Populistien kokoontumisajot alkaneet!

UnionFan

Joukko Euroopan oikeistopopulistisia puolueita kokoontui tällä viikolla Milanoon Italian maahanmuuttovastaisen La Lega- puolueen puheenjohtajan Matteo Salvinin johdolla.

Perussuomalaisia kokouksessa edusti puolueen eurovaaliehdokas Olli Kotro. Kokoukseen osallistui edustajia myös Saksan AfD-puolueesta ja Tanskan kansanpuolueesta.

Neljän puolueen tapaamisen tarkoituksen oli polkaista pystyyn kansallismielisten, EU-kriittisten, maahanmuuttovastaisten ja kristillisiä arvoja puolustavien uusi ryhmä EU-parlamenttiin.

Neljä puoluetta ei kuitenkaan yksin riitä, sillä uuden puolueryhmän perustamiseksi tarvitaan edustus seitsemästä EU-jäsenmaasta, ja sen lisäksi vähintään 25 parlamentaarikkoa.

Monet ovat epäilleet, että keskenään erimieliset kansallismieliset eivät löydä yhteistä säveltä uuden puolueryhmän perustamiseksi, mutta perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho uskoo uuden ryhmän syntyyn.

– Tulemme saamaan paljon enemmän delegaatioita ja paljon enemmän meppejä. Tähän on kutsuttu monia puolueita mukaan ja useimmat ovat ilmoittaneet, että ne lähtevät mukaan, Halla-aho sanoo.

Salvinin tiedetään kosiskelleen mukaan esimerkiksi Ranskan Kansallista Liittoumaa, Puolan Laki ja oikeus -puoluetta, Itävallan vapauspuolue FPÖ:ta sekä Unkarin Fidesz-puoluetta.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koshuwishy

      Mitä ihmettä sinä nyt höpäjät`?

      • Ihme-olisi

        jos EU-vihaaja tajuaisia selvää tekstiä...


      • faktaa
        Ihme-olisi kirjoitti:

        jos EU-vihaaja tajuaisia selvää tekstiä...

        Kerro mitä tuossa selvässä tekstissä on mielestäsi selvää? siinähän on ainoastaan epäselvää soperrusta ei mitään todellista tietoa,ja harvoinpa ne eu mieliset mistään mitään todella tietävätkään kunhan olettavat tietävnsä eusta ja hokevat kehäpäätelmiään eri nimimerkkien takaa


      • Taas-naurattaa
        faktaa kirjoitti:

        Kerro mitä tuossa selvässä tekstissä on mielestäsi selvää? siinähän on ainoastaan epäselvää soperrusta ei mitään todellista tietoa,ja harvoinpa ne eu mieliset mistään mitään todella tietävätkään kunhan olettavat tietävnsä eusta ja hokevat kehäpäätelmiään eri nimimerkkien takaa

        Kyllä avaus on harvinaisen selvää tekstiä populistien hankkeesta perustaa uusi puolueryhmittymä EU-parlamenttiin.

        Toisaalta, jos sitä vertaa esimerkiksi älyn-jättämän teksteihin, niin ero on valtava avauksen eduksi.


    • SuomiFani

      Populismi on AIDOINTA demokratiaa eli kansanvaltaa, mitä näissä näennäisdemokratioissa voi olla!

      Kuvaa hyvin eunukin ajattelutapaa, kun halveksii aidointa kansanvaltaa???

      • Taas-naurattaa

        Populismihan saa toimia EU-maissa aivan vapaasti. Nyt he siis puuhaavat EU-parlamenttiin ensi vaalien jälkeen populistista puolueryhmittymää. Ei siihen ole muuta estettä kuin keskinäinen eripura.

        Ei populismi ole sen aidompaa kansanvaltaa, kuin muutkaan poliittiset aatteet. Populismin liepeillä vain pyrkii pyörimään kaikensorttista vähemmän kansanvaltaista porukkaa eli ääriliikkeitä.


    • Näitä asioita ei koskaan kannata lukea Suom24-vittuilualustalta tosissaan ja muutenkin mediatietoisuus on hyvä olla korkeammalla tasolla, kun moni valtamedian edustaja on samalla tasolla Suomi24:n kanssa. Nämä eliittiä palvovat vähemmän älykkäät tolvanat ovat kasvaneet kieroon ja kokevat, että kansa on jotenkin toissijaista ja alempiarvoista, joka täytyy työntää takaisin "omalle tasolleen" politiikkaa häiritsemästä, ja tietenkin myös kansaa työnantajanaan pitävät poliitikot ja puolueet. EU:n vakioeliittikin harjoittaa populismia. He yrittävät vimmaisesti rakentaa EU-isänmaallisuutta ja EU-kansallismielisyyttä, ja aika kiihkomielisiä ovat myös EU:n kannattajat. Eikös kansankiihotus ole osa populismia. Mutta se on sitä parempaa populismia, josta ei käytetä nimitystä populismi. "Se, minkä me teemme, on oikein - Se, minkä te teette samoin, on väärin".

    • Taas-naurattaa

      Perussuomalaisten vaalivoitto merkitsee populismin huomattavaa vahvistumista myös Suomessa.

      Tosin PS on melko maltillinen verrattuna vaikkapa Italian populisteihin, briteistä nyt puhumattakaan.

      Ranskalaiset ovat hieman rauhoittuneet.

      PS on joka tapauksessa mukana Salvinin rakentelemassa puolueryhmässä.

      Salvinin tiedetään kosiskelleen mukaan esimerkiksi Ranskan Kansallista Liittoumaa, Puolan Laki ja oikeus -puoluetta, Itävallan vapauspuolue FPÖ:ta sekä Unkarin Fidesz-puoluetta.

      Melkoista seuraa!

    • Anonyymi

      Taas-naurattaa:

      IS: #Halla-aho kertoo, että perussuomalaiset haluaa olla mukana isossa maahanmuuttovastaisessa ja kansallismielisessä ryhmässä. Ryhmän ytimen muodostavat perussuomalaisten lisäksi Italian Lega, Saksan AfD ja Tanskan Kansanpuolue. Itävallan FPÖ, Viron Ekra, Slovakian Smerodina ovat ilmaisseet kiinnostuksensa.

      ”Suuri ryhmä tarkoittaa suurempaa vaikutusvaltaa.”

      ”Me tunnistamme ja tunnustamme nämä erot, mutta haluamme rakentaa ryhmän ydinteemoille, kuten liittovaltiokehityksen vastustaminen, eurooppalaisen kulttuurihistorian puolustaminen ja maahanmuuton vastustaminen”, Halla-aho sanoo.#

      Tiedoksi älyn-jättämille: Puuttuu EU:n lakkauttaminen ja/tai Suomen ero EU:sta.

    • Anonyymi

      Se on oikein se. Aika puollutaa kansallisia demokratioita . Eu:lla ei ole virallista toimivaltaa itsenäisten hallintojen suhteen ja jäsenmailla on suorastaan oikeus saada kansallisista lähtökohdista asiansa esille ,sekä huomioon päätöksenteossa.

      Päätöksenteossa ,jossa heillä on autonominen valta päätöksien koskiessa kansallisia asioita, joko hyväksyä tai hylätä jäsenmaille esitetyt toimenpiteet viimekädessä.

      Nyt on suorastaan jokaisen asevelvollisuuden suorittaneen ,sekä isänmaataan vähääkin rakastavan ihmisen velvollisuus huolehtia siitä, että tuki maan edun ajamiselle menee äänioikeuden kautta sellaiselle taholle, joka isänmaan etua lähtee ajamaan Eu:hun tuohon kansallismieliseen ryhmittymään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5118
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3347
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1482
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1317
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1026
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      928
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe