Suomessa köyhän on vaikeaa

AskelmatAlaspäin

rahat eivät riitä eläkeläisellä millään elämiseen.

Eläke on 980 euroa kuukaudessa. Joistakin saattaa tuntua tämä suurelta, kun on heitä, jotka saavat noin 600 euroa kuukaudessa ja vähemmänkin.

Joudun myymään yksiöni, koska putkiremontti tulee maksamaan liian paljon minulle. Olen jo joutunut karsimaan mm. verenpainelääkkeestä ja kolesterolilääkkeestä. Ruuan saan leipäjonosta. Hammaslääkäriin menen vain kun on pakko eli kivun takia.

Uusia vaatteita ei ole varaa ostaa. Noin joka viides vuosi ostan uudet talvijalkineet. Muuten on sitten halpoja kesäkenkiä saatavilla. joskus löytyy 20 euroa maksavat kävelykengät, jotka menevät kaksi vuotta.

Naisena minulla ei ole varaa mennä tarkistuttamaan itseäni edes gynekologille ja siitä onkin nyt jo 10 vuotta aikaa, kun viimeksi kävin. Silmälasit ovat halvat , eivät silmälääkärin tai optikon määräämät vaan ihan kokeilemalla halpahallista.

Miten täällä Suomessa voi olla näin ettei pysty ostamaan edes tuoretta hyvää ruokaa kaupasta, vaan on haettava leipäjonosta ilmaista jo härskiintynyttäkin ruokaa.???? Eikä pysty käyttämään edes kaikkia lääkärin määräämiä lääkkeitä??????!!!!

Eläminen on tehty niin kalliiksi, että aivan kauheaa on elää täällä.

Onko yksikään teistä kansanedusajista elänyt kuukaudessa alle tuhannella eurolla?????

En pysty pitämään edes tätä pikku kotiani putkiremontin takia. Se ainoa, mitä omistan , joudun siitäkin luopumaan.

8

135

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asdfgdf

      Paljonko sinulla oikein on vastike kun omistusasunnossa ei riitä melkein tonni kuussa? Ja mitä maksat verenpainelääkkeistä, nehän ovat kai jotain 15 euroa kuussa? Kolesterolilääkkeitä ei muuten edes kannata syödä jos kolesteroli on alle 7 (vanha raja), joten ole sikäli rauhallisella mielellä, vaikket niitä aina söisikään. Ne sitä paitsi rappeuttavat lihaksia ja aiheuttavat diabetesta.

      • JouniSKerava

        Tonni kuussa on todella pikkuraha, koska hinnat ovat maassamme korkeat. Jokainen tietää, mitä erikoislääkärissä käynti tutkimuksineen maksaa. Hammaslääkäri on hyvinkin kallis pienituloiselle ja kunnallisella hammashoidon hinnat ovat nousseet, ei ollenkaan halpaa enää.
        Jos ko eläkeläisellä on sattumoisin asuntolainoja vielä maksamatta yksiöstään ja tulee putkiremontti, joka on noin 10 000 -15 000 euroa yksiöstä, niin ymmärrettävä kyllä on asunnosta luopuminen. Suomessa on huonosti asiat, mikäli joutuu eläkeläinen luopumaan asunnostaan hintojen takia. Aloittaja myöskin asuu ilmeisesti vanhemmassa kerrostalossa, koska on putkiremppaa ja yhtiövastike saattaa olla vuosien varrella koituneiden remonttien takia melko korkea.
        Jos parempaa vaatetta haluaa, niin sadalla eurolla ei saa mitään. Sitten on vielä autokulut, joko oma-auto tai sitten yleisellä kulkuneuvolla harrastuksiin, mikäli aloittaja jossakin harrastuksissa käy ja tuttavillaan ja ystävillään myöskin.
        Yleensä 1000 euron kuukausituloilla ei hankita asuntoa kalliista kaupungin keskustasta, vaan jostakin lähiöstä ja tällöin matkaa kauppoihin, marketteihin tulee monesti useita kilometrejä. Bussilippu maksaa, oman auton käyttö on kallista noilla tuloilla.
        Ruoka on todella kallista, Lidl:kään ei ole aloittajan tulotasolle mikään
        halpahalli. Mutta aloittaja hakee ruokansa leipäjonosta.
        Mikäli ei ole pystynyt aiempia remontteja maksamaan tulotaso huomioon ottaen, niin yhtiövastike on noussut hällä paljonkin ja muutenkin vielä hintojen nousut päälle, sähkö noussut, vesimaksut nousseet jne. Näin se vaan meidän maassamme on asiat!!!!!


