Jos et äänestä samaa ehdokasta mun kanssa

Tuskin tästä meidän jutusta sitten tulee mitään.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jos nainen ei äänestä persuja niin ei ilmeisesti yhteinen tulevaisuus turvallisessa ja itsenäisessä Suomessa kiinnosta. Sen lisäksi että ihmisiä kuolee koko ajan turhaan nämä muut puolueet (heidän rahoittajansa) haluavat tehdä menneisyyden kuolematkin turhiksi. Itsenäinen Suomi ja sen rajat ovat verellä ansaitut.

Äänestä
  • Hyvä kirjoitus.

    Äänestä

Arvomaailma on oltava samalla pohjalla, niin itse myös näen. Itseäni etoo nää vaalit, vaalimainokset ja muu tän ympärillä vellova loanheitto ja tyhjät lupaukset. Ajat sitten mennyt jo usko poltiikkaan/poliitikkoihin.
Käyn kyllä äänestämässä. Ja toivon todella, että puolue, jota nyt äänestän, pystyisi edes hieman vaikuttamaan tähän nykymenoon, mikä tosiaan on ollut idiotismia pahimmillaan.
On minulla aivot ja oma näkemys asioista, ihan ikiomat. Voip olla sitten että osuukin kaivattuni kanssa samaan. Siis se, mikä on tässä kohtaa vähiten haitallinen vaihtoehto. Mutta silti mä inhoan tätä vouhotusta, enkä luota noihin vallanhimoisiin, rahanahneisiin kansanedustajiin.

Äänestä

Mä ajattelen samaa...miehestä...
Arvot pitää olla samat...
Viel parempaa jos puolueet ovat meil samat...
Nais...👍😀 ja ehdokaskin...

Äänestä

Viherpunaisten huorien kanssa ei kannata alkaa mihinkään. Täysin periaatteettomia, moraalittomia Ahmedin kuppakullin lutkuttajia kaikki. Jos ei tajua Suomen etua niin menkööt jonnekin jossa on jo monikulttuuri. Suomi on suomalaisten maa.

Äänestä

Oletko uskonnollinen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SamatSävelet kirjoitti:

Tuskin tästä meidän jutusta sitten tulee mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu