Orjuus kiellettiin Ruotsissa 1335 Mauno Eerikinpojan päätöksellä, määräys koski myös Suomea.
Tästä huolimatta ruotsalaiset harjoittivat orjakauppaa myyden orjia mm Karbialle.
Ruotsalaisten harjoittaman orjakaupan määräksi on arvoitu noin 9 000 orjaa.
Toiminta oli varsin pienimuotoista verrattuna toiseen Pohjoismaahan Tanskaan, minkä on arvioitu kuljettaneen noin 50 000 - 110 000 orjaa Amerikkaan.
Vasta vuonna 1847 orjuus lakkautettiin kaikissa osissa Ruotsia.
Ruotsi onnistui hankkimaan oman siirtomaan Karibialta vuonna 1784, kun Ranska myi sille pienen Saint-Barthélemyn saaren. Ruotsalaiset tekivät saarestaan vapaasataman, jonne vietiin myös orjia.
Kaikki valtiot saivat rajoituksitta ja tulleitta tuoda saarelle mustia orjia ja myydä heitä siellä.
Ranskalaiset ostivat Saint-Barthélemyn takaisin vuonna 1877.
On mahdollista myös suomalaisten osallistuneen orjakauppaan, vaikka sehän nyt on asia, millä ei ymmärrettävistä syistä haluta rehennellä, vaikka omat sukulaiset sitä joskus olisivat harjoittaneet.
Ruotsalainen orjakauppa henkilöityy vahvasti Kustaa Kolmanteen, joka halusi luoda Ruotsista uudelleen eurooppalaisen suurvallan.
Ruotsalaisten orjakauppa
87
768
Vastaukset
- ruotsalaista.historiaa
Tutkija Joachim Östlund Lundin yliopistosta väittää ruotsalaisten käyneen kauppaa 1700- luvulla Välimerellä seksiorjilla.
Arabithan tekevät sitä edelleen.
https://yle.fi/uutiset/3-5052110- Anonyymi
Valkaistujako kirjoitti:
Kovin on vaaleita nuo n-orjat...
https://yle.fi/uutiset/3-5052110Orjatalous vaatii luonnonvaroja. Suomalaisen torpparin selkänahasta saa niukan saaliin pottua ja ruista. Jos ei satu katovuosi. Suuren veden takaa löytyy banaaneja, kookospähkinöità ja intiaanikultaa...
- Anonyymi
"Ruotsi onnistui hankkimaan oman siirtomaan Karibialta vuonna 1784, kun Ranska myi sille pienen Saint-Barthélemyn saaren. Ruotsalaiset tekivät saarestaan vapaasataman, jonne vietiin myös orjia."
Eli tämä on reippaasti sen jälkeen kun Ruotsi joutui luovuttamaan Venäjälle takaisin pääsyn Baltianmerelle vuoden 1721 Nystadin sopimuksessa.
Ruotsista ei näköjään edes Suuren Pohjan Sodan jälkeen tullut pyhimystä, kun käytännössä harjoitti orjuutta paperilla kielloista huolimatta.
Se siitä 'hyveellinen Ruotsi, kaikkipaha Venäjä' -skeidasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ruotsi onnistui hankkimaan oman siirtomaan Karibialta vuonna 1784, kun Ranska myi sille pienen Saint-Barthélemyn saaren. Ruotsalaiset tekivät saarestaan vapaasataman, jonne vietiin myös orjia."
Eli tämä on reippaasti sen jälkeen kun Ruotsi joutui luovuttamaan Venäjälle takaisin pääsyn Baltianmerelle vuoden 1721 Nystadin sopimuksessa.
Ruotsista ei näköjään edes Suuren Pohjan Sodan jälkeen tullut pyhimystä, kun käytännössä harjoitti orjuutta paperilla kielloista huolimatta.
Se siitä 'hyveellinen Ruotsi, kaikkipaha Venäjä' -skeidasta.Pohjoismaista Islannissa maaorjuus kumottiin vasta vuonna 1894.
Ja KOKO Ruotsissa orjuus lakkautettiin vasta vuonna 184, vaikka sen piti olla kiellettynä jo 1300-luvulta.
- VenäjäOnSivistysmaa
Uskon toki, että Venäjän Tiltua syvästi huolettaa se, että Ruotsissa orjuus kiellettiin VASTA 1335!
Sen sijaan Tiltun iloksi Venäjällä älyttiin luopua maaorjuudesta NIINKIN VARHAIN kuin 1861!- Hiihhiihhii
Se oli Mannerheimisi aristokrataiassa pääsääntö.
- Kustaa.kolmas
No mitenkä se nyt ruotsalaisten käymä orjakauppa Venäjään liittyy?
Maaorjuudesta puheenollen Pohjoismaista Islannissa maaorjuus kumottiin vasta vuonna 1894.
Ja KOKO Ruotsissa orjuus lakkautettiin vasta vuonna 1847.
Et taida oikein ymmärtää lukemaasi, senkin typerys. - IvanTheTerrible
"No mitenkä se nyt ruotsalaisten käymä orjakauppa Venäjään liittyy?"
TOTTAKAI SE LIITTYY! Tiesin heti, että Tarkkispoika mielii avauksessaan tarkastalla asiaaa laajemmin kuin mitä pelkkä Ruotsin kuvaaminen tekee ja kerroin siitä, miten Venäjällä oli asia osattu hoitaa lainsäädännöllä jo noinkin varhain! Näin me muodostamme lukijalle kokonaiskuvan!
"Maaorjuudesta puheenollen Pohjoismaista Islannissa maaorjuus kumottiin vasta vuonna 1894."
Aivan! Minähän jo mainitsin, että Venäjä sijoittui tässäkin sarjassa vallan mainiosti!
"Ja KOKO Ruotsissa orjuus lakkautettiin vasta vuonna 1847."
Varmaankin epähuomiossa jo ennen Venäjää! Kaikkihan tietää, että Venäjä oli kehityksen veturi!
"Et taida oikein ymmärtää lukemaasi, senkin typerys. "
En varmaankaan, mutta yritän kaikin voimin pysyä Tarkkispojan ajatuskulussa mukana ja mielellään yritän osaltani täydentää esitystä! - Kustaa.kolmas
IvanTheTerrible kirjoitti:
"No mitenkä se nyt ruotsalaisten käymä orjakauppa Venäjään liittyy?"
TOTTAKAI SE LIITTYY! Tiesin heti, että Tarkkispoika mielii avauksessaan tarkastalla asiaaa laajemmin kuin mitä pelkkä Ruotsin kuvaaminen tekee ja kerroin siitä, miten Venäjällä oli asia osattu hoitaa lainsäädännöllä jo noinkin varhain! Näin me muodostamme lukijalle kokonaiskuvan!
"Maaorjuudesta puheenollen Pohjoismaista Islannissa maaorjuus kumottiin vasta vuonna 1894."
Aivan! Minähän jo mainitsin, että Venäjä sijoittui tässäkin sarjassa vallan mainiosti!
"Ja KOKO Ruotsissa orjuus lakkautettiin vasta vuonna 1847."
Varmaankin epähuomiossa jo ennen Venäjää! Kaikkihan tietää, että Venäjä oli kehityksen veturi!
