Minun on vaikea ymmärtää ketkä ihmiset katsovat olevansa kokoomukselaisia. Siis porvareita ja kapitalisteja, joilla on varoja yli välttämättömien tarpeiden ja halu ajaa muiden samanhenkisten varakkaiden ihmisten etuja. Perintövarakkaita Suomessa on tietääkseni vähän. Nykyään ehkä sijoitus- ja keinottelutoiminnalla rikastuneita jonkin verran. Hulppeita palkkoja ja palkkioita tienaavia yritysjohtajia joitakin. Nämä varakkaammat haluavat valtaan päättämään valtion asioista siksi, että voivat maksimoida voittojaan esim. verotuksen, kaavoituksen, erilaisten lakien, ja yritystukien avulla. Lisäksi he haluavat yksityistää ja myydä yhdessä omistamaamme valtion omaisuutta ja leikata kansalaisten peruspalveluista.
Tätä kovaa oikeistopolitiikkaa edustavaa puoluetta ovat äänestäneet myös tavalliset palkansaajat ja viranhaltijat, kuten opettajat, sairaanhoitajat, poliisit, toimihenkilöt sekä kuntien ja valtion virkahenkilöt. He ovat koulutettuja, mutta eivät käsittääkseni mitään hirmuvarakkaita. Jotenkin tuntuu, että nämä äänestäjät olisivat harhautuneet olettamaan, hyötyvänsä varakkaiden joukkoon leimautumisesta. Ehkä sillä oletuksella, että saisivat veronalennuksia.
Eriarvoisuuden luominen yhteiskuntaan ei voi olla kenellekään hyväksi. Vasemmisto- eli pienipalkkaisten etuja ajavien puolueiden tulisi myös jollain tasolla ryhdistäytyä ja olla jämerämpiä, laajakatseisempia ja sivistyneempiä, jotta näkisivät yhteiskunnan kokonaisuuden isommalla ja pitkäkestoisemmalla mittakaavalla. Pelkkä retoriikka yhteiskunnan eri epäkohdista ei pelkästään riitä.
Joskus vuosikymmeniä sitten jotkut puolueiden edustajat hokivat lausetta: ”Onko meillä malttia vaurastua” – Ei nähtävästi ollut. Mihin vauraus katosi? Nyt kansa, alkaa olla ylipainoista, velkaantunutta, lukutaidotonta, sivistyksensä, historiansa ja yhteiskuntatietoisuutensa unohtanutta viihde-elämästä ja shoppailusta elinvoimaansa ammentavaa roskaavaa, melskaavaa, tylsistynyttä joukkoa. Ovatko perheet ja yksilöt laiskistuneet ymmärtämään mitä elämä oikeastaan on? Ei se aina helppoa ole; päivästä toiseen on tehtävä oikeita valintoja ja päätöksiä eri asioissa. Tiedon määrä helpottaa valintojen tekemistä. Sivistykää siis ihmiset laajemmin elämässä. Lisätkää ymmärtämistä olettamuksien ja luulojen sijaan.
Tuleva hallitus saisi palauttaa varallisuusveron. Siinä olis todellistai järkeä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.