityiksmänee

      SDP on kyllä maailmalopun puolue ajatuksineen, ja Rinne sen mukana. En käsitä kuka voi tuollaista äänestää. Todella kieroa porukkaa. Ulospäin halutaan näyttää että kaikista välitetään ja pidetään huolta, mutta itselle ollaan kahmimassa kaikki mikä saadaan. Olisivat rehellisesti kommunisteja tai oikeistossa. Se on reilua peliä se.

    • Syy

      Halla-aho sanoo suoraan mitä ajattelee. Toistaa saman näkemyksen uudelleen ja uudelleen.

      Rinteellä ei ole varsinaisesti omia mielipiteitä. Sovittaa sanansa aina yleisön mukaan. Ei ole helppoa sovittaa edellisiä sanomisia uudessa tilanteessa kun pitäisi lipaista vähän eri tavalla.

      • Aleksintie

        Ethän tarkoita verrata Hallaasi Saksan 30 -luvun Hallan tuottajaan ?

        Sosiaalidemokratian perinne on tuottanut koululaitoksen ja kansanterveystyön parannukset. Kyllä se on taipunut talouslakien edessäkin, muistahan Manu ja tiukka markka.


      • vaaleanvihreä

        Vihreät on paraslaatuista kompromissia.
        Mikään puoluehan ei enemmistöä saa ja kompromisseja kysytään hallitusta varten


    • Saunamajuri

      Muisti ja terveys pätkii Rinteellä vaaliturnajaisissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      265
      4630
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      133
      3019
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2817
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1771
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1634
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1511
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1380
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1272
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1149
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      212
      1148
    Aihe