Tähtiliike olisi kuulunut Eduskuntaan!

Anonyymi

Tähtiliike olisi ehdottomatsi kuulunut eduskuntaan. Väyrynen oli kaikitsa kokenein poliitikko ja hänen avulla Suomi oltais saatu vihdoin oikealle tolalle!
Väyrynen olisi ehdottomasti kuulunut pääministerin paikalle!
Muutoinkin tähtiliikkeellä olisi ollut kaikki mahdollisuudet suurimmaski puolueeksi. Ja ehkä siitä olisi tullutkin, mutta kun maailman valtaeliitti liikaa pelkää tätiliikettä, jotta pitää alkaa ääniä vielä tolla tavalla hävittämään, mitä nyt on tapatunut. Aika räikeetä ja pöyristyttävää meininkiä tollainen, ellei jopa rikollista!

13

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sipilän Suomen talouden sekä työttömyyden kohetumisen hyvä kiitelty jumalantyönä tulos tekee lisää velkaantumista jo myös kotitalouksiin sekä mainitsematta selvää työttömyystilastot saadaan korjattua työttömille suunnatulla toiminnalla kuin niinkään oikeasti työllistymällä. Sipilä harjoittanut vain silmänkääntö puoskari selviytymis-rahastuspolitiikkaa nimittäin sellaista henkilökohtaista oman itsensä selvitymistä.

    • Anonyymi

      Paavo on ollut kauan politiikassa, mutta mitä hän on saanut aikaiseksi? Kertokaa Paavon hyödylliset teot yhteiskunnan hyväksi.

      • Anonyymi

        Jalasmökki ???


    • Anonyymi

      Miten se voi päästä eduskuntaan, jos saa koko maassa parituhatta ääntä.

      • Anonyymi

        Jossakin kohtaa olisi ollut viisasta vetäytyä vanhempana valtiomiehenä nyt tekee itsestään totaalisen pellen josta jää historiaan vain se pellen osa


    • Anonyymi

      Yhtä hyvin voi kysyä, onko kukaan saanut mitään aikaan? Paavolla on ihan järkeviä perusteita väitteilleen, vaikka ikää jo on. On työkykyinen ja innokas

      • Anonyymi

        Ikää jo on ja hänen paikkansa, tai kenen tahansa toisen eläkeikäisen paikka, on ehdottomasti muualla kuin eduskunnassa. Eduskunta ei ole vanhainkoti.

        Onneksi kansa näytti Paavolle kaapin paikan. Toivottavasti Paavo löytää kotioloissa hänen taidoilleen sopivaa tekemistä. Kuluneiden 20 vuoden näyttöjen perusteella hänestä ei ole poliitikoksi.


    • Anonyymi

      Ei olisi kuukunut, eikä kuulu. Äänrstäjät ratkaisivat ja tulos oli harvinaisen selvä.

      • Anonyymi

        Ei kaikkia pyrkyreitä voi eikä saa kelpuuttaa hillotolpille.


    • Anonyymi

      "Muutoinkin tähtiliikkeellä olisi ollut kaikki mahdollisuudet suurimmaksi puolueeksi. "

      Kyseessä on klassinen olettamus eli jos "tädillä olisi munat, täti olisi setä". Tähtiliikkeen ongelma oli mahdollisimman yksinkertainen: liike ei saanut ääniä. Ei siinä sen kummempaa ollut. Ja voihan siinä taustalla olla semmoinenkin tekijä, että Väyrysen maaninen poukkoilu puolueesta toiseen on saanut monen Väykyn entisen tukijan heittämään pyyhkeen kehään.

    • Anonyymi

      "Tähtiliike olisi ehdottomatsi kuulunut eduskuntaan. Väyrynen oli kaikitsa kokenein poliitikko ja hänen avulla Suomi oltais saatu vihdoin oikealle tolalle!"

      Näinhän asia tietenkin on. Mutta kun meillä on nuo vaalit. Kaiken maailman koijarit pääsevät äänestämään ja äänestelevät sitten mitä sattuu päähän pälkähtämään. Eivät ymmärtäneet Paavon suuruutta. Kai se nyt vaan on hyväksyttävä, Paavon loistava tulevaisuus on takanapäin. Eli aikaansa kutakin.

    • Anonyymi

      V äyrysellä on aina ,Nukkuvien äänet. 28% Ässä hihassa liitto nukkuviin!

      • Anonyymi

        Eurovaaleissa nukkuvien äänestäjien osuus on 60 prosentin luokkaa.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      158
      11059
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      54
      5278
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2493
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      31
      2169
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1741
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1604
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      31
      1280
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1216
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      976
    10. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      98
      952
    Aihe