"Et taida oikein ymmärtää lukemaasi, senkin typerys. "
En varmaankaan, mutta yritän kaikin voimin pysyä Tarkkispojan ajatuskulussa mukana ja mielellään yritän osaltani täydentää esitystä!Jaaha, no kuten arvata saattaa, niin mitään varsinaista vastaväitettä ruotsalaisten harjoittamaa orjakauppaa vastaan ei maanikolta tietenkään löydy, vaan silloin pitää vetää mukaan harhautuksen vuoksi Venäjä:)
- PääasiaUnohtuu
Todellakin! Yksinomaan ruorsalaisia tässä piti haukkua! Miksi silloin pitää asiaan muita sotkea! Erityisesti Venäjän turha sotkeminen haittaa kovasti?
- Anonyymi
IvanTheTerrible kirjoitti:
"No mitenkä se nyt ruotsalaisten käymä orjakauppa Venäjään liittyy?"
TOTTAKAI SE LIITTYY! Tiesin heti, että Tarkkispoika mielii avauksessaan tarkastalla asiaaa laajemmin kuin mitä pelkkä Ruotsin kuvaaminen tekee ja kerroin siitä, miten Venäjällä oli asia osattu hoitaa lainsäädännöllä jo noinkin varhain! Näin me muodostamme lukijalle kokonaiskuvan!
"Maaorjuudesta puheenollen Pohjoismaista Islannissa maaorjuus kumottiin vasta vuonna 1894."
Aivan! Minähän jo mainitsin, että Venäjä sijoittui tässäkin sarjassa vallan mainiosti!
"Ja KOKO Ruotsissa orjuus lakkautettiin vasta vuonna 1847."
Varmaankin epähuomiossa jo ennen Venäjää! Kaikkihan tietää, että Venäjä oli kehityksen veturi!
"Et taida oikein ymmärtää lukemaasi, senkin typerys. "
En varmaankaan, mutta yritän kaikin voimin pysyä Tarkkispojan ajatuskulussa mukana ja mielellään yritän osaltani täydentää esitystä!Hahaha pöhveIi on infantiili 😄
- ruotsalaista.historiaa
Karibian maiden järjestö Caricom aikoo esittää korvausvaateen ainakin Britannialle, Ranskalle ja Hollannille, mutta ehkä myös muun muassa Ruotsille, Tanskalle ja Norjalle.
https://yle.fi/uutiset/3-7132415- Anonyymi
Mitä?! Eikö kaikki paha olekaan Venäjän syytä? ELÄMÄNI ON PILALLA!
- lapinsuomalainen
Voi nyt tätä syyllisyyden ja viheliäisyyden tuntoa. Hävettää olla suomalainen.
- Kustaa.kolmas
Miten niin hävettää?
Tavallisella lapinsuomalaisella ei ollut mahdollisuutta laivanvarustamiseen, minkä orjakaupan käynti olisi vaatinut.
Mahdollisuus orjakauppaan kykenevän laivan varustamiseen oli lähinnä rannikon porvareilla, ja tiettävästi tästä toiminnasta ei suomalaisten osalta ole dokumentteja.
On tietenkin mahdollista myös suomalaisten osallistuminen, dokumenttien puuttuessa. - VälineetLöytyy
”Mahdollisuus orjakauppaan kykenevän laivan varustamiseen oli lähinnä rannikon porvareilla, ja tiettävästi tästä toiminnasta ei suomalaisten osalta ole dokumentteja.”
Minulla on kyllä pikku-Buster Puulavedellä ja kova hinku orjakauppaan! Osaisiko Tiltut avittaa, että miten homma lähtee käyntiin!? - pöhveli.vauhdissa
VälineetLöytyy kirjoitti:
”Mahdollisuus orjakauppaan kykenevän laivan varustamiseen oli lähinnä rannikon porvareilla, ja tiettävästi tästä toiminnasta ei suomalaisten osalta ole dokumentteja.”
Minulla on kyllä pikku-Buster Puulavedellä ja kova hinku orjakauppaan! Osaisiko Tiltut avittaa, että miten homma lähtee käyntiin!?No niin pöhveli näyttää taas kykynsä:):)
Mutta ei se mitään, jatka toki, hauskaahan tämä on - TarkkisOnIlopilleri
Eikös vaan olekin? Sulla on niin vahva ja vakava paatos aina meneossa, että väkisinkin huvittaa:-D
- pöhveli.on.paras
TarkkisOnIlopilleri kirjoitti:
Eikös vaan olekin? Sulla on niin vahva ja vakava paatos aina meneossa, että väkisinkin huvittaa:-D
Pöhveli ei osaa tässäkään asiassa alkuperäiseen väitteeseeseen vastata, eli ruotsalaiset harjoittivat orjakauppaa, ja sen sen takia alkaa nimittelemään, koska ei mihinkään muuhun kykene:):)
Harvinaisen sitkeä sitkeä tyyppi, mikä on maanikoille tyypiilistä:) - TarkkisOnIlopilleri
Vastata? Miksi? Minä pidän selviönä, että kaikki Euroopan suuret kansat harjoittivat orjuutta ja ihmismyyntiä keskiajalla ml Ruotsi ja Venäjä!
Venäjällä maaorjuus loppui vasta 1861.
PS Väitit, että nimittelin sinua? Sanoin sinua ilopilleriksi. Pahoititko siitä mielesi?
PPS onneksi et itse koskaan sorru moiseen inhaan nimittelyn syntiin? - Kustaa.kolmas
TarkkisOnIlopilleri kirjoitti:
Vastata? Miksi? Minä pidän selviönä, että kaikki Euroopan suuret kansat harjoittivat orjuutta ja ihmismyyntiä keskiajalla ml Ruotsi ja Venäjä!
Venäjällä maaorjuus loppui vasta 1861.
PS Väitit, että nimittelin sinua? Sanoin sinua ilopilleriksi. Pahoititko siitä mielesi?
PPS onneksi et itse koskaan sorru moiseen inhaan nimittelyn syntiin?Ruotsalaiset harjoittivat orjakauppaa, ja orjuus Ruotsissa loppui vasta vuonna 1847, mikä ei todellakaan ole keskiaikaa.
Taitaa olla olla pöhvelillä käsitteet sekaisin.
Maaorjuus ja orjuus ovat eri käsitteitä, edelleen, miten Venäjän maaorjuus liittyy Ruotsin sallimaan orjuuteen, mikä loppui vasta vuonna 1847?
Myös Ruotsin valtakunnan alueella oli maaorjuutta.
Edelleen Ruotsi oli orjakauppaa harjoittanut valtio, mitä et pysty kiistämään. - Anonyymi
VälineetLöytyy kirjoitti:
”Mahdollisuus orjakauppaan kykenevän laivan varustamiseen oli lähinnä rannikon porvareilla, ja tiettävästi tästä toiminnasta ei suomalaisten osalta ole dokumentteja.”
Minulla on kyllä pikku-Buster Puulavedellä ja kova hinku orjakauppaan! Osaisiko Tiltut avittaa, että miten homma lähtee käyntiin!?PöhveIi parka, pääkoppa on tehty niin ohkasista aineista, että tyhmyys suorastaan paistaa läpi🤪
- orpona
Niitä orjia kun on nykyään ihan tavallisten helsinkiläisten ravintoloiden keittiöissä.
