Luodon seurakunnan kirkkoherra Max-Olav Lassila oli yksi tyhjää äänestäneistä. Hän myöntää, että asiasta keskusteltiin etukäteen.
– Syynä on se, ettemme voineet tukea kumpaakaan ehdokasta, sillä he ovat mielestäni väärällä tiellä.
Vaalin toisella äänestyskierroksella moni jätti kokonaan äänestämättä, heitä oli 34. Näin ollen toisella kierroksella äänestysprosentti oli ensimmäistä kierrosta alhaisempi ja kaikkiaan toisella kierroksella protestoineiden määrä oli 77.
Protestin yhtenä syynä oli ehdokkaiden myönteinen kanta samaa sukupuolta olevien parien kirkolliselle vihkimiselle. Åstrand oli kannassaan Ekstrandia selkeämpi, minkä hän toi esiin jo aiemmin kirkolliskokousedustajana. Silloin hän allekirjoitti aloitteen kirkon avioliittokäsityksen laajentamisen puolesta.
Porvoon hiippakunta näyttää jakautuneen liberaaleihin ja konservatiiveihin.
”Meillä on porukka, joka tuntee olevansa hiippakunnan ulkopuolella. He kokivat, että tämä on yksi tapa tuoda itseään näkyviin,” Åstrand kommentoi Kotimaalle.
– Kirkossa Raamattua ei kunnioiteta ja tämä näkyy monissa kysymyksissä. Kirkossa on jo pitkään ajettu linjaa, jossa konservatiivista näkemystä kristillisestä uskosta on sysitty marginaaliin. Nyt liberaalit kannat ovat tulleet vahvemmin esiin, siksi toimimme näin, Max-Olav Lassila vastaa.
Miksi Porvoon piispan vaalissa jätettiin paljon tyhjiä äänestyslappuak
17
<50
Vastaukset
Miksi Porvoon piispan vaalissa jätettiin paljon tyhjiä äänestyslapuja?
- Anonyymi
Ei kenekään ole pakko äänestää omia arvojaan vastaan. Oikein toimivat ja tämä tulee vain lisääntymään ja hyvä niin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kenekään ole pakko äänestää omia arvojaan vastaan. Oikein toimivat ja tämä tulee vain lisääntymään ja hyvä niin.
Totta, liberaaliteologia ei kuulu kirkkoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta, liberaaliteologia ei kuulu kirkkoon.
Aamen!
- Anonyymi
<<Pahus. Sivua ei löytynyt.
Tarkista kirjoittamasi osoite ja yritä uudelleen. Mikäli arvelet että kyseessä on meidän virheemme, hae apua opastussivuiltamme.<<
keskustellaan Anonyymi kirjoitti:
<<Pahus. Sivua ei löytynyt.
Tarkista kirjoittamasi osoite ja yritä uudelleen. Mikäli arvelet että kyseessä on meidän virheemme, hae apua opastussivuiltamme.<<
keskustellaanMikä on ongelmasi ?
- Anonyymi
Tässä vaiheessa kirkko pitäisi jakaa kahtia. Muuten tulee liian raaka valtataistelu kahden suunnan välillä.
- Anonyymi
Uskovat ja ateistit pitäisi erottaa toisistaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskovat ja ateistit pitäisi erottaa toisistaan.
Mitä yleensäkään ateistit tekevät kirkossa?
- Anonyymi
ArtoTTT kirjoitti:
Ikävä kyllä passiivinen odottelu tarkoittaa vain koko kirkon tuhoutumista.
Se on satanan tarkoitus. Liberaalit ovat nielaisset koukun.
Anonyymi kirjoitti:
Se on satanan tarkoitus. Liberaalit ovat nielaisset koukun.
Mikä keskiaikaisella menolla olisi nykyisin evl.kirkon tila? Silloinhan oli Suomessakin mm. satoja pyöveleita ja köyhiä ihmisiä vainottiin yleisesti heidän pienistä rikkomuksistaan tai pienistä iloistaan.
Taikkapa vaikka sata vuotta sitten, jolloin ei kirkko puuttunut valkoisten suorittamiin punaisten kostoteloituksiin millään muotoa vaikka sisällissota jo oli ohi.- Anonyymi
sage8 kirjoitti:
Mikä keskiaikaisella menolla olisi nykyisin evl.kirkon tila? Silloinhan oli Suomessakin mm. satoja pyöveleita ja köyhiä ihmisiä vainottiin yleisesti heidän pienistä rikkomuksistaan tai pienistä iloistaan.
Taikkapa vaikka sata vuotta sitten, jolloin ei kirkko puuttunut valkoisten suorittamiin punaisten kostoteloituksiin millään muotoa vaikka sisällissota jo oli ohi.Mitä sitten?
- Anonyymi
sage8 kirjoitti:
Sitä sitten?
Jankutusko taas iski?
- Anonyymi
Konservatiivit menettelivät aivan oikein.
- Anonyymi
Kyllä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1122022
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1771441Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll141305Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?681245En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061187- 1131105
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K731050- 881014
Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli289803Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107788