Pappi sairaalloisen kyttäyksen kohteena

Sedrftgujo

Kirkossamme käyvä keski-ikäinen frouva on toivottoman ihastunut pappiimme ja siinä määrin, että jopa tämmöistä ”kaikennähnyttä ukkoakin vaivaannuttaa. Ja mitä hänen juttuja kuuntelee niin ei vain ole tätä kyttäystä ja perässä kulkemista kirkkokahveilla / retkillä / pihatalkoissa vaan lähettelee s-postia ja tekstareita papille minkä ehtii, vaatii hengellisiä keskusteluita ja niin edellee. On myös ottanut huomionsa alle ruustinnan, jonka seuraan hakeutuu, kaippa kuvittelee sitä kautta pääsevänsä lähemmäksi pappia. Ruustinna ei voi edes mennä puhumaan miehelleen ilman että tämä frouva ryntää paikalle kysymään mistä puhuvat. Kerran sanoin että sinulla tuntuu olevan aina kovasti asiaa papille ja hänen rouvalle - niin siihen hän vastasi että oi kun heillä kolmella on tämmöinen henkinen yhteys, että se tuntuu ihan johdatukselta.
Miten ihmeessä papit jaksavat tämmöisiä rajatilapersoonia, jotka sairaalloisesti kyttäävät ja omaavat suoranaisia harhaluuloja? Olen nähnyt kyllä kaikenlaista naisväkeä, jotka ruustinnaksi ruustinnan paikalle itseään havittelevat mutta tämä tapaus on kyllä pahin laatuaan. Voiko pappi sanoa tämmöisessä tilanteessa suoraan että jätä rauhaan vai millä pastoraalisella konstilla tämmöiset asiat hoidetaan?

19

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • missänäin

      Missä seurakunnassa?

      • mulkukkain

        Varmaankin Sofiassa!


    • Rukoilkaamme

      Normimeiningiltä kuulostaa. Myös jotkut miehet yrittävät pappeja. Molemmissa tilanteissa papin täytyy vain rukoilla sekä hoitaa asia fiksusti ja tahdikkaasti. Enemmän olisin huolissani ruustinnojen puolesta, miten kestävät tämmöisen.

      • heeboisti

        Tai sitten pappi on vikapää ja kuvittelee itsestään suurempia kuin mitä todellisuudessa edes onkaan.Suorittaminenhan on ortodoksian ylin olemus.Täytyy päästä pitkälle ainakin omasta mielestään.


    • jumalastaseuraavia

      Ettei nyt vain olisi ruustinna pikkuisen mustasukkainen!

      Minusta on taas naurettavaa kuinka elitistit lue huonoitssetuntoiset koettavat pönkittää itsetuntoaan näyttämällä kuinka raha haisee ja hevosella pääsee.Sitten julkipussaillaan sitä omaa rakasta pikku pappia seurakunnan tapahtumissa.Voisiko enempi päässä vinksottaa kuin nelikymppisillä papin frouvilla.Tämä on muuten perin huvittavaa viihdettä huomata mutta tosiaan ei se oikein kirkkoon kuulu tuollainen mustasukkainen draamailu.

      Taitaapa olla jokunen kanttorin frouvakin miehestään yltiömustasukkainen toisaalta ymmärrän äijä näyttää teinipojalta eukolla on jo harmaata.

      • stockholmsyndrome

        Enkä muuten ymmärrä kuka näistä ponnaripäistä tykkäisi epäsiistinoloisia ja jos ei ole ponnaria niin riittäköön se elämästä vieraantuneisuus ja kokemattomuus elämässä.

        Eihän näillä ortodoksijätkillä ole minkäänlaista tunneälyä edes.Menneet melkein heti yliopiston kriparinsajälkeen naimisiin sukuun sopivan naapurintytön kanssa täysin märkäkorvina ei minkäänlaista elämänkokemusta ja naimisissakin ollessa saavat vain lauantainan saunan jälkeen.

        Ei ole tervepäinen joka tämmöisiä urhoja haluaa.Siis nää pariskunnat on aivan jostain sellaisesta astraalista ettei normi ihmiset ymmärrä.


    • great.style.of.fashion

      Mikä neuvoksi? Tonsuurista saattaisi olla apua. Joillakinhan se on kylläkin tonsuuri jo luonnostaan.

    • Nimierkki

      Tuskinpa tonsuuri pelastaa tässä kohtaa. Meidänkin kirkossa käy yksi viisikymppinen nainen, jolle mikään muu ei ole tärkeää kuin se, kuinka monta pappia, diakonia tai kanttoria tuntee. Jos tulee puheeksi joku alueemme pappi, niin nainen aloittaa, että ”tosiaan oltiinkin isä xxx:n kanssa samaan aikaan Valamossa käymässä, meillä oli oikein hyvät hengelliset keskustelut”. Ja jos joku vieraileva pappi tulee kirkkoomme, tämä nainen on ensimmäisenä tunkemassa keskusteluun hänen kanssaan, eikä muut pääse edes siunausta hakemaan. Myös Valamon munkit ovat suurin piirtein hänen bestiksiään.

      Heikosta itsetunnostahan tässäkin on itse. Joku tarvitsee tämmöistä nimien pudottelua vakuuttaakseen itselleen ja muille, että kuuluu porukkaan ja on hyvä tyyppi. Nämä hänen sydänystävä-papeiksi nimittämänsä henkilöt eivät siis ole oikeasti hänen kanssaan merkittävissä määrin tekemisissä. Kerran tuli nolo tilanne, kun nainen kovaan ääneen kuulutti, että hän tuntee niin hyvin kirkkoomme seuraavana sunnuntaina tulevan piispa x:n. Noo, sitten kun piispa tuli, nainen hyökkäsi puhumaan hänen kanssaan ja aloitti, miten mahtavaa on taas tavata jälleen. Siihen piispa: Anteeksi, missäs me olemmekaan tavanneet.

      Että näin.

      • ahkeruuskunniaan

        Ei ei ei ei väärin.

        Siis nythän on kuvattu musta aukko mutta nyt on kyseessä ruskea sellainen.Näitä ryppyreiän ritareiksikin voisi sanoa jotka selkä notkolla sinne ja tänne kumartelevat ja lipovat.

        TÄMÄHÄN ON AIVAN NORMAALIA ORTODOKSISUUTTA!

        Kansalainen on ymmärtänyt aivan oikein mikä ortodoksisessa yhteisössä toimii.Kuulostaa olevan vielä työteliäs ja ahkera oppimassaan.Sitä sanotaan nykyisin suhteiden luomiseksi verkostoitumiseksi.

        Ensimmäinen huomioni ortodoksina oli kuinka aapeetä miellytetään.


    • pyykkimummmmo

      Eikös sitä entiseen aikaan ollut hoveissa ns.hännystelijät.

    • aijaaaaiiihhh

      Jos pitkään tukkaan vetäisee keskelle tonsuurin ja jättää sivustat edelleen hyvin pitkiksi, niin kyllä varmasti luulisi auttavan. Tosin saattaa kyllä vaimokin lähteä.

      • perisynti

        No kyllä kerran kävi valamossa mielessä kun oli yksi punatukkainen munkki että mitähän oli tehnyt pahojaan reppana kun oli rangaistukseksi leikattu tukka kattilaa apuna käyttäen.

        Semmonen saata-nan onneton karvainen kakkara oli jätetty tukan virkaa tekemään.


      • ihmettelee

        mitäs vikaa juice leskisessä....


    • dknbls

      Vihree irokeesi ja muutamat hakaneulat papinkaapuun. Auttaisiko tämä? Hännystelijöiltä menisi pasmat sekaisin.

      • piässiisnoeta

        Varokaa pääsiäisnoitia!


    • Kohtapashaa

      Ei kannata surra. Kyllä papit kestävät, he ovat nähneet ja kokeneet kaikenlaista. Rukoilla toki heidän puolestaan kannattaa, ja näiden hännystelijöiden puolesta.

      Kohti pääsiäistä!

    • glooooria.keinör

      Tuollainen pappihan voisi järjestää jonkin tilaisuuden, jonne kutsutaan seurakuntalaisia- hännystelijä mukaanlukien. Pappi jakelisi siellä sitten talkootöitä. Ensitöikseen pappi itse siivoaisi yhden vessan ja sen jälkeen sanoisi hännystelijälle, että jatkapas sinä (kun pappi ei ehdi) ja siivoa nuo loput vessat. Sitten sinne kärrättäisiin joku syrjäytynyt alkoholisti autettavaksi ja pappi kysyisi hännystelijältä josko tämä haluaisi pestä syrjäytyneen jalat. Saattaa hännystelyt loppua siihen. Ja näkyyköhän hännystelijääkään sen jälkeen.

    • KolkuttavalleAvataan

      Viimeistä voitelua kärttää...

    • vnlzsb

      Pomminvarma ohje: Pappi voisi järjestää jonkin leirin seurakuntalaisille jossakin tosi syrjäisessä paikassa. Sanoisi sitten heti aluksi hännystelijälle, että "männääpäs yhessä keikaottammaan tuo ulukohuussin alusluatikko ylössuin tuonne mehikköön."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      684
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe