Johanna Tukiainen ja hänen ns. glamourelämänsä: ULOSOTTOVELAT YLI 70 000 EUROA!!! (kevät 2019)

Jälleen on saatu todisteet siitä, kuinka Johanna Tukiainen varastaa röyhkeästi Suomen yhteiskunnalta ja pienyrittäjiltä varoja.

Hän rahoittaa näillä varoilla omaa henkilökohtaista glamourelämäänsä, joka koostuu ulkomaanmatkoista, kalliista hankinnoista ja luxuselämästä Helsingin Töölönkadun kallisvuokraisessa asunnossa.

Tähän on nyt laitettava stoppi - kerta kaikkiaan.
Ilmoita

122 Vastausta

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Huhtikuun 2019 Hymy-lehti kertoo, että kohublondi Johanna Tukiaisen ulosottorekisteri on 15-sivun mittainen. Siinä on noin 70 merkintää.

Velkojen yhteissumma on siis yli 70 000 euroa.
11 VASTAUSTA:
Tukiaisen raha-asiat eivät ole aivan mallillaan...
PA-glamouristi kirjoitti:
Tukiaisen raha-asiat eivät ole aivan mallillaan...
Ulosottoviraston tuoreimmasta rekisteristä käy ilmi, että Tunkin suurin velkamäärä on muodostuu erilaisista rikoksiin liittyvistä maksuista: tuomioistuinmaksuista, sakoista, uhkasakoista, rikosvahingoista sekä rikosasioihin liittyvistä vahingonkorvauksista.
Hgin-uo-virasto kirjoitti:

Lisäksi listalta löytyy nippu julkisoikeudellisia saatavia, kuten sairaalamaksuja ja joukkoliikenteen tarkastusmaksuja. Sekä yksityisoikeudellisia saatavia, mikä tarkoittaa, että Tukiainen on jättänyt runsaasti maksamatta pienyrittäjien tavara-, kosmetologi-, kampaamo-, kauppa- ja ym. palvelulaskuja.

Johanna Tukiaisen henkilökohtaisia eli luonnollisen henkilön jäännösveroja on ulosotossa vain maltillisesti. Samoin YEL-maksuja. Keikkaa ei ole viime vuosina pukannut, mikä selittää asian.
Hgin-uo-virasto kirjoitti:
Lisäksi listalta löytyy nippu julkisoikeudellisia saatavia, kuten sairaalamaksuja ja joukkoliikenteen tarkastusmaksuja. Sekä yksityisoikeudellisia saatavia, mikä tarkoittaa, että Tukiainen on jättänyt runsaasti maksamatta pienyrittäjien tavara-, kosmetologi-, kampaamo-, kauppa- ja ym. palvelulaskuja.
Tässä valossa on selvää, että Tukiainen varastaa pienyrittäjiltä ja yhteiskunnalta messeviä varoja jättämällä laskunsa ja maksuvelvoitteensa hoitamatta.

Tuossa saa keikkaa tehdä ennen kuin kaikki 70 000 euroa on maksettu.
Hgin-uo-virasto kirjoitti:
Tässä valossa on selvää, että Tukiainen varastaa pienyrittäjiltä ja yhteiskunnalta messeviä varoja jättämällä laskunsa ja maksuvelvoitteensa hoitamatta.
Tukiainen pummii ja elää toisten kustannuksella. Hän ei maksa verojaan eikä velkojaan.
Loisii vaan ja asuu ilmaiseksi tekemättä mitään. Hänen "glamourinsa" on tullut erittäin kalliiksi Suomen yhteiskunnalle, meille veronmaksajille.
Tuksu todellakin tarvitsee biljonäärimiehen selviytyäkseen ulosottoveloistaan.
Tukiaisen elämä on yhtä kaaosta, joka nytkähdellen horjuu etiäpäin.
Raivonaama kirjoitti:
Tuksu todellakin tarvitsee biljonäärimiehen selviytyäkseen ulosottoveloistaan.
Tuksulle ei tule biljunäärimiästä, ei mansionia eikä glamuurielämää.
Tuksunetti kirjoitti:
Tukiainen pummii ja elää toisten kustannuksella. Hän ei maksa verojaan eikä velkojaan.
Loisii vaan ja asuu ilmaiseksi tekemättä mitään. Hänen "glamourinsa" on tullut erittäin kalliiksi Suomen yhteiskunnalle, meille veronmaksajille.
Johanna Tukiainen käyttää ihmisiä hyväkseen röyhkeästi.
+Lisää kommentti
Ei ole ongelma tuon maailman kauneimman ja sivistyneimmän leidin elämässä. Haluaisin nähdä hänet esiintymässä Töölöntorilla kauniina lauantaipäivänä.
5 VASTAUSTA:
Tätä se oikea maailmanluokan glamour on!
Glamour on kallista!
70-000 kirjoitti:
Tätä se oikea maailmanluokan glamour on!
Ulosottomies ei unohda mitään.
70-000 kirjoitti:
Tätä se oikea maailmanluokan glamour on!
Ulosottomies ei mahda mitään.
70-000 kirjoitti:
Tätä se oikea maailmanluokan glamour on!
Glamour vaan paranee ajan myötä!!
+Lisää kommentti
Johanna Tukiainen on tullut aivan liian kalliiksi Suomen VEROMAKSAJILLE!
3 VASTAUSTA:
Toivotaan Tunkille KARMAA isolla kädellä.
Suomen kansan kärsivällisyydellä on rajansa.
Karma-Is-a-Bitch kirjoitti:
Toivotaan Tunkille KARMAA isolla kädellä.
Samaa asiaa olen minäkin täällä itsekseni jupissut.
+Lisää kommentti
Tämän sivuston ylälaidan keltaisen palkin vinkki Tuksulle:
"Kysy mitä vain talous- ja velka-asioista! Asiantuntijat vastaavat tiistaina 9.4. klo 13-16."
1 VASTAUS:
Tuskin oli hereillä vielä tuohon aikaan. Glämööri-elämä on kovin yövoittoista...
+Lisää kommentti
Ohhoh! Onpa noita velkoja karttunut uudestisyntyneelle kristitylle!
Takaisinmaksu on helposti yli kymmenen vuoden projekti...
1 VASTAUS:
Älkäämme unohtako Johanna Tukiaisen historiaa ja käyttäytymismallia. Ne molemmat luovat erityisen vahvat suuntaviivat ja raiteet tähän päivään ja tulevaan. Ihmisen on erittäin vaikea muuttaa käyttäytymistään toisenlaiseksi siitä, millaiseksi se on aiemmin muotoutunut.
+Lisää kommentti
