Uuvatit olivat ymmärrystä vailla (M.O.T.)

GameOver

Vaalien alla uuvatit arvuutteelivat keskenään saadaanko 5 vai 6 paikkaa. Aika tukevasti on oltu tuuliajolla, jos vaalitunnelmat eivät olleet välittyneet näitä ennusteita tarkemmin. Sokea Reettakin tiesi että uuvattien peli päättyy.

Hirvittää ajatellakin että nämä ymmärrystä vailla olevat uuvattiministerit ovat olleet useiden vuosien ajan tekemässä päätöksiä niin vähällä kapasiteetilla.

3

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvä_että_ulos_2019

      Emme voi kuin onnitella itseämme siitä, että ymmärsimme oikein äänestämisellämme ottaa näiltä valtakirjan pois. Samalla nuo kutaleet tuli taatusti palautettua harhaluuloissaan maan pinnalle.

      Jälkiviisaasti sanottuna, Sipilän hallituksen kaatamiselle olisi ollut todella erinomaiset mahdollisuudet PS:n 2017 puoluekokouksen jälkeen, mutta nämä siniset koijarit lähtivät Kokoomus-Kepu akselille takuumiehiksi. Tämä vain vahvisti tuon rosvohallituksen valtaa, sillä nyt Soini et kumppanit oli ostettu hiljaiseksi vaalikauden loppuun asti.

      Lisää sosiaalisurffareita lappasi suomeen ja niin maahantulon ylläpitokustannukset, turvallisuusuhat kuten myös raiskaustilastot jatkoivat nousukiitoaan. Samaan aikaan Suomalaisten keskinäinen jakautuminen vain kasvoi. Paljon olisi pelastettu, jos Siniset eivät olisi sekaantuneet asioihin, joihin heidän paukkunsa ja selkärankansa ei yksinkertaisesti riittänyt.

    • takakonttilaiset

      Mitä? Kusiko Sipilän ostos??

    • Kupla.puhkesi

      Eiköhän nyt viimein tyhmemmätkin ymmärrä, ja sillä tarkoitan Keskustan ja Kokoomuksen äänestäjiä. Sipilä oli alusta asti ohjattu vain ja ainoastaan yhteen tehtävään jonka hoiti mallikkaasti. Viimeisen neljän vuoden aikana Sipilän ja Kokoomuksen taustajoukot kuten Sipilä itsekin tehnyt melkoisen tilin. Häviäjiä ja maksajia tuolle tilin teolle on paljon. Se lista on pitkä ja jopa härski mitä Sipilän hallitus on vienyt kansalaisilta, etenkin se kirpaisee vähävaraisia laidasta laitaan, ja kaikki tehtiin "säästöjen" nimissä. Kuitenkin valtionvelka kasvanut ennätysmäisesti. Ihmisten kulutus vähentynyt radikaalisti ja saanut yrittäjiä ahtaalle eikä ole enää pystynyt palkkaamaan työntekijöitä. Työttömyystilastoilla kikkailtu ja saatu työttömiä pois tilastoista tietyin tunnetuin keinoin, kuitenkin Kelan luukulle mennyt ennätysmäärä uusia asiakkaita. Paljon kertoo sekin asioiden kulusta kun ihan muilla ajatuksilla mitä heillä lopulta oli tämä Soinin porukka haki itselleen paikat eduskuntaan Persujen listoilla ja heti kuitenkin paljastivat itsensä Sipilän osto porukaksi. Heitä siis oli äänestänyt tämä kansan järkevämpi osa joka lopulta asian ymmärsi ja nyt eivät tietysti enää samoja äänestäneet ja kukaan käpykaartista ei enää tietysti päässyt eduskuntaan. Kuinka moni edes huomasi kun Sipilä omien edessä ilmoitti jopa leveästi nauraen että nyt tuli sitten tälllainen vaalitappio. Tuokin jo kertoi että homma tuli kuitenkin hoidettua, ja tämä tämän päiväinen oli enää muodollisuus. Esimerkiksi Sipilän luotettavampia luottomiehiä ollut työministeri Lindström heti Sipilän ero ilmoituksen jälkeen ilmoitti ettei lähdekään EU vaaleihin ja jotain että oli muka tehnyt päätöksen jo aikoja sitten.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      188
      5101
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1761
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1626
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1507
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1477
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      50
      1167
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      195
      941
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      830
    Aihe