Syy, miksi Jehovan todistajia ei pidetä kristittyinä

Jeesukseenluottava

Käsittääkseni syy on se, että te ette anna Jeesukselle sitä arvoa, mikä hänelle kuuluu, eli että hän on Jumalan Poika, eikä enkeli ja että hänen sovitustyönsä ristillä riittää sovittamaan häneen uskovat Jumalan kanssa.

35

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeesukseenluottava 11.4.2019 21:13

      <>Käsittääkseni syy on se, että te ette anna Jeesukselle sitä arvoa, mikä hänelle kuuluu, eli että hän on Jumalan Poika, eikä enkeli ja että hänen sovitustyönsä ristillä riittää sovittamaan häneen uskovat Jumalan kanssa.><

      Minkäasteinen arvo kuuluu antaa seuraajansa perin juurin pettäneelle?

    • Cosinifii

      Olen edelleen sitä mieltä että aiheeseen kannattaa tutustua ennenkuin alkaa avautua julkisesti. Onko Jeesus itsellesi joka jouluinen piltti?

      • aiheeseentutustunut

        Mitä vikaa Jeesus-lapsen muistamisessa on?

        Onko itsellesi hallintoelin väärä profeetta?

      • Valitettavasti

        "Olen edelleen sitä mieltä että aiheeseen kannattaa tutustua ennenkuin alkaa avautua julkisesti."

        Hyvä ohje. Kunpa noudattaisit sitä itsekin.
        Yhtä tärkeää olisi vastata omaan huutoonsa. Tiedät kyllä.
        Eikö yhtään hävetä kaupitella "totuutta", joka ei kestä minkäänlaista lähempää tarkastelua?

    • jumala-jumalasta

      Miksi jumalan olisi pitänyt uhrata itsensä ihmisen rikkomuksen vuoksi? Eikös se tarkoita, että jumala jumalasta, joka tekisi aadamista ja eevasta jumalia.

      • primitiivistä

        Mitä hyötyä uhraamisesta ylipäätään on? Ei siinä hyvitetä kenenkään pahoja tekoja, vaan ainoastaan tehdään yksi paha teko lisää.

      • Eikankeikka

        Raamattu vain ilmoittaa että Jumala uhrasi itsensä:
        2Kor. 5:19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa

        Vartiotorniuskonnossa Jumala murhasi viattoman enkeli Mikaelin, ja vartiotorni kirjoittaa että ihminen on vapahdettu.
        Jeesuksen enkeli Mikaeliksi muuttaminen on kopsattu aikoinaan adventisteilta. Koska vartiotorniseura ei ole Raamatusta keksinyt puolustusta opille, on lahkon mainosvaltuutetut kielletty asiaa nettifoorumilla kertomasta.

        (Adventistit ovat virheen huomanneet ja siitä luopuneet)

      • RaamatunOpetus
        Eikankeikka kirjoitti:

        Raamattu kylläkin sanoo, että armo tuli yhden _ihmisen_ Jeesuksen kautta (Room. 5:15), mutta jos haluat mieluummin teoretisoida omiasi, niin omapa on asiasi.

      • Ällistyttääkö

        Tuo Room. 5 Luku alkaa: Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, (5:1)

        -Siis uskosta, ei vartiotornikaupustelusta
        -Siis Jeesus on Herra, Jumala.

        Mutta tuo 2 Kor. 5:19 "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa" on
        Raamatusta suoraan otettu, ei se ole teoretisoitu.

      • RaamatunOpetus
        Ällistyttääkö kirjoitti:

        1. Tim. 2:5 Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus.

        Ihminen ei ole Jumala.

      • Nakitsitar

        RaamatunOpetus 12.4.2019 17:08

        Vartiotorniseura kun ei välitä Raamatusta, niin se opettaa että Jeesus olisi enkeli Mikael, (koska tuommoinen oppi tuli aikoinaan kopsattua adventisteilta).

        Raamatun mukaan Jeesus oli ottanut orjan osan.
        Filipp. 2:7 "vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi"

        Mutta Joh. 1:1 ilmoitus toistuu sitten myös Filipp. 2:11 "ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra"

        (vartiotorniseura on väärentänyt Joh. 1:1 "Jumalan" pienelle alkukirjaimelle, tehden siis Jumalasta epäjumalan)

      • RaamatunOpetus
        Nakitsitar kirjoitti:

        Ei Jeesus ole ihmisen kaltainen, vaan ihminen. 1. Tim. 2:5.

    • Merkillepantavaa

      Pitkä ketju eikä ydintotuudesra ole mainittu sanaakaan

      JEESUKSEN VERESTÄ

      R 1933/-38
      Hebr. 9:22 Niin puhdistetaan lain mukaan miltei kaikki verellä, ja ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista.

      Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)
      3Moos. 17:11 Sillä lihan sielu on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä.

      Ef. 1:7 jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.

    • lähimmäinen

      Eiköhän se kristittynä oleminen liity ,Isään ,Poikaan ja siihen Pyhään Henkeen. Luterilaisille Pyhä Henki on persoona, Jehovan Todistajille Jumalan toimiva voima. Olenko oikeassa? Tietäjät kertokaa.

      • Matleenamämmitsijä

        Todistajien emolahkon rmatuntutkijain perustaja Russell kirjoitti aikoinaan vartiotorniin että Pyhä Henki on Persoona.
        Rutherfordin perustamassa todistajissa Henki on täsmennetty sähkönkaltaiseksi voimaksi.

        Raamattu ei kerro koskaan Jumalan toimiessa Pyhästä Hengestä, tämä Jumalan nimi on varattu muuhun.
        Esim. luomiskertomus. Kun oli luotu vasta sitten tuli Henki: "Herran Henki liikkui vetten yllä" (ei ilmoiteta tehneen mitään)
        Taikka Jumala vain sanoi: Tulkoon valkeus. Ja valkeus tuli.

        Jumaluuden pilkkomista, kuten toimivaksi voimaksi, sitä voi pitää jumalanpilkkana.
        Onhan vartiotorni laittanut jehovalleen kortteerin Alcyon -tähdellekin. Tuolloin eivät maininneet että tähti on lähempää katsottuna aurinko, miljoonia asteita kuuma.

        Kun kortteeri pääsi oppien paratiisiin leijonien hymyiltäväksi, kirjoitti lahkojohto, että olisi epäviisasta sijoittaa Jumala johonkin avaruuden kohtaan.
        Mutta koska lahkojohto itse oli niin tehnyt, on se siis epäviisas, eli, niin, tyhmä.

        (löytyy vartiotorneja joissa lahkojohto sanoo olevansa "jehovakanava")

      • Makeatahanse

        Onko todistajille sitten sallittu mämmin syönti ?

      • cgaqw23
        Matleenamämmitsijä kirjoitti:

        Juttusi on niin outo, ettei siihen ilkeä edes vastata.

      • Musterssans

        " Juttusi on niin outo, ettei siihen ilkeä edes vastata. "

        -Outo on minusta lievä sana vartiotorniuskonnosta.

        Mutta kysellään vastaillaan ja jutellaan niin siinähän sitä saa tietoja.
        Monet asiat Matleenamämmitsijän jutusta ovat Turusen kirjassakin, ja niin niiden alkuperä, vartiotorninumero sivunumeroineen on siinä myös.

      • määritelmä
        Musterssans kirjoitti:

        " Juttusi on niin outo, ettei siihen ilkeä edes vastata. "

        -Outo on minusta lievä sana vartiotorniuskonnosta.

        Mutta kysellään vastaillaan ja jutellaan niin siinähän sitä saa tietoja.
        Monet asiat Matleenamämmitsijän jutusta ovat Turusen kirjassakin, ja niin niiden alkuperä, vartiotorninumero sivunumeroineen on siinä myös.

        Eiköhän ole parempi katsoa kirjaa Raamattu, ei Turusen kirjaa. Raamatusta saa oikean vastauksen, ei jonkun ihmisen omista mielipiteistä.
        Matleenamämmistäjä!! alias Musterssans!! eikö se ole ratkaisevaa, mitä Raamattu sanoo?
        Eikö Jumalan ohjeiden ja opetusten totteleminen ole tärkeintä siinä, miten määritellään kristillisyys? Ja Jeesuksen mallin seuraaminen. Ei rituaalien ja perinteiden noudattaminen. Yksimielinen palvonta, ei satoja omia haaroja omine tulkintoineen.

      • Kaijakananen

        Raamattu taas, niin, sille on omistettu oma fooruminsakin.
        Tällä foorumilla keskustelemme vartitorniuskonnosta.

        Oletko vasta kiinnostunut aiheesta ?
        Tuo on tosiaan tuo Turusen kirja, se esittelee vartiotorniuskonnon vartiotornisitaatein, ja sitä varmaankin Musterssanskin tarkoitti.

        "Eikö Jumalan ohjeiden ja opetusten totteleminen ole tärkeintä"
        - Vartiotorniuskonnossa on tärkeintä vartiotornialleviivaus, vartiotornilevitys (siitä on annettava kirjallinen ns. kenttätyöraporttikin jatkuvanluonteisesti ajan kuluessa) sekä myös lahjalaatikon kartuttaminen, kuin myös omien lasten jäätelörahojen kerjääminen tälle lahkolle.

        Jos poikkeaa alleviivailluista vartiotornilauseista, saa mökötystuomion, kukaan ei saa edes vastata tervehdykseen.

      • tipunenvain
        Kaijakananen kirjoitti:

        Otappa järki käteen! Tai jäätelötuutti.
        Mistä mainittu foorumi löytyy. Onko sen kirjoittelu samaa tasoa, kuin kirjoittelusi? Ei kiitos.

      • Miekiilöytäsinsen

        Näkyy tuo olevan, Raamattufoorumi
        hakusanalla suomi24/Raamattu

      • Närttä

        Kolmiyhteys on myöhempää laitoskirkon keksintöä. Raamatun mukaan kristityt, sen tien vaeltajat tunnettiin siitä että, huusivat avukseen Jeesusta. Jehovalaisilla se on kiellettyä, koska heidän Jeesuksensa ei ole kaikkivaltias.

        13 Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
        14 ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".

        Koska se kuuluu kolminaisuuteen, luterilaisille ja monille muille on tärkeää, että Pyhä Henki nimenomaan olisi persoona. Jehovalaisille on yhtä tärkeää, ettei se vaan olisi persoona. Ainoastaan pelkkä voima. Tapelkaa vaan, Raamattu ei taaskaan ota selkeää kantaa kummankaan puolesta.

      • Vaikkakuinka

        APT 5:3 miksi on saatana täyttänyt sinun sydämesi, niin että koetit pettää Pyhää Henkeä
        5:4 Et sinä ole valhetellut ihmisille, vaan Jumalalle.

      • Närttä
        Vaikkakuinka kirjoitti:

        APT 5:3 miksi on saatana täyttänyt sinun sydämesi, niin että koetit pettää Pyhää Henkeä
        5:4 Et sinä ole valhetellut ihmisille, vaan Jumalalle.

        Koetit siis venyttää totuutta. Et valehdellut meille vaan itsellesi.

    • todellisuus

      Kolmasosa maailman ihmisistä sanoo olevansa kristittyjä. Mutta katsoppa, millaisessa tilassa se on. Sotia, väkivaltaa, rikollisuutta, moraaliarvojen rappeutuminen. Ne ovat silmiinpistäviä. Sellaiseksiko määrittelet kristillisyyden?

      • v.1914fanejaovat

        9 miljoonaa maailman ihmisistä sanoo olevansa lahkolaisia. Mutta katsoppa, millaisessa tilassa se on. Sotia, väkivaltaa, rikollisuutta, moraaliarvojen rappeutuminen. Ne ovat silmiinpistäviä. Sellaiseksiko määrittelet vartiotorniuskonnon ?

      • Näinkävi

        Ei joukkoon tarvita montaa sekopäätä niin maine menee. Ei tarvita edes kolmatta osaa.
        Mainitsen tässä vain nimet: J.F.Rufherford, F.Franz, muutama muu järjestön presidentti ja nyt tämä A.Morris.
        Suomestakin löytyy yks:" emme karta emme herra" joka on pilannut Suomalaisten Jehovan todistajien mainetta oikein urakalla ja laitettu kait nyt sitten sivuun.

      • peiliin
        Näinkävi kirjoitti:

        Millaiset kasvot itse näet katsoessasi peiliin? Kunnolliset vai pahantahtoiset.? Rehelliset? Millaiset kasvot kristikunnalla on?

      • todellisuus
        v.1914fanejaovat kirjoitti:

        9 miljoonaa maailman ihmisistä sanoo olevansa lahkolaisia. Mutta katsoppa, millaisessa tilassa se on. Sotia, väkivaltaa, rikollisuutta, moraaliarvojen rappeutuminen. Ne ovat silmiinpistäviä. Sellaiseksiko määrittelet vartiotorniuskonnon ?

        En määrittele.

      • todellisuus 15.4.2019 10:20

        <>Kolmasosa maailman ihmisistä sanoo olevansa kristittyjä. Mutta katsoppa, millaisessa tilassa se on. Sotia, väkivaltaa, rikollisuutta, moraaliarvojen rappeutuminen. Ne ovat silmiinpistäviä. Sellaiseksiko määrittelet kristillisyyden?><

        Jotenkin aavistan, että olet tarjoamassa nk. tosi kristillisyyttä realismin tilalle. Tarjomallesi kolmasosalle sodat ja väkivalta ovat nykyään valvotumpia ja inhimillisemmin säänneltyjä kuin Raamatun VT:n jumalan verenhimoinen toimintamalli.

        Kivittämistuomion alaista "rikollisuutta" kun oli nuoren uppiniskaisuus, moraaliarvoista voisi mainita kihlaamattoman tai naimattoman raiskaamisesta seuranneen pien korvausvelvollisuuden sen ohella, etti koskaan saanut erota raiskaamastaan naisesta.

        Niin ja vielä se, että orjan pahoinpitely oli seurauksetonta jos orja ei siihen paikkaan kuollut, eikä Raamatun UT muuttanut orjuuden sääntelyä. Kansainväliset orjuuden kieltävät sopimukset ovat Raamatun kannalta katsoen moraaliarvojen rappeutumia .

        Raamatun VT:n mukaan nainen oli miehensä omistamaa biomassaa, jonka sana oli ainoastaan puolen arvoinen miehen sanaa vastaan. Moraaliarvot ovat tuossakin rapautuneet kun naisella on nykyään ihmisrvo ja kelpaa oikeudessa todistajaksi tasavertaisesti miehen rinnalle.

        Palstan aiheen nk. tosi kristityt määrittelevät kristillisyyteensä veriuhrit, erimielisten perheenjäsenten karttamisen sekä seurakuntansa lapsiinsekaantujien suojelun viranomaisilta. Että sellaiseksikin kyetään määrittelemään kristillisyys.

      • rauhattomat
        Näinkävi kirjoitti:

        Ei joukkoon tarvita montaa sekopäätä niin maine menee. Ei tarvita edes kolmatta osaa.
        Mainitsen tässä vain nimet: J.F.Rufherford, F.Franz, muutama muu järjestön presidentti ja nyt tämä A.Morris.
        Suomestakin löytyy yks:" emme karta emme herra" joka on pilannut Suomalaisten Jehovan todistajien mainetta oikein urakalla ja laitettu kait nyt sitten sivuun.

        Innokkaimmat häpäisyn yrittäjät löytyvät täällä kirjoittajista. Ylläpitävät eräänlaista sensaatio juorupalstaa. Eivät välitä, onko asia totta tai valhetta.

      • rauhattomat kirjoitti:

        Innokkaimmat häpäisyn yrittäjät löytyvät täällä kirjoittajista. Ylläpitävät eräänlaista sensaatio juorupalstaa. Eivät välitä, onko asia totta tai valhetta.

        rauhattomat 15.4.2019 23:04

        <>Innokkaimmat häpäisyn yrittäjät löytyvät täällä kirjoittajista. Ylläpitävät eräänlaista sensaatio juorupalstaa. Eivät välitä, onko asia totta tai valhetta.><

        Ei kun oikeisemaan aina kun löytyy rahkeita, kyllä innokkaimmat "häpäisivät" vaihavat äänensävyä perustellusta syystä.

    • Verenvoima

      R 1933/-38
      Matt. 26:28 sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. > Siirry

      Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)
      2Moos. 24:8 Niin Mooses otti veren ja vihmoi sitä kansan päälle ja sanoi: "Katso, tämä on sen liiton veri, jonka Herra on tehnyt teidän kanssanne kaikkien näiden sanojen perusteella." > Siirry
      Jer. 31:31 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton; > Siirry
      Sak. 9:11 Ja myös sinun vankisi minä sinun liittosi veren tähden päästän pois vedettömästä kuopasta. > Siirry
      Hebr. 8:8 Sillä moittien heitä hän sanoo: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton, > Siirry
      Hebr. 10:29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä! > Siirry
      Hebr. 13:20 Mutta rauhan Jumala, joka on kuolleista nostanut hänet, joka iankaikkisen liiton veren kautta on se suuri lammasten paimen, meidän Herramme Jeesuksen

      • himmeää

        Primitiivistä verellä hurmostelua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5450
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3497
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1622
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      198
      1564
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1038
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe