Aikaisemmin "Helsinginherrat"-nimimerkin julkaisemaa:
"...kaikki vaikuttamisen keinot".
"Niinpä on ollut suostuttelua, uhkailua, kiristystä ja suuria puheita. Ehdottomasti olennaisin on ollut harhautuspuhe "vapaa-ajan asunnoista". Kaavan mukaan alueella saa olla hotelli tai asuntohotelli. Ajatus, että "vapaa-ajan asunto" täyttäisi majoitustoiminnan kriteerin on uponnut päättäjiin tai siihen on hädän hetkellä voinut tarttua. Se on kuitenkin hento oljenkorsi, joka tuskin kestää laillisuustarkastelun.
Ennen Ympäristölautakunnan päätöskokousta yritettiin laajasti vaikuttaa mielipiteeseen myönteisen päätöksen saamiseksi poikkeuslupahakemukseen. Yksi tapaus oli paikallisten merkkihenkilöiden kestittäminen Regatassa. Toiveena oli saada tukea poikkeusluvan myöntämiselle. Hankemiehet toivoivat kirjoitusta paikallislehteen ja sellainen tulikin. Kestitys kuitattu! Kirjoituksessa ei annettu tukea poikkeusluvan myöntämiselle. Siinä ei annettu tukea kaksiokerrostalon rakentamiselle. Siinä todettiin vain totuus, että Hangon matkailu ja yrityselämä tarvitsevat lisää hotellikapasiteettia ja toivottavasti sitä tulee pian.
Nyt on tämä itsekorjausvaade... Olisi hullua, jos Ympäristölautakunta menisi tähän lankaan.
Hakijan pitäisi itse korjata omaa hakemustaan. Lisää vapaa-ajanasuntoja ei ole oikea ratkaisu, tällä kertaa kaksioita Tehtaanniemelle. Se ei täytä kaavan tarkoitusta "hotelli tai asuntohotelli". Se ei ratkaise olemassa olevaa hotellitarvetta. Suunniteltu 1500 m2 ja 50-70 tavallista hotellihuonetta olisi hyvä. "
"...kaikki vaikuttamisen keinot".
"Niinpä on ollut suostuttelua, uhkailua, kiristystä ja suuria puheita. Ehdottomasti olennaisin on ollut harhautuspuhe "vapaa-ajan asunnoista". Kaavan mukaan alueella saa olla hotelli tai asuntohotelli. Ajatus, että "vapaa-ajan asunto" täyttäisi majoitustoiminnan kriteerin on uponnut päättäjiin tai siihen on hädän hetkellä voinut tarttua. Se on kuitenkin hento oljenkorsi, joka tuskin kestää laillisuustarkastelun.
Ennen Ympäristölautakunnan päätöskokousta yritettiin laajasti vaikuttaa mielipiteeseen myönteisen päätöksen saamiseksi poikkeuslupahakemukseen. Yksi tapaus oli paikallisten merkkihenkilöiden kestittäminen Regatassa. Toiveena oli saada tukea poikkeusluvan myöntämiselle. Hankemiehet toivoivat kirjoitusta paikallislehteen ja sellainen tulikin. Kestitys kuitattu! Kirjoituksessa ei annettu tukea poikkeusluvan myöntämiselle. Siinä ei annettu tukea kaksiokerrostalon rakentamiselle. Siinä todettiin vain totuus, että Hangon matkailu ja yrityselämä tarvitsevat lisää hotellikapasiteettia ja toivottavasti sitä tulee pian.
Nyt on tämä itsekorjausvaade... Olisi hullua, jos Ympäristölautakunta menisi tähän lankaan.
Hakijan pitäisi itse korjata omaa hakemustaan. Lisää vapaa-ajanasuntoja ei ole oikea ratkaisu, tällä kertaa kaksioita Tehtaanniemelle. Se ei täytä kaavan tarkoitusta "hotelli tai asuntohotelli". Se ei ratkaise olemassa olevaa hotellitarvetta. Suunniteltu 1500 m2 ja 50-70 tavallista hotellihuonetta olisi hyvä. "
Vastaukset 17
Vanhimmat
Hankolaisia on kusetettu ihan satasella ja sama meno jatkuu. Luvattua hotellia ei sitten niin millään haluta rakentaa.
Mikä ihme siihen on syynä? Puhutaan kannattamattomuudesta. Kuinka ihmeessä sitten luvattiinkaan? Oliko lupaus vain tekosyy että saatiin nuo yksityiset betonikolossit rakentaa? Saatiin ison rahan edustajille halvalla Hangon parhain näköalapaikka. Koko poliittinen päättäjäkuntahan oli aivan rähmällään suurten suunnitelmien edessä. Nythän saataisiin Hangosta Suomen riviera.
Vaan - missä ovatkaan suuret lupaukset hotellista? Ilmeisesti kuvitellaan että hankolaiset tyytyvät minikylpylään ja lisärakennukseen kaksioilla.
Ootte te änkyrät kyllä uskomattoman tolloja...
Titta på speglet!
Hankolaisten kusetus jatkuu Kampin kapineteista ohjattuna.
Aiemmin kirjoitettua:
"...kaikki vaikuttamisen keinot".
"Niinpä on ollut suostuttelua, uhkailua, kiristystä ja suuria puheita. Ehdottomasti olennaisin on ollut harhautuspuhe "vapaa-ajan asunnoista". Kaavan mukaan alueella saa olla hotelli tai asuntohotelli. Ajatus, että "vapaa-ajan asunto" täyttäisi majoitustoiminnan kriteerin on uponnut päättäjiin tai siihen on hädän hetkellä voinut tarttua. Se on kuitenkin hento oljenkorsi, joka tuskin kestää laillisuustarkastelun. "
Nyt jääviysväite - bullshit!
Helsingin herrojen juttu Helsingin Bulevardilla menee hallinto-oikeuteen, jossa selvitetään, saako asuintaloissa olla majoitustoimintaa. Hangossa on päivastoin, saako majoitusrakennuksissa olla vain asumista? Sama asia kuin Helsingissä, mutta toiseen suuntaan!
Mitä kalastajalla on RR vastaan? Jotain henkilökohtaistako?
Ei mitään vastaan henkilökohtaisesti. Kalastaja on esimerkillisesti puolustanut oikein tekemisen tärkeyttä ja tasapuolista kohtelua. Kaavalait pitää koskea kaikkia yhtä lailla, eikä naapurin tontille saa rakentaa, kuten sanotaan.
Kaupunginjohtajan tutun, konsultin 50 euron tapaus on samankaltaista sekaannusta kuin Tehtaanniemen tarinat. rr:n miehet ovat kuulemma myös kaupunginjohtajan kavereita. Tuttuja jo aiemmilta ajoilta. Sopivasti sattuivat yhteen tämän projektin tiimoilta. Ilmankos hallituksen esittelijän toimiva kaupunginjohtaja on ottanut kavereiden pyyntöjä huomioon mm. kaappaamalla Merikadun teknisen lautakunnan päätöksen jo kaksi kertaa omiin hoiviin. Kaupunginjohtajan sähköpostit ympäristölautakunnan jäsenille ja Kalastajan henkilökohtinen mollaaminen ovat enemmän kuin harmaalla alueella. Ovat mustalla alueella.
Kalastaja kirjoitti Hangon lehdessä, että kaupunginjohtaja on jäävi käsittelemään 50 euron asiaa. Taitaa olla jäävi myös Tehtaanniemi-asioissa.?
Mitä kaupunginjohtaja on tehnyt sen eteen, että Tehtaanniemen toiminta saataisiin vastaamaan voimassa olevaa kaavaa? Mitä kaupunginjohtaja on tehnyt sen eteen, että Kuningattarenvuoren alueen infrastruktuuri ja olemassa olevat tontit saataisiin käyttöön? Milloin Kuningattarenvuoren vapaat tontit tulevat kilpailutukseen? Homma junnaa rr:n navan ympärillä, kun asioita pitäisi viedä eteenpäin. Kuka tätä kaupunkia oikein johtaa?
Kalastaja on kampanjoinut RR vastaan. Se on eri asia kuin kaavoihin puuttuminen.
Hommat junnaa aiheettomien valitusten ympärillä eikä minkään muun. Kalliiksi ovat valitukset tulleet. Jos 50 valituksesta yksi on tulkinnanvaraisesti mennyt läpi niin sekin kertoo jotain. Kaupunginjohtaja on toiminut täysin oikein. Hallitus halusi merikadun uudelleen käsittelyyn ja teki päätöksen. Älä sinä anonyymi jauha sitä ihteään.
Merikatu on demokratian ylikävely kaverien pyynnöstä. Pikkusen sai hankolaiset ponnistella, ettei viime kesänä salama-aikataululla puomitettu kaupunginjohtajan toimesta ja kaverien pyynnöstä ROXXin edustaa. Se on ihteään, kun majoitusrakennuksissa on pelkästään yksityisasumista. SIinä saa kaava kyytiä ja demokraattinen päätöksenteko kyytiä. Se on sitä ihteään.
Demaripoliitikot puolsivat Tehtaanniemen asumista kahden argumentin voimin: saadaan uusia veronmaksajia ja asuntoalueella saa meluta enemmän. ? Miten kävi Hangon matkailun edistämisen, minkä takia Tehtaanniemi oli viisaudessa ja pitkän pohdinnan tuloksena vain muutamia vuosia aikaisemmin kaavoitettu hotelli- tai asuntohotellikäyttöön? Mikä oli demaripoliitikon motiivina, kun takki kääntyi? Mikä oli demaripoliitikon motiivina ajaa rr:n puuhamiesten kaveri kaupunginjohtajaksi Mäkisen jälkeen? Ollaanko harmaalla alueella?
tämä on tosi,se että dennis valittiin kaupunginjohtajaksi ei ollut kivuton prosessi siinä oli kawa käyttänyt kulisseissa todella raskasta junttaa ja sopii ihmetellä miksi demari päällikkö ajaa väellä ja voimalla RKP edustajaa kaupunginjohtajaksi, vastauksen tosin tietää kaikki sillä suurinta päätösvaltaa tässä valinnassa käytti RR ja demarit nuoli.
Taas tätä paskapuhetta sekä valhetta. Opi nyt edes kirjoittamaan kaupunginjohtajan nimeä oikein. Kun Strandell valitiin kaupunginjohtajaksi muita kunnon ehdokkaita ei edes ollut, yksi paperinpyörittäjä Naantalista taisi olla ainoa varteenotettava ehdokas ja mitä siitäkin olisi tullut. Onhan jo vuosien varrella nähty, että byrokraatit eivät saa kaupungin taloutta kuntoon. Yhdellä Kawalla ei ole sellaista valtaa, että hän pystyy yksin päättämään kuka valitaan kaupunginjohtajaksi, valtuustossa istui silloin 34 muuta valtuutettua. Tyhmäkin ymmärtää, että nämä väitteet ovat ihan tuulesta temmattuja.
Aina vaan hakutaan nykyistä kaupunginjohtajaa Tehtaanniemen kaikista virheistä. Mutta sehän oli hänen edeltäjänsä joka oli mukana siirtämässä sopimusta muutoksineen RR:lle ei nykyinen kaupunginjohtaja. Kaikki suunnitelmat olivat jo valmiina kun hän astui remmiin. Ei ihmekään, ettei kukaan halua tulla Hankoon enää saatikka sitten muuttaa tänne.
tarkoitat sitä versiota jossa sopimus siirrettiin sellaisenaan ja kuinkas sitten kävikään,tuli 3 kerrostalollista yksityisasuntoja ja sitä koplausta vaalimaan tarvittiin RR asioita ajava kaupunginjohtaja lobbaamaan ja painostamaan virkamiehiä että asia etenee kuten koplauksessa kuuluukin ja tämä syyttää vielä muita jääveiksi kun ovat RR vastaisia eikö jääviys koske RR myönteisyyttäkin ihan yhtälailla
Oikein kirjoitat. Lisäksi voisin todeta, että rr-lasit silmillä ei ole lisännyt luottamusta, päinvastoin.
Sitäpaitsi Hangon kaupunginjohtajan pitää ajaa hankolaisten etua eikä pelata naapurin pussiin.
Onko ympäristöltk:ssa jääviyttä?
Ympäristölautakunta tarkastelee Tehtaanniemen päätöksen itseoikaisupyyntöä torstaina 16.5.2019.
Oikein lakimiehet, ehkä itseään kunnioittavat ovat laittaneet nimensä alle pyyntöön, että ympäristölautakunnan päätös pitää mitätöidä, koska kaupunginjohtaja on eri mieltä päätöksestä ja paikalla on ollut henkilö päättämässä, jonka tiedetään aikaisemmin olleen saman alueen toisesta asiasta toista mieltä.
Ei kai voi olla jäävi, jos henkilön tiedetään olevan eri mieltä? Siis etukäteen ei saa olla mitään mieltä?
Oletko jäävi menemään Hikkenin peliin, kun sinä kannatat jo etukäteen, että Hikkenin voittaa?
Hei haloo! Joku roti kerjätessäkin kaunialaiset! Surkuhupaisassa ja itsestään selvässä asiassa on ainakin se hyvä puoli, että tiedän keiden asianajajien palveluksia en ainakaan halua käyttää. Olen jäävi.
Kommentteja:
- rakentakaa kaavan mukaan, oikea hotelli, 1500 m2, 50-70 huonetta, Jos rr:ää ei asia kiinnosta, niin pitää luopua alueesta. Hangossa on huutava pula oikeasta hotellikapasiteetista.
- hakemuksessa esitetty rakennusoikeuden ylitys ei vastaa hakemuksen kohteena olevan alueen lukuja. Koko tonttia koskee sopimus, jossa ala ja samalla sitä vastaava rakennusoikeus on jaettu. Laskelmassa ei saa käyttää koko alueen lukuja, kun kysymys on sen osasta. "Naapurin tontille ei saa rakentaa". Sopijapuolet ovat kolme itseoikaisupyynnön hakijaa.
- jos lautakunnan sormella osoitettu henkilö on jäävi, niin moni muukin on jäävi. Kaupunginjohtaja on jäävi koko asian suhteen myös hallituksessa ja valtuustossa.
- Sahlstedtin Hangon lehden kirjoitus oli oikein hyvä, kannattaa lukea. Mutta onko hän jäävi?
rr viivästyttää hanketta omilla "oikaisuyrityksillään".
- Milloin näemmä Tehtaanniemen kolmessa majoitusrakennuksessa majoitustoimintaa? Yksityisasuminen verrattuna hotellitoimintaan kokonaista kolmessa kerrostalossa ei ole pieni poikkeama!!! Se on faktaa, ei mielipide! "Ensin kaava ja sitten rakentaminen"!
- Kuningattarenvuoren hanke on viivästynyt jo monta vuotta. Jos ei ole rahaa, niin pitää luopua alueesta!
Kavander ja Nousiainen ovat molemmat jäävejä Tehtaanniemi-asioissa.