IPU oli ensin nimellä Vapaan Suomen liitto

Mike_Miracle

Vapaan Suomen liitto perustettiin vuonna 1994. Vuonna 2004 se muutti nimensä "Itsenäisyyspuolue Vapaan Suomen liitoksi" ja myöhemmin lyhensi nimen Itsenäisyyspuolueeksi.

Vapaan Suomen liitolla oli hallituksessaan ja jäseninä merkittävä osa korkeasti koulutettuja miehiä. Vuoden 2000 presidentinvaaleissa puolueella oli presidenttiehdokas eduskuntapuolue Perussuomalaisten asettamana. Puolueen lehti Vapaa Suomi oli toimitettu ammattitaidolla, päätoimittajana VSL:n puheenjohtaja tohtori Ilkka Hakalehto.

VSL:lla oli tämän lisäksi varsin sinnikäs kenttäväki, joka jakoi Vapaa Suomi -lehteä vuodet ympäriinsä, mutta vaalikannatus seilasi 1,0 ja 0,0 ja 0,1:n prosenttiosuuden haarukassa.

Tämä oli minun vastaukseni sille erään nykyisen pienpuolueen johtajalle, joka harmitteli huonoa vaalitulostaan. Annoin tälle puolueelle ääneni protestina puheenjohtajan -ym. vaalikentillä saaman karkean kohtelun takia. Tällä puolueella ei ole tohtoritasoista puheenjohtajaa, ei ammattitaidolla tehtyä paperijulkaisua, ei ole ollut presidenttiehdokasta eikä erityisen oppinutta jäsen- ja kannattajakuntaa. Jos siis jopa VSL - se oikeasti Suomen historian paras puolue - ei menestynyt, niin ei menesty moni muukaan marginaalipuolue.

Mitä IPU: n olisi tehtävä tuloksensa parantamiseksi eduskuntavaaleissa? Pohtikaa tätä seuraavat neljä vuotta. Siinä ajassa on vaikea olla jotain keksimättä, jos tosissaan yrittää. Ei kukaan, joka tosissaan yrittää, ole lopulta saavuttamatta jotakin.

MM

5

152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ipuexitus

      Neljän vuoden kuluttua ei ole enää puoluetta. Tämä jämäporukka ei tule saamaan kortteja kansaan, mutta ei siihen ole tällä reseptyillä enää syytäkään. Ipukomujen ainoa toivo toteuttaa utopistiset unelmansa on se, että Putin miehittää Suomen ja julistaa sen täysin trehellisillä ja sovituilla tarkkailijoillaan todistaen fasadivaaleilla suomen liittyneen Venäjään täysin itsenäisesti ja vapaaehtoisesti avoimissa vaaleissa.

      Paras neuvo on että jonkinlainen uskottavuus ajatuksen toimivuudesta vielä muutamien henkilöiden osalta säilyy on totuuden tunnustaminen ja ipun lakkauttaminen. Totta kai puolue voisi pahoitella entisille kannattajilleen sitä, etteivät heidän lupauksensa ja jäsenistön uhraukset tuottaneet tulosta, vaan kaikki kuluneet kymmenet vuodet ovat olleet pelkkää ajan tuhlausta ja itsensä naurunalaseksi tekemistä.

    • ex-ipulainen

      IPU sai näissä vaaleissa edellisiltä äänestäjiltään mitä tilasi!

      Kannatuksen sulaminen edellisten eduskuntavaalien äänituloksesta 3/4 on puolueen johdon harjoittaman linjan mukainen tulos.
      Tuo linja kuten kaikki IPUn toimintaa vuosikaudet seuranneet tietävät, on ollut puolueessa vaikuttaneiden kansallismielisten ihmisten tietynlainen hyväksikäyttö puolueen markkinoinnissa ja näkyvyyden lisäämisessä; puolueelle on kelvannut nationalistien sen eteen tekemä kova talkootyö, aika ja rahat, mutta nämä työläisensä on puolue kunkin ajallaan joko jättänyt puolueessa sivuraiteelle tai pettänyt heidän luottamuksensa ja ajanut heidät kokonaan pois puolueen toiminnasta. Ottakaa nyt siellä liikkeenne johdossa tästä sanomasta vaarin!

      IPUn johdossa toimineet epäisänmaalliset ja epärehelliset henkilöt ovat vuosien varrella sössineet puolueen maineen niin perinpohjaisesti, että siitä on enää lähes mahdotonta nousta minkäänlaiseksi vakavasti otettavaksi toimijaksi.

      Pelkästään Kymenlaaksossa IPU menetti kaiken sen kannatuksen jonka aiemmin puolueessa vaikuttaneet isänmaalliset aktiivit sinne olivat vuosein varrella rakentaneet. Kymenlaakson suurimmissa kaupungeissa Haminassa, Kotkassa ja Kouvolassa on IPUn kannatus nyt 0,0%.

      • se-nähty

        IPUun on tulvinut aina merkillistä porukkaa jonka päämääränä on ollut tuhota IPU.


      • itsetuho
        se-nähty kirjoitti:

        IPUun on tulvinut aina merkillistä porukkaa jonka päämääränä on ollut tuhota IPU.

        IPU on itsensä tuhoamisessa jo pitkällä kun puolueen kannatus on koko maassa vain 0,1%.


    • Anonyymi

      Valitettavasti IPUlla ei ikinä ole ollut pystyvää johtajaa . Sensijaan johtajat ovat aina estäneet kannattajien tärkeän toiminnan venkoilullaan . Vaaleissa johtajat ovat perinteisesti estäneet ehdokkaiden kirjoitukset puolueen lehdessä ja mediassa.Tässä syy huonoon vaalimenestykseen.Eipä politiikassa ole ikinä pärjänneet korkeasti koulutetut. Heiltähän puuttuu tyystin kontakti kansaan joka vaaleissa on menestyksen perusta. Suuret ajatukset ihmiskunnan pelastamisesta vetoavat todella huonosti äänestäjiin. Siksi mm uskonto on surkein vaalivaltti kun meitä uskomattomia on enemmistö.IPUnkin turvautuminen lutheriin kääntyi puoluetta vastaan kun äänestäjät käsittivät sen Ruotsin kunkun nuoleskeluksi. Yksinkertainen valhe paljastuu lopulta eikä auta mitään suuret oppiarvot. Kyllä kansa tietää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      160
      4913
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1555
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1469
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1391
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      7
      1119
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1027
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      947
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      915
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      150
      810
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      278
      729
    Aihe