1 # Turvapaikka aina vain määräajaksi. Tarkastus esim. vuosittain
2# Ei ollenkaan perheenyhdistamistä turvapaikanhakijoille
3# Palautus kotimaahan tai muualle välittömästi, kun tarvetta ei ole
4# Välitön palatutus rikokseen syyllistyneille
5# Nämä kaikki taannehtivasti myös jo maassa oleleskeleville
2# Ei ollenkaan perheenyhdistamistä turvapaikanhakijoille
3# Palautus kotimaahan tai muualle välittömästi, kun tarvetta ei ole
4# Välitön palatutus rikokseen syyllistyneille
5# Nämä kaikki taannehtivasti myös jo maassa oleleskeleville
Vastaukset 19
Vanhimmat
Juuri nuo jutut on pakko hoitaa,Suomi ei voi tyriä enään tässä asiassa.
Nuo olisivat erinomainen keino vähentää suomen haluttavuutta ja samalla parantaa kantasuomalaisten turvallisuutta ja elintasoa. Haittamaahanmuutto tyrehtyisi merkittävästi. Uskon vasta, kun näen, että joillakin poliitikoilla on oikeasti munaa lähteä toteuttamaan jyrkkää pakolaispolitiikan muutosta.
6# Sipilän kutsuvieraat hänen itsensä elätettäväkseen. Sipilä voisi esim. ottaa lainaa valtiolta varastamaansa omaisuutta vastaan ja rahoittaa näillä VOKin ylläpidon. Kun rahat olisivat loppu, myös kutsuvieraat palautettaisiin.
Ei ministeri Audiin ennen kuin näistä on sovittu hallitusohjelmassa
Halla-aho. Äänestin sinua ja sait kansalta vahvan tuen. Nyt ei pidä vesittää sitä heti ensimetreillä.
Eli persut eivät voi mennä hallitukseen jos nuo eivät ole hallitusohjelmassa?
Sepä+se.++Perussuomalaisia+on+johdettu+harhaan,+antamalla+kuva,+että+Halla-aho+tai+persut+voisivat+yksin+saada+jonkun+asian+mielensä+mukaiseksi.++Eihän+17,5+%+ole+missään+olosuhteissa+"kaikki".
Jos+persut,+siis+äänestäjäpersut+luulee,että+hallitusneuvotteluissa,+jos+persut+niihin+pääsee,+persut+voisi+yksin+sanella+mitä+tehdään+ja+miten.
Halla-aho+sanoi+eilen+haastattelussa,+että+maahanmuuttoasiaan+he+ovat+valmiit+tekemään+kompromisseja+kuten+kaikkiin+muihinkin+kysymyksiin,+jotka+myytiin+persuäänestäjille+"ehdottomina+ehtoina".
Jos+persut+pääsevät+hallitukseen,+joutuvat+he+tinkimään+kaikista+periaatteistaan.
https://images.cdn.yle.fi/image/upload//w_1199,h_1103,f_auto,fl_lossy,q_auto/13-3-10741078.png
Perussuomalaiset+leikkaisivat+kaikkein+eniten,+siis+omiltaan+ja+antaisivat+rikkaille.++Melko+konservatiivisia,+vaikka+perusäänestäjät+ovat+varattomia+ja+takuueläkeläisiä+enimmäkseen.
Jokohan joku poliitikko uskaltaa sanoa että muslimit ei sovi eurooppaan
Pakolaisilta (niiltä harvoilta joilla on todettu olevan perusteltu syy turvapaikkaan) pitäisi edellyttää aktiivimallia kotoutumisen mahdollistamiseksi ja nopeuttamiseksi. Kotoutumisella tarkoitan tässä kotoutumista jonne muualle lähtömaahansa.
Vapaaehtoinen matkustaminen lähtömaahan pitäisi olla samalla lähtöpassi Suomesta. Siellä on silloin siis turvallista.
Tätä kannatetaan, ikuisen kotouttamisen sijaan. Paljonko hyvin pitkään kotoutetuista somaleista mahtaakaan olla "työn särvessä"?
On käytävä Norjan tavoin tutkimaan, miten on mahdollista matkustella loma-ja kotiseutumatkoille esim. Somaliaan, jos on muka paennut henkensä kaupalla?
Koska loppuu tämä hölmöläisten luulotauti, joka mahdollistaa "elostelun" piikkiimme, ilman mitään kontrollia todellisesta tilanteesta,tai siihen liittyvistä omituisista piirteistä, jotka kertovat härskistä hyväksikäytöstä etuisuuksien suhteen?
perussuomalaisten olsi syytä noudattaa tiukkaa oppositiopolitiikkaa ja pitää päämääristään
ja tavoitteistaan tiukasti kiinni eikä mennä punikkien kanssa panttivangiksi ja joo-joo miehiksi
hallitukseen,ja on syytä myös ottaa huomioon poliitiikassaan nämä yksinasuvat 1,1 miljoonaa
sauurimmaksi osaksi köyhää väkeä ja nämä pienituloiset eläkeläiset,joita on 1,5 miljoonaa köyhää suomalaista ja alkaa ajaa näidenkin asioita,se on niin suuri määrä 2,5 miljoonaa suomalaista äänestäjää-.sillä äänimäärällä saisi jo 80-120 edustajaa eduskuntaan eikä tarvitsisi kuunnella
pölhöpolitrukkeja neuvostoliiton malliin.mutta jos perusuomalaiset eivät pidä tavoitteistaan tiukasti
kiinni.kansa hylkää teidät ja käy niinkuin siniselle kurjuudelle ja paskanlöyhkälle.
Ykkösestä on jo olemassa parempi versio, kohdat kaksi viiva neljä ovat mahdottomia ja vitonen on järjetön. Perusjussia. Yhtä mahdollista muutosta ehdottaa, joka helpottaisi turvapaikanhakijoiden pysymistä täällä.
Tosin jussihan haluaisi kasvattaa kiintiöpakolaisten määrää.
Onko se muuten nyt siis ongelma, että tänne tulee vain nuoria miehiä, vai ei, kun perheenyhdistämistä yritetään suitsia? Naisiahan tänne rajakkinassukat kovasti halusivat, mutta nyt ei kelpaisikaan?
Sanoppa miksi nuo eivät olisi mahdollisia. Kaikkein tärkein ja olellisin muutos olisi juuri tuo määräaikaisuus ja se että se turvapaikan hakija ihan varmasti joskus myös lähtee. Sitten sitä kiintiötä voisi vaikka kasvattaakin, sen mukaan kuin budjetissa rahaa on.
No, mihin sinä hävisit?
Keskustelu turvapaikka-asiasta ei siis selvästi kiinnosta sinua. Haluat vain maahanmuuttajia, et auttaa turvapaikkaa etsiviä.
Nuo ovat kansainvälisten sopimusten ja Suomen lakien vastaisia, siksi ne ovat mahdottomia. Jotta nuo voitaisiin tehdä, pitäisi lakeja muuttaa ja sopimuksista irtautua.
Siihen ei persuilla ole onneksi mitään mahdollisuuksia.
Ai niin. Määräaikaisuus ja toistaiseksi voimassa oleva eivät ole mahdollisia yhtä aikaa.
Jos turvapaikka annetaan määräajaksi, ei pakolaista voi karkoittaa ennen määräajan päättymistä. Nykyään taas palautus on mahdollista oikeastaan koska vain (toki hieman inhimillisemmin kuin "heti").
Tuo ongelma on kuitenkin niin marginaalinen, että ihmetyttää miten persut jaksavat siitä jauhaa. Tai siis ei ihmetytä. Kun ei ole oikeita asioita ja koko kampanja perustui vihaan ja pelkoon, niin niitä pitää sitten lietsoa.
On vähän muutakin elämää, kuin tällä palstalla päivystäminen...
Onko Mestari (mestaaja) itkeskellyt tänään?
Vielä on mahdotonta sanoa, kumpi vaihtoehto on parempi Perussuomalaisille: Hallitus vaiko oppositio. Tärkeintä olisi kuitenkin, ettei PS enää toista kertaa myy periaatteitaan muutamasta ministerinsalkusta, niin kuin Soinijohtoinen PS teki vuonna 2015 ja myös 2017. Takkia kääntämällä tappio ja uskottavuuden menetys on varma. Nyt saatu vaalitulos oli suorastaan erinomainen, etenkin kun huomioidaan Soinin ja muiden ex.persu kansanedustajien ja miniostereiden tekemä myyräntyö. Pieni kompromissi on aivan eri asia, kuin sovitun hallitusohjelman vesittäminen oman edun/aseman säilyttämisen nimissä. Katsokaa missä jamassa Soini & siniset petturit ovat. Käytännöllisesti katsoen heitä ei ole enää suomalaisessa politiikassa - ja hyvä niin. Menestystä PS:lle toivoo äänestäjät.
Nyt vaaleat kauniit PS edustajat puhumaan maahanmuutosta niin loppuu tyhmä sipiläpolitiikka.
mistä nyt valitetaan PS suhteen kun on valittu enemmän naisia?
Jussi lähtee Brysselin kaljatuoppien ääreen.