vaatisi avoimesti ja selkeästi, että mielenterveyshoitojen on oltava ehdottomasti kaikin tavoin potilasturvallisia, niin vähenisikö huonon ja väärien hoitomenetelmien vuoksi ns. mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneiden henkilöiden määrä?
Jos Suomen Psykiatriayhdistys vaatisi avoimesti ja sinnikkäästi, että lääkäreiden, myös psykiatrikollegoiden, on hankittava täydennyskoulutusta masennuslääkkeiden haittojen ja vieroitusoireiden tunnistamiseen, niin saataisiinko joku roti siihen, että edelleen liikaa hoidetaan masennuslääkehaittoja masennuksena, ja lääkehaittoja/vieroitusoireita uusiutuvana masennuksena tai jopa kroonistuneena masennuksena?
*
Olen lukennut kansainvälisistä arvostetuista lääketieteen julkaisuista, että pitkäkestoisen masennuslääkityskäytön aiheuttamien vakavien ja vaikeiden haittojen hoito vaatii kaikilta terveydenhuollossa työskenteleviltä ammattilaisilta monipuolista tietoa ja ammattitaitoa.
Mutta olisiko nyt käynyt niin, että Suomen Psykiatriayhdistys on onnistunut hoitamaan omat etunsa(?) niin erinomaisesti, että lääkehaitoista kärsivät potilaat eivät edelleenkään saa kaikilta terveydenhuollon ammattihenkilöiltä oikeaa tietoa haittojen tuhoavasta vaikutuksesta omille selviytymiskeinoilleen ja mielenterveydelleen? Ja tästä syystä potilaat eivät myöskään saa oikeanlaista tukea masennuslääkkeen vieroitusoireisiin ja haitoista toipumiseen?
Vai onko Suomen Psykiatriayhdistys sitä mieltä, että suomalaiset potilaat eivät ole kärsineet eivätkä tule kärsimään masennuslääkkeiden vakavista haitoista, ja siksi asiasta ei tarvitse edes puhua avoimesti ja julkisesti, selkeästi ja ymmärrettävästi?
**
Kysymykseni ovat seurausta omista kokemuksistani.
En saanut oikeaa hoitoa oikeaan aikaan, enkä psykiatrian erikoislääkär(e)iltä minkäänlaista tietoa masennuslääkityksen tuhoavasta vaikutuksesta omille selviytymiskeinoilleni, kognitiivisille taidoilleni ja fyysiselle voinnilleni, enkä lopulta myöskään oikeaa tietoa lääkityksen purun aiheuttamista vieroitusoireista, jotka olivat kohdallani vaikeita ja pitkäkestoisia.
Valitettava ja vallitseva tilanne terveydenhuoltopalveluissamme on se, että pitkäkestoisesti masennuslääkitystä käyttäneiden potilaiden on haettava tarvitsemansa apu netistä, somesta ja puskaradiosta, kun he yrittävät selättää vaikeita vieroitusoireita ja palautua toimintakykyiseksi vakavien moninaisten lääkehaittojen jäljiltä.
Tiedän kokemuksesta, että pitkäkestoisesti käytetyn masennuslääkityksen vakavista toimintakykyä rapauttavista haitoista ja kauan kestävistä vaikeista vieroitusoireista voi toipua takaisin työkykyiseksi, jos saa tuekseen oikeaa tietoa ja oikeanlaista tukea.
Minä sain oikeat tiedot ja tuet vasta netin, somen ja puskaradion kautta. Kannatti kuunnella näitä tahoja, ja toki oli tehtävä tärkeää faktantarkistusta. Ja sitten vaan piti jaksaa jaksaa jaksaa. Ja minä jaksoin vaikka vaikeaa oli, erityisesti siksi että myös elämäntilanteeni oli vaikea.
**
Lopulta myös uskalsin erikoisen psykiatrin aiheuttamista hoitohaitoista ja muista karuista kokemuksistani huolimatta ottaa yhteyttä julkiseen terveydenhuoltoon. Se oli minulta rohkea teko, sitä mieltä olen itsekin.
Terveydenhuollossa on täysin mahdollista se, että sote-järjestelmän rattaissa rikkoutunut ihmisen luottamus on korjattavissa, palautettavissa.
***
Paha paikka oli, kun terveyteni vaarantui yrittäessäni tehdä ensin muistutusta ja sitten kantelua yksityissektorilla toimivan psykiatrian erikoislääkärin terapia- ja lääkehoidosta, kohtelusta ja muista asioista.
Silloin piti tehdä valinta.
Voinko jatkaa ahdistavaksi muuttunutta kanteluprosessia ja potilasvahinkoilmoituksen tekemistä tilanteessa, jossa psykiatrian erikoislääkärin asenne vaikeuttaa kantelun ja potilasvahinkoilmoituksen tekemistä, ja ehkä tekee mahdottomaksi asioiden ratkaisun, jolloin olisin tehnyt täysin turhaa työtä?
Valitsin terveyden.
Mietin nyt: Toivottavaa olisi, että Suomen Psykiatriayhdistys järjestäisi psykiatrian erikoislääkäreille ohjausta, kurssitusta, tai antaisi edes täsmällistä tietoa potilaiden oikeusturvan tärkeydestä ja siitä, miten psykiatrit voivat edistää omalla toiminnallaan potilaiden oikeusturvan toteutumista. Onko liikaa toivottu?
-
Jos Suomen Psykiatriayhdistys vaatisi avoimesti ja sinnikkäästi, että lääkäreiden, myös psykiatrikollegoiden, on hankittava täydennyskoulutusta masennuslääkkeiden haittojen ja vieroitusoireiden tunnistamiseen, niin saataisiinko joku roti siihen, että edelleen liikaa hoidetaan masennuslääkehaittoja masennuksena, ja lääkehaittoja/vieroitusoireita uusiutuvana masennuksena tai jopa kroonistuneena masennuksena?
*
Olen lukennut kansainvälisistä arvostetuista lääketieteen julkaisuista, että pitkäkestoisen masennuslääkityskäytön aiheuttamien vakavien ja vaikeiden haittojen hoito vaatii kaikilta terveydenhuollossa työskenteleviltä ammattilaisilta monipuolista tietoa ja ammattitaitoa.
Mutta olisiko nyt käynyt niin, että Suomen Psykiatriayhdistys on onnistunut hoitamaan omat etunsa(?) niin erinomaisesti, että lääkehaitoista kärsivät potilaat eivät edelleenkään saa kaikilta terveydenhuollon ammattihenkilöiltä oikeaa tietoa haittojen tuhoavasta vaikutuksesta omille selviytymiskeinoilleen ja mielenterveydelleen? Ja tästä syystä potilaat eivät myöskään saa oikeanlaista tukea masennuslääkkeen vieroitusoireisiin ja haitoista toipumiseen?
Vai onko Suomen Psykiatriayhdistys sitä mieltä, että suomalaiset potilaat eivät ole kärsineet eivätkä tule kärsimään masennuslääkkeiden vakavista haitoista, ja siksi asiasta ei tarvitse edes puhua avoimesti ja julkisesti, selkeästi ja ymmärrettävästi?
**
Kysymykseni ovat seurausta omista kokemuksistani.
En saanut oikeaa hoitoa oikeaan aikaan, enkä psykiatrian erikoislääkär(e)iltä minkäänlaista tietoa masennuslääkityksen tuhoavasta vaikutuksesta omille selviytymiskeinoilleni, kognitiivisille taidoilleni ja fyysiselle voinnilleni, enkä lopulta myöskään oikeaa tietoa lääkityksen purun aiheuttamista vieroitusoireista, jotka olivat kohdallani vaikeita ja pitkäkestoisia.
Valitettava ja vallitseva tilanne terveydenhuoltopalveluissamme on se, että pitkäkestoisesti masennuslääkitystä käyttäneiden potilaiden on haettava tarvitsemansa apu netistä, somesta ja puskaradiosta, kun he yrittävät selättää vaikeita vieroitusoireita ja palautua toimintakykyiseksi vakavien moninaisten lääkehaittojen jäljiltä.
Tiedän kokemuksesta, että pitkäkestoisesti käytetyn masennuslääkityksen vakavista toimintakykyä rapauttavista haitoista ja kauan kestävistä vaikeista vieroitusoireista voi toipua takaisin työkykyiseksi, jos saa tuekseen oikeaa tietoa ja oikeanlaista tukea.
Minä sain oikeat tiedot ja tuet vasta netin, somen ja puskaradion kautta. Kannatti kuunnella näitä tahoja, ja toki oli tehtävä tärkeää faktantarkistusta. Ja sitten vaan piti jaksaa jaksaa jaksaa. Ja minä jaksoin vaikka vaikeaa oli, erityisesti siksi että myös elämäntilanteeni oli vaikea.
**
Lopulta myös uskalsin erikoisen psykiatrin aiheuttamista hoitohaitoista ja muista karuista kokemuksistani huolimatta ottaa yhteyttä julkiseen terveydenhuoltoon. Se oli minulta rohkea teko, sitä mieltä olen itsekin.
Terveydenhuollossa on täysin mahdollista se, että sote-järjestelmän rattaissa rikkoutunut ihmisen luottamus on korjattavissa, palautettavissa.
***
Paha paikka oli, kun terveyteni vaarantui yrittäessäni tehdä ensin muistutusta ja sitten kantelua yksityissektorilla toimivan psykiatrian erikoislääkärin terapia- ja lääkehoidosta, kohtelusta ja muista asioista.
Silloin piti tehdä valinta.
Voinko jatkaa ahdistavaksi muuttunutta kanteluprosessia ja potilasvahinkoilmoituksen tekemistä tilanteessa, jossa psykiatrian erikoislääkärin asenne vaikeuttaa kantelun ja potilasvahinkoilmoituksen tekemistä, ja ehkä tekee mahdottomaksi asioiden ratkaisun, jolloin olisin tehnyt täysin turhaa työtä?
Valitsin terveyden.
Mietin nyt: Toivottavaa olisi, että Suomen Psykiatriayhdistys järjestäisi psykiatrian erikoislääkäreille ohjausta, kurssitusta, tai antaisi edes täsmällistä tietoa potilaiden oikeusturvan tärkeydestä ja siitä, miten psykiatrit voivat edistää omalla toiminnallaan potilaiden oikeusturvan toteutumista. Onko liikaa toivottu?
-
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kiitos kirjoituksesta. Luin kokonaan.
Toivon Sinulle kaikkea hyvää.
Asioista pitää keskustella.
Psykiatrit pilaavat huonolla hoitotyöllä omaa arvostustaan ja mainettaan.
Arvostus on ansaittava.
Kupittaa ja muut esiintulleet epäkohdat ihmisten hoidosta syövät koko psykiatrian uskottavuutta.
Kommentistasi tuli hyvä mieli, kiitos, ja kaikkea hyvää myös Sinulle :)
Olet oikeassa. Asioista pitää keskustella. Muutoin ei ongelmiin päästä käsiksi eikä virheitä korjatuiksi.
Psykiatrien omaa työpanosta ehdottomasti tarvitaan siinä, että asenteiden korjaus potilasturvallisuuden ja potilaiden oikeusturvan suhteen läpäisee kaikki alalla työskentelevät. Tässä korjaustyössä psykiatreja ehkä parhaiten voivat auttaa toiset psykiatrit. Viesti kun on yleensä helpompi vastaanottaa ja viedä käytäntöön, jos se on tullut oman alan sisältä.
Toisaalta olen kyllä sitä mieltä, että psykiatrien pitää nyt kuunnella tarkalla korvalla muidenkin terveydenhuollon ammattihenkilöiden (eri aloiltakin) havaintoja masennuslääkehaitoista ja vieroitusoireista. Sillä ne potilaat, jotka kärsivät voimakkaista vaikeista lääkehaitoista, ovat usein jo huonon fyysisen olonsa vuoksi jatkuvasti terveyskeskuslääkäreiden vastaanotoilla, ja erikoissairaanhoidossakin, kun hakevat apua arjen elämää hankaloittaviin vaivoihinsa.
Jos lääkehaitoista eli huonosta/väärästä hoidosta kärsivät potilaat eivät saa ajoissa oikeaa apua ja tukea, niin pahimmissa tapauksissa tulevat sekä taloudelliset ongelmat että elämän biologiset realiteetit vastaan, kun vakavista hoitohaitoista toipuneet henkilöt yrittävät paluuta työelämään.
Suomeenkin pitäisi saada säädetyksi uusi laki, jolla varmistettaisiin, että henkilöt voivat ilmoittaa valvoville viranomaisille havaitsemistaan epäkohdista ilman pelkoa mahdollisista vastatoimista. Tämän turvan ja oikeuden pitää koskea myös potilaita, luonnollisesti. Uudella lailla varmistettaisiin, että kaiken tyyppiset vastatoimet otetaan huomioon.
Suunnittelen opinnäytetyötä, jonka aihepiiri sivuaa terveydenhuollossa pimentoon jääviä potilasturvallisuusongelmia ja potilaiden oikeusturvan puutteita. Yritän selvittää, miksi potilasturvallisuutta kehuvastakin julkisuuspuheista huolimatta etenkin mielenterveyssektorilla niin johdon kuin valvonnankin suhtautuminen potilasturvallisuusriskeihin on reaktiivista. Toisin sanoen jotakin tehdään vasta kun on pakko, tai kun jäädään kiinni vakavasta puutteesta, virheestä.
Tämä on hyvä ja asiallinen ketju. Mielenterveyssektorilla taitaa olla vaan niin urautuneita hoitokäytäntöjä että niitä on mahdoton muuttaa. Tulevat opiskelevat lääkärit omaksuvat nopeasti sairaaloiden hoitokäytännöt eivätkä opi tunnistamaan esim. lääkkeiden tuomia muutoksia potilaissa. Yksipuolisesti lääkkeillä hoidettuja usein tekaistuja diagnooseja liikkuu aivan liian paljon, eikä niille tunnu olevan vaihtoehtoista hoitoa.
Valvovatkaan tahot eivät osaa silloin puuttua valituksiin kun puuttuu vaihtoehto. Tässä potilaiden oikeusturva vaarantuu ja monet joutuvat tahtomattaan pyörimään ja kärsimään hoitojärjestelmässä vuosikausia jopa lopun elämänsä. Potilaan kannalta virhe saattaakin olla normaalia hoitorutiinia.
Eräs suurimmista syistä, miksi Suomeen tulee mielisairaita, on kun potilas psykiatria kyseenalaistaa. Psykiatri tulee niin surulliseksi tai ego ei kestä. Sitten tipahtaa sata diagnoosia ja puolentusinaa lääkettä ja monitorointi mielellään pakkoversiona. Tästä pitää oppia pois. Haukkukaa vaan psykiatreja niin paljon että jossakin vaiheessa tottuvat siihen. Tälläiselle käytökselle ei pitäisi olla mitään sijaa.
https://www.newyorker.com/magazine/2019/04/08/the-challenge-of-going-off-psychiatric-drugs
https://www.amazon.com/Cracked-Psychiatry-Doing-More-Harm-ebook/dp/B00B1B1VHI
Jos psykiatria on jollekin jotain hyvää tehnytkin, niin se on kyllä sen moninkertaisesti pahassa ylittänyt.
Hyvä ketju.
Professori Peter Götzsche on kirjoittanut ja luennoinut paljon näistä asioista. Hänen esitelmiään löytyy englanninkielisinä youtube-videoinakin.
https://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(18)31784-7/fulltext
https://www.goodreads.com/book/show/17852736-cracked
https://www.newyorker.com/magazine/2019/04/08/the-challenge-of-going-off-psychiatric-drugs
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/30292574
Näistä masennuslääkkeistäkin on tutkimuksia yhteen liittäviä tutkimuksia tullut, jotka kertovat, että eivät ole yhtään parempia kuin placebo. Jossain erittäin vaikeassa masennuksessa voi joku pieni oikea vaikutus olla. Ja kyllä, niillä voi pahimmassa tapauksessa elämänsä pilata. Masennuslääkkeet saatiin käyttöön esim. lääkeyhtiöiden sponsoroimien tutkimusten selektiivisellä julkaisulla. Ja eivätpähän nuokaan tutkimukset ole mitenkään vaikuttaneet masennuslääkkeiden reseptimääriin. Taitaa se raha ratkaista. Kyllä ne siellä klinikalla kertovat valitut tarinansa, jotta potilas saadaan syömään lääkkeitä. Eli Suomessakin 400000 ihmistä syö höpönpöpölääkkeitä ja saa niistä sivuvaikutukset. Enpä oikein usko, että keskimääräinen psykiatri haluaa kriittiseen keskusteluun kenenkään kanssa antautua, kun tuntuu olevan puoliksi tiede ja puoliksi uskonto tuo psykiatria.
Onneksi sentään alkoivat opettaa sitä m1 lähetteen tekoa lääkäreille.
https://www.youtube.com/watch?v=MU9AHEhe0FA
Käykää heittämässä mielipideplakaatteja psykiatrien toimitilojen ympärille. Eiköhän siellä hellanlettas-psykiatreille jotain kriisipalavereja aleta järjestämään, kun heitä alkaa ahdistamaan. Sitä vastoin psykoosipotilaille tullaan kotiin ihan lupia kysymättä laittelemaan valvontoja ja mm. laitteita, joilla saa tuntumaan, että pää narskuu, jotta saadaan käytöstä kontrolloitua.