    • Anonyymi

      Sen jälkeen kun leikattiin kaikkein huono-osaisimmilta ja pienituloisimmilta niin kansanedustajien palkkiota nostettiin. Tämä on väärin. Kysymys on kykenevätkö noin valtavilla palkkioilla olevat, oli puolue mikä tahansa, olemaan enää köyhien puolella. On törkeää että tässä maassa pidetään ihmisiä alle tonnin tuloilla. Näihin pienimpiin mitättömiin eläkkeisiin pitäisi tehdä tuntuva korotus. Samoin olemattomiin tukiin. Politiikka on ollut törkeää. Puheet siitä että maan asiat muka laitettu kuntoon ovat sikamaisia. Asiat on saatu näyttämään paperilla hyviltä. Totuus on toinen. Köyhyys on lisääntynyt valtavasti. Miksi tässä maassa pienen osan ihmisistä maailma on pelkkää hunajaa ja auringonpaistetta, kun suuren osan kanssa maailma on yhtä kurjuutta. Törkeää pitää ihmisiä Tällaisessa köyhyydessä. Ajatelkaa kansaneläkkeen, opintotukea jne. Ja näitä törkeitä palkkioita saavia kansanedustajia. Tämä on vääryys.

    • Anonyymi

      Eihän tuossa kannata kuin myydä se asunto pois, niin voit siirtyä vuokralle asumaan. Vuokra-asuntoon ainakin saa eläkeläisen asumistukea.
      Oletko hakenut eläkeläisen asumistukea Kelalta, sitä saa myös omistusasuntoonkin. Jos nyt et saa asumistukea, niin putkiremontin jälkeen vastikkeesi suurentuvat, niin sitten kannattaisi hakea uudestaan sitä asumistukea, jolloin voit asua loppuelämäsi siinä.
      Asumistukea pitää aina itse hakea, se ei tule itsestään.
      Kelan nettisivuilla on asumistukilaskureita joilla voi laskea paljonko asumistuki olisi remontin jälkeen. Tietenkin pitää olla tiedot remontin jälkeisistä kustannuksista, että voi laskurilla laskea.

    • Anonyymi

      Sitten ollaan vielä hinkumassa EU porukkaan.
      Mitenkäs ehditään.Edustaja kuuluu kunnan / kaupungin valtuustoon.
      EU parlamenttiin jos tulee valituksi.Istuu 3,mella pallilla omia etujaan ajamassa.
      Palkkioita,palkkoja tulee ovista ja ikkunoista.
      Ompahan hyvä taas leikellä kaikkein heikoimmissa asemassa olevilta.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b9ea01a4-9115-452e-aa3f-c34176fea8ee

    • Anonyymi

      Suomessa ei tule toimeen alle tonnin tuloilla. Tämän tietävät kaikki. Suomi on aivan liian kallis maa alle tonnia saaville. Miksi tälle asialle ei tehdä mitään. Minkälainen oikein on maan hallitus joka pitää suurta osaa väestöstä Tällaisessa kurjuudessa. Minkälainen hallitus menee vielä leikkaamaan näistä muutenkin jo mitättömistä tuloista. Miksi ei kansaneläkkeen jäädytystä ole poistettu. Mikä tätä hallitusta vaivaa. Katsokaa kansaneläkkeen opintotuen määrää. Miten tuommoisilla rahoilla tässä maassa tulee toimeen.Miksi hallituksen on niin "vaikea" auttaa köyhiä. Tämä yhteiskunta on täysin kahtiajakautunut, on sikamaisen rikkaita ja sietämättömän köyhiä. Hallitus antoi verohelpotuksia jo ennestään vauraille yrityksille. Ovatko Nämä yritykset muka työllistäneet. Suurin osa näistä "työllistetyistä" tekee 9 euron päivä palkalla töitä tai tunnin pari viikossa töitä. Aktiivimalli on törkeä. Se olisi ok jos työttömyyskorvaus olisi alun alkaen suurempi. Kun noin olemattomasta korvauksesta vielä viedään. Aktiivimalli oppikirjaesimerkki hallituksen arvopohjasta. Köyhyydestä ja kurjuudesta rangaistaan. Rikkaudesta ja hyväosaisuudesta palkitaan. Tällaista ei voi hyväksyä kukaan hiemankin eettisesti ajatteleva ihminen. Suomalainen hintataso on aivan liian korkea suurelle osalle ihmisistä. Hintataso on tehty keskituloisten ja hyväosaisten mukaan. Täällä on valtavasti ihmisiä jotka joutuvat tulemaan alle tonnilla toimeen. Ja Suomi on liian kallis maa heille. Eläkkeiden indeksijäädytykset tulisi poistaa heti ja tuntuvat korotukset pienimpiin tukiin. Ruoan hinta ei saa nousta.

    • Anonyymi

      Vaalikeskusteluissa puhuttiin syömisestä, mitä kansalaisten tulisi syödä. Tässä maassa on paljon ihmisiä, köyhiä, joilla NÄLKÄ ON RUOKATRENDINÄ. Tästä saamme kiittää hallitusta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      208
      2575
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      41
      1741
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      144
      1359
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      327
      1239
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      336
      1204
    6. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      24
      1121
    7. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      57
      1093
    8. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      956
    9. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      13
      942
    10. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      21
      863
    Aihe