Hyvä hyvä hyvä ylläpito

Nyt ylläpito on vihdoinkin alkanut parantaa kirjoittelun tasoa kun kaikki ei kirjautuneet ovat pelkkiä anonyymejä. Olen ollut aikoinaan (ja vieläkin) erään harrastepiirin sivuilla osallistujana ja sielläkin se kirjoittelu muodostui pelkkien nikkien myötä varsin surkeaksi aivopieru jonoksi.

Siellä kuitenkin piti uudistuksen myötä alkaa kirjautumaan omalla nimellään. Pari kuukautta oli hiljaisempaa mutta siitä se virkosi ja varmaan niin tekee täälläkin. Kirjoittelun taso parani ja niin tehnee täälläkin vaikka omaa nimeään ei tarvitsekaan laittaa nikiksi.

Kunhan porukka ryhdistyy niin kaikki palaa ennalleen paitsi kirjoitteluun tulee enemmän järkeä. Nythän täällä on porukkaa joka vastaa kommenttiisi "kaikki on valhetta" tyyliin mutta kun kysyn mikä on valhetta ja mikä on sinun totuutesi asiassa niin eipä ole vastausta. Toivon tuonkin kohdan tulevan kuntoon!

2

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näinhän se on.
      Työväenliikkeen vastaiset kommentoijat esiintyvät lähinnä kakkalinjaulostuksilla muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Aloitus mainiona esimerkkinä kakkalinjasta.
      Kannatan omalla nimellä kirjoittamisesta. Sääntö tulisi tulisi sellaiseksi muuttaa.

      • Mikä on työväenliike? Lienee perin suhteellinen käsite!

        Olen kuulunut aktiiviaikoinani työväkeen yli 40 vuotta mutten mihinkään liikkeeseen, pursiseuraan kylläkin kuuluin ja siinä oli liikettä pääosin kesäisin kun purjeet nostettiin. Sitäkö tarkoitat, minun purjehdusaikojani?

        Se mitä yleensä käsitetään työväenliikkeenä ei toimi koska kun katsot yhteiskuntia joissa sen suuntainen talous pääsi niskan päälle niin eipä niissä ole sitä luvattua paratiisia näkynyt eikä edes porvarillista hyvinvointia kuten meillä Suomessa.

        Vasemmsiton viestintä on pitkälti sitä verbaaliulostetta mitä kannattaa välttää koska se ei tuo todellisuudessa mitään hyvää kenellekään jos unohdetaan ay mafiosot joiden kilpiä noilla mantroilla kiillotetaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      59
      7482
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2906
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1756
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1639
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1448
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      129
      1116
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      817
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      51
      707
    Aihe