Kyllä nyt Tuksu tarvitaan vähän enemmän kuin viisi, toinen toistaan kalliimpaa hääkolttua, jos meinaat sen miehen löytää.
Tuskin monikaan vakavarainen kristillinen herrasmies innostuu naisesta, jolla on 70 000 uo-velkaa ja siihen kun lisää, että hän on muutamassa vuodessa kyninyt ainakin vähintään yhtä suuren summan siltä "sulhokseen" aina välillä kutsumaltaan piruparalta. Pakoonhan ne miehet juoksee...
3 VASTAUSTA:
Näin on, hääkolttuja on oltava vino pino. Ennen sen oikean vakavaraisen kristillisen herrasmiehen saapumista Johanna tarvitsee välttämättä ympärilleen mahdollistajien ja ryyppykavereiden hovin. Rahat ovat loppu, eikä hän pärjäisi muutamaa päivää pidempään omillaan.
Ryyppäysjengi kirjoitti:

Paljonko Tunkki on saanut kupattua jumalanpilkkaaja Veijo-kihlatultaan näiden neljän "yhdessäolovuoden" aikana?
Jumalanpilkkaaja-Veijo kirjoitti:
Paljonko Tunkki on saanut kupattua jumalanpilkkaaja Veijo-kihlatultaan näiden neljän "yhdessäolovuoden" aikana?
Laskelmien perusteella näädät ovat arvioineet Veijon menettäneen rahaa Tunkkiin 15 000 - 20 000 euroa per vuosi. Kokonaissumma on siis 60 000 - 80 000 euroa neljässä vuodessa.
+Lisää kommentti
HURJA summa! Tunkin asiat eivät nyt ignooraamalla parane - päinvastoin.
3 VASTAUSTA:
Yksineläjän suojaosuus on uo:ssa melko pieni, n. 670€/kk. Jos T. asuu L:n kanssa "paperilla" avoliitossa, niin suojaosuutensa on suurempi.
supervode kirjoitti:
Yksineläjän suojaosuus on uo:ssa melko pieni, n. 670€/kk. Jos T. asuu L:n kanssa "paperilla" avoliitossa, niin suojaosuutensa on suurempi.
Kyllä Tunkin kelpaa, ja elämä on ihanan glamourellista noin.
supervode kirjoitti:
Yksineläjän suojaosuus on uo:ssa melko pieni, n. 670€/kk. Jos T. asuu L:n kanssa "paperilla" avoliitossa, niin suojaosuutensa on suurempi.
Suojaosuus ei muutu, jos puolison tulot ovat yli 672,30 euroa kuukaudessa eli jos puoliso ei ole ulosmittauksen kohteen elätettävänä.
+Lisää kommentti
Siellä Kelassa ei kai saa tirkistellä yksityisten tilejä?
Ilmoita
Vielä ei saanut Kela lupaa tutkailla tukiaisanojien pankkitilejä (paitsi toimeentulotukea varten ne on kunkin itse sinne toimitettava), ehkä laki muutetaan seuraavalla hallituskaudella.
Ulosottoviranomainen toki pääsee kurkkimaan kaikenlaisia tietoja.
Ilmoita
Koska keikkoja oli vähän, voisiko Tuksu alkaa ajaa yötaksia?
Tai kenties kouluttautua hierojaksi ja perustaa klinkan Töölönkadun asuntoon?
2 VASTAUSTA:
Nuo olisivat hänelle sopivia duuneja. Johannalla on oikeesti rahasta puute.
Sen se tekee, kun viettää jet-set-elämää pers´aukisena.
Tuksulta harmittavasti puuttuvat koulutus ja ammatti.
Työvaihtoehtoja on vähän. Perze ei enää myy.
+Lisää kommentti
Tukiaisen nykyiset rahoitustaustat kiinnostavat.

Verotietojen mukaan Tukiainen tienasi 10 220 euroa vuonna 2017.
Tämä tarkoittaa sitä, että hänellä oli 850 euroa ansiotuloa per kuukausi.
Tulot eivät ole tuosta ainakaan kasvaneet.

Tukiaisen Töölön asunnon vuokra on noin 1 060 euroa kuukaudessa. Päälle siihen 18 euroa vesimaksua kuussa + sähkö 40-60 e/kk. Eli yhteensä reilut 1 100 euroa kuukaudessa.
3 VASTAUSTA:
hmetellä täytyy, miten hänen vuosituloillaan voi kukaan elää?
Verotettavien tulojen mukaan Tukiaisen velka olisi pitänyt pienentyä lähes 200€/kk.
Tukiaisen rahoitustaustat kiinnostavat Suomen kansaa. Eihän yhteiskunta niin pyöri, että huispataan ja otetaan setelit käteisenä meikkilaukkuun (ilman tulorekisteriin ilmoittamista).
+Lisää kommentti
Ulosottoviranomaisilla on monta reittiä periä saataviaan. Eivätkä nuo Tunkin velat ihan heti vanhene. Absoluuttisen vanhenemisen aika on 25 vuotta, kun velkojana on yksityishenkilö.
2 VASTAUSTA:
Tunkin olisi paikallaan ajaa "glamour" ja kaikki muut turhat kulut hallitusti alas ja yrittää kääntää kurssi velkojen aktiiviseen lyhentämiseen.
Näätämöläinen kirjoitti:
Tunkin olisi paikallaan ajaa "glamour" ja kaikki muut turhat kulut hallitusti alas ja yrittää kääntää kurssi velkojen aktiiviseen lyhentämiseen.
Siinä se: "glamour" pois >> rahan säästö >> velkojen lyhentäminen.
+Lisää kommentti
Herranjestas, kuinka paljon Tukiaisen ulosottovelka on paisunut!
10 VASTAUSTA:
Johanna Tukiaisen velkojen ja ulosoton määrät ovat jo sellaisissa mitoissa, että hänen motivaationsa niiden kunniallisesta hoitamisesta on mennyt.
J.Tukiloinen kirjoitti:
Johanna Tukiaisen velkojen ja ulosoton määrät ovat jo sellaisissa mitoissa, että hänen motivaationsa niiden kunniallisesta hoitamisesta on mennyt.
Jos olisi edes yrittänyt lyhentää niitä, niin olisi ollut mahdollisuus päästä velkajärjestelyyn.
J.Tukiloinen kirjoitti:
Johanna Tukiaisen velkojen ja ulosoton määrät ovat jo sellaisissa mitoissa, että hänen motivaationsa niiden kunniallisesta hoitamisesta on mennyt.
Tukiaisen tavoitteena lienee enää vain repiä eri keinoilla taloudellista hyötyä irti Suomenmaasta niin paljon kuin lähtee – ja sitten häipyä ulkomaille velkojiensa tavoittamattomiin.
Buldokki kirjoitti:
Tukiaisen tavoitteena lienee enää vain repiä eri keinoilla taloudellista hyötyä irti Suomenmaasta niin paljon kuin lähtee – ja sitten häipyä ulkomaille velkojiensa tavoittamattomiin.
Jos on näin, Tukiainen tavoittelee huomattavaa hyötyä ja aiheuttaa velkojilleen tuntuvaa vahinkoa.
Buldokki kirjoitti:
Tukiaisen tavoitteena lienee enää vain repiä eri keinoilla taloudellista hyötyä irti Suomenmaasta niin paljon kuin lähtee – ja sitten häipyä ulkomaille velkojiensa tavoittamattomiin.
Onko Johanna Tukiaisen toiminta ollut tahallista ja järjestelmällistä?
jjjjjjjjj kirjoitti:
Jos olisi edes yrittänyt lyhentää niitä, niin olisi ollut mahdollisuus päästä velkajärjestelyyn.
Eikä olisi. Johannalla ei ole säännöllisiä tuloja joiden pohjalta maksujärjestelyjä olisi voinut sopia.
Buldokki kirjoitti:
Tukiaisen tavoitteena lienee enää vain repiä eri keinoilla taloudellista hyötyä irti Suomenmaasta niin paljon kuin lähtee – ja sitten häipyä ulkomaille velkojiensa tavoittamattomiin.
Millä se ulkomaille menisi, kun ei ole rahaa, ei mitään tarjottavaa vastinetta tuloille (ammattitaitoa, koulutusta). Ikää pukkaa. - Ei sinne niin vain mennä. Ja sieltäkin voidaan hakea. Moni on myös joutunut palaamaan "häntä koipien välissä". Kun ei se pärjää edes kotimaassa omillaan.
Raha-asiat täysin rempallaan, ja kone käy viinalla ja pillereillä.
Buldokki kirjoitti:
Tukiaisen tavoitteena lienee enää vain repiä eri keinoilla taloudellista hyötyä irti Suomenmaasta niin paljon kuin lähtee – ja sitten häipyä ulkomaille velkojiensa tavoittamattomiin.
Tukiaisen velat katoavat vuonna 2022, kun tapahtuu se hänen profetoimansa ja kuuluisa ylöstempaus. Siihen asti hänen pitäisi jaksaa kitkutella, lokkeilla.
jjjjjjjjj kirjoitti:
Jos olisi edes yrittänyt lyhentää niitä, niin olisi ollut mahdollisuus päästä velkajärjestelyyn.
Tuksulla ei ole todellista halua oikeasti muuttaa elämänsä suuntaa.
+Lisää kommentti
Ulosottomiehellä ja sisäänottonaisella on kohtaanto-ongelma. Tunkerolla pyörii varjotalous, josta kustannetaan matkoja, kampaamokäyntejä, rakennekynsiä, hääpukuja ym. rytkyjä. Ja entäpä Töölön kanakoppi? Ottaako asumistukea sekä Kelalta että Lällyltä.

Missä on Bluen raato? Minä vaan kysyn.
Ilmoita
Miten sillä on varaa ja häpyä enää satsata koirien hankkimiseen ja elättämiseen, hiushärpäkkeiden laittoon, häämekkojen osteluun ja reissaamiseen, tms?
4 VASTAUSTA:
Kuule tunkilta ei ns. häpy lopu koskaan, tunkin toimissa ei hävyllä ole sijaa hän kyllä ilkeää ja kehtaa.
Nyt On menossa ns uskovien kuzetus ja muutaman kohdalla jo onnistunutkin vai mitä täti moonika ja Veijonen.
TuksuToimissaan kirjoitti:

Kun tulot ovat hyvin pienet, ulosmitatut velat lyhenevät hitaasti.
TuksuToimissaan kirjoitti:
Kuule tunkilta ei ns. häpy lopu koskaan, tunkin toimissa ei hävyllä ole sijaa hän kyllä ilkeää ja kehtaa.
Nyt On menossa ns uskovien kuzetus ja muutaman kohdalla jo onnistunutkin vai mitä täti moonika ja Veijonen.
Muutos on todella vaikeaa, kun on vuosien ajan elänyt ja reagoinut tietyllä tavalla.
Anonyymi kirjoitti:
Muutos on todella vaikeaa, kun on vuosien ajan elänyt ja reagoinut tietyllä tavalla.
Tukiainen ei koskaan eikä missään myönnä tehneensä tai tekevänsä mitään väärin. Se onkin varmaan yksi suurimmista syistä, miksei Tukiaisesta pidetä: hän ei ole koskaan pahoillaan aikaansaamistaan vahingoista ja harmeista muille ihmisille.
+Lisää kommentti
Entinen glamour-tähtönen piileksii jälleen Lallilassa ja äitinsä luona, matkoilla jne. Joko Lallin vuokrasopimus pian on loppumassa? Tuksu ilmoitti "olevansa kirjoilla Loviisassa ja asuvansa ympäri maailmaa" vaalien yhteydessä. Viimeisimmät kuvat on otettu asunnossoissa jostain nurkasta, jossa ei ympäristöä näy. Mitä seuraavaksi?
3 VASTAUSTA:
Tallinassa Lallin kanssa romanttisella shoppailu- ja päihteilyreissulla.
Anonyymi kirjoitti:
Tallinassa Lallin kanssa romanttisella shoppailu- ja päihteilyreissulla.
Toisten raha ja muiden maksama materia ovat Tunkille eräänlainen Jumala,
Ilman niitä Tunkki ei pärjäisi.
Anonyymi kirjoitti:
Toisten raha ja muiden maksama materia ovat Tunkille eräänlainen Jumala,
Ilman niitä Tunkki ei pärjäisi.
Lopulta kulissi murtuu, ja uskomaton vyyhti paljastuu...
+Lisää kommentti
Yli 70 000 euroa! Hyi hele, kuinka paljon maksamattomia laskuja!
6 VASTAUSTA:
Mikään ei onnistu. Mitään ei osaa.
Ei muuta kuin tyhjiä pulloja ja tölkkejä keräämään.
Nyt on pullonkerääjien sesonki käsillä.
Anonyymi kirjoitti:
Ei muuta kuin tyhjiä pulloja ja tölkkejä keräämään.
Nyt on pullonkerääjien sesonki käsillä.
Aamun keräysreissuilla viikonloppuisin löytyy silkkaa rahaa.
Ahkera Tuksu saa pullo- ja tölkkirahoilla lyhenneltyä uo-velkaansa 1 prosentilla per vuosi.
On tosi tärkeää, että ihminen saa tehdä sitä työtä, josta nauttii ja joka tekee ihmisen itsensä onnelliseksi! :)
Anonyymi kirjoitti:
Aamun keräysreissuilla viikonloppuisin löytyy silkkaa rahaa.
Ahkera Tuksu saa pullo- ja tölkkirahoilla lyhenneltyä uo-velkaansa 1 prosentilla per vuosi.
Helsingin keskustan alueella tölkeistä tosin joutuu tappelemaan itäeurooppalaisten kiertolaisten kanssa.
Anonyymi kirjoitti:
Helsingin keskustan alueella tölkeistä tosin joutuu tappelemaan itäeurooppalaisten kiertolaisten kanssa.
Tunkki voisi olla askeleen edellä ja kiertää keskustaa jo aamuyöllä.
Päivät hän nukkuisi niin kuin tekee muutenkin.
+Lisää kommentti
Kylläpä täällä vouhkataan Tukiaisen ulosottoveloista. Ihan, kun olisi joku kansakuntaa ravistellut suuri miljoonia tai biljoonia euroja tehnyt suuri rikollinen. Mutta sehän on vaan meidän oma Johannamme vaatimattomine velkoineen. Pyydänkin suhteellisuudentajua kirjoittajilta. Tässä taitaakin olla takana se, että saa mollata mollaamisen ilosta. Täällä kirjoitellaan mahtipontisesti " varastaa kansaltamme". Heh heh, lukekaapa niistä oikeista suur-rotista, ketkä ihan oikeesti vievät kansalta rahaa. Hyvää päivänjatkoa teille ja ottakaa herne taas kerran pois nenästä.
5 VASTAUSTA:
Johanna Tukiainen varastaa röyhkeästi Suomen yhteiskunnalta ja pienyrittäjiltä rahaa jättämällä maksuvelvoitteensa kylmästi hoitamatta. Hänellä ei ole aikomustakaan maksaa velkojaan pois. Tämä loukkaa rehtien oikeudenmukaisuudentajua.

Tukiaisen ulosottojen maksamattomuuden rikos ja loukkaukset hänen velkojiaan kohtaan horjuttavat koko yhteiskunnan tasapainoa. Siksi yhteiskunnalla on velvollisuus rangaista väärintekijää.

Ulosottoon joutumisen tulisi olla aina jollain tavalla epäonnistuminen ja siten käyttäytymisen suuntaa muuttava. Arjessa ulosottovelallisuus tulisi näkyä kulutusvalinnoissa. Johanna Tukiaisen tapauksessa näin ei ole; hän porskuttaa viikosta toiseen ostelemalla lisää "glamourtarvikkeita" - muiden piikkiin, tietenkin.
Anonyymi kirjoitti:
Tukiaisen ulosottojen maksamattomuuden rikos ja loukkaukset hänen velkojiaan kohtaan horjuttavat koko yhteiskunnan tasapainoa. Siksi yhteiskunnalla on velvollisuus rangaista väärintekijää.
Lainsäädäntö on resurssien lisäämisen ja viranomaisyhteistyön lisäämisen ohella tärkeimpiä tekijöitä, joilla voitaisiin puuttua paremmin Tukiaisen toimintaan.
Pelkkä resurssien lisääminen ei välttämättä riitä. On julkisesti vastustettava Tukiaisen toimintaa ja käyttäytymistä, esimerkiksi mielenosoituksilla Helsingissä, Loviisassa ja showkeikkapaikkakunnilla. Lisäksi on käytävä laajaa yhteiskunnallista keskustelua asiasta.
+Lisää kommentti
Tukiainen ulosottovelkoineen on surullinen ja karu esimerkki päihteiden vaaroista.
4 VASTAUSTA:
Valitettavasti kaikki eivät edes halua ulos päihdehuuruisesta maailmastaan, ja silloin ei asialle mahda mitään kukaan. Näin on käynyt Johanna Tukiaiselle.
Anonyymi kirjoitti:
Valitettavasti kaikki eivät edes halua ulos päihdehuuruisesta maailmastaan, ja silloin ei asialle mahda mitään kukaan. Näin on käynyt Johanna Tukiaiselle.
Johannalla ei ole mitään syytä muuttua tai muuttaa elämäänsä niin kauan kuin on heitä, jotka mahdollistavat tämän laiskottelun ja lorvimisen, tälle hankkivat viinaa ja nappeja.
Anonyymi kirjoitti:
Johannalla ei ole mitään syytä muuttua tai muuttaa elämäänsä niin kauan kuin on heitä, jotka mahdollistavat tämän laiskottelun ja lorvimisen, tälle hankkivat viinaa ja nappeja.
Tuksu ei ole ollut mikään järjen jättiläinen, kun ei se koulukaan ole oikein maistunut.
Anonyymi kirjoitti:
Johannalla ei ole mitään syytä muuttua tai muuttaa elämäänsä niin kauan kuin on heitä, jotka mahdollistavat tämän laiskottelun ja lorvimisen, tälle hankkivat viinaa ja nappeja.
Ties mitä kaikkea Veijo on maksellut Tunkille ajan mittaan... todellisuudessa ulosottovelka olisi siis kuusinumeroinen luku...
+Lisää kommentti
Onhan näitä muitakin glamourelämää viettäviä julkkiksia, joilla on suuria summia ulosotossa. Esim. Sofia Belorf (yli 50 000 €) ja Sara Sieppi, joka nyt ilmeisesti ei ihan noin hurjiin summiin yllä..Velat eivät mitenkään näy näiden luxusbimbojen arjessa, vaan Sofiakin ostaa uusia merkkilaukkuja viikoittain ja lomailee jatkuvasti ökykohteissa.
4 VASTAUSTA:
Tosin, Sofialla ja Saralla on ollut örvellystä ja oikeudenkäyntejä vähemmän kuin Tunkilla.
Joskus ulosotto voi olla järkeväkin vaihtoehto, joka auttaa katkaisemaan velkakierteen. Tukiaisen tapauksessa sellaisesta ei kuitenkaan ole kyse.
Anonyymi kirjoitti:
Tosin, Sofialla ja Saralla on ollut örvellystä ja oikeudenkäyntejä vähemmän kuin Tunkilla.
Niin ei ole, mutta ovat silti saaneet aikaan hirmuiset velat. Johannan velat eivät mitenkään yllätä, onhan hänellä elämänhallinta ollut hukassa jo vuosia, mutta nää kaks glämöurtyttöä ovat kuitenkin suhtkoht järjissään.
Tukiainen on henkilö, joka seisoo vaihtuvien sanojensa takana.
+Lisää kommentti
Olisi hauska tietää, miltä mekko päällä oleva koira näyttää kun on vääntämässä koirantorttua.
Ja sitten vielä, ruman koirannaaman vieressä kaikki näyttää erittäin kauniilta.
Ilmoita
Onhan se aika luksusta
ku lehdet kirjottaa tuksusta
Eiköhän taas kanteen jo panna
Tukiaisen Johanna
2 VASTAUSTA:
Tuksu ei vaan osaa yhtään mitään kunnolla.
Anonyymi kirjoitti:
Tuksu ei vaan osaa yhtään mitään kunnolla.
Hän ei näe eikä myönnä itsellään olevan mitään ongelmia.
+Lisää kommentti
Totuus Madamen "glamourelämästä" selviää kuin palapeli: pala palalta.
Siksikin näädät ovat ilmiönä aivan mainio!
6 VASTAUSTA:
Tarvitaan syväkurkkutietoa Johanna Tukiaisen elämänmenon rahoittajista ja rahan liikkeistä muutenkin. Edelleen, mihin toimiin viranomaiset aikovat ryhtyä, jotta yleinen lainkuuliaisuus ei heikkenisi Case Tukiaisen myötä?

Kyse lienee törkeästä velallisen epärehellisyydestä, kun asia saadaan paljastettua?
Tukiainen on 40-vuotias julkisuuden henkilö, joka on aktiivisesti tyrkyttänyt itseään julkisuuteen. Hän laittaa jatkuvasti materiaalia kehiin todistellakseen olevansa glamourinen. Hän valehtelee. Hän ei ole glamourinen. Hän on PA-glamourinen, mikä on täydellinen vastakohta glamouriselle.
Anonyymi kirjoitti:
Tarvitaan syväkurkkutietoa Johanna Tukiaisen elämänmenon rahoittajista ja rahan liikkeistä muutenkin. Edelleen, mihin toimiin viranomaiset aikovat ryhtyä, jotta yleinen lainkuuliaisuus ei heikkenisi Case Tukiaisen myötä?
Tukiaisen loukkaukset hänen velkojiaan kohtaan horjuttavat koko yhteiskunnan tasapainoa, mikä johtaa yhteiskunnalliseen kuohuntaan. Sen seurauksia voi vain arvailla.
Anonyymi kirjoitti:
Tukiaisen loukkaukset hänen velkojiaan kohtaan horjuttavat koko yhteiskunnan tasapainoa, mikä johtaa yhteiskunnalliseen kuohuntaan. Sen seurauksia voi vain arvailla.
Tilanne voi äityä samanlaiseksi kuin mitä tilanne on parhaillaan Venezuelassa?
Anonyymi kirjoitti:
Tilanne voi äityä samanlaiseksi kuin mitä tilanne on parhaillaan Venezuelassa?
Siis tilanne voi eskaloitua?
+Lisää kommentti
Johanna Tukiainen edustaa harvinaisen häijyä, itsekeskeistä ja epärehellistä ihmistyyppiä.
3 VASTAUSTA:
Kaikki eivät tiedä, millainen maksajaTunkki on. Monet yhä luulevat, että hän on uskossa, raitis, luottokelpoinen ja maksukykyinen. Eipä ole mitään noista.
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki eivät tiedä, millainen maksajaTunkki on. Monet yhä luulevat, että hän on uskossa, raitis, luottokelpoinen ja maksukykyinen. Eipä ole mitään noista.
Tunkin valheet paljastamalla avautuu ehkä joidenkin poloisten silmät ajoissa.
Tunkki ei pääse lokkeilemaan, eikä kuppaamaan jonkun vähäisiä varoja.
Anonyymi kirjoitti:
Tunkin valheet paljastamalla avautuu ehkä joidenkin poloisten silmät ajoissa.
Tunkki ei pääse lokkeilemaan, eikä kuppaamaan jonkun vähäisiä varoja.
Ovat oppineet, ettei Tuksu maksa ostoksiaan, kyytiään tai hankintojaan.
Ja sanomaa tästä maksamattomuudesta pitää levittää yhä laajemmalle.
+Lisää kommentti
Tunkki ei tiedä elämästä muuta kuin lokkeilun, muiden rahoilla elämisen, velkaantumisen sekä omahyväisyyden ja itsensä korostamisen.
4 VASTAUSTA:
Kiinnostaisi saada tietää lisää Tukiaisen nykyisestä asumisjärjestelystä Töölössä.
Ihmisen on erittäin vaikea muuttaa käyttäytymistään toisenlaiseksi siitä, millaiseksi se on aiemmin muotoutunut. Tunkki jatkaa samaa rataa.
Anonyymi kirjoitti:
Ihmisen on erittäin vaikea muuttaa käyttäytymistään toisenlaiseksi siitä, millaiseksi se on aiemmin muotoutunut. Tunkki jatkaa samaa rataa.
Tukiaisen historia ja käyttäytymismalli luovat vahvat suuntaviivat ja raiteet tähän päivään ja tulevaan.
Anonyymi kirjoitti:
Ihmisen on erittäin vaikea muuttaa käyttäytymistään toisenlaiseksi siitä, millaiseksi se on aiemmin muotoutunut. Tunkki jatkaa samaa rataa.
Kaikkinensa Tunkin elämä pyörii helvetissä käynnin, tekokynsien, hiuspidennysten, kiinakolttujen, koiraposeerausten, ulosottovelkojen paisumisen ja elättäjän metsästyksen ympärillä, mikä ei ole kovinkaan kiinnostavaa. Mutta toki välillä tulee häätöjä asunnosta, rähinää ja oikeudenkäyntejä, joissa Tunkki on vastaajana. Silloin keskustelut ryöpsähtävät esiin.
+Lisää kommentti
Noniin nyt kaikki Tukiaisen keikalle mukaan. Kaikki saa olla juovuksissa ja laulaa mukana estoitta. Pienet velat on mitättömiä siihen verrattuna mitä show hommaa olemme saaneet vastikkeeksi. Hyvä TUKSU.
4 VASTAUSTA:
Keikka on tänään 11.5. Ravintola Hövelissä Turussa.
Tuksu on siellä Sikajuhlien pääesiintyjänä.
Anonyymi kirjoitti:
Keikka on tänään 11.5. Ravintola Hövelissä Turussa.
Tuksu on siellä Sikajuhlien pääesiintyjänä.
Jälkikäteen Ravintola Höveli sai rankkaa kritiikkiä ja palautetta ja pahoitteli esiintyjän ala-arvoista ”huumoria” showssa. Höveli lupaa, että Tukiainen on nähty tuossa ravintolassa ensimmäisen ja viimeisen kerran. Mestassa kuulemma on yleensä tasokkaita esiintyjiä. Muun muassa Kake Randelin tulee laulamaan bändinsä kanssa legendaarisia hittejä pe 24.5.

Tukiainen selitteli keikkaansa netissä eilen. Hän sanoo katuvansa syvästi, että lähti Turun keikalleen. Hän kertoo, että hänen olisi ehdottomasti pitänyt ottaa huomioon, että ravintolan puhelinnumerossa oli kolme kuutosnumeroa peräkkäin, siis 666. Hän myös totesi, että nyt hän lopettaa kaikki ravintolakeikat. Hän jättää lopullisesti ympäriltään jokaisen sellaisen ihmisen, joka käyttää alkoholia.
Ja lehmät lentää...
+Lisää kommentti
Tunkilla on 70 000 ulosotossa, mutta hän elää kuin Kroisos - toisten tienesteillä ja rahoilla.
1 VASTAUS:
Hänellä ei ole tuloja, vaan nekin pitää kiristää miehiltä.
+Lisää kommentti
Johanna Tukiainen ja hänen ns. glamourelämänsä: ULOSTEET HOUSUSSA!
Ilmoita
Maksa Tukiainen velkas ja ulosottos.
Ilmoita
Menikö keikka jotenkin pieleen? Hyvin muuten kirjoittavat näädät tuolla myhyn julkkispalstalla, oikein ilo lukea kun ovat verbaalilahjakkuuksia.
Kirjoitusten kohde itsessään alkaa olla jo säälittävä, joku henkinen sairaus lienee jo iskenyt päälle.
1 VASTAUS:
Hymynäätien palstasta tulisi saada artikkeli esim. Yleen tai Hesariin. Sehän on esimerkkik onnistuneesta keskustelufoorumista, joka on vetänyt puoleensa mainioita suomen kielen osaajia. Keskustelu on rehevää ja yllätyksellistä. Kukin kirjoittaa tyylillään ja pysyttelee pääasiassa eli glamourin ruotimisessa. Tilannekuvaa luodaan verkostona reaaliaikaisesti.
+Lisää kommentti
Vai niin
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Johanna Tukiainen ja hänen ns. glamourelämänsä: ULOSOTTOVELAT YLI 70 000 EUROA!!! (kevät 2019)

Jälleen on saatu todisteet siitä, kuinka Johanna Tukiainen varastaa röyhkeästi Suomen yhteiskunnalta ja pienyrittäjiltä varoja.

Hän rahoittaa näillä varoilla omaa henkilökohtaista glamourelämäänsä, joka koostuu ulkomaanmatkoista, kalliista hankinnoista ja luxuselämästä Helsingin Töölönkadun kallisvuokraisessa asunnossa.

Tähän on nyt laitettava stoppi - kerta kaikkiaan.

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta