Sampo Terho loisti taas Ylen vaalipaneelissa

Puheaikaa olisi pitänyt saada enemmän. Epätasaisesti jaetuista puheenvuoroista kärsivät Terhon lisäksi Kristillisten Sari Essayah ja RKP:n Anna-Maja Henriksson.
Terho korosti perheen omaa päätösvaltaa siinä, miten lapsen hoitovapaat jaetaan vanhempien kesken.
10106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Näin vain osittain eilen tulleen Ylen suuren vaalitentin. Katson areenasta, tai kuuntelen. Eihän sitä katsoa tarvitse. :) Persujen evoluutio-asteikollahan se typerin rasistiporukka löytyy luultavasti ryhmästä Suomen Kansa Ensin. Sitten tulee nuo jonninjoutavat Itsenäisyyspuolue, Kansalaispuolue, Seitsemän tähden liike.

Sininen tulevaisuus on näistä fiksuin ja edustaa sitä ns. "Vennamolaista" eli maltillista ajatusmaailmaa, "Kepu-Persulaisuutta". :) (J. V. Snelmanin perintöä yms) Sampo Terho piti hienon puheen viime vai oliko se toissa maanantain viimeisessä Ylen puoluejohtajia koskevassa yksilöllisessä vaalitentissä.

Siniset on ehkä jossain Perussuomalaisten ja Keskustan välimaastossa. Ehkä siellä välillä ilmenee sitten vivahteita Seitsemän tähden liikkeen ja jopa Kokoomuksenkin suuntaan.

Itse äänestin jo muuta puoluetta ;)

Äänestä
  • Sampo Terhon kommentit oli asiallisia. Ytimekkäitä ei jaaritellut turhia.
    Tästä tentistä Terholle täydet kymmenen pistettä. Jopa toimittaja Parkkonen kehui ylen aamu-TV:ssä Terhon esiintymistä. Se on todella harvinaista Parkkoselta.
    Terho on koko ajan parantanut otettaan. Puheaikaa vaan ei osalle keskustelijoista annettu tasapuolisesti.
    Tulkaa kaikki mukaan äänestämään Sinisille hyvä tulos näissä vaaleissa.
    Ei anneta persuvallalle ja vihalle voimia kotimaassamme.

    Äänestä

Jep Sinisiä äänestetään, tottakai!
Ei todellakaan äänestetä vihaa lietsovaa persupuoluetta.
Persuja ei mikään puolue halua hallitukseen kumppanikseen.
Persuilla liian epäinhimillinen linja.

Äänestä

Petturi Terholla ei ole tulevaisuutta politiikassa.
Saa rauhassa inistä, mitä tahtoo. Ei mitään merkitystä.

Äänestä

Siniset on saanut todella paljon menestyksen ja siunauksen toivotuksia vaaliteltoilla.
Ihmiset, jotka ymmärtävät mitä pahoilla sanoilla ja vihalla saa aikaseksi, haluavat Sinisten arvoille menestystä. He tietävät että Sinisten linjalla inhimillisyys säilyy Suomessa.
Kiitos heille myönteisestä palautteesta. Tämä innoittaa äänestämään Sinisiä!

Äänestä
  • Äänestin Sinisten Sampo Terho jo ennakkoon. Siniset oli minulle selvä valinta. Myös useampi vaalikone ehdotti minulle Sinistä vähintään toiseksi tai kolmanneksi parhaaksi vaihtoehdoksi. Iltalehden vaalikone toi kuitenkin kärkeen Kristillisten ehdokkaita ja yksi tarjosi Keskustan ehdokasta ykköseksi.
    Sinisten perhearvot,isänmaallisuus, puolustuspoliittiset näkemykset ja fiksu ihmisystävällinen sosiaaliturvamalli puhuvat puolestaan.
    Sampo Terhossa viehättää rohkeuden ja laaja-alaisen asiantuntemuksen ohella tämän taiteellisuus ja kultturelli persoona.

    Äänestä

"Taivas on Sininen ja valkoinen."
Juuri nyt pilvetön Sininen taivas
Aina kun katsoo sinitaivasta,
tulee mieleen Sinisten perhearvot ja inhimillisyys.

Äänestä

Terho valaisee polittisen taivaan kiiltomdon kirkkaudella.

Äänestä
  • Persut haukkuvat yksin Sinisiä, mutta niin ne haukkuu kaikkia muitakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


VarmaaAsiaa kirjoitti:

Puheaikaa olisi pitänyt saada enemmän. Epätasaisesti jaetuista puheenvuoroista kärsivät Terhon lisäksi Kristillisten Sari Essayah ja RKP:n Anna-Maja Henriksson.
Terho korosti perheen omaa päätösvaltaa siinä, miten lapsen hoitovapaat jaetaan vanhempien kesken.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu