Antti Rinne laittaisi paperittomat Matut töihin

Matu on lyhenne sanasta maahantulija

Antti Rinne haluaisi Suomeen lisää halpatyövöoimaa ohi työehtojen. Mieluummin töitä orjapalkalla kielteisen päätöksen saaneille paperittomille kuin Suomalaisille ja aidosti hädän alaisena suomeen tulleillel laillisen päätöksen saaneille turvapaikanhakijoille. Antti Rinne suosisi myös kolutuksessa näitä kielteisen päätöksen saaneita ohi muiden.

Tällaisen suomalaista työtä arvostamattoman ja suomalaisten työttömien olojo kurjistavan sekä muita maahamme pysyvän oleskeluluvan saaneden sorsijanko haluatte pääministeriksi.

Jouduin julkaisemaan tämän uudestaan, koska mystisesti aikaisempi aloitus hävinnyt johonkin.
64<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Mikäli haluat jatkossakin maksella yli suuria veroja ja kustantaa lorvailijoiden työnvieroksumisen. Äänestä SDP:tä ja Vasemmistoa. Mikäli haluat työllisyyden nousuu, veroja ei tarvitse kiristää äänestä Keskustalaista tai Kokoomus. He ajavat työllisyyden nostoa, lisää työpaikkoja, joka tarkoittaa enemmän verotuloja ilman veronkorotuksia.

Antti Rinne etkö tiedä? Suomessa on työehdot eikä niitä voi ohittaa paperittomien kielteisten turvapaikka päätöksen saaneiden kohdallakaan. Eikö orjuuttaminen ole myös ihmisarvojen vastaista Antti?

En halua, että pääministerimme tulee tuollaisia ja näitä muitakaan. Donlad Trump on tollo, Nato ei halua meitä etc. Siksi SDP ei saa olla näissä vaaleissa suurin puolue, koska se tekisi myös hallaa Suomen ulkomaan suhteille ja pahasti.

Rinne suorastaan vaati Soinin päätä vadille täysin omina sanomistaan abortti kannoista. Taitaa vieläkin pahempaa olla luvassaa jos Antti pääsee maailmalle kertoilemaan tuollaisia Suomen kantana. Laittomat Matut saatte Suomessa töitä, haukkumaan USA:n presidenttiä.

Äänestä
  • Linkki väitteeseesi että turvapaikanhakojoista tehtäsiiin väittämääsi halpatyövoimaa, muutoin huuhaata.

    Äänestä

  • Kokoomus ja kepu ajavat lisää halpatyövoimaa Suomeen palkkoja polkemaan. Fakta.

    Äänestä

  • Porvarienemmistöiset hallitukset ja eduskunnat ovat koko ajan vuodesta 2003 enemmistövallassa ollessaan korottaneet välillisiä eli tasaveroja jotka rankovat kipeimmin pienituloisia ja alemman keskiluokan palkansaajia eli polttoainevero, arvonlisävero, sähkövero, valmisverot ja kiinteistövero. Samaan aikaan porvarienemmistöiset hallitukset ja eduskuunat ovat antaneet suurimmat verohelpotukset isopalkkaisille ja pääomatuloja saaville.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kokoomus ja kepu ajavat lisää halpatyövoimaa Suomeen palkkoja polkemaan. Fakta.

    Parempi sekin kuin kaikki työ teetetään ulkomailta tulleilla ja lopulta tehtaiden koneet ja hallien valot sammutetaan lopullisesti. Tehdas on siiretty Tansaaniaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Parempi sekin kuin kaikki työ teetetään ulkomailta tulleilla ja lopulta tehtaiden koneet ja hallien valot sammutetaan lopullisesti. Tehdas on siiretty Tansaaniaan.

    Matu on kaunisteltu totuus todellisuudesta jossa viestit poistetaan jos todellista ilmaisua käyttää. Kun murtautuja tunkeutuu kotiisi ja seisoo sänkysi päädyssä pimeässä veitsi kädessään "kotiintulija"?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Matu on kaunisteltu totuus todellisuudesta jossa viestit poistetaan jos todellista ilmaisua käyttää. Kun murtautuja tunkeutuu kotiisi ja seisoo sänkysi päädyssä pimeässä veitsi kädessään "kotiintulija"?

    Ei murtovaras ole koteihin tunkeutunut. Hänhän on vain kotiintulija

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Linkki väitteeseesi että turvapaikanhakojoista tehtäsiiin väittämääsi halpatyövoimaa, muutoin huuhaata.

    On huuhaata. Meillä firmassa3 kuskia
    . Sama palkka kuin muilla. Tulee firmalle kaikki jos tarkistus tulee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Porvarienemmistöiset hallitukset ja eduskunnat ovat koko ajan vuodesta 2003 enemmistövallassa ollessaan korottaneet välillisiä eli tasaveroja jotka rankovat kipeimmin pienituloisia ja alemman keskiluokan palkansaajia eli polttoainevero, arvonlisävero, sähkövero, valmisverot ja kiinteistövero. Samaan aikaan porvarienemmistöiset hallitukset ja eduskuunat ovat antaneet suurimmat verohelpotukset isopalkkaisille ja pääomatuloja saaville.

    Näin on

    Äänestä

Eilen se Ylen A-studiossakin kuultiin. Persujen Ville Tavio kysyi suoraan. Onko uusi hallitus laittamassa laittomasti maassa olevat töihin? Kulmuni eikä Marin kumpikaan kieltänyt tätä vaan myönsivät että kyllä näin yritetään tehdä.

Jos ihmisellä ei ole oikeutta olla Suomessa ei hänellä ole oikeutta tehdä työtäkään. Eikös Orjuus ole Suomessa kiellettyä?

Siitähän se soppa vasta syntyy kun heille joilla ei ole oikeutta olla Suomessa vievät työpaikat ja kielikoulutuspaikat muiden nenän edestä. En ihmettele jos vihat ja mellakat leviäisivät laajemmalle Suomessakin.

Äänestä
  • Naislogiikka jyrää 😙

    Äänestä

Laittomasti maassa olevat terroristit murhaajat töihin ? Vankilassakin on pakkotyötä ja siitä saa 2 - 3 euron korvauksen päivä kohden. Tosin siitäkin menee pakkosäästöön osa, jonka vanki saa matkaansa kun vapautuu linnasta.

Äänestä
  • Lisään vielä, että meillä Pietarissa heitä ei sallita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lisään vielä, että meillä Pietarissa heitä ei sallita.

    Jos ylittäisin rajan luvattomasti ja tulisin Venäjälle, olisin tunkeutunut Venäjälle. En "tullut" Venäjälle.
    Luvaton koteihin tunkeutuminen ei myöskään ole kotiin tulemista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos ylittäisin rajan luvattomasti ja tulisin Venäjälle, olisin tunkeutunut Venäjälle. En "tullut" Venäjälle.
    Luvaton koteihin tunkeutuminen ei myöskään ole kotiin tulemista.

    Jos ma olisi taxikuski, ja raiskata naisin, olisin tullut.

    Äänestä

Voi elämän kevät! Tunkeutujat rajojen yli, että heilahtaa. Työpaikoilla vaan vaivaksi. Missä ymmärrys oikeasta elämästä poliitikot?

Äänestä

Se on kuulkaas paperilla helppo yhtälö työllistää, kun on työttömiä ja matuja ym ja samalla avoimia työpaikkoja. Mutta elävä elämä on moninkerroin vaikeampaa, kuin yhtälöt. Tarvitaan yhä motivoituneempia ja yhä taitavvampia tekijöitä, mutta ...

Äänestä
  • Ei se kuule ole vaikeaa. Rinteen ääneen sanomassa mallissa Laittomat paperittoma kielteisen päätöksen saaneet Matut (maahantulijat) vain laitetaan opiskelemaan Suomea (Menevät kaikkien muiden edelle) ja jonnekin töihin.

    Anallehan huomautettiin, että tämä ei ole vain mahdollista ohi lakien ja suomalaisten työehtojen. Silti Antti Rinteen hallitus on tämän kirjauksen lisännyt hallitusohjelmaansa.

    Mikäli uuden hallituksen työllistämis & maahanmuutto & turvapaikka & Isis kytköksen omaavien kohtelu toteutuu kuten on esitetty ja uskottu uuden suunnan menevän. on se karhun palvelus yhdelle puolueelle Suomessa tai ehkä kahdelle.

    Käytännössä jos hommat menee niin sanotusti ketuiksi, ei kenelläkään ole muutavaihtoehtoa kuin antaa äänensä seuraavissa vaaleissa Persujen ehdokkaalle. Näyttää siinä vaiheessa ainoalta puolueelta, joka huolehtii Suomen turvallisuudesta. Kokoomus on vähän niin ja näin. Osa on jopa yhtä tiukalla linjalla kuin Persut, mutta mikä on lopulta puoluee lopullinen linja.

    Äänestä

  • Eivät kuitenkaan toteuttaneet. Ideoilla voi aina leikkiä

    Äänestä

  • Oliko sekin pelkkää leikkiä kun Kokoomuksen Orpo järjesti maahan 33000 perusteetonta matua Ruotsista?

    Äänestä

Paperittomat ""pojat""" töihin nauru raikaa ja balalaikka soi !Eihän ne töihin tullu , lomamatkustamista maasta toiseen ! Monestakohan maasta nyhdetään rahat , passejahan riittää monella myytäväksi asti ! Ns raiskaritkin parissa tunnissa jo saksassa ja irakissa iltaan mennessä on ne kovia insinöörejä !

Äänestä

MATU on lyhenne sanasta maahantunkeutuja. MAMU taas tarkoittaa maahanmuuttajaa.

Äänestä
  • Tunnen yhden ihanan maahanmuuttaja pojan Afrikasta. Seurustelin hänen kanssaan tovin, mutta olemme nykyään vaan ystäviä. Abdoulaye on töissä koodaajana ja takoo kovaa tiliä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tunnen yhden ihanan maahanmuuttaja pojan Afrikasta. Seurustelin hänen kanssaan tovin, mutta olemme nykyään vaan ystäviä. Abdoulaye on töissä koodaajana ja takoo kovaa tiliä.

    Joo mä tunnen sen, mäkin seukkasin sen kaa.
    siin firmassa mis kooddaa on kuulemma ihan paras.
    Niin se mulle kerto.

    Äänestä

Huoli pois, hallitus tuskin pysyy kasassa vuotta kauempaa, että eivät ehdi tehdä tuhojaan pahastikkaan.

Äänestä

Mihin tarvitaan Migriä ja turvapaikkahakemuksien käsittelyä, kun kaikki saavat jäädä kuitenkin tänne yhteiskunnan eläteiksi.

Äänestä
  • Hyvä pointti. Miksi tuhlata rahoja turvapaikkakäsittelyihin. Suoraan vain kaikki tänne haluavat, kun niitä ei kuulemma uuden hallituksen toimesta yritetä enää väkisin viskata pois Suomesta. Jos ei voida palauttaa niin uusi sisäministerimme Ohisalo antaisi silloin heille pysyvän oleskeluluvan.

    Kohta Irakit sun muut shoppailevat yhteisillä sopimuksilla porukkaa Suomeen entistä enemmän. Ei oteta vastaan kielto kun on saat jäädä Suomeen, vaikka et turvapaikkaa antaitse ja tarvitse.

    Jos homma leviää käsiin niin Persuthan tässä voittavat ja suuresti. Alkaa kummasti niilläkin järkevän maahanmuuton ja turvallisen Suomen kannattajilla houkutella äänestä persuja, vaikka aiemmin se ei ole ollut vaihtoehto. Persut näyttäytyisi sen jälkeen ainoana, joka otaa nämä asiat tosissaan ja vakavasti.

    Tässä näyttää juurikin käyvän se minkä Rinne typerydessään yritti torpata. Oppositiosta Persujen on helpompi kasvaa ja olla seuraavissa vaaleissa ensimmäistä kertaa selvästi Suomen suurin puolue. Kaikki riippuu tosin siitä toteuttaako hallitus ohjelmaansa kuten sinne on kirjattu.

    Äänestä

Uusi ympäristö- ja ilmastoministeri Mikkonen on tyrmäämässä uudet sellutehdashankkeet: "Meillä ei vain yksinkertaisesti puu riitä"

Äänestä
  • Kuinkahan uusi ydinvoimala, sähköautotkin tarviivat oman sähkönsä?

    Äänestä

Mutta tuohan olisi tehokas keino karkottaa ne seuraavaan EU-maahan!

Äänestä
  • jes..aktiivi mallia vaan joka matulle ,niin häipyvät heti maasta.

    Äänestä

Ilmeisesti sitten palkallisia töitä olisi Suomessa, koska ei matuja voi laittaa töihin ilman palkkaa, toisin kuin suomalaisia työttömiä. Siitä jo ihmisoikeusjärjestöt älähtäisivät, jos matuja kohdeltaisiin kuin Suomen omia työttömiä.

Suomalaisia työttömiä ei tarvitse palkata palkalla, koska heidän ihmisoikeudet eivät ole samalla korkealla tasolla kuin matujen ihmisoikeudet Suomessa.

Äänestä

Ranbow ja pirkka tuotteiden alasajo on pohjanoteeraus vihervasemmistolta kuinka he kehtaavat näin lyödä vähävaraisia?

Äänestä
  • Sen siitä saa kun on tollo äänestäjä. Tästähän varoiteltiin ennen vaaleja että SDP ja Vasemmisto sekä myös Vihreät ajavat vain rikkaiden asiaa. Näkeehän sen hallitusohjelman kiristyksistä ja veronkorotuksista. Ikävä, että uusi keskusta on Samalla linjalla.

    Kokoomuskin on paljon enemmän pienituloisen asialla kuin yksikään noista puolueista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sen siitä saa kun on tollo äänestäjä. Tästähän varoiteltiin ennen vaaleja että SDP ja Vasemmisto sekä myös Vihreät ajavat vain rikkaiden asiaa. Näkeehän sen hallitusohjelman kiristyksistä ja veronkorotuksista. Ikävä, että uusi keskusta on Samalla linjalla.

    Kokoomuskin on paljon enemmän pienituloisen asialla kuin yksikään noista puolueista.

    miten kokoomus ajaa pienituloisen asiaa?

    Äänestä

mamuasioissa rinne on vihreä vajakkisuvakki ja täys tollo ilman mitään tulevaisuuden tajuntaa. miten "pääministeri" voi olla noin näkökyvytön ukko ?

miksi tänne lisää jo tiedossa olevia ongelmia haalitaan, eikö niitä jo ole muutenkin liikaa ?

Äänestä

Kyllä kai niitä töitä löytyisi, mutta kun ei löydy palkanmaksajia!

Työssä pitää osata tehdäkin jotakin. Ei siellä voi vain lorvia.

Äänestä
  • Älä huoli. Antin hallitus kyllä järjestää heille toimeentulon ilman työtäkin, jos on tarpeen.

    Siitä täytyy kyllä antaa Rinteelle pisteet, että on saanut tuon vietyä läpi hallitusohjelmaan. Lakihan sen lopulta kieltää, mutta kaikki hallituspuolueet sen ovat hyväksyneet. Jos laittomasti maassa olevaa ei saada heti käännytettyä pois, työt kutsuu.

    Hello all illegal imigrants, Come here to Finland and our new coverment gives you home and job place.

    Äänestä

Aikoohan Rinne perustaa uuden valtioyhtiön työllistämään mamuja? Ilman valtion tukia ne eivät työllisty kuin pimeille työmarkkinoille epäilyttäviin hommiin.

Äänestä
  • Eiköhän tuokin varmasti kirjata siinä vaiheessa uutena hallitusohjelmaan, kun huomataan että työllistäminen ei käykkään sormianapsauttamalla ilman uutta valtion suojatyöpaikan tarjoavaa yhtiötä.

    Äänestä

Jos tämä hallitus panee laittomat maassa olijat laittomasti töihin olemme pian samanlaisessa tai pahemmassa kusessa kuin Meksiko ja Amerikka. Juuri tätä laittomuutta Trumph haluaa kitkeä maastaan ja tätä viisasta tulevaisuuteen katsovaa maan presidenttiä haukutaan jatkuvasti Suomen mediassa. Luvaton maahan tulo ja työn luvaton salliminen tuo maahan lisää huumeita ja levottomuuksia ja maahantulolle ole mitään rajaa . Kitkeekö Suomi enää millään tavalla harmaata taloutta? Jos annetaan vapaat kädet tehdä tätä laittomasti ja se vain lisääntyy työn verotulot jää saamatta ja maa rapautuu lisää. Onko maan hallitusväki jo täydellisesti seonnut? Siinä tapauksessa näin on jos maassa sallitaan matujen luvaton työnteko.

Äänestä
  • Vieläpä voisi kysyä tähän päällä: Millä tavalla tuo edistäisi työttömien suomalaisten työllistymistä? No hallitushan vastaisi vain, että katsotaan sitten mitä tehdään kun se tulee ajankohtaiseksi. Tavoitteita kyllä riittää hallituksella, mutta monenkaan asian toteuttamiseksi nähtävästi ole mietitty mitään keinoja.

    Uskooko hallituspuolueet todella 110 prosenttisesti omien keinojensa olevan niitä oikeita ja toimivia. Linjaukset ilmastontalkoista, elintarvikkeiden ja asumisen hinnan noususta ja maahanmuutosta & ISIS naisten palautuksista. Mikäli hommat kusee niin hallituspuolueet suorastaan lahjoittavat ilmaista kannatusta Persuille. Kokoomukselle jäänee kerätä vain pienet rippeet kannatuksen nousuun, joille Persut on edelleen jyrkkä EI!

    Hupaisinta on, tai no ehkä ei yllätä enää ketään, että Antti Rinne luulee sokeasti näin laskevansa perussuomalaisten nousua 4 vuoden päästä selvästi suurimmaksi puolueeksi.

    Äänestä

Ei muuta kuin lakiin uusi kirjaus. Työ se on joka ihmisen tiellä pitää, vaikka sitten orjuuttamalla ja väkipakolla.

Äänestä

Onneksi Rinne vaikuttaa edelleen ja hallituksessa asiaa ajamassa ovat nyt Ohisalo ja Pexa Haavisto.

Äänestä

EIköhän Marin jatka Rinteen linjalla Pexa Haaviston säestämänä. Ensimmäinen prioriteetti mistä löydetään Isis naisille työpaikat ja heti. Ei haittaa vaikka kauemmin odottaneet työttömät ei saa työtä, vaikka suojatemmpu työllistetään nää Isis naiset Ylelle asiantuntijoiksi.

Äänestä

Näin se työttömyys vähenee ja marjat ja tomaatit tulevat poimituksi. Suomalaisia ei kiinnosta työnteko ja Rinnekin sen tietää ettei politiikka mitä harjoittaa innosta työntekoon. No pakolla matut töihin ohi suomalaisten työttömien.

Äänestä

Ay- ja demaripomo (puh. Joht.) Antti Rinne haluaa viedä duunarilta leivän pöydästä ottamalla tilalle ulkolaista halpatyövoimaa osin yhteiskunnan varoilla.

Äänestä

Sitten Pekka ja Antti voivat siemailla terassilla pekonipastaa popsiessa kilistellen valkkarilla.

Äänestä

Laittaisi nyt edes paperilliset.

Äänestä
  • Ei niitä voi kyykyttää. Mut ilmeisesti paperittomia voi.

    Äänestä

  • Pääministerinä Antti Rinne pyörsi aika selväsanaisesesti aikaisemmat työskentelemään laittamisen höperehtimisensä viime syyskuun haastattelussa.
    https://youtu.be/xN5gliiHhdI?t=45

    "Meidän täytyy huolehtia siitä että ne turvapaikanhakijat jotka eivät
    ole oikeutettuja suojeluun, niin heidät saadaan tästä maasta poistettua,
    niillä pelisäännöillä jotka meillä kansainvälisten sopimusten mukaan
    on.
    Tää on iso vyyhti, joka täytyy ratkaista,"

    Voiko tuota SDP-pääministerin suusta selväsanaisemmin sanoa. Laittomasti Suomessa oleskelevat on poistettava maasta.

    Äänestä

Harmi kun Antti sössi Postinkanssa. Nyt sitten Sanna näyttää hylänneen tämän loistavan Rinteen aloitteen työllisyyden nostamisesta Suomessa. Antti pakottaisi ensiksi kaikki paperittomat laittomasti maassamme olevat töihin. Työllisyys tavoite nousisi. Sannan hallitukselta ei tullut vieläkään mitään järkevää konkretiaa.

Äänestä

Eivät ole enää kauaa paperittomia. Vihreät aikoo antaa kaikille kielteisenpäätöksen saaneille oleskeluluvat. Hetkenä minä hyvänsä.

Äänestä

Lupasihan Antti Rinne Vappusatasenkin, sekin tais jäädä puheen asteelle?

Äänestä
  • Niinhän se jäi, vain kaunista puhetta.

    Äänestä

  • Kuten lupas sitovan hoitajamitoituksenkin! :)
    Johon ei ollut varaa, koska sen kustannukset oli joku 300 miljoonaa?
    Mutta tytönhupakoilla oli kyllä varaa kustantaa hoitajamitoitus ihan kaikkiin MUIHIN EU-maihin! :)

    Äänestä

Mieheni on koulutettu matu iranista ja hän työskentelee kirjanpitäjänä helsinkiläisessä keskisuuressa firmassa. Automme on Mercedes GLA.

Äänestä
  • No sittenhän Suomessa ei enää olekaan mitään haittamaahanmuuttoon liittyviä ongelmia jos todistetusti jo yksi matu (jonka tod. näk. blondi vaimo ei osaa käyttää edes isoja kirjaimia erisnimien alussa) on työllistynyt! :)

    Äänestä

Kannattaiskohan bussikuskin kuitenkin edetä asioissa tärkeysjärjestyksessä, ja yrittäis nyt ihan ensin hankkia niitä töitä PAPERILLISILLE matuille? :) 👍🏾

Kiitos

Äänestä

No eikös ne tänne otettu töihin että saadaan tilastot kauniiksi. Vaikka suomalainenhan ne työt tekee ja opettaa siinä sivussa suomenkielen. Siis eikö ne olekkaan nyt töissä?

Äänestä

Halla-aho taas laittaisi säilöön, mikä olisikin ainoa oikea vaihtoehto. Antti Rinteen takia Ohisalo ja Haavisto ministereinä.

Päässä heittää

Äänestä

No miksi se ei sitten laita niitä töihin. Ei tarvi mainostaa että laittaISI, vaan ne pitää laittaa ja heti huomisaamuna. Ihme äijä se rinnekin on.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


MatulleTöitä kirjoitti:

Matu on lyhenne sanasta maahantulija

Antti Rinne haluaisi Suomeen lisää halpatyövöoimaa ohi työehtojen. Mieluummin töitä orjapalkalla kielteisen päätöksen saaneille paperittomille kuin Suomalaisille ja aidosti hädän alaisena suomeen tulleillel laillisen päätöksen saaneille turvapaikanhakijoille. Antti Rinne suosisi myös kolutuksessa näitä kielteisen päätöksen saaneita ohi muiden.

Tällaisen suomalaista työtä arvostamattoman ja suomalaisten työttömien olojo kurjistavan sekä muita maahamme pysyvän oleskeluluvan saaneden sorsijanko haluatte pääministeriksi.

Jouduin julkaisemaan tämän uudestaan, koska mystisesti aikaisempi aloitus hävinnyt johonkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu