Näin maailma tulee pelastumaan - konstit on jo tiedossa

Maailmanlopun maalailun vastakohdaksi on syytä kertoa, miten me ihmiskuntana selvitämme tämän sopan jonka olemme keittäneet. Nyt on hätä, mutta ratkaisutkin on jo onneksi tiedossa.

Ihmiskunnan ekologinen jalanjälki on kestämättömän suuri pääasiassa siksi, että tuotamme tarvitsemamme ravinton ja energian tavalla joka tuhoaa ympäristöä. Väärien tapojen vaikutusta korostaa väestönkasvu, koska lisäväestökin kuluttaa tuhoisalla tavalla tuotettua ruokaa ja tuhoisalla tavalla tuotettua energiaa.

Maatalousmaan raivaaminen on merkittävin ihmiskunnan aiheuttama ekokatastrofi. Ratkaisu tähän on ravinnon tuottaminen ilman tuhlailevaa maankäyttöä. Äärimmillään osa ratkaisua on ihmisravinnoksi kelpaavan proteiinin tuottaminen "tehtaassa" hiilidioksidista ja vedestä erotetusta vedystä (1). Maailmalla kokeillaan myös paljon erilaisia kasvisoluja tuottavia bioreaktoreja (2) sekä "superkasvihuoneita" (3), joissa ruokaa tuotetaan automatisoidulla kerrosviljelyllä ja led-valoilla ilman multaa - ja ilman myrkkyjä.

Ruuantuotannon valtavirran siirtäminen pois maanviljelystä kohti tehokkaita ja kestäviä menetelmiä vain kasvattaa energaintarvetta ja siksi on keskeistä tuottaa energia hiilineutraalisti. Tähän teknologia on jo olemassa. Ydinvoima sarjatuotettujen pienvoimaloiden muodossa, tuulivoima ja globaalisti yhä merkittävämmäksi muodostuva aurinkoenergia mahdollistavat energiantuotannon kasvattamisen JA hiilipäästöjen leikkaamisen. Aurinkopaneleiden teho/hinta -suhde on nyt tuhat (1000) kertaa parempi kuin runsas 20 vuotta sitten ja hintaromahdus jatkuu. Aurinkoenergiasta tulee niillä leveysasteilla, joilla ihmiskunnan enemmistö asuu, liki ilmainen energianlähde (4).

Ei maailman pelastaminen tämän vaikeampi juttu ole. Tekemistä vaille valmis.

(1) https://techfinland100.fi/neo-carbon-food/
(2) https://www.vtt.fi/medialle/uutiset/maistuvaa-superruokaa-kasvisoluviljelmistä
(3) http://puutarha-sanomat.fi/arkistot/16286
(4) https://www.businessinsider.com/solar-power-cost-decrease-2018-5?r=US&IR=T&IR=T
388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
Aloittaja

Pari sanaa vielä väestönkasvusta:

Ensinnäkin väestöräjähdys on onnistuttu rajaamaan etupäässä Afrikkaan Saharan ja Kalaharin väliselle alueelle. Siellä on maailman lisääntyvin väestö. Aasiassa kehitys on ollut hyvin suotuisaa (muutama negatiivinen poikkeus sielläkin) ja Etelä-Afrikka, Namibia ja toisaalta suurin osa Pohjois-Afrikkaa on hedelmällisyysluvuiltaan jo siedettävää.

Tärkein keino väestöräjähdyksen hillitsemiseksi on naisten koulutus ja aseman parantaminen. Naisella koulutus laskee odotettavissa olevien synnytysten määrää selvästi ja siksi kehitysavun painopisteen tulee olla tyttöjen koulutuksessa ja aseman parantamisessa.

Äänestä

Ohessa+esimerkki+aurinkoenergian+paikallisesta+hyödyntämisestä.+https://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2493940Erityisesti+aurinkolämpö+on+kannattavaa+paikallisesti+tuotettuna+ja+kannattavuuteen+vaikuttaa,+kun++päivällä/kesällä+tuotettu+energia+saadaan+talteen+tehokkaasti:++https://www.sunsampo.com/40%+Suomessa+kulutetusta+energiasta+kuluu+rakennusten+lämmitykseen.

Äänestä
  • Aloittaja

    Aurinkoenergia tulee lisäämään energiaverkon "resilienssiä" eli vähentää sen häiriöherkkyyttä, kun paneelien halvetessa monista energiankäyttäjistä voidaan tehdä omavaraisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kilgore.Trout kirjoitti:

Maailmanlopun maalailun vastakohdaksi on syytä kertoa, miten me ihmiskuntana selvitämme tämän sopan jonka olemme keittäneet. Nyt on hätä, mutta ratkaisutkin on jo onneksi tiedossa.

Ihmiskunnan ekologinen jalanjälki on kestämättömän suuri pääasiassa siksi, että tuotamme tarvitsemamme ravinton ja energian tavalla joka tuhoaa ympäristöä. Väärien tapojen vaikutusta korostaa väestönkasvu, koska lisäväestökin kuluttaa tuhoisalla tavalla tuotettua ruokaa ja tuhoisalla tavalla tuotettua energiaa.

Maatalousmaan raivaaminen on merkittävin ihmiskunnan aiheuttama ekokatastrofi. Ratkaisu tähän on ravinnon tuottaminen ilman tuhlailevaa maankäyttöä. Äärimmillään osa ratkaisua on ihmisravinnoksi kelpaavan proteiinin tuottaminen "tehtaassa" hiilidioksidista ja vedestä erotetusta vedystä (1). Maailmalla kokeillaan myös paljon erilaisia kasvisoluja tuottavia bioreaktoreja (2) sekä "superkasvihuoneita" (3), joissa ruokaa tuotetaan automatisoidulla kerrosviljelyllä ja led-valoilla ilman multaa - ja ilman myrkkyjä.

Ruuantuotannon valtavirran siirtäminen pois maanviljelystä kohti tehokkaita ja kestäviä menetelmiä vain kasvattaa energaintarvetta ja siksi on keskeistä tuottaa energia hiilineutraalisti. Tähän teknologia on jo olemassa. Ydinvoima sarjatuotettujen pienvoimaloiden muodossa, tuulivoima ja globaalisti yhä merkittävämmäksi muodostuva aurinkoenergia mahdollistavat energiantuotannon kasvattamisen JA hiilipäästöjen leikkaamisen. Aurinkopaneleiden teho/hinta -suhde on nyt tuhat (1000) kertaa parempi kuin runsas 20 vuotta sitten ja hintaromahdus jatkuu. Aurinkoenergiasta tulee niillä leveysasteilla, joilla ihmiskunnan enemmistö asuu, liki ilmainen energianlähde (4).

Ei maailman pelastaminen tämän vaikeampi juttu ole. Tekemistä vaille valmis.

(1) https://techfinland100.fi/neo-carbon-food/
(2) https://www.vtt.fi/medialle/uutiset/maistuvaa-superruokaa-kasvisoluviljelmistä
(3) http://puutarha-sanomat.fi/arkistot/16286
(4) https://www.businessinsider.com/solar-power-cost-decrease-2018-5?r=US&IR=T&IR=T

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu