Hallituskauden alussa neljä vuotta sitten Suomen valtionvelka oli 99 807 miljoonaa euroa, nyt se on
105 472 miljoonaa euroa ja kasvaa koko ajan.
Siis velka on kasvanut lähes viisi miljardia vaalikauden aikana neljässä vuodessa.
Julkisuudessa olleiden laskelmien mukaan maahanmuutto maksaa Suomelle 3,2 miljardia vuodessa.
Eli neljässä vuodessa se tekee 12, 8 miljardia euroa .
Jos meillä ei olisi ollut maahanmuuttokiimainen Sipilän - Orvon hallitus , olisi Suomen valtionvelka todellakin lähtenyt ripeään laskuun . Nyt suhdanteiden alkaessa heiketä velka vain kasvaa ja maahanmuuton kustannukset kasvavat entisestään.
Kun nyt ounastellaan maahanmuuttokiimaisuuden ja elätettävien määrän vain lisääntyvän , se tarkoittaa Suomen hyvinvointipalveluiden rapauttamista ja pahimmassa tapauksessa
valtiontalouden vararikkoa.
Pelastukoon ken voi.
105 472 miljoonaa euroa ja kasvaa koko ajan.
Siis velka on kasvanut lähes viisi miljardia vaalikauden aikana neljässä vuodessa.
Julkisuudessa olleiden laskelmien mukaan maahanmuutto maksaa Suomelle 3,2 miljardia vuodessa.
Eli neljässä vuodessa se tekee 12, 8 miljardia euroa .
Jos meillä ei olisi ollut maahanmuuttokiimainen Sipilän - Orvon hallitus , olisi Suomen valtionvelka todellakin lähtenyt ripeään laskuun . Nyt suhdanteiden alkaessa heiketä velka vain kasvaa ja maahanmuuton kustannukset kasvavat entisestään.
Kun nyt ounastellaan maahanmuuttokiimaisuuden ja elätettävien määrän vain lisääntyvän , se tarkoittaa Suomen hyvinvointipalveluiden rapauttamista ja pahimmassa tapauksessa
valtiontalouden vararikkoa.
Pelastukoon ken voi.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tätähän olemme kyselleet täällä jo aiemminkin, eli mikä h-vetin silmänkääntötemppu tuo Sipilä-Orpon kovasti ennen vaaleja kailottama velkaantumisen katkaiseminen olikaan?
Nyt kun tämä haittamaahanmuuttajien bussikuski pääsee "touhuamaan", lähtee velkakierre entistä varmemmin etenemään.
Jostain muualta suomalaista sos.turvajärjestelmää hyväksikäyttämään tulevien ulkomaalaisten ihmisarvo kuuluu olevan mittaamattoman suuri, menee heittämällä meidän suomalaisten ohi jotta heilahtaa:/
Kauanko petokselle ja epätotuuksille muokattu Suomi sinnittelee ennen romahdusta? Voi olla, että jälki on taas rumaa, kuten 90-luvun alussa?
Ei taida Rinne muistaa, kuinka punapääomakin otti osumaa ja demarijohtoinen pankki (Työväen Säästöpankki) kaatua rojahti, sinä missä kokoomustaustainen KOP oravineen myös.
Miksiköhän tästä maasta löytyy niin vähän vaikutusvaltaista järkevyyttä?
Joo tuota hallitsematonta maahanmuuttoa perustellaan glopaaliin Eu:hun kulumisella ja hallittua kritisoidaan ovien sulkemisella. Ei kai sitä tarvitse antaa tiliääkään naapureille ja itse käydä kerjuulla jos naapureiden kanssa on tekemisissä.
Vieläkö tuo 3,2 miljardin luku pyörii? Sehän on täyttä roskaa.
Niin on mutta oikean suuntainen. Sitä on nyt korjattu ottamalla mukaan siitä pois jääneitä välillisiä kuluja ja tarkin loppuarvio on tällähetkella 3,75 miljardia.
Luku on luultavasti lyhyellä tähtäimellä positiivinen, joten siinä mielessä oikean suuntainen. Onko se sitten kymmeniä vai satoja miljoonia riippuu vähän siitä, miltä kannalta asiaa katsotaan.
Rotta voisi esittää paremman laskelman, jos väittää 3.2 miljardin olevan täyttä roskaa. Tähän mennessä eivät innokkaimmatkaan hyysärit ole esittäneet perusteltuja laskelmia haittamasmanmuuton aiheuttamista kustannuksista.
Matut sikiävät kuin kanit, joten kustannukset tulevat vain kasvamistaan kasvamaan.
Ei nämä rotat ja muut suvakit uskalla tehdä omia tutkimuksiaan haittiksen kuluista, koska luku on todella ruma. Sitä on vaikea perustella kansalle mitenkään.
Matut/Mamut päästettiin maahan ja ulos niitä on vaikea saada.
Tulivat valloittamaan maan ja sikiämään.
Olisi korkea aika palauttaa nämä turvapaikkaTURISTIT.
Aitauksiin ensin ja sitten lähdöt, suomi ei tavoistamme muutu
hiekaset äkäseen kotio
Katsokaahan+vaikka+vuoden+päähän,+nyt+jo+esim.+Saksan+talouskasvu+vain+0.5+%,+eli+kun+joku+tomppeli+tuolla+edellä+(rotta)+väitti+jotta+positiivinen+asia+nuo+matujen+kotoutus+yms.+kulut,+niin+eipähän+näytä+Saksassakaan+siltä.
Siellähän+on+haittamaahanmuuttajia+ylenängeten,+että+luulisi+talouden+kukoistavan,+mutta+bullshittiähän+se+on+:/
Kuinkahan+matujen+ikioma+bussikuski+Rinne+,meinaa+rahoittaa+"ylivertaisen+ihmisarvon"+omaavien+suojattiensa+elatuksen+maassa+nimeltä+Suomi,+kun+talous+lähtee+Saksan+imussa+alas+jotta+heilahtaa?
Voi+olla,+jotta+omalta+väeltä+on+leikattava+ja+haittaveroja+pukkaa?++Oli+liikaa+tyhmiä,+ketkä+meni+äänestämään+satusedän+puoluetta,+kun+lupaili+satavan+mannaa+taivaasta.
Eilisen+uutisissa+tuli+vahvistus+noista+äänestysmääristä+per+puolue,+satusetä+Rinteen+puljun+ja+Perussuomalaisten+välinen+ero+oli+vain+6800+ääntä+demarien+hyväksi.+
Kokoomus+hävisi+Perussuomalaisille+sentään+15300+äänellä.