altakasteluruukun kastelu isoon jukkapalmuun?

Ostin yli kaksimetrisen jukkapalmun joka on hienossa kunnossa altakasteluruukussa. En saa enää jostain syystä yhteyttä myyjään että voisin kysyä kasteluohjetta. Siinä on joku koho/anturisysteemi mutta paljonko vettä siellä pitää olla? Kuka tietäisi?
2258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulla on ollut käytössä altakasteluruukkuja vuosikausia ja olen tehnt näin: Uusi kasvi tai läpikuivunut, kastelen reilusti multatilaan ja liika vesi valuu kyllä sinne ruukun pohjalle vesitilaan.
Jatkossa kastelu harvakseltaan niin, että sinne kasteluputkeen laitetaan vettä sen verran reilusti, että anturi nousee ylös. Yleensä siinä irtoanturissa on joko asteikko tai ylimmän vesirajan merkki. Nostan anturia noin viikon päästä ja lisään vettä jos näyttää aivan kuivalta. Annan toisinaan ja varsinkin talvella olla niin että en lisää vettä jatkuvasti ettei olisi liian märkä. Kasvin juuret ottavat vettä sekä kapillaari-imu nostaa veden multaan ja vaikka vesitilassa ei juuri nyt olisikaan vettä, multa saattaa olla sopivan kosteaa. Minulla on sellainen tuntuma, että vesitilan ei tarvitse olla koko ajan täynnä niin juuristo voi hyvin.

Jukkapalmu on kait sellainen, että ei ole kovin "juoppo" joten saa välillä olla multa kuivempaakin. Googlaa kyseisen kasvin hoito-ohjeet, kun minulla ei ole jukkapalmua enkä ihan nyt muista kuinka kovasti tarvii vettä. Ihana ja komea sekä kookas kasvi sinulla, nauttikaa toisistanne!

Äänestä

Ei liikaa vettä, lehdet alkavat kellastua alhaalta lähtien.
Pikemminkin kuivahkosta on oma jukkapalmuni tykännyt.
Eihän palmut luonnossakaan kosteassa elä
vaan hyvinkin kuivassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Yuccapalmu kirjoitti:

Ostin yli kaksimetrisen jukkapalmun joka on hienossa kunnossa altakasteluruukussa. En saa enää jostain syystä yhteyttä myyjään että voisin kysyä kasteluohjetta. Siinä on joku koho/anturisysteemi mutta paljonko vettä siellä pitää olla? Kuka tietäisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu