Vaalien jälkeen

Minun on vaikea ymmärtää ketkä ihmiset katsovat olevansa kokoomukselaisia. Siis porvareita ja kapitalisteja, joilla on varoja yli välttämättömien tarpeen ja halu ajaa muiden samanhenkisten varakkaiden ihmisten etuja. Perintövarakkaita Suomessa on tietääkseni vähän. Nykyään ehkä sijoitus- ja keinottelutoiminnalla rikastuneita jonkin verran. Hulppeita palkkoja ja palkkioita tienaavia yritysjohtajia joitakin. Nämä varakkaammat haluavat valtaan päättämään valtion asioista siksi, että voivat maksimoida voittojaan esim. verotuksen, kaavoituksen, erilaisten lakien, ja yritystukien avulla. Lisäksi he haluavat yksityistää ja myydä yhdessä omistamaamme valtion omaisuutta ja leikata palveluista.
Tätä kovaa oikeistopolitiikkaa edustavaa puoluetta ovat äänestäneet myös tavalliset palkansaajat ja viranhaltijat, kuten opettajat, sairaanhoitajat, poliisit, toimihenkilöt sekä kuntien ja valtion virkahenkilöt. He ovat koulutettuja, mutta eivät käsittääkseni mitään hirmuvarakkaita. Jotenkin tuntuu, että nämä äänestäjät olisivat harhautuneet olettamaan, hyötyvänsä varakkaiden joukkoon leimautumisesta. Ehkä sillä oletuksella, että saisivat veronalennuksia.
Eriarvoisuuden luominen yhteiskuntaan ei voi olla kenellekään hyväksi. Vasemmisto- eli pienipalkkaisten etuja ajavien puolueiden tulisi myös jollain tasolla ryhdistäytyä ja olla jämerämpiä, laajakatseisempia ja sivistyneempiä, jotta näkisivät yhteiskunnan kokonaisuuden isommalla ja pitkäkestoisemmalla mittakaavalla. Pelkkä retoriikka yhteiskunnan eri epäkohdista ei pelkästään riitä.
Joskus vuosikymmeniä sitten jotkut puolueiden edustajat hokivat lausetta: ”Onko meillä malttia vaurastua” – Ei nähtävästi ollut. Mihin vauraus katosi? Nyt kansa, alkaa olla ylipainoista, velkaantunutta, lukutaidotonta, sivistyksensä, historiansa ja yhteiskuntatietoisuutensa unohtanutta viihde-elämästä ja shoppailusta elinvoimaansa ammentavaa roskaavaa, melskaavaa, tylsistynyttä joukkoa. Ovatko perheet laiskistuneet ymmärtämään mitä elämä oikeastaan on? Ei se aina helppoa ole; päivästä toiseen on tehtävä oikeita valintoja ja päätöksiä eri asioissa. Tiedon määrä helpottaa valintojen tekemistä. Sivistykää siis ihmiset laajemmin elämässä. Lisätkää ymmärtämistä olettamuksien ja luulojen sijaan.
Tuleva hallitus saisi palauttaa varallisuusveron. Siinä olisi järkeä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

muutosta-tarvitaan kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu