Jaahas, taas suurimmat roistot ja ahneet paskiaiset valitaan eduskuntaan. Vaalipuheissa kansanedustajat vähentäisivät Suomen velkaantumista sosiaalitukia leikkaamalla. Miksei kukaan puutu kansanedustajien muhkeaan 7600€ kuukausipalkkaan ja muihin etuihin. 200 kansanedustajan palkat kustantavat 18 miljoonaa euroa vuodessa. Tähän vielä avustajien palkat. Tuskin heilläkään huonot tulot on verrattuna keskiverto kansalaisen palkkaan. Lisäksi kismittää suuresti se, että eduskuntaan valitaan ihmisiä, joille kertyy tuloja yritysten osingoista. Miksi siis leikataan tavallisen kengän kuluttajan elintasoa eikä sieltä missä olisi tarve säästäminen aloittaa. Turhia menoja on mielestäni myös entisten presidenttien eläkkeet. Tarja Halosenkin vuotuinen eläke on 90 000€ verottomana. Kyllä tavallisen eläkeläisen eläkkeitä leikataan. Perseellään on tässä maassa asiat kaikkine sopeuttamiseläkkeineen. Eipä ex-kansanedustajien työnhakuun puututa karsimalla sopeuttamiseläkkeitä. Tavallinen kansalainen saa pahimmillaan karenssin väärin toimimalla tai kieltäytymällä tarjotusta työstä.
Miksei säästäminen aloiteta Kansanedustajien palkoista?
6
121
Vastaukset
- Abrahamm
Kyllä, Eduskuntaa vois keventää EU:n hallintokulujen verran, aivan oikeutetusti !?
- Kyllästyttää
Tulit ilmeisesti valituksi eduskuntaan kun tiedät, ettei ainakaan sinun palkasasi ja etuuksusta säästetä. Päinvastoin tulee tapahtumaan niinkuin aina ennenkin
- Anonyymi
Kansanedustajien palkkion nostaminen jo ennestään valtavasta palkkiosta aikana jona leikkaukset ovat kohdistuneet kaikkein huono-osaisimpiin ihmisiin, on suorastaan törkeää. Herää kysymys voiko ja kykeneekö noin suurten palkkioiden ja etujen saaja enää olemaan köyhän ja pienituloisten puolella. Viime hallituksen leikkaukset ovat olleet sietämättömiä ja kohdistuneet jo ennestään mitättömiä tuloja saaneisiin. On törkeää, että tässä maassa pidetään ihmisiä alle tonnin rahoilla.
Sen jälkeen kun vietiin köyhiltä ni nostettiin palkkioita. Tämä ei ole oikein. Vain tyhmä vie köyhiltä.
- Anonyymi
Arkadianmäen elätit ensitöikseen nostivat omia palkkioitaan.
No eiköhän seuraavaksi kun uusi hallitus saadaan kasaan.
Alkaa taas heikompiosaisten kyykytys ja köyhdyttäminen. - Anonyymi
Toivottavasti kansanedustajien sairaan-/terveyden on kunnossa.
Jos alkaa pipo kovemmin puristamaan, niin tulevat nopeasti ohjatuksi hoitoon!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082605
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo471785Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1461387Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol3401290Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3451244Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen251166Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe571103Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H131002- 55976
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S21883