Itävävalta eroamassa EU sta kun kaksi itävällan suurinta puoluetta

ovat jotka voittivat vaalit ja ovat EU vastaiset.
Italia on valmis eroamaan kun EU apu loppuu heidän taloudensa tukemiseen.
Suomen kansa oli valmis eroamaan mutta eliitti päätti toisin ja halöusi
suomen kansan maksamaan Kreikan avustuksen jonka asian Jyrki Katainen
hoiti palkkionaan EU virka.
Huomenna Pläjähtää kun Britannia lähtee EU sta tai Theresa May lähtee
Brittien pääministeri virastaan.

Bye,Bye Black Bird EU.
25<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

eu parlamenttiin tulee eu vastainen enemmistö.

Äänestä
  • Siksi ei tulekaan. Populistit kyllä saattavat lisätä paikkojaan.

    Äänestä

Itävalta eroaa euroopan unionista samoin britit eu hajoaa kuten on ennustettu,Nyt meillä Suomalaisilla on loistava tilaisuus erota eusta kansanäänestys siitä että eroamme eusta voidaan järjestää yhdessä vaalien kanssa.Eroon eusta

Äänestä

Älyn-jättämä: "Itävävalta eroamassa EU sta kun kaksi itävällan suurinta puoluetta
PoisEUikeestä
11.4.2019 11:17"

Edistyt oikeinkirjoituksessa! Vain kolme-neljä virhettä sanassa Itävalta.

"ovat jotka voittivat vaalit ja ovat EU vastaiset."

Eivät aja eroa.Ikävä kyllä.

"Italia on valmis eroamaan kun EU apu loppuu heidän taloudensa tukemiseen."

Ei ole päätöstä tuollaisesta.

"Suomen kansa oli valmis eroamaan mutta eliitti päätti toisin ja halöusi
suomen kansan maksamaan Kreikan avustuksen jonka asian Jyrki Katainen
hoiti palkkionaan EU virka."

Älyn jättämä ei tosiaan tunne asioita eikä edes peruskäsitteitä.

"Huomenna Pläjähtää kun Britannia lähtee EU sta tai Theresa May lähtee
Brittien pääministeri virastaan."

Voihan se olla. Tosin älyn-jättämä ei ole osannut ennustaa edes menneitä.
Miten mahtaa olla tulevaisuuden ennustaminen? Ainakin se on paljon vaikeampaa.

Äänestä
  • "Suomen kansa oli valmis eroamaan mutta eliitti päätti toisin ja halöusi
    suomen kansan maksamaan Kreikan avustuksen jonka asian Jyrki Katainen
    hoiti palkkionaan EU virka."

    Suomi taisi taata melko pienen osan tukirahoista. Valtiovarainministerinä oli sdp:n Jutta Urpilainen. Kataisen tuolloista tehtävää en nyt muista.

    Katainen valitsi pääministerinä itselleen Suomen EU-komissaarin viran.

    Älyn-jättämä laskee lööperiä enemmän kuin kukaan viitsii oikoa. Typerä ja ahkera valehtelija on pahempi kuin kuin laiska ja taitava,

    Äänestä

  • Taas-naurattaa kirjoitti:

    "Suomen kansa oli valmis eroamaan mutta eliitti päätti toisin ja halöusi
    suomen kansan maksamaan Kreikan avustuksen jonka asian Jyrki Katainen
    hoiti palkkionaan EU virka."

    Suomi taisi taata melko pienen osan tukirahoista. Valtiovarainministerinä oli sdp:n Jutta Urpilainen. Kataisen tuolloista tehtävää en nyt muista.

    Katainen valitsi pääministerinä itselleen Suomen EU-komissaarin viran.

    Älyn-jättämä laskee lööperiä enemmän kuin kukaan viitsii oikoa. Typerä ja ahkera valehtelija on pahempi kuin kuin laiska ja taitava,

    Jutta Urpilainen nousi SDP:n johtoon ensimmäisenä naisena ja kaikkien aikojen nuorimpana puheenjohtajana vuonna 2008. Puolue nousi heti seuraavissa eduskuntavaaleissa hallitusvastuuseen ja puheenjohtajana Urpilainen otti itselleen Jyrki Kataisen hallituksen valtiovarainministerin salkun vuonna 2011.

    Eurokriisi ja Kreikan taloussotkut olivat tuolloin pahimmillaan. Urpilaisen johtama SDP oli ilmoittanut vaalilupauksekseen, että Kreikalta vaaditaan vakuudet, kun Euroopan unionissa sorvattiin toista tukipakettia konkurssikypsälle maalle.

    Vakuudet saivat paljon arvostelua osakseen jo tuolloin. Suomi on saanut sulkutilille vakuudeksi noin 925 miljoonaa euroa. Sijoitustuoton piti vain kasvaa, mutta nyt se onkin miinusmerkkinen.

    Iltalehden erikoistoimittaja Susanne Päivärinta toteaa Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa, että Suomi maksaa tilin hallinnoinnista palkkiota ja sijoitustuotto on miinuksella 0,45 prosenttia.

    - Monihan kritisoi jo silloin tätä. Menikö tämä ihan niin kuin Strömsössä, Päivärinta kysyy Urpilaiselta suoraan.

    Urpilainen puolustaa vakuuksia edelleen tiukasti, eikä kadu sitä, että ne hänen johdollaan aikoinaan vaadittiin. Hän vertaa vakuuksia palovakuutukseen.

    - Siitä syntyy ihmiselle jonkin verran kustannuksia, että hänellä on se vakuutus. Mutta siinä tilanteessa jos se laukeaa tulipalon muodossa, se on aika arvokas ja merkityksellinen. Näen tämän vakuusasian samalla tavalla, Urpilainen sanoo.

    Äänestä

  • Sinullekkin "pläjähtää" pian totuus kun Suomi eroaa eusta,ja kyllä ilon päivä koittaa Suomen kansalle 5 vuoden sisällä meidän jopa eu mielisten fanaatikkojen on tullut aika nähdä totuus.Mihin Suomi muka tarvitsee euroopan unionia ja mitä niin erikoisen hyvää tämän unionin joka ajaa ainoastaan suurien jäsenmaidensa etuja on Suomelle mukia tuonut? Ainoastaan hapantunutta leipää ja pilaantuneita elintarvikkeita leipäjoinoissa odottaville kansalaisille joille eusi toi paitsi työttömyyen myös muun kurjuuden kaiken lisäksi eusi toi Suomelle valtavat kaiken aikaa kasvavat velat.On siis aika erota eusta on aika nähdä totuus sillä niin tekevät myös eun byrokraattisimmatkin virkailijat

    Äänestä

  • Taas-naurattaa kirjoitti:

    "Suomen kansa oli valmis eroamaan mutta eliitti päätti toisin ja halöusi
    suomen kansan maksamaan Kreikan avustuksen jonka asian Jyrki Katainen
    hoiti palkkionaan EU virka."

    Suomi taisi taata melko pienen osan tukirahoista. Valtiovarainministerinä oli sdp:n Jutta Urpilainen. Kataisen tuolloista tehtävää en nyt muista.

    Katainen valitsi pääministerinä itselleen Suomen EU-komissaarin viran.

    Älyn-jättämä laskee lööperiä enemmän kuin kukaan viitsii oikoa. Typerä ja ahkera valehtelija on pahempi kuin kuin laiska ja taitava,

    Onko EU politbyron Eunukki politrukki Taas-naurattaa-niin että
    itkettää menettänyt hermonsa kun EU natisee liitoksissansa?

    Tee niin kuin entinenkin Äijä:
    Älä välilitä, älä välilitä, osta onnen lehtiä!

    Äänestä

  • PoisEUikeestä kirjoitti:

    Onko EU politbyron Eunukki politrukki Taas-naurattaa-niin että
    itkettää menettänyt hermonsa kun EU natisee liitoksissansa?

    Tee niin kuin entinenkin Äijä:
    Älä välilitä, älä välilitä, osta onnen lehtiä!

    Aina on hauskaa, kun lukee älyn-jättämän höpinää.

    Oletko koskaan kuullut oikeinkirjoituksesta?

    EU muuten teki taas eilen yksimielisen päätöksen brexitin aikataulusta, Brittien on sitä kiltisti noudatettava. Muuten Britannia natisee liitoksissaan, vaikka älyn-jättämä ei sitä ymmärrä.

    Äänestä

Ihan vain selvennys. Itävallassa olivat parlamenttivaalit 2017. Hiiskaustakaan mistään eroamisesta ei ole esitetty.Itävalta onkyllä ajanut pakolaispolitiikan kiristämistä, mutta sehän on yleinenlinja EU:ssa.

Tämä ihan sen varalta, että joku EU-vihaaaja tyhmyydessään uskoisi älyn-jättämää.

Äänestä
  • Kannatan euroopan unionia jokseenkin,mutta eurooopan unionin lainsäädäntö on jokseenkin epäoonistuntu ja kohtelee pieniä jäsenmaitaan huonosti.Olet kylläkin väärässä siinä että pakolaispolitiikan kiristäminen olisi yleislinjaus eussa,ei se kylläkään ole vaan euroopan unionionihan nimenomaan on säätänyt lait siten,että ne suosivat hallitsematonta pakolaispolitiikkaa.

    Äänestä

  • WertherGognazio kirjoitti:

    Kannatan euroopan unionia jokseenkin,mutta eurooopan unionin lainsäädäntö on jokseenkin epäoonistuntu ja kohtelee pieniä jäsenmaitaan huonosti.Olet kylläkin väärässä siinä että pakolaispolitiikan kiristäminen olisi yleislinjaus eussa,ei se kylläkään ole vaan euroopan unionionihan nimenomaan on säätänyt lait siten,että ne suosivat hallitsematonta pakolaispolitiikkaa.

    "Olet kylläkin väärässä siinä että pakolaispolitiikan kiristäminen olisi yleislinjaus eussa,ei se kylläkään ole vaan euroopan unionionihan nimenomaan on säätänyt lait siten,että ne suosivat hallitsematonta pakolaispolitiikkaa."

    Pakolaispolitiikan saaminen hallintaan on ollut ykköstehtävä jo pari vuotta. Pakolaiset on pyritty torppaamaan Turkkiin ja Afrikkaan, mutta aina niitä tulee läpi.

    Pakolaisia ei vastaanoteta EU:n lakien perusteella, vaan kansaninvälisten pakolaissopimusten. Lopullinen ratkaisu on aina jäsenvaltion asia.

    EU:n lainsäädäntö on yhdessä tehty EU-parlamentissa ja koko EU:n etua silmällä pitäen. Yhteinen lainsäädäntö on nimenomaan pienten maiden etu, koska se estää isojen mielivallan.

    Ensin sanot että pakolaispolitiikan saaminen hallintaan on ollut euoopan unionin ykköstehtävä jo parivuotta.Ja että pakolaiset on pyritty torppaamaan kuten mainitsit Turkkiin ja Afrikkaan,jos kerta euroopan unioni on pyrkimyksissään epäonnistunut saada mainitsemasi asia 2 vuodessa kuntoon,niin missä muissa asioissa unionisi on epäonnistunut? Tänään Britannia haki jatkoaikaa brexitille,se tarkoittaa että brexit mennessä läpi ja britannian erotessa euroopan unionista eu alkaa hajoilla,Suomen tehtävä on olla ensimmäisten joukossa jotka eusta eroavat.Aho sanoi aikanaan että juna brysseliin menee justiinsa mutta nyt se juna tulee sieltä pois on aika erota tuosta byrokratian linnakkeesta eusta!

    Äänestä

  • Pakolaiskysymys on kohtuullisen hyvin hallinnassa EU-vihaajien suruksi. Toisaalta teillä ei ole siihen ongelmaan minkäänlaista ratkaisua. Se voidaan tehdä vain laajassa yhteistoiminnassa EU:n ja lähtömaidenkanssa.
    Brexit ei hajoita unionia.. Se on päinvastoin tiivstynyt ja eroamisen hulluus käynyt selväksi.

    Äänestä

  • Taas-naurattaa kirjoitti:

    Pakolaiskysymys on kohtuullisen hyvin hallinnassa EU-vihaajien suruksi. Toisaalta teillä ei ole siihen ongelmaan minkäänlaista ratkaisua. Se voidaan tehdä vain laajassa yhteistoiminnassa EU:n ja lähtömaidenkanssa.
    Brexit ei hajoita unionia.. Se on päinvastoin tiivstynyt ja eroamisen hulluus käynyt selväksi.

    Ei siinä ole mitään nauramista kun euroopan unionin kokonainen virkamies kunta ei saa pakolais kysymystä hoidettua vaikka sitä on erillaisin eun byrokratian keinoin hoidettu jo mainitsemasi 2v tta ,mihin muuhun euroopan unionissa menee turhaan aikaa ja yhteisiä varoja? Brexit hajoittaa unionia ja samoin kuin britannia myös sveitsi eroaa euroopan unionista,Suomen on oltava ensimmäisten joukossa eun aiheuttama byrokratia sekä kustannusten nousu on vailla vertaansa,On tosi että eun hirmu valtakausi joka sortaa pieniä jäsenvaltioitaan on tullut päätökseensä ja sen asian myöntää fanaattisin eu mielistelijä.

    Äänestä

  • "Brexit hajoittaa unionia ja samoin kuin britannia myös sveitsi eroaa euroopan unionista,"

    Sveitsi ei ole EU:n jäsen, joten aika erikoista, että ne nyt päättivät erota.

    Äänestä

  • Ateistihumanisti kirjoitti:

    "Brexit hajoittaa unionia ja samoin kuin britannia myös sveitsi eroaa euroopan unionista,"

    Sveitsi ei ole EU:n jäsen, joten aika erikoista, että ne nyt päättivät erota.

    No nyt sinä taas annat tosiasioiden häiritä hyvää öyhötystä. Ei äärioikeiston kanssa keskustelusta tule mitään, jos alat niin niuhoksi, että niiden väitteitä käyt tarkistelemaan. Ei niin, että sinulla sitten muuhun olisi aikaakaan...

    Äänestä

  • exeufani kirjoitti:

    Ensin sanot että pakolaispolitiikan saaminen hallintaan on ollut euoopan unionin ykköstehtävä jo parivuotta.Ja että pakolaiset on pyritty torppaamaan kuten mainitsit Turkkiin ja Afrikkaan,jos kerta euroopan unioni on pyrkimyksissään epäonnistunut saada mainitsemasi asia 2 vuodessa kuntoon,niin missä muissa asioissa unionisi on epäonnistunut? Tänään Britannia haki jatkoaikaa brexitille,se tarkoittaa että brexit mennessä läpi ja britannian erotessa euroopan unionista eu alkaa hajoilla,Suomen tehtävä on olla ensimmäisten joukossa jotka eusta eroavat.Aho sanoi aikanaan että juna brysseliin menee justiinsa mutta nyt se juna tulee sieltä pois on aika erota tuosta byrokratian linnakkeesta eusta!

    "... on aika erota tuosta byrokratian linnakkeesta eusta!"
    EU:n hallinnossa on vähemmän työntekijöitä kuin Helsingin kaupungilla. EU:ssa on asukkaita 503 miljoonaa, Helsingissä 0,6 miljoonaa. Se siitä byrkratiasta!

    Äänestä

Euroopassa löytyy siis lisääkin järkiinsä tulleita maita, Sveitsi lienee viisain, kun ei koko roskaan ole mukaan lähtenyt, Britit haluaa eroon, mutta natsiunioni ei halua päästää ketään irti, Ruotsi ei ole mukana natsien leikkirahassa, eikä Norjakaan ole koko sontaan iteään sotkenut. Nyt Itävalta ja Puola on ilmaissut halunsa eroon.

Suomessa taas päättäjät eivät halua ja uskalla noudattaa demokratiaa, ja anta kansan äänestytäää natsiunionin jäsennyydestä, vaikka suurin osa haluaa ulos natsiunionista, minäkin aina siitä lähtien, kun jo liittymistä vastaan äänestin. Seuraavat vaalit joihin otan osaa onkin juuri eroamis äänestys, ja ehdottomasti olen eron puolella kuten olen ollut koko ajan. Muihin natsivaaleihin en suostu osallistumaan.

On se kumma tuo natsiunioni, eli eliitin rahanpesukoneisto, josta ei muka erota voisi, vaikka siitä ei ole ollut mitään muuta koko aikana kuin harmia haittaa ja kustannuksia, sekä toinen toistaan typerämpää direktiiviä.

Äänestä
  • "Euroopassa löytyy siis lisääkin järkiinsä tulleita maita, Sveitsi lienee viisain, kun ei koko roskaan ole mukaan lähtenyt,"

    Sveitsin pankkijärjestelmä tukee rahanpesua. Se ei täytä EU:n pankkilainsäädännön krittereitä, joten Sveitsi ei edes täyttäisi EU:n lainsäädännöllisiä edellytyksiä, ellei se radikaalisti muuttaisi pankkitoimintansa. Sehän on Sveitsin rikkauden perusta.

    " Britit haluaa eroon, mutta natsiunioni ei halua päästää ketään irti, Ruotsi ei ole mukana natsien leikkirahassa, eikä Norjakaan ole koko sontaan iteään sotkenut. Nyt Itävalta ja Puola on ilmaissut halunsa eroon."

    Osa briteistä haluaa eroon. Punnan kurssivaihtelut tarjoavat riskisijoittajille huikeita mahdollisuuksia. Tällaisia ovat mm. Euroopan unionia vastustava Jacob Rees-Mogg, joka on Somerset Capital Management sijoitusrahaston johtoja. Mös Theresa Mayn aviomiees Philip johtaa sijoitusrahastoa, joka voi tehdä rahaa tällä poliittisella teatterilla. Norja on rikas öljyvaltio. Itse asiassa Pohjanmeren öljyn ansiosta Skotlanti olisi Norjan tavoin yksi Euroopan rikkaimmista maista, jos Englanti ei pumppaisi skottien öljyvarantoa itsellleen. Jos Skotlanti itsenäistyisi, se olisi yhtä rikas kuin Norja.

    "Suomessa taas päättäjät eivät halua ja uskalla noudattaa demokratiaa, ja anta kansan äänestytäää natsiunionin jäsennyydestä, vaikka suurin osa haluaa ulos natsiunionista, minäkin aina siitä lähtien, kun jo liittymistä vastaan äänestin. Seuraavat vaalit joihin otan osaa onkin juuri eroamis äänestys, ja ehdottomasti olen eron puolella kuten olen ollut koko ajan. Muihin natsivaaleihin en suostu osallistumaan."

    Ihan hyvä, että et osallistu. Luulen, että se ei venäläisille ole muutenkaan mahdollista.

    "On se kumma tuo natsiunioni, eli eliitin rahanpesukoneisto, josta ei muka erota voisi, vaikka siitä ei ole ollut mitään muuta koko aikana kuin harmia haittaa ja kustannuksia, sekä toinen toistaan typerämpää direktiiviä."

    Briteille on näytetty ovea, esitetty useita sopimusmalleja ja tarjottu myös sopimuksetonta eroa. Mikään vaihtoehto ei sovi briteille. Ongelma ei ole EU:ssa, vaan Britannian toimimattomassa parlamentaarisesa järjestelmässä. Brexit-äänestys ei ollut laillisesti sitova kansanäänestys. Lopullinen valta on parlamentin alahuoneen käsissä. Direktiivit ja EU:n yhteinen lainsäädäntö ovat yhtenäistäneet EU-maiden lainsäädäntöä: se vähentää byrokratiaa ja helpottaa yhteistoimintaa.

    Äänestä

Lykkäät pötyä niin, ettäälyn-jättämäkin kalpenee kateudesta.EU on erityisen demokraattinen valtioliitto.
Britannia saa erota heti, kun saa selväksi itselleen, mitä haluaa.
Nrja on päätösvallaton kauppaunionin maksaja.

Itävalta ja Puola ovat tiukasti jäseniä.

Suomessa ei yksikään puolue kannata eroa.

EU:n hyödyt ovat niin suuret, että älyn-jättämät eivät sitä tajua.
Brittienkin enmmistö halua pysyä EU:ssa nyt, kun eron haitat alkavat selvitä.

Äänestä
  • Sano yksikin hyöty, äläkä vaan sano vakaus, jota jo 94 valehdeltiin, sillä tässä natsien lamassa on oltu jo yli 10 vuotta. Äläkä mainitse shengeniä, sillä sillä ei ole natsiunionin kanssa mitään tekemistä, se oli käytössä jo paljon aiemmin, kuin natsien unioniin mentiin. Rajat on auki, ja väkeä lappaa kuin pipoa raiskailemaan ja rötösteelemään pelkiksi eläteiksi, itsenäisyys on mennyttä (Lue itsenäisyyden määritelmä) Millon on kielletty mitäkin toinen toistaan typerämmällä direktiiivillä, ja näin vaikeutettu ihmisten arkea mittavasti. Eikä unohdeta sitä, kuink monta miljardia tuonne turhuuteen on lapioitu, jolla tämä maa olisi oikeasti hyvinvointivaltio, eikä nykyinen pahoinvointivaltio.

    Äänestä

  • Suomikin_irti kirjoitti:

    Sano yksikin hyöty, äläkä vaan sano vakaus, jota jo 94 valehdeltiin, sillä tässä natsien lamassa on oltu jo yli 10 vuotta. Äläkä mainitse shengeniä, sillä sillä ei ole natsiunionin kanssa mitään tekemistä, se oli käytössä jo paljon aiemmin, kuin natsien unioniin mentiin. Rajat on auki, ja väkeä lappaa kuin pipoa raiskailemaan ja rötösteelemään pelkiksi eläteiksi, itsenäisyys on mennyttä (Lue itsenäisyyden määritelmä) Millon on kielletty mitäkin toinen toistaan typerämmällä direktiiivillä, ja näin vaikeutettu ihmisten arkea mittavasti. Eikä unohdeta sitä, kuink monta miljardia tuonne turhuuteen on lapioitu, jolla tämä maa olisi oikeasti hyvinvointivaltio, eikä nykyinen pahoinvointivaltio.

    "Sano+yksikin+hyöty,+äläkä+vaan+sano+vakaus,+jota+jo+94+valehdeltiin,+sillä+tässä+natsien+lamassa+on+oltu+jo+yli+10+vuotta."-+1995+työttömyysaste+15,5+%-+2019+työttömyysaste+7,4+%+(helmikuu)-+1995+Suomen+bruttokansantuote+oli+98,6+miljardia+euroa-+2017+Suomen+bruttokansantuote+oli+224,3+miljardia+euroa-1995+bruttokansantuote+per+asukas+oli+19+329+euroa-+2017+bruttokansantuote+oli+40+7531995+1000+markkaa+on+nykyrahassa+235,7+euroa2019+inflaatioprosentti+helmikuussa+1,31995+työmiehen+keskimääräinen+tuntipalkka+oli+61,37+markkaa2019+työmiehen+keskimääräinen+tuntipalkka+on+17,36+euroa1995+500+grammaa+voita+maksoi+12,95+markkaa+(duunarin+tuntipalkalla+4,73+voipakettia)2019+500+grammaa+voita+maksaa+2,48+euroa+(duunarin+tuntipalkalla+7+voipakettia)1995+500+g+kahvipaketti+maksoi+keskimäärin+20,36+markkaa+(tuntipalkalla+3,01+kahvipakettia)2019+500+g+kahvipaketti+maksaa+keskim.+3,87+euroa+(tuntipalkalla+4,48+kahvipakettia)1995+0,5+l+Pöytäviinaa+maksoi+79+markkaa+(tuntipalkalla+0,77+pulloa+viinaa)2019+0,5+l+Pöytäviinaa+maksaa+13,69+euroa+(tuntipalkalla+1,26+pulloa+viinaa)Euroopan+unionin+aikana+Suomen+bruttokansantuote+ja+bruttokansantuote+per+asukas+ovat+yli+kaksinkertaistuneet.+Työttömyys+on+puolittunut+vuodesta+1995.+Reaalinen+ostovoima+on+kasvanut+kaikilla+tai+lähes+kaikilla+kulutussegmenteillä.+Korkotaso+on+pysynyt+(pikavippejä+ja+kulutusluottoja+paitsi)+hyvin+matalana.+Inflaatio+on+alhainen.+Euro+on+vakaa+valuutta.+Markka-aikana+devalvaatiot+söivät+jatkuvasti+kuluttajien+ostovoimaa+ja+toisaalta+pienensivät+säästöjen+ja+omaisuuden+arvoa.+Niiden+avulla+voitiin+hetkeksi+buustata+teollisuuden+kilpailukykyä,+mutta+vaikutus+oli+yleensä+melko+lyhytkestoinen.+Siksi+markkaa+devalvoitiin+yli+kymmenen+kertaa+ennen+euron+käyttöönottoa."Äläkä+mainitse+shengeniä,+sillä+sillä+ei+ole+natsiunionin+kanssa+mitään+tekemistä,+se+oli+käytössä+jo+paljon+aiemmin,+kuin+natsien+unioniin+mentiin."Njooh,..+Sopimuksen+allekirjoittivat+Alankomaat,+Belgia,+Luxemburg,+Ranska+ja+Saksa+vuonna+1985.+Kaikki+EY-maita.+Myöhemmin+sopimus+on+laajentunut+lähes+koko+Eurooppaan+(26+maata).+Siihen+kuuluvat+kaikki+EU-maat+Britanniaa,+Romaniaa,+Bulgariaa,+Kroatiaa,+Kyprosta+ja+Irlantia+lukuunottamatta.+EU:n+yhteinen+lainsäädäntö+ja+tuoteturvallisuusstandardit+helpottavat+kaupankäyntiä+yhteismarkkinoilla+ja+vähentävät+byrokratiaa+sekä+erilaisia+lupa-+yms.+käytäntöjä.+On+helpompaa+noudattaa+samoja+sääntöjä,+kuin+se,+että+jokaisella+olisi+omat+käytäntönsä,+lupamenettelynsä+jne.+Neljä+vapautta:+tavaroiden,+palveluiden,+valuutan+ja+ihmisten+vapaa+liikkuminen+EU:n+alueella+helpottaa+sekin+taloutta.+Sosiaaliturvaa+ja+työttömyyskorvausta+maksetaan+EU-kansalaisille+kaikissa+EU-maissa.+Opiskeleleminen,+asuminen+ja+työ+EU:n+alueella+on+melko+helppoa.+Terveydestäsi+huolehditaan+kaikissa+EU-maissa+melko+samanlaisin+edellytyksin+kuin+Suomessa.+Et+enää+tarvitse+erillistä+sairasvakuutusta+matkustaessasi+EU:n+alueella,+kuten+ennen+EU-jäsenyyttä.+EU-suurlähetystöt+palvelevat+kaikkia+EU-kansalaisia.Niin,..+ja+se+kaikkein+olennaisin+hyöty+on+rauha.+Euroopan+hiili-+ja+teräsyhteisö,+Euratom+ja+EEC+perustettiin+varmistamaan,+että+Euroopassa+ei+käydä+enää+sotia.+Euroopassa+on+vallinnut+rauha+jo+lähes+80+vuotta.+Se+on+niin+pitkä+aika,+että+sitä+pitää+lähes+itsestäänselvyytenä,+mutta+sitä+se+ei+ole+koskaan+ollut.+"Eikä+unohdeta+sitä,+kuink+monta+miljardia+tuonne+turhuuteen+on+lapioitu,+jolla+tämä+maa+olisi+oikeasti+hyvinvointivaltio,+eikä+nykyinen+pahoinvointivaltio."Suomi+on+lähes+kaikilla+mittareilla+yksi+maailman+parhaimmista+ja+turvallisimmista+paikoista+elää.+Me+suomalaiset+olemme+etuoikeutettuja+niin+monin+tavoin,+että+minua+oikeasti+hävettää+kuulua+sinun+kanssasi+samaan+ihmisrotuun.+Miksikö?+Siksi,+että+Suomi+ei+ole+pahoinvointivaltiota+lähelläkään+ja+ihminen,+joka+niin+väittää,+on+pohjattoman+typerä.+Ilmeisesti+ymärryksesti+on+jotenkin+rajoittunut+tai+sinulta+puuttuu+historiallinen+perspektiivi.+Monessakaan+maailman+maassa+ei+eläminen+ole+näin+helppoa+ja+turvattua+kuin+täällä.

    Miksei "Suomikin_irti" kumoa noita tietoja. Niidenhän täytyy olla perättömiä jokaisen kunniallisen EU-vihaajan silmissä.

    Äänestä

Ei ihme, että älyn-jättämät ennustavat Itävallan EU-eroa.

Siellä FPÖ-puolue on Puolan ja Unkarin linjoilla rajoittamassa sananvapautta.Eli pyrkivät kohti aitoa populismia, jossa sananvapaus on huipussaan, mutta vain populisteilla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

PoisEUikeestä kirjoitti:

ovat jotka voittivat vaalit ja ovat EU vastaiset.
Italia on valmis eroamaan kun EU apu loppuu heidän taloudensa tukemiseen.
Suomen kansa oli valmis eroamaan mutta eliitti päätti toisin ja halöusi
suomen kansan maksamaan Kreikan avustuksen jonka asian Jyrki Katainen
hoiti palkkionaan EU virka.
Huomenna Pläjähtää kun Britannia lähtee EU sta tai Theresa May lähtee
Brittien pääministeri virastaan.

Bye,Bye Black Bird EU.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu