Jos pedon kuvalle annetaan henki, niin Jumalan kuva puhuu, mutta se ei ole Jumala, vaan peto, josta Ilmestyskirjan 13. luvussa puhutaan.
Jeesus on osannut jo 2000 vuotta sitten tieteellisesti selittää meidän todellisuuden sanomalla, että taivasten valtakunta on meissä ja meidän ympärillämme, ja tämä liittyy yksi yhteen siihen tieteelliseen tietoon, joka tänä päivänä tiedetään meidän todellisuutemme rakenteesta.
Ja vaikka eräs uskovainen sanoikin, että Luojan ja luodun välillä on kuilu uskonnon mukaan, niin mitään kuilua tässä taivasten valtakunnassa, jossa Jeesuksen mukaan elämme ei voi olla ihmisen ja Jumalan välillä, koska meidän atomeissa tapahtuu tieteen mukaan selittämätön reaktion eli seurauksen valinta ja tuo seuraus voi olla vaikka ihme.
Tällä mekanismilla toimii koko maailma tieteellisesti tutkittuna - sitä kutsutaan suureksi älylliseksi yhtenäiskentäksi, johon virtaa älyllinen tietoisuus jostakin tuntemattomasta lähteestä. Sen parempaa vertausta kuin on tuo tieteellinen totuus ei Jeesuksen kuvaamalle taivasten valtakunnalle meissä ja meidän ympärillämme, voisi edes olla.
Jeesus kertoi kaiken tähän liittyvän tieteen sanallisesti jo 2000 vuotta sitten.
Mutta merkittävää on myös se, että tiedemaailma tuon reaktion lopputuloksen valinnassa on päätynyt siihen, että koskaan kyseessä ei voi olla vain sattuma, vaan jokaisella atominytimen reaktion valinnalla, josta me ihmiset koostumme on tietty merkitys ja tarkoitus - nimimerkki Geniuss oli linkittänyt ketjuun Mielenkiintoista:
"Kun maailmankuulu teoreettinen fyysikko Michio Kaku väitti löytäneensä todisteita siitä, että Jumala on olemassa, hänen päättelynsä aiheuttivat sekaannusta tiedeyhteisössä."
Yksi säiteorian kehittäjistä Michio Kaku kertoo, että "Olen päätellyt, että olemme maailmassa, jonka säännöt ja lait ovat älyn luomia ” ja jatkaa "”Uskokaa minua, kaikki, mitä kutsumme sattumaksi tänään, ei enää ole järkevää. Minulle on selvää, että meillä on sellainen suunnitelma, jota ohjaavat säännöt, jotka ylimaallinen äly on luonut eikä mikään sattuma".
Paavalin luomana ei ole ohjaavia sääntöjä - pelkkä armo uskon kautta Jumalan kuolemalla, mutta Jeesus omien sanojensa mukaan ne on tullut opettamaan - tullut tuomaan tiedon pelastuksesta. Ja onkin merkille pantavaa, että Paavali ei sanallakaan koko Raamatussa mainitse Jeesuksen ihmetekoja - joilla Jeesus näyttää, että miten tämä älyllinen tietoisuuden kenttä meissä ihmisissä toimii - ja Ilmestyskirjankin mukaan Jeesus olikin pääsiäisenä vain juutalaisten pöytään teurastettu karitsa.
Mitkä ovat nuo tiedemiehen puhumat säännöt, jotka ylimaallinen äly on luonut merkitykseksi ja tarkoitukseksi Jeesuksen opetusten valossa, kun hän sanoo olevansa tie, totuus ja elämä?

Vastaukset 10
Vanhimmat
"Tällä mekanismilla toimii koko maailma tieteellisesti tutkittuna - sitä kutsutaan suureksi älylliseksi yhtenäiskentäksi, johon virtaa älyllinen tietoisuus jostakin tuntemattomasta lähteestä."
Ja sitten vaan linkki tieteelliseen artikkeliin, missä näin on todettu. Olen jonkin verran perehtynyt fysiikkaan ja tietenkin sen myötä myös kenttäteorioihin. Tuollaista teoriaa ei tiede tunne.
Kaku on taitanut vanhemmiten alkaa puhumaan sekavia.
Laitan fyysikon vain noin yhdeksän minuutin pikaselvityksen ensin suomen kielisellä tekstityksellä - Suuri yhtenäiskenttä ja tietoisuus; fyysikko John Hagelin. Liittyy siihen, että Albert Einsteinin unelma on toteutunut.
https://www.youtube.com/watch?v=HUlDiua2BcA
Ja tässä toinen linkki kvanttifyysikon pidempään, perusteellisempaan ja vanhempaan luentovideointiin - myös suomen kielinen tekstitys - jossa hyvin havainnollistetaan tieteen käsitystä tietoisuudesta. Meidän todellisuuden perusta ns. paradigma on muuttunut.
Tarkoittaa vastaavaa tilannetta kuin muinoin tiede laitettiin sopimaan siihen, että maailma oli litteä. Silloin litteä maapallo oli paradigma ja tieteen perustana. Kun todettiin maapallo pyöreäksi, oli koko tiede tarkasteltava uudelleen sopien tähän paradigmaan, pyöreään maapalloon.
Olemme nyt samassa tilanteessa, jossa meidän todellisuutemme paradigma on muuttunut, ja maailma, meidän todellisuus ei tieteen valossa olekaan materialistinen, vaan ainoastaan henkinen ajatusuniversumi.
Kvanttifyysikko Peter Russell, Tietoisuuden ensisijaisuus (suomen kielinen tekstitys)
https://www.youtube.com/watch?v=ETynDYINhOY
<<<Kaku on taitanut vanhemmiten alkaa puhumaan sekavia.<<<
Juu, olen ennenkin huomannut, että tällä suomi24 palstalla on maailman viisaimmat ihmiset, ja he pystyvät arvioimaan ydinfysiikankin mennen tullen. Juuri totesin, että mitä onkaan FBI ja CIA menettänyt agenttimaailmastaan, kun ei ole kelpuuttanut suomalaisia suomi24 kirjoittajia riveihinsä - nämä ovat pystyneet sujuvasti mitätöimään mm. toisen maailmansodan sotilastiedusteluraportit koskien natsi-Saksaa.
Ja varmaan saamme taas seuraavaksi kuulla, että miten fiksuja kirjoittajia täällä onkaan, kun alkaa näiden ydinfyysikoiden mitätöinti. Tällainen on tämän päivän ihmisen äly ja järki, kun pitäisi omaksua jotakin uutta tietoa sinne pienen, pieniin aivoihin, ja niinpä pelkästään tuosta atominytimen reaktion valinnan seurauksesta, joka mm. selittää ihmeet ja PSI-ilmiöt ovat suomalaiset tavalliset ihmiset jo 100 vuotta jäljessä tieteellisestä tiedosta.
Jeesuksen mukaan taivasten valtakunta on siis meissä ja meidän ympärillämme. Hän on antanut todellisuuden tutkimiseen myös tällaisen ohjeen jo 2000 vuotta sitten:
"Lähtekää liikkeelle siitä, mikä ei näy, ja pyrkikää löytämään näkyvän päämäärä. Silloin ajatus virtaa esiin ja paljastaa teille, kuinka usko näkymättömiin on ollut niissä, jotka ovat näkyviä, mutta kuuluvat syntymättömälle Isälle. Jolla on korvat, se kuulkoon!"
Tämä vastaa myös tämän päivän tiedettä, tietoisuuden älyllistä yhtenäiskenttää, jossa kentässä kaikki on yhteydessä kaikkeen, kaikissa tasoissa (dimenssiot) ja kaikissa ajoissa. Todellisuudessa meillä ei ole edes aika, koska mittaamme aikaa vain etropianlain - aineen hajoamisen - perusteella. Atominytimessä aikaa ei ole, ja siellä voi jopa seuraus olla ennen syytä.
Einstein sanoi, että ajalla ei ole mitään muuta merkitystä kuin se, etteivät kaikki asiat tapahdu päällekkäin.
Näin ollen - miten iso ero silloin on alun ja lopun välillä?!
Kun opetuslapset kysyivät loppuaan, niin Jeesus vastasi kysymällä, että ovatko he löytäneet jo alun, koska kysyvät loppua? - Loppua on siellä missä on alku.
Tämä on mielenkiintoinen siinä mielessä, koska Albert Einstein myös (tuo linkki, jossa kerrotaan Einsteinin unelman toteutuneen) elämänsä loppuhetkillä - etsittyään tuota kenttäteorioiden yhtenevyyttä - totesi aivan saman asian: on mentävä alkuun lopun löytämiseksi.
Meillä on kaksi maailman superkuuluisuutta; toinen heistä edustaa aineen tutkimusta eli Einstein, ja toinen henkimaailmaa väittettyine ihmeidentekokykyineen eli Jeesus Nasaretilaiseksi kutsuttu opettaja 2000 vuoden takaa, joka väitti tuoneensa pelastukseksi tiedon. Heidän yhtenevästä ajattelusta syntyy kenttäteorioiden yhtenevyys.
Tässä on vain pieni 2000 vuoden ongelma. Kirkko kaappasi Jeesuksen itselleen Kristuksena, naulasi ristiin, teki juutalaisen Paavalin mukaan hänestä kuolleen Jumalan ja ihmisille perusteettoman armon uskomalla vain hänen persoonaansa, ja määräsi Jeesuksen itsensä 300-luvulla harhoppiseksi ja hänen opetuksensa hävitettäviksi.
Missä on tuo alku, josta kummatkin puhuu?
Kyllä fyyfisesti ihmisen alku on tietysti ihmisen luomisessa - muutenhan ei olisi tuota reaktiota atominytimessä, joka itse valitsee seurauksensa tuntemattomasta syystä eikä tietoisuutta. Tietoisuus ei tule tyhjästä, selviää fyysikoiden luentolinkeistäkin. Jos triljoonan biljoonan atomien ytimissä tapahtuisi tuollainen reaktion seurauksen valinta sattumana ilman tietoisuutta, eläisimme kaaoksessa, eikä meillä olisi maailmassa mitään järjestystä, sanoi Einsteinkin jo liki sata vuotta sitten.
Jeesuksenkaan henkinen alku opetuslapsille ei voi olla muualla kuin luomiskertomuksessa tämän saman syyn vuoksi:
3:22 Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!"
3:23 Niin Herra Jumala ajoi hänet pois Eedenin paratiisista viljelemään maata, josta hän oli otettu.
3:24 Ja hän karkoitti ihmisen ja asetti Eedenin paratiisin itäpuolelle kerubit ynnä välkkyvän, leimuavan miekan vartioitsemaan elämän puun tietä.
Ja näin Jumala sitoi ihmisen materiaan - otsasi hiessä pitää sinun jatkossa leipäsi hankkia. Tämä lause sisältää jo monta fyysistä lausetta.
Mitä Jumala pelkäsi, kun ihminen tuli tietämään hyvän ja pahan?
Se on siinä. Luku 322 - luomiskertomuksessa.
Kirjoitin eilen pitkän tarinan Euroopan Unionista, sen taustoista ja liittymisestä keisari Konstantinus Suureen sekä ilmestyskirjan tekstiin. Alku ja loppu.
Minä en löydä sitä tekstiä enää - tuota monta tuntia tekemääni työtä ja selitystä syihin ja seurauksiin. Tietäisiköhän ylläpito, että mihin on sen laittanut, ettei minun tarvitsi tehdä tuota työtä uudelleen? Vai vastustaako joku täällä totuutta?
Luku löytyy täältä:
https://es.wikipedia.org/wiki/Skull_&_Bones
Jeesuksen mukaan taivasten valtakunta oli meissä ja meidän ympärillämme. Perusasia. Meidät on karkoitettu paratiisista ja sidottu materiaan luomiskertomuksen mukaan. Kun mennään tieteellisessä tutkimuksessa aina vain vain pienempään ja pienempään maailmaan sisään atomin kautta (jossa tapahtuu tuo erikoinen reaktion seurauksen valinta, joka luo kohtalomme) niin tullaan suureen, väreilevään ja älylliseen tietoisuuden kenttää, ja siitä meidät on todellisuudessa tehty, ja siinä olemme yhteydessä kaikki kaikkeen.
Otan erään palikan ihmisestä, jota ei koskaan edes ajatella. Hämmästyin, ettei se tullut edes silloin esille, kun puhuttiin aurinkomyrskyn seurauksena sähkön katoamisesta maapallolta jopa 40 vuodeksi maapallolta.
Mitä ihmiselle silloin tapahtuisi? Käymme nimittäin sähköllä kuin auto konsanaan.
Meiltä mitataan aivosähkökäyrää ja on sähköinen sydämentahdistinkin. Se että sydän ylipäätään lyö, se tarvitsee sähköä. Tarvitsemansa sähkön sydän saa verenkierron kautta nimenomaan veren pH-arvon mukaan. Jos tuo pH-arvo (happamuus/emäksisyys) muuttuu liian paljon, sydän ei saa virtaa toimiakseen, ja sydämenlyönnit hiipuvat. Veren pH-arvo vastaavasti liittyy hengitykseen - on hengitettävä, että pH-arvo pysyy oikeana.
Kuka on tullut ajatelleeksi, että todella asia on näin?
Sähkö ja magnetismi - vaikka niitä pystytään käyttämään, niin - niistä ei tiedetä, että mitä ne ovat. Erään laskelman mukaan liittyen Einsteinin suhteellisuusteoriaan on selvinnyt, että ne ilmenevät maapallolla viidennen dimension, ulottuvuuden painovoimina. Me elämme kolmanneessa ulottuvuudessa, jossa meillä on pituus, leveys ja syvyys, neljäs dimensio on aika ja se lisättynä ollaan viidennessä ulottuvuudessa. Tiede tunnistaa ainakin 11 eri ulottuvuutta.
Me ihmiset siis toimimme viidennen ulottuvuuden polttoaineella, eli sähköllä, tämän mukaan tuon suuren ällyllisen tietoisuuden kentän on oltava myös sähköön liittyvä, eikö?
Keitä me olemme?
Jos me olemmekin kotoisin viidennestä ulottuvuudesta, jota kuvaa tuo paratiisitapahtuma - ihminen oli henkinen, kun tuli tietämään hyvän ja pahan, ei fyysinen, ja vasta tämän tiedon seurauksena Jumala sitoi ihmisen fyysiseksi ja fyysiseen materiaan (otsasi hiessä saat leipäsi hankkia), koska Jumala pelkäsi, että ihminen vielä söisi elämän puusta ja eläisi ikuisesti.
Siirrettiinkö meidät viidennestä ulottuvuudesta tästä syystä kolmanteen ulottuvuuteen?
Eräässä Valtaojan juontamassa TV-ohjelmassa kauan sitten, keskusteltiin tämän tyyppisistä asioista, eräs henkilö ihmetteli, että miksi me tiirailemme avaruteen ja pohdimme, että onko muilla planeetoilla elämää - miksi me emme mieti missä me olemme, kun täällä ei ole muita?
Yllättäen tämä ohjelma löytyikin youtubesta, en muista oliko tuo sanottu tässä. Ohjelma on kuvattu vuonna 2008, tässä asiaa lähestytään täysin toisesta suunnasta - ulkopuolelta, eikä otetaan huomioon ollenkaan näitä kvanttifyysikan löydöksiä.
https://www.youtube.com/watch?v=M0NALxW4HVI
Aika huvittavaa - tuosta ohjelmasta - maailman kaikkeudesta voi tulla vaikka joku väkivaltainen ja paha rotu, joka tuhoaa kaiken....Ihminen kun onkin niin mukava ja kiva - tappaa lajitovereitaan ja syö Jumalankin uskontona aterioillaan ja hakkaa ristiin Jeesuksen, joka kertoo olevansa tiedontuoja.
Ihminen on sokea.