Mielenkiintoisen dokumenttielokuvan ennakkonäytös YLE:ssä

YLE järjesti mielenkiintoisen dokumenttielokuvan ennakkonäytöksen Ison Pajan auditoriossa 16.04.2019

Peter Wallenius on ohjannut noin tunnin mittaisen dokumenttielokuvan "Uhrit". Se tulee katsottavaksi YLE:n Areenaan maanantaina 22.04.2019. Televisiossa tuo elokuva nähdään TV1-kanavalla 25.04.2019 kello 19:00. Tarkkaan rajattu kohderyhmä sai nähdä tuon elokuvan jo ennakkoon YLE:n auditoriossa. Läsnä olivat esiintyjät, ohjaaja ja koko YLE:n tuotantotiimi. Katsomossa istui myös muita kutsuvieraita, arviolta paikalla oli yhteensä noin 20 - 30 henkilöä.

Millainen elokuva "Uhrit" on?

Ohjaaja Peter Wallenius kertoo siitä näin:

"Dokumenttielokuva "Uhrit" kertoo Uskontojen uhrien tuki ry:n vertaistukiryhmästä. Dokumentissa saamme seurata osallistujien keskustelua elämän muutoksestaan. Kurinalaisena uskonyhteisön jäsenenä elänneet kertovat erostaan yhteisöstä ja uuden elämäntavan haasteista. Jäikö jotain kaipaamaan, oliko ratkaisu oikea ja voiko antaa anteeksi?"

Dokumentin ohjannut Peter Wallenius antoi JP-Uutisille haastattelun. Mitä mietteitä hänellä on dokumentin tekemisestä ja uskonyhteisöistä?

Peter Wallenius on tarkastanut tämän tekstin. Se löytyy osoitteesta:

https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s1079.html

13

156

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin, ennen kesän konventtia tapaa vastustajamme tehdä hyökkäyksen. Se kuuluu jo tapoihinne. Mutta muista, puolellamme on enemmän kuin vastaan. Turvallista. Vastustuksen kumu katoaa uudessa maassa.

      • Anonyymi

        Anonyymi 18.4.2019 8:02

        -Tarkoitat siis, että ohjelmaa kohtaan ei ole oikaistavaa.
        Vartiotorniuskonto tuottaakin Uskontojen uhrien tuki r.y:n suurimman asiaksryhmän.


      • <<<Niin, ennen kesän konventtia tapaa vastustajamme tehdä hyökkäyksen. Se kuuluu jo tapoihinne.>>>

        Tämä kommenttisi on erittäin tyypillinen lahkossa tai kultissa elävälle, joka sulkee mielestään kaiken asiaperusteisen kritiikin. Mistä tiedät näkemättä ohjelmaa, mitä siinä kerrotaan?

        Jos olet lukenut Raamattua joskus, tiedät, että ensin on tunnettava tosiasiat, ja sitten vasta voi ottaa kantaa. Raamatun mukaan olet "tyhmä" ja "nolasit itsesi".

        (Sananlaskut 18:13)  – – Se, joka vastaa ennen kuin kuulee tosiasiat, on tyhmä ja nolaa itsensä.

        Kun sanoit, että vastustajat tekevät hyökkäyksiä, olet ajatuksesi kanssa ihan hukassa. Tämän dokumentin on tehnyt YLE, ja aloite dokumentin tekemiseen on tullut YLE:ltä.

        Minä olen saanut ennakkoon nähdä dokumentin YLE:n auditoriossa Pasilassa. Sain kutsun ennakkonäytökseen. Dokumentin katsomista seuraavana päivänä tein puhelinhaastattelun. Dokumentin tekijä, toimittaja ja ohjaaja Peter Wallenius kertoi dokumentin taustoista ja siitä, millainen prosessi ohjelman tekeminen oli. Se oli hänelle erittäin opettava projekti. Tässä on yksi kysymys haastattelusta ja Walleniuksen vastaus.

        Johanneksen poika:

        "Mitä tämän ohjelman tekeminen opetti?"

        Peter Wallenius:

        "Kaikki, mikä kiiltää päältä, ei välttämättä ole niin kaunista sisältä. Jotkut yhteisöt, ryhmät ja järjestöt saattavat antaa kuvan, että kaikki on erittäin kaunista ja iloista. Ja täällä viihtyy jokainen, ja menemme kohti parempaa maailmaa. Se totuus siellä sisällä saattaa olla kuitenkin aika erilainen. Olen toisaalta pohtinut myös sitä, että pakkohan on olla myös ihmisiä, jotka syystä taikka toisesta voivat oikein hyvin yhteisöissä. Eihän mikään ole mustavalkoista. Varmasti on perheitä, jotka ovat osa uskonnollista yhteisöä, ja kuitenkin pystyvät tietyllä tavalla suodattamaan joitakin asioita opetukseen liittyen, eli eivät sitten elä kuitenkaan niin sataprosenttisesti sitä, mitä heille opetetaan. Näin valikoiden elämä voi olla oikein hyvää."


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anonyymi 18.4.2019 8:02

        -Tarkoitat siis, että ohjelmaa kohtaan ei ole oikaistavaa.
        Vartiotorniuskonto tuottaakin Uskontojen uhrien tuki r.y:n suurimman asiaksryhmän.

        Niin kai sitten. Usein noissa ex jt jutuissa (lehdet,haastattelut ym) esiintyy aina samat ihmiset ja samat tarinat joka kerta vuodesta toiseen. Sillä perusteella voisi ajatella että uhreja on vain vähän.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin kai sitten. Usein noissa ex jt jutuissa (lehdet,haastattelut ym) esiintyy aina samat ihmiset ja samat tarinat joka kerta vuodesta toiseen. Sillä perusteella voisi ajatella että uhreja on vain vähän.

        Jehovantodistajista antaa lausuntoja tedotusvälineille aina samat ihmiset. Samat tarinat joka kerta vuodesta toiseen. Sillä perusteella voisi ajatella että todistajia on vain vähän.

        Emme karta, emme!


      • Anonyymi

        Kuvitteellinen uhka, kuvitteellinen puolustaja. Mitään ei tapahdu, siis ollaan oikeassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jehovantodistajista antaa lausuntoja tedotusvälineille aina samat ihmiset. Samat tarinat joka kerta vuodesta toiseen. Sillä perusteella voisi ajatella että todistajia on vain vähän.

        Emme karta, emme!

        Ei taida Leinonen antaa enää paljoakaan lausuntoja. Se on nyt tämä kiihko Jehovan todistaja vai sanoisinko jopa; äärijehovantodistaja Jukka Palonen joka niitä antaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei taida Leinonen antaa enää paljoakaan lausuntoja. Se on nyt tämä kiihko Jehovan todistaja vai sanoisinko jopa; äärijehovantodistaja Jukka Palonen joka niitä antaa.

        Onko kellään tietoa missä tehtävässä tämä Palonen on aiemmin palvellut, entinen kieppari tms?


    • Anonyymi

      Kesällä konventissa hyvä näyttää, niin opettavaista.

      • Anonyymi

        Tarkoitatko, että kuulette uuden maailmanlopun vuoden, vai onko se järjestelmäasioiten päättymä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko, että kuulette uuden maailmanlopun vuoden, vai onko se järjestelmäasioiten päättymä

        Kyllähän se järjestelmäasioitten päätös olisi jo mukava juttu, vuosilukuja on niin monta jo mennyt ettei tunnelma niillä nouse.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko, että kuulette uuden maailmanlopun vuoden, vai onko se järjestelmäasioiten päättymä

        Tarkoitin kyllä ihan eri merkityksessä että ,näkisivät kuinka hullusta uskonnosta on kyse ja ymmärtäisivät lähteä.


    • Anonyymi

      ”Puolellamme on enemmän kuin vastaan”.perustele! Teitä on maailmassa n8 miljoonaa ja Suomessa alle 20000. Ja mielestänne maailma teitä vihaa.taitaa olla todellisuus niin että teidän hommelit ei paljoa ketään kiinnosta .ja mikä hyökkäys?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      6
      1291
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1038
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      833
    4. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      758
    5. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      67
      755
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      70
      677
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      646
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      136
      631
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      599
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      578
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      547
    12. 54
      546
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    14. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      48
      503
    15. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      489
    16. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      101
      487
    17. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      483
    18. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      473
    19. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      473
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      440
    Aihe