- miksi.kieltää
Joo, no onhan tuosta aika paljon todisteita, että kyllähän ruotslaiset kävivät orjakauppaa, vaikka tämä artikkeli:
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/talous-yhteiskunta/kun-ruotsi-orjia-kauppasi - kauppas.ne
Vähän ihmetyttää, että joku kieltää selvän asian, kun asiasta on todisteita aika paljon:
https://en.wikipedia.org/wiki/Swedish_slave_trade- KerroIhmeessä
Kuka on kieltänyt?
- niin.ne.teki
Ilmeisesti ruotsalaiset todellakin harjoittivat orjakauppaa:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotsalainen_orjakauppa - suomi.neito
No voi sentään! Ja minä kun kun olen aina uskonut Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoihin eikä koskaan ole tullut mieleeni pitää minulle niin rakkaita ruotsalalaisia niljakkaina orjakauppiaina.
No, oppia ikäkaikki, täst' edes en pidä ruotsalaisia enää minään sankareina.
Häpeän typerää uskoani Runebergiin. - ihmetellä.täytyy
Ons e vaan, montakohan kivitaloa siellä Tukholman vanhassakaupungissakin on maksettu orjakaupoilla?
- G.C
Tuskinpa kovinkaan monta. Yhdeksäntuhatta orjaa kun oli nappikauppaa yhteensä noin 12 miljoonasta Atlantin yli laivattujen kokonaismäärästä. St Barthelemyn saarella oli korkeintaan 2000 orjaa, jotka siis vapautettiin vuonna 1847. Ja Ruotsin emämaassa ja eurooppalaisissa provinsseissahan orjuus oli ollut lakkautettu jo vuodesta 1335.
Vertailun vuoksi voidaan tutkia vaikkapa Venäjän keisarikuntaa, jossa orjuus oli sallittu kaikilla yli parillakymmenellä miljoonalla neliökilometrillä ja jonka yli 70 miljoonasta asukkaasta yli puolet oli orjia vielä 1800-luvun puolivälissä. Orjuudella ja maaorjuudellahan ei ollut Venäjällä käytännössä muuta eroa, kuin että naapurimaiden asukkaita ei saanut enää sodissa ryöstää orjiksi, mutta tämänkään suhteen ei oltu kovin tarkkoja, varsinkaan valtakunnan aasialaisissa ja amerikkalaisissa osissa.
- Orjakauppaa
Entäs venäläisten orjakauppa? Suomesta vietiin jopa kymmeniä tuhansia miehiä, naisia ja lapsia Suuren Pohjansodan aikana rakentamaan Pietaria ja osa naisista / tytöistä annettiin tai myytiin orjiksi sotapäälliköille yms. Orjakauppaa vaaleilla naisilla käytiin mm. Turkin suuntaan ja Välimeren rannikolle. Joitain naisia jopa palautui takaisin kun Välimeren merirosvopesäkkeitä tuhottiin.
Tehkääpä aiheesta oma avaus tasapuolisuuden nimissä. - bättrefolk
Muistkaa, että orjalaivat oli todennäköisesti tilkitty suomalaisella tervalla ja hävetkää!
- ei.kannattanut
Ruotsin Englannin kanssa tekemät sopimukset orjakaupan jatkumisen turvaamiseksi, aiheuttivat sen, että Napoleonin Sotien aikana Ruotsi ei voinut osallistua mannermaasulkemukseen.
Tuloksena tästä oli Suomen Sota, ja Suomi siirtyi Venäjän vallan alle.
Se oli lopullinen niitti ruotsalaisten onnettomille pyrkimyksille pitää kulissit pystyssä "suurvallan" takana.- G.C
Britannia kielsi kansainvälisen orjakaupan jo selvästi ennen Tilsitin sopimusta ja Suomen sotaa.
- Anonyymi
G.C kirjoitti:
Britannia kielsi kansainvälisen orjakaupan jo selvästi ennen Tilsitin sopimusta ja Suomen sotaa.
"Britannia kielsi kansainvälisen orjakaupan jo selvästi ennen Tilsitin sopimusta ja Suomen sotaa."
Sitten? Vaikuttiko se käytännössä?
- Anonyymi
1700-luvulla Ruotsi ei ollut edistyksellisten valtioiden etunenässä. Esimerkiksi Tanska määräsi orjakaupan lakkautettavaksi vuonna 1792, kun Ruotsi oli vasta aloittelemassa omaansa Karibialla. (Tosin Tanska määräsi orjakaupan lopettamiselle kymmenen vuoden siirtymäkauden, jonka aikana se toi orjia enemmän kuin koskaan.)
Minkälainen siirtomaaisäntä Ruotsi sitten oli? ”Hyvin rasistinen eikä ainakaan vähemmän rasistinen kuin muut aikakauden orjakauppaa harjoittaneet valtiot”, vastaavat Sivonen ja Aaltonen kirjassaan.
Siirtokunnan asukkaat jaettiin kolmeen kastiin: valkoisiin, vapaisiin mustiin sekä mustiin orjiin. Jaottelu oli omaksuttu alun perin ranskalaisten code noir -säännöstöstä. Vuonna 1812 saarella oli noin 5 500 asukasta, joista orjia oli noin 40 prosenttia.- Anonyymi
Mutta tämähän romuttaa minun kaikki-paha-ikinä-on-aina-Venäjän-syytä-sekoomukseni!
- Anonyymi
Pysyipähän tuo Afrikan väkiluku kurissa... ja olihan Ruotsilla tuo Itämaa orjanroolissaan...
- Anonyymi
Venäjällä ei orjuus loppunut 1861, vaikka niin keisari säätikin. Maaorjuus käytännössä jatkui muuttumattomana, vaikka muodollisesti heitä ei enää orjiksi kutsuttukaan.
Kun katsotaan, miten ihmisiä Venäjällä ja Neuvostoliitossa kohdeltiin, niin orjuus loppui vasta 1991, kun Neuvostoliitto romahti. Sama koski tietenkin myös muita Varsovan liiton maita, joista kansalaiset eivät päässeet edes pois maastaan. - Anonyymi
Suomihan oli Ruotsille vuoteen 1808 asti yksi suuri orjuuslaitos. Moni ei tule ajatelleeksi sitä, että on yksilön kannalta aivan sama asia viedäänkö töihin Karibialle vaiko Saksaa sotimaan.
Onneksi Venäjä tuli tänne ja vapaammat tuulet alkoivat puhaltaa.- Anonyymi
"Onneksi Venäjä tuli tänne ja vapaammat tuulet alkoivat puhaltaa."
Todellakin! Maaorjuus poistettiin jo niin aikaisin, kuin 1861!
- Anonyymi
Ilman Venäjää ja sen suomaa Autonomian aikaa ei mitään Suomea enää olisi. Suomi olisi täysin ruotsalaistettu eikä suomenkielellä olisi mitään arvoa, hyvä jos jotkut vanhukset sitä enää osaisivat.
- Anonyymi
Perustuuko mielipiteesi suomenkielen nykyiseen asemaan Ruotsissa ja Venäjällä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perustuuko mielipiteesi suomenkielen nykyiseen asemaan Ruotsissa ja Venäjällä?
Tosiasioihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosiasioihin.
Siis siihen, Ruotsissa suomi on edelleen puhuttu kieli, mutta Venäjällä katoamassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis siihen, Ruotsissa suomi on edelleen puhuttu kieli, mutta Venäjällä katoamassa.
Ei muuta toisen kommentoijan esiintuomia faktoja: Ilman aiempaa Venäjää ja sen suomaa Autonomian aikaa Suomi olisi täysin ruotsalaistettu ja suomenkielellä ei olisi mitään painoarvoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei muuta toisen kommentoijan esiintuomia faktoja: Ilman aiempaa Venäjää ja sen suomaa Autonomian aikaa Suomi olisi täysin ruotsalaistettu ja suomenkielellä ei olisi mitään painoarvoa.
Ja Suomessa olisi ruotsalainen elintaso. Kukaan ei toki kaipaa liittymistä sen paremmin Ruotsiin kuin Venäjään, mutta Venäjä on siinä suhteessa silkka helvetti siinä kuin Ruotsi on samanlainen länsimaa kuin Suomi!

Ei missään maassa kaikkialla ole sama elintaso. Suomi olisi muuta Ruotsia selvästi köyhempi Itämaa perinteisiä ruotsinkielisiä alueita lukuun ottamatta. Niitä olisi kyllä paijattu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei muuta toisen kommentoijan esiintuomia faktoja: Ilman aiempaa Venäjää ja sen suomaa Autonomian aikaa Suomi olisi täysin ruotsalaistettu ja suomenkielellä ei olisi mitään painoarvoa.
Väite ilman todisteita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väite ilman todisteita.
No jopas on tyhmä toteamus johon onneksi et itsekään usko.
- Anonyymi
” Onneksi Venäjä tuli tänne ja vapaammat tuulet alkoivat puhaltaa.”
Tosi vapaat! Venäjällä poistettiin maaorjuus jo 1861! - Anonyymi
Todellisuudessa 1700-luvun Ruotsi oli yhteiskunnallisesti ja tieteellisesti edistynyt ja sivistynyt valtio koko maailman mittakaavassa, ja sen johtaviin henkilöihin kuului mm Sotkamossa syntynyt Anders Chydenius.
- Anonyymi
Höpö höpö 1700-luvulla Suomen BKT asukasta kohden oli Länsi-Euroopan alhaisin, ollen Itä-Euroopan tasolla🤪
Lisäksi Ruotsi vasta alkoi harjoittamaan tuolloin orja kauppaa, kun Länsi-Euroopan maat olivat siitä jo luopumassa 😜 - Anonyymi
Ruotsissa oli monia ainutlaatuisia piirteitä.
1700-luvun alun Vapauden ajalla maassamme kehittyi ensimmäisenä todellinen parlamentarismi, jossa parlamentti tarvittaessa saattoi erottaa ministereitä. Britanniaan tämä käytäntö tuli vasta myöhemmin.
1766 Ruotsi sai ensimmäisenä maailmassa perustuslakiin kirjatun painovapauslain, jota täydensi ennakkosensuurin kielto ja hallinnon dokumenttien julkisuusperiaate.
Yksi keskeisiä ruotsalaisia ilmiöitä oli lukutaito. Arvioidaan, että 1800-luvun alussa 85-90 prosenttia Ruotsin asukkaista oli luku- ja kirjoitustaitoisia, luterilaisen uskonnon periaatteiden mukaisesti. Kirkon henkilöstön tehtäviin kuului pitää huolta kansan lukutaidosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruotsissa oli monia ainutlaatuisia piirteitä.
1700-luvun alun Vapauden ajalla maassamme kehittyi ensimmäisenä todellinen parlamentarismi, jossa parlamentti tarvittaessa saattoi erottaa ministereitä. Britanniaan tämä käytäntö tuli vasta myöhemmin.
1766 Ruotsi sai ensimmäisenä maailmassa perustuslakiin kirjatun painovapauslain, jota täydensi ennakkosensuurin kielto ja hallinnon dokumenttien julkisuusperiaate.
Yksi keskeisiä ruotsalaisia ilmiöitä oli lukutaito. Arvioidaan, että 1800-luvun alussa 85-90 prosenttia Ruotsin asukkaista oli luku- ja kirjoitustaitoisia, luterilaisen uskonnon periaatteiden mukaisesti. Kirkon henkilöstön tehtäviin kuului pitää huolta kansan lukutaidosta.Siltikään suomen kielellä ei mitään virallista asiaa pystynyt hoitamaan, eikä mitään kirjallisuutta julkaistu suomen kielellä, lukuun ottamatta uskonnollista kirjallisuutta, mitä painovapauslaki ei koskenut. Ja Suomen elintaso oli Länsi-Euroopan huonoin, ollen Itä-Euroopan tasolla.
Teemu Keskisarja: Näin karua oli elämä 1700-luvun Suomessa, jolloin rikaskin kuoli kurjasti
Moni tuon ajan hienostosta asui röttelöissä ja söi pöperöitä, jotka eivät tänä päivänä kelpaisi ilmaisjakelussakaan. Lääketiede oli kehittymätöntä ja elinajanodote oli alle 40 vuotta, kertoo historioitsija Teemu Keskisarja.
Maamme-laulussa se muistetaan: On maamme köyhä, siksi jää. Aika, jolloin Suomen rikkaatkin olivat köyhiä maailman mittakaavassa. Ja niitä rikkaitakin oli vain hippunen 1700-luvun puolivälissä, jolloin Suomessa oli reilut 400 000 asukasta. Tuolloin suomalaiset asuivat enimmäkseen maaseudulla ja kuuluivat rahvaaseen. 1700-luku aikaa, jolloin hienoston edustaja oli todellinen harvinaisuus.
”Säätyläisiä ja vallasväkeä eli aatelia, pappeja, porvareita, virkamiehiä ja korkeita upseereita oli vain kaksi prosenttia väestöstä, mutta sekään ei ollut sama asia kuin rikkaat ja hienot”, historioitsija Teemu Keskisarja, 51, huomauttaa.
Sitä todellista hienostoa oli paljon vähemmän kuin kaksi prosenttia. He olivat enimmäkseen korkeita upseereita. Lisäksi saattoi olla muutama porvari Turussa, Helsingissä ja Viipurissa, tapulikaupungeissa, jotka saivat käydä ulkomaankauppaa. Hienostoon saatettiin laskea myös papistosta piispat perheineen ja joissakin pitäjissä rovasti ja kirkkoherra.
”Tästäkin hienostosta monet asuivat kämäisissä röttelöissä. Jos joku suuren maailman raharikas tuli Suomessa käymään vaikka Pietarista – tai joskus hyvin harvoin Euroopan metropoleista – hän ajatteli, että voiko tuollaisessa asumuksessa edes oleilla”, Keskisarja sanoo.
Talot olivat vetoisia ja epämukavia. Suomalaiset kivikartanot pystyi laskemaan yhden käden sormin. Sellaisia olivat esimerkiksi Louhisaari Askaisissa ja Sarvilahti Itä-Uudellamaalla. Kivestä rakentaminen oli erittäin harvinaista, koska kivi oli kallis ja hidas tapa rakentaa.
Omaisuutta ei päässyt kasaantumaan, koska kauppa ja teollisuus olivat vähäistä eikä maatalous tuottanut ylijäämää myytäväksi asti. Ruotsissa oli jonkin verran kivikartanoita, koska siellä saatiin varallisuutta sotien ryöstösaaliista. Suomi on tässä mielessä ollut aina maksajan roolissa.
”Ei rahvaan selkänahasta irronnut”, Keskisarja sanoo.
Elinajanodote oli alle 40 vuotta. Väestön alhainen, keskimääräinen kuolinikä johtui osin siitä, että puolet lapsista menehtyi ennen täysi-ikäisyyttä. Myös sodat tai taudit niittivät kansaa. Jos lapsuusvuosista selvisi hengissä, eikä sota tai tauti kaatanut, saattoi yksittäinen suomalainen elää hyvinkin 70-vuotiaaksi.
Kuolinsyytiedot kirkonkirjoissa ovat epämääräisiä: siellä voi lukea yskä, slaagi, sydänhalvaus, kuume, mutta myös hyvin usein vanhuus.
”Tuohon aikaan 37-vuotias on voinut kuolla kirjoissa vanhuuteen. Jos oli jokin jäsenvika kuten akillesjänne poikki, ja sitä ei pystytty korjaamaan, akka tai ukko rapistui keskimääräistä nopeammin. Monella hampaat lähtivät jo 20-vuotiaana.”
1700-luku oli aikaa, jolloin ihmiset myös näyttivät vanhemmilta kuin nykyiset ikätoverinsa. Iho oli raskaasta elämästä ja työstä ahavoitunut ja ravintoaineiden puute näkyi myös ulkomuodossa. Ihmiset olivat lisäksi keskimäärin 15 senttiä lyhyempiä kuin nykyään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siltikään suomen kielellä ei mitään virallista asiaa pystynyt hoitamaan, eikä mitään kirjallisuutta julkaistu suomen kielellä, lukuun ottamatta uskonnollista kirjallisuutta, mitä painovapauslaki ei koskenut. Ja Suomen elintaso oli Länsi-Euroopan huonoin, ollen Itä-Euroopan tasolla.
Teemu Keskisarja: Näin karua oli elämä 1700-luvun Suomessa, jolloin rikaskin kuoli kurjasti
Moni tuon ajan hienostosta asui röttelöissä ja söi pöperöitä, jotka eivät tänä päivänä kelpaisi ilmaisjakelussakaan. Lääketiede oli kehittymätöntä ja elinajanodote oli alle 40 vuotta, kertoo historioitsija Teemu Keskisarja.
Maamme-laulussa se muistetaan: On maamme köyhä, siksi jää. Aika, jolloin Suomen rikkaatkin olivat köyhiä maailman mittakaavassa. Ja niitä rikkaitakin oli vain hippunen 1700-luvun puolivälissä, jolloin Suomessa oli reilut 400 000 asukasta. Tuolloin suomalaiset asuivat enimmäkseen maaseudulla ja kuuluivat rahvaaseen. 1700-luku aikaa, jolloin hienoston edustaja oli todellinen harvinaisuus.
”Säätyläisiä ja vallasväkeä eli aatelia, pappeja, porvareita, virkamiehiä ja korkeita upseereita oli vain kaksi prosenttia väestöstä, mutta sekään ei ollut sama asia kuin rikkaat ja hienot”, historioitsija Teemu Keskisarja, 51, huomauttaa.
Sitä todellista hienostoa oli paljon vähemmän kuin kaksi prosenttia. He olivat enimmäkseen korkeita upseereita. Lisäksi saattoi olla muutama porvari Turussa, Helsingissä ja Viipurissa, tapulikaupungeissa, jotka saivat käydä ulkomaankauppaa. Hienostoon saatettiin laskea myös papistosta piispat perheineen ja joissakin pitäjissä rovasti ja kirkkoherra.
”Tästäkin hienostosta monet asuivat kämäisissä röttelöissä. Jos joku suuren maailman raharikas tuli Suomessa käymään vaikka Pietarista – tai joskus hyvin harvoin Euroopan metropoleista – hän ajatteli, että voiko tuollaisessa asumuksessa edes oleilla”, Keskisarja sanoo.
Talot olivat vetoisia ja epämukavia. Suomalaiset kivikartanot pystyi laskemaan yhden käden sormin. Sellaisia olivat esimerkiksi Louhisaari Askaisissa ja Sarvilahti Itä-Uudellamaalla. Kivestä rakentaminen oli erittäin harvinaista, koska kivi oli kallis ja hidas tapa rakentaa.
Omaisuutta ei päässyt kasaantumaan, koska kauppa ja teollisuus olivat vähäistä eikä maatalous tuottanut ylijäämää myytäväksi asti. Ruotsissa oli jonkin verran kivikartanoita, koska siellä saatiin varallisuutta sotien ryöstösaaliista. Suomi on tässä mielessä ollut aina maksajan roolissa.
”Ei rahvaan selkänahasta irronnut”, Keskisarja sanoo.
Elinajanodote oli alle 40 vuotta. Väestön alhainen, keskimääräinen kuolinikä johtui osin siitä, että puolet lapsista menehtyi ennen täysi-ikäisyyttä. Myös sodat tai taudit niittivät kansaa. Jos lapsuusvuosista selvisi hengissä, eikä sota tai tauti kaatanut, saattoi yksittäinen suomalainen elää hyvinkin 70-vuotiaaksi.
Kuolinsyytiedot kirkonkirjoissa ovat epämääräisiä: siellä voi lukea yskä, slaagi, sydänhalvaus, kuume, mutta myös hyvin usein vanhuus.
”Tuohon aikaan 37-vuotias on voinut kuolla kirjoissa vanhuuteen. Jos oli jokin jäsenvika kuten akillesjänne poikki, ja sitä ei pystytty korjaamaan, akka tai ukko rapistui keskimääräistä nopeammin. Monella hampaat lähtivät jo 20-vuotiaana.”
1700-luku oli aikaa, jolloin ihmiset myös näyttivät vanhemmilta kuin nykyiset ikätoverinsa. Iho oli raskaasta elämästä ja työstä ahavoitunut ja ravintoaineiden puute näkyi myös ulkomuodossa. Ihmiset olivat lisäksi keskimäärin 15 senttiä lyhyempiä kuin nykyään.Jotenkin väsyttävää tämä suomalainen rähjä-romantiikka. Kai se on ihan selvää, että monessa Ruotsin maakunnassa, Smoolannissa, Hämeessä, Länsi-Pohjassa tai Savossa, oli paljon köyhiä ihmisiä. Se, mistä sittemmin tuli Suomi, oli enimmäkseen syrjäseutua. Miten ihmeessä "Suomi" olisi ollut enemmän "maksajan roolissa" kuin vaikkapa Skoone tai Taalainmaa? Aivan varmasti lääketiede on nykyään paremmalla tolalla kuin 250 vuotta sitten.
Ja talonpojat saattoivat kyllä tehdä valituksia huonosta hallinnosta ja vääristä tuomioista Kuninkaalle Tukholmaan ja saivat siellä suomenkieliset valituksensa käännetyiksi ja käsitellyiksi.
- Anonyymi
Ruotsin panos maailman talouteen tuli ennen kaikkea omasta maaperästä kaivetuista metalleista (rauta, kupari) ja eri tavoin jalostetuista metsien tuotoista.
- Anonyymi
Puulaivojen aikaan terva oli kysyttyä tavaraa.
Sillä ne orjalaivatkin kyllästettiin.
- Anonyymi
Suomessa esiintyy nykyisin käytännössä orjakauppaa, joihin syyllistyivät virolaiset koijarit maksaessaan ukrainalaisille työntekijöille vain neljä euroa tunnilta.
https://yle.fi/a/74-20185563
https://yle.fi/a/74-20185563 - Anonyymi
Venäjällä maaorjuus loppui jo 1861!
- Anonyymi
Valtion maaorjien osalta 1865.
- Anonyymi
Suomalaiset olivat Ruotsin orjia vuoteen 1808 kunnes Venäjä vapautti Suomen.
- Anonyymi
Suomesta sai orjia sotiin eikä tarvinnut maksaa mitään kenellekään.
- Anonyymi
Tätä jankkaamistasi ei voi selittää muu kuin se, että olet venäläinen ja projisioit Venäjän olojen vallinneen muuallakin Euroopassa. Venäjän sotilaat kun olivat oikeasti loppuiäkseen polttomerkittyjä orjia. Mutta kerropa aluksi, antoiko Aleksanteri I suomalaisten orjien vapautusasetuksen (kerro myös päivämäärä ja anna linkki sisältöön) vai jättikö Ruotsin lait voimaan sellaisinaan.
- Anonyymi
Ruotsalaiset ryöstivät suomalaisia sotiinsa kuten orjia ryöstettiin Afrikassa.
Kauko Heikkilän Ikaalisten seurakuntan vaiheita 1641-1941 –teoksen kuvaus tuon ajan oloista:
”Toistakymmentä vuotta sotanäyttämö pysyi vierailla mailla, mutta siitä huolimatta eläminen Suomessa vaikeutui. Miehet vietiin sotaan niin tyystin, että varamaaherra Brommenstedt jo vuonna 1707 kirjoitti: ”Porin läänissä ei voida löytää muita kuin ikäloppuja ukkoja tai pieniä poikia”. Toisaalta on kuitenkin muistettava, että miehiä syöpää sotaa karttaakseen asekuntoiset miehet usein pakenivat metsiin, vieläpä pakolla otettuina karkailivat matkalla joukko-osastoihinsa kuljettajiensa käsistä, kuten muun muassa Karkun ja Ikaalisten miesten vuonna 1710 kerrotaan tehneen. Miesten sotaanvieminen aiheutti työvoiman puutetta pelloilla ja kaskenkaadossa, joten vuodentulot vähenivät. Kun lisäksi vuodet 1704-1709 yli maan olivat katovuosia, täytyi Ikaalisissakin olla leipää niukasti. Vuodet 1710-1713 olivat vuorostaan hyviä vuosia, mutta viimeksi mainittuna Ikaalinenkin joutui venäläisten haltuun.”- Anonyymi
Suuressa Pohjan sodassa Ruotsi taisteli monella rintamalla maahan hyökännyttä ylivoimaista liittokuntaa vastaan. Siihen tarvittiin runsaasti miehiä Pohjanlahden kummaltakin puolelta. Sodan lopputulosta voidaan aluemenetyksistä huolimatta pitää Ruotsin torjuntavoittona, maata ei jaettu Puolan, Tanskan ja Venäjän kesken, vaikka Liivinmaan menetys kirpaisikin.
- Anonyymi
Ruotsin sotilaat eivät olleet orjia, vaan heitäkin suojelivat valtakunnan lait, mukaan lukien sotalait. Tyypillisesti he olivat luku- ja kirjoitustaitoisia, torppaansa viljeleviä ruotusotilaita.

Hehehe turhaan yrität puolustella, suomalaiset maksoivat veroja saadakseen Ruotsin Kruunulta suojelua.
Ruotsin Kruunu laiminlöi Suomen puolustamisen törkeällä tavalla useita kertoja viemällä väkivalloin Suomesta kaikki asepalvelukseen kykenevät miehet pois, ja siten jättäen Suomen täysin puolustuskyvyttömäksi.
Tätä et sinä Suomen ja suomalaisuuden vihaaja pysty valeillasi kumoamaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suuressa Pohjan sodassa Ruotsi taisteli monella rintamalla maahan hyökännyttä ylivoimaista liittokuntaa vastaan. Siihen tarvittiin runsaasti miehiä Pohjanlahden kummaltakin puolelta. Sodan lopputulosta voidaan aluemenetyksistä huolimatta pitää Ruotsin torjuntavoittona, maata ei jaettu Puolan, Tanskan ja Venäjän kesken, vaikka Liivinmaan menetys kirpaisikin.
Hahaha typerää valehtelua, Kaarle XII kävi valloitussotaa, samalla kun Suomesta ryöstettiin väkivalloin kaikki asekuntoiset miehet, jättäen Suomi täysin puolustuskyvyttömäksi.
Tätä et sinä Suomen ja suomalaisuuden vihaaja pysty valeillasi kumoamaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hehehe turhaan yrität puolustella, suomalaiset maksoivat veroja saadakseen Ruotsin Kruunulta suojelua.
Ruotsin Kruunu laiminlöi Suomen puolustamisen törkeällä tavalla useita kertoja viemällä väkivalloin Suomesta kaikki asepalvelukseen kykenevät miehet pois, ja siten jättäen Suomen täysin puolustuskyvyttömäksi.
Tätä et sinä Suomen ja suomalaisuuden vihaaja pysty valeillasi kumoamaan.Oikein veroja! Kavala ruotsalainen keksintö, jota ei muualla tunnettu!
Outoa, että historia ei tunne mainitsemaasi väkivalloin raahausta. Päinvastoin, kun sota syttyi 1700, Ruotsin koulutetut ruotusotilaat kokoontuivat rykmenteiksi suunnitelmien mukaan ja marssivat tehtäviinsä. Suomalaisten enemmistö ryhmittyi valtakunnan itärajan linnoituksiin Baltiaan ja Karjalaan ja piti siellä puoliaan kokonaisen vuosikymmenen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hahaha typerää valehtelua, Kaarle XII kävi valloitussotaa, samalla kun Suomesta ryöstettiin väkivalloin kaikki asekuntoiset miehet, jättäen Suomi täysin puolustuskyvyttömäksi.
Tätä et sinä Suomen ja suomalaisuuden vihaaja pysty valeillasi kumoamaan.Mitkä alueet "valloittaja" Kaarle XII liittikään Ruotsiin voitettuaan sotansa Tanskaa vastaan 1700 ja Saksia vastaan 1707?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikein veroja! Kavala ruotsalainen keksintö, jota ei muualla tunnettu!
Outoa, että historia ei tunne mainitsemaasi väkivalloin raahausta. Päinvastoin, kun sota syttyi 1700, Ruotsin koulutetut ruotusotilaat kokoontuivat rykmenteiksi suunnitelmien mukaan ja marssivat tehtäviinsä. Suomalaisten enemmistö ryhmittyi valtakunnan itärajan linnoituksiin Baltiaan ja Karjalaan ja piti siellä puoliaan kokonaisen vuosikymmenen."Outoa, että historia ei tunne mainitsemaasi väkivalloin raahausta"
Hehehe valehtelet taas, mikä ei ole suinkaan outoa😂 Kyllätuntee:
Kauko Heikkilän Ikaalisten seurakuntan vaiheita 1641-1941 –teoksen kuvaus tuon ajan oloista:
”Toistakymmentä vuotta sotanäyttämö pysyi vierailla mailla, mutta siitä huolimatta eläminen Suomessa vaikeutui. Miehet vietiin sotaan niin tyystin, että varamaaherra Brommenstedt jo vuonna 1707 kirjoitti: ”Porin läänissä ei voida löytää muita kuin ikäloppuja ukkoja tai pieniä poikia”. Toisaalta on kuitenkin muistettava, että miehiä syöpää sotaa karttaakseen asekuntoiset miehet usein pakenivat metsiin, vieläpä pakolla otettuina karkailivat matkalla joukko-osastoihinsa kuljettajiensa käsistä, kuten muun muassa Karkun ja Ikaalisten miesten vuonna 1710 kerrotaan tehneen. Miesten sotaanvieminen aiheutti työvoiman puutetta pelloilla ja kaskenkaadossa, joten vuodentulot vähenivät. Kun lisäksi vuodet 1704-1709 yli maan olivat katovuosia, täytyi Ikaalisissakin olla leipää niukasti. Vuodet 1710-1713 olivat vuorostaan hyviä vuosia, mutta viimeksi mainittuna Ikaalinenkin joutui venäläisten haltuun.” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Outoa, että historia ei tunne mainitsemaasi väkivalloin raahausta"
Hehehe valehtelet taas, mikä ei ole suinkaan outoa😂 Kyllätuntee:
Kauko Heikkilän Ikaalisten seurakuntan vaiheita 1641-1941 –teoksen kuvaus tuon ajan oloista:
”Toistakymmentä vuotta sotanäyttämö pysyi vierailla mailla, mutta siitä huolimatta eläminen Suomessa vaikeutui. Miehet vietiin sotaan niin tyystin, että varamaaherra Brommenstedt jo vuonna 1707 kirjoitti: ”Porin läänissä ei voida löytää muita kuin ikäloppuja ukkoja tai pieniä poikia”. Toisaalta on kuitenkin muistettava, että miehiä syöpää sotaa karttaakseen asekuntoiset miehet usein pakenivat metsiin, vieläpä pakolla otettuina karkailivat matkalla joukko-osastoihinsa kuljettajiensa käsistä, kuten muun muassa Karkun ja Ikaalisten miesten vuonna 1710 kerrotaan tehneen. Miesten sotaanvieminen aiheutti työvoiman puutetta pelloilla ja kaskenkaadossa, joten vuodentulot vähenivät. Kun lisäksi vuodet 1704-1709 yli maan olivat katovuosia, täytyi Ikaalisissakin olla leipää niukasti. Vuodet 1710-1713 olivat vuorostaan hyviä vuosia, mutta viimeksi mainittuna Ikaalinenkin joutui venäläisten haltuun.”Tiltun kannattaa oysyttäytyä 1600 ja 1700-luvuilla! Ne sopivat hänen aatteilleen parhaiten!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitkä alueet "valloittaja" Kaarle XII liittikään Ruotsiin voitettuaan sotansa Tanskaa vastaan 1700 ja Saksia vastaan 1707?
Hehehe turhaan yrität taas luikerrella😄
Venäjän miehittäessä Suomea Isovihassa, Ruotsi ei suinkaan lähettänyt joukkoja Suomen avuksi, vaan yritti sen sijaan valloittaa Norjan😜 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hehehe turhaan yrität taas luikerrella😄
Venäjän miehittäessä Suomea Isovihassa, Ruotsi ei suinkaan lähettänyt joukkoja Suomen avuksi, vaan yritti sen sijaan valloittaa Norjan😜Et vastannut kysymykseen, vaan yrität luikerrella.
- Anonyymi
Teemu Keskisarja kuvailee osuvasti Ruotsin vallan aikaa Suomessa:
Voimavaroiltaan Suomi ei ollut siirtomaa vaan riistomaa. Siitä riistettiin hitaasti uusiutuva luonnonvara - miehet. Suomalaisia sotilaita menehtyi suurvalta-aikana toistasataatuhatta Puolan, Lützin, Leipzigin ja Narvan mailla. Näin pääsi käymään siitä huolimatta, että Kustaa II Adolf ja Kaarle XII eivät säästelleet riikinruotsalaisia tai ajatelleet nimenomaan suomalaisten rykmenttien joutavan Molokin kitaan.
Suurvaltasodissa liikkuivat valtaisat varallisuusarvot väärään suuntaan. Suomeen - siis ruotsinkieliselle herrasväellekään - niitä ei kasautunut. Kovin vähän on meillä nähtävyyksinä 1600-l700-luvuilla rakennettuja kanavia, satama-altaita, oikeustaloja, opinahjoja, palatseja, porvariskortteleita tai edes kivisiä kartanoita.
Savutupien nokinaamat tuottivat Suomessa tervan, jota laivastot välttämättä tarvitsivat maailman merillä. He eivät saaneet edes mahaansa täyteen strategisella tuotteellaan. Terva pysyi bulkkina ja vaati monen vuodenajan raadantaa. Poltto ei ollut "raukoilla rajoilla, poloisilla pohjan mailla" piristävää PK-yritteliäisyyttä vaan likipitäen pakkotyötä. Luontoistalous olisi pyörinyt omillaan, mutta verottaja kiristi rahaa. Sen hankkimiseen oli vain yksi keino. Epäreilun kaupan terva ei poikinut huikeaa lisäarvoa Suomen pikkukaupungeillekaan. Voitot kasasi Tukholmaan tervakomppania, kasvottoman merkantilismin väline.
Englannin ja Hollannin siirtomaavaltojen orjalaivat valeltiin Suomen tervalla ja piellä - kuvaannollisesti suomalaisten verellä ja hiellä. Eihän kukaan vakavissaan syytä meitä kolonialismista, jolla valkoisempi mies riisti Afrikkaa? Sen on pakko olla netissä kyhätty olkiukko.
Typerän vitsin mukaan "Riikinruotsalaiset sotasankarit" on maailman lyhin kirja. Tosipohjaisemmin voidaan todeta, että humanitaarisen avun suurmiehiä ei tule montaa mieleen. Suomessa edesmennä hujahti 1690-luvun nälänhädässä satatuhatta henkeä, neljännes väestöstä. Mietipä tätä lukua, jos mielestäsi monta sataa koronavainajaa, kymmenen prosentin työttömyys ja talouden supistuminen viidellä prosentilla ovat paha juttu!
Elvytyksen puute ei johtunut Tukholman kruunupäiden pirullisuudesta. Heikot sortuu elontiellä oli yleismaailmallista normaalimeininkiä kansallisuuksista riippumatta. Suomen viheliäisyyttä ei silti käy kiistäminen. Eliniässä, elintasossa, tekniikassa, raha-asioissa ja kansanterveydessä Ruotsin aika ei ollut kultakautta eikä edes kuparikautta. Vielä 1800-luvun alussa olivat inhimillisen kehityksen mittarit Suomessa paukkupakkasen puolella.
Yhtä lailla kuin maatalous kituutti hengenviljelys. Mikael Agricolan ja Elias Lönnrotin väliaikana oli hiljaista. Suomalaisesta kulttuurista ei huolinut puhua - eikä voinutkaan, kun kirjakielestä puuttuivat muun muassa sanat kirjallisuus, sivistys, tiede ja taide. Sanaton kansa ei kyennyt aineen ja hengen nousuun. Siihen tarvittiin 1800-luvun kansallinen herääminen, kielitaistelu ja fennomanian läpimurto - historiamme siunauksellisin ja totuudellisin käännekohta.- Anonyymi
Suomalaiset sotilaat kaatuivat enimmäkseen puolustaessaan linnoituksia Ruotsin valtakunnan maaperällä, eivät Puolan, Lützin, Leipzigin ja Narvan mailla.
Suuret kuolonvuodet koettelivat myös Pohjois-ja Keski-Ruotsia sekä Luoteis-Venäjää. Eivät siis olleet mikään suomalainen erikoisuus.
Kansallinen herääminen alkoi Euroopan kansoilla tyypillisesti 1800-luvulla. Suomi ei ollut poikkeus tässäkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaiset sotilaat kaatuivat enimmäkseen puolustaessaan linnoituksia Ruotsin valtakunnan maaperällä, eivät Puolan, Lützin, Leipzigin ja Narvan mailla.
Suuret kuolonvuodet koettelivat myös Pohjois-ja Keski-Ruotsia sekä Luoteis-Venäjää. Eivät siis olleet mikään suomalainen erikoisuus.
Kansallinen herääminen alkoi Euroopan kansoilla tyypillisesti 1800-luvulla. Suomi ei ollut poikkeus tässäkään.Kyllä historiatietojen mukaan suomalaiset hakkapeliitat sotivat jo Breitenfeldissä ja kaikkialla muuallakin. Eihän hakkapeliittain tunnushuutoa "hakkaa päälle" linnoituksissa huudeta vaan ratsuväen hyökkäyksessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä historiatietojen mukaan suomalaiset hakkapeliitat sotivat jo Breitenfeldissä ja kaikkialla muuallakin. Eihän hakkapeliittain tunnushuutoa "hakkaa päälle" linnoituksissa huudeta vaan ratsuväen hyökkäyksessä.
Enimmäkseen suomalaiset sotilaat eivät olleet hakkapeliittoja.
- Anonyymi
Tänään Ruotsin Valtiopäivillä keskusteltiin aloitteesta, jonka mukaan Värmlannin Suomalaismetsistä olisi tehtävä Unescon Maailmanperintökohde. Kuulemma nykyisen Suomen Tasavallan alueella ei ole säilynyt alkuperäisillä paikoillaan kaskenpolttajien kyliä savupirtteineen, vaan Ruotsin kuningaskunnan Suomalaismetsien savupirttikylät ovat maailman parhaat!
- Anonyymi
Värmlannin metsäsuomalaiset ovat vainon seurauksena tuhottu, yhtäkään ei ole jäljellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Värmlannin metsäsuomalaiset ovat vainon seurauksena tuhottu, yhtäkään ei ole jäljellä.
Jos ruotsalaistuminen on mielestäsi tuhoamista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ruotsalaistuminen on mielestäsi tuhoamista.
Tornionjokilaaksossa oli 1800-luvulla suomenkielinen koululaitos ja siihen kuuluva suomenkielinen opettajaseminaari. Kun Ruotsissa kuntien oli otettava kansakoulujen järjestäminen omalle vastuulleen, Tornionjokilaakson kunnat kieltäytyivät maksamasta suomenkielisen koulun kustannuksia. Niinpä he saivat ruotsinkieliset koulut.
Kun Ruotsin radio aloitti alueelliset lähetykset 1900-luvulla, Tornionjokilaaksossa monet uskonnolliset tahot vastustivat suomenkielisiä lähetyksiä, koska niiden arveltiin levittävän maallista propagandaa.
Kun suomen kielen vähemmistöasemaa oltiin säätämässä Ruotsiin, Tornionjokilaaksossa ei mitenkään haluttu tunnustautua suomenkielisiksi, vaan siellä määriteltiin paikallinen kielimuoto meänkieleksi. Tästä syystä Ruotsiin ei syntynyt historiallisesti perusteltua, kohtuullisen kokoista suomenkielistä vähemmistöä, jolla olisi vahva historia ja luonnollinen oma alue, vaan kaksi turhan pientä sirpaleista kielivähemmistöä. Tämä lopputulos oli vaikea kysymys valtionhallinnossa Tukholmassa asti, mutta Tornionjokilaakossa ei annettu periksi.
Esimerkkejä voisi jatkaa. Suomen kielen asema Ruotsissa voisi olla toinen, jos suomenkieliset itse olisivat nähneet kielensä säilymisen tärkeäksi asiaksi. Heidän oma näkemyksensä on usein ollut se, että ruotsin kielen osaaminen on hyödylisempää kuin suomen kielen osaaminen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ruotsalaistuminen on mielestäsi tuhoamista.
Vuonna 1646 Fryksdalin kihlakunnan käräjillä annettiin julistus, että jokaiselta suomalaiselta, joka ei halunnut oppia ruotsia, on talot poltettava, ja hän on henkipatto jokaisen ruotsalaisen edessä.
Lainsuojaton eli rauhaton tai henkipatto on henkilö, joka on tuomittu raskaiden rikosten johdosta menettämään ”rauhansa” eli lain antaman suojan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tällaisen henkilön saa kuka tahansa vapaasti surmata.
Suomen ja suomalaisuuden vihaajan mielestä tämä oli edistystä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vuonna 1646 Fryksdalin kihlakunnan käräjillä annettiin julistus, että jokaiselta suomalaiselta, joka ei halunnut oppia ruotsia, on talot poltettava, ja hän on henkipatto jokaisen ruotsalaisen edessä.
Lainsuojaton eli rauhaton tai henkipatto on henkilö, joka on tuomittu raskaiden rikosten johdosta menettämään ”rauhansa” eli lain antaman suojan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tällaisen henkilön saa kuka tahansa vapaasti surmata.
Suomen ja suomalaisuuden vihaajan mielestä tämä oli edistystä.1600-luvun kuluessa metsän ja puun arvo nousi uudella tavalla: Ruotsin laajeneva kaivostoiminta ja metallien jalostaminen ylöskaivetuista malmeista vaati puuta aivan eri tavalla kuin aiemmin.
Metsäsuomalaisten kaskiviljely tuhosi Kruunun metsävaroja kestämättömälla tavalla, ja se oli saatava loppumaan. Oli osoittautunut käytännössä mahdottomaksi saada Värmlannin (ja rajantakaisen Norjan) erämaihin suomenkielentaitoisia kirkonmiehiä, joita toki oli esim Turun hiippakunnan alueella. Kruunulla ei siis ollut kovinkaan monia keinoja pitää kurissa niitä metsäsuomalaisia, jotka eivät edes halunneet oppia valtakunnan pääkieltä, ruotsia.
Valitettavasti tarina ei kerro, kuinka moni itsepäinen metsäsuomalainen -- jos kukaan -- menetti henkiriepunsa tämän päätöksen takia.
Moni metsäsuomalainen sai kylläkin tilaisuuden matkustaa uudisraivaajaksi Uuteen Ruotsiin, Atlantin toiselle rannalle.
- Anonyymi
Uuteen Ruotsiin lähteneet metsäsuomalaiset jatkoivat seikkailujaan luonnollisesti vapaina Uuden Maailman asukkaina.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 244772
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333553Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543444Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203350Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232950Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282690Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint142370Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162360MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142185Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S331774