Olli luopunut

Tavallaan harmi, että Olli on lakannut uskomasta Smitin oppiin ja on siksi jäänyt pois tältä palstalta. Oli ihan hauskaa, kun hän yritti epätoivoisesti selittää, että Smithin oppiin ei kuuluisi pikkutyttöjen moninainti eikä mormonimiesten päätyminen kuoltuaan verettömiksi luulihaklönttijumaliksi, jotka naiskentelevat haaremeitaan parrat väpättäen. Olli yritti luoda uutta mormoniteologiaa kieltämällä Smithin opetukset, mutta lopulta huomasi tehtävänsä toivottomaksi.

15

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ygrad

      Eiköhän mormonismin puolustajat jää pois kun huomaavat että heitä on huijattu koko aika. Monet jäävät pois koko touhusta ja jotkut pysyvät mukana vaikka menettävät uskonsa koko touhuun.

    • Ei täällä nyt kukaan koko ajan jaksa käydä vänkäämässä kriitikkojen, vastustajien, panettelijoiden ja luopuneiden kanssa.

      En minä mitään ole luopunut. Kirkkomme on ihan hyvä, Jeesuksen Kirstuksen kirkko. Sekä nimeltään että ihan oikeasti. Sanon tämän Jeesuksen Kristuksen nimessä. Amen.

      • Luopio

        Ei Amen.


      • No hyvä. Saadaan siis huumoriannokset jatkossakin;-)


    • Ollin uskollisuutta ja kärsivällisyyttä on ihailtava. Vastustajat jankkaavat jatkuvasti samoista asioista-
      On kai Ollillakin takaraja, jonka jälkeen hän katsoo paremmaksi vähentää omaa osuuttaan keskusteluissa.
      Ei häntä tule moitti

    • Olli on suuri ja ihailtu palstalainen. Lieneekö ns. nuppieläkeläinen kuten jossain muussa palstalta kutsutaan...

      • MrMorden näkyy kaikilla mahdollisilla palstoilla vastustavan kristinuskoa. Nyt on löytänyt tämänkin palstan. Tekisi höpölöpsiskin niin, mutta hän on valinnut juuri Jeesuksen Kristuksen kirkon hyökkäystensä kohteeksi, vaikka se on kristityistä paras ja järkevin.

        Kreationismin, fundamentalistisen sellaisen vastustamisessa olemme MrMordenin kanssa suorastaan samalla linjalla. Ei Raamattuun voi vedota niiden kanssa keskusteltaessa, jotka eivät Raamattuun usko.


      • Tiedoksesi että vastustan tasapuolisesti kaikkia uskontoja. Samaa paskaa, eri paketeissa.


      • Olli.S kirjoitti:

        MrMorden näkyy kaikilla mahdollisilla palstoilla vastustavan kristinuskoa. Nyt on löytänyt tämänkin palstan. Tekisi höpölöpsiskin niin, mutta hän on valinnut juuri Jeesuksen Kristuksen kirkon hyökkäystensä kohteeksi, vaikka se on kristityistä paras ja järkevin.

        Kreationismin, fundamentalistisen sellaisen vastustamisessa olemme MrMordenin kanssa suorastaan samalla linjalla. Ei Raamattuun voi vedota niiden kanssa keskusteltaessa, jotka eivät Raamattuun usko.

        En ole valinnut Jeesuksen Kristuksen kirkkoa hyökkäysteni kohteeksi vaan mormonismin. Kristinuskossa on paljo hyvääkin, mormonismista sitää saa katsella mirrien ja koirien kanssa.


    • Meidän kriitikot ovat kuin Israelin lapset erämaassa, aina nurisemassa Jumalaa vastaan. Vaikka meillä on ihan hyvät ja oikeat Pyhät Kirjoitukset ja evankeliumi suoraan Jeesukselta palautettuna ja nykypäivälle sovitettuna ja enemmän ilmoitettuna aina korotukseen asti, ja pappeuden valtuus. Ja Joosuan veroinen meitä johtamassa niin aina vaan nurisevat.

      Uskovat enemmän maailmaa ja ihmistä kuin Jumalaa ja hänen palvelijoitaan. Se on tietysti myös luonnollista, koska Jumalan viisaus on hulluutta ihmisten silmissä.

      Mutta kiivaimmat heistä ovat tienneet totuuden, heillä on ollut todistus näistä asioista ja sen takia heidät on hylätty taistelemaan Siionia vastaan. Ovat kuin juutalaiset, jotka luovuttivat Jeesuksen teloitettavaksi. Panettelevat meitä vastoin oman sydämensä todistusta. Eivät nöyrry rukoilemaan ja kysymään ja parannusta tekemään.

      • samar1n

      • samar1n kirjoitti:

        Smith ei (tietenkään) osannut oikeasti tulkita papyrusten merkkejä mutta luuli ja esitti osaavansa.
        Tutki äläkä heppoisesti julista oikeaksi.
        http://www.mormonthink.com/book-of-abraham-issues.htm

        Nämä asiat tutkitaan tieteen lisäksi hengellisesti. Etsitään ja kilvoitellaan siitä tiedosta, joka tulee todistuksesta, joka tulee tieteen lisäksi monella tavalla, viime kädessä Pyhän Hengen kautta.


      • En minä Jumalaa vastaan napise vaan mormonismia ja sen luulihaklönttijumalia ja muuta mormonioppia vastaan.

        Eikö muuten ole kummallista, että Israelin kansa alkoi napista, mutta on kasvanut monimiljoonaiseksi. Yhdestä napista alkanut kokonainen kansa!


      • Olli.S kirjoitti:

        Nämä asiat tutkitaan tieteen lisäksi hengellisesti. Etsitään ja kilvoitellaan siitä tiedosta, joka tulee todistuksesta, joka tulee tieteen lisäksi monella tavalla, viime kädessä Pyhän Hengen kautta.

        Pikkutyttöjen moninaintikin on ihan fyysistä toimintaa, ei sitä pidä tulkita vain hengellisesti. Psykologia on tietenkin myös merkittävä. Mitä voidaan sanoa sellaisen ihmisen psyykkeen tasosta, jonka mielestä Smithin, Youngin, Snown ja muiden irstailijoiden touhussa ei ollut mitään pahaa?

        Ja kyllä nuo papyrys-jutut, intiaanien alkuperä ja monen muut Smithin valheet ja erheet ovat nimenomaan tieteellisesti tutkittavia asioita. Lapset voivat vedota siihen, että joulupukki on hengellisesti olemassa, aikuiset eivät.


    • Outo juttu sinänsä, että uskontokriitikot tällä valittelevat uskontojen irstaudesta. Sentään nuo kaikki maailman uskonnot ovat henkisesti kastaroineet enemmän miehiä kuin mitä sodat ovat nielleet. Ja samoin ovat ne tehneet enemmän tuhkamunia kuin nokikolarit ovat piippuja ehtineet rassata.

      Kaksinaismoralismia? Typeryyttä? Kateutta? Katkeruutta? Mitä siitä, jos yksi on saanut luvan pyytäessään viisautta naida tuhat vaimoa itselleen kun toisaalla taas on pysynyt tuhkamunana 2000 nuorta poikasta uskontojen vaikutuksesta.

      Mutta kiistämätön tosiasia on, että J. Smith pyytänyt on viisautta osatakseen tehdä Mormonin kirjan ja kääntää kieliä ja levyjä. Lisäksi on suuri vihastus ja Holocausti ollut juutalaisten osana usein. Baarukin kirjeen mukaan on hanke tuhota koko juutalaisuus aina Mooseksen aikaan asti kaikkine uskovaisineen. Pitäähän juutalaisuutta harjoittavan heimon jossain päin maailmaa lisääntyäkin????

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      198
      2747
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      158
      2465
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1152
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      941
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      246
      860
    6. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      21
      853
    7. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      93
      820
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      290
      811
    9. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      738
    10. Onneksi tapasin sut

      Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku
      Ikävä
      93
      719
    Aihe