Rakkaus politiikassa on kovan hintaista!

12

60

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      2019 vaalitappio tiedettiin Keskustassa jo kun alettiin valmistautumaan 2015 vaaleihin.

    • Anonyymi

      Mikä oli Sipilän suurin ansio, jolla hän voitti vuoden 2015 vaalit ja pääsi pääministeriksi?

      Se, että hän oli "uusi" eikä ollut tehnyt ikäviä päätöksiä eikä kompromisseja, kun ei ollut politiikassa koskaan vastannut mistään.

      Sipilällä alkoin ns. mennä reisille heti kättelyssä. Moraalinen ongelma syntyi heti Sipilän vakuutuskuoriin piilottamasta omaisuudestaan. Hän kieltäytyi kertomasta todellisia sitoumuksiaan eli emme edelleenkään tiedä missä asioissa hän oli jäävi ja missä ei?

      Sipilä höpötti "strategisesta hallitusohjelmasta", johon tuli mm. maininta siitä, että sallitaan hevosen lannan polttaminen lämpövoimaloissa. Mikä ihme on Sipilän käsitys strategisesta?! Mutta se mikä ohjelmasta unohtui oli suurimman uudistuksen eli Soten edes jonkinlaiset suuntaviivat. Tämä johti hallituskriisiin kun hallitus oli ehtinyt istua tuskin puolta vuotta. Ja Sipilä "ratkaisi" hallituskriisin uhkailemalla julkisesti erolla! Todella taitavaa ja valtiomiesmäistä.

      Sipilän "yrittäjämäinen ote" näyttäytyi hätäilynä, keskeneräisinä esityksinä joista suuri osa vedettiin takaisin tai muutettiin kokonaan toiseksi. Lakiesitysten tekninen taso oli surkeampaa kuin koskaan ennen. Samoin virkamiesten poliittinen "ohjaus" (äännetään: "painostus").

      Sipilä myös härskisti venytti parlamentarismin pelisääntöjä. Puuttuminen Ylen toimittajien toimintaan oli yksinkertaisesti luokatonta. Niin ei länsimaisessa demokratiassa tehdä! Sipilän ja Soinin sopimus jonka perusteella polkaistiin pystyyn "Siniset" hallituksen tukipuolueeksi, kun Perussuomalaiset olivat käyneet "hankalaksi" sai avointa kritiikkiä presidentti Niinistöltäkin. Viimeinen vaalitemppu "erota" pääministerin paikalta aivan kalkkiviivoilla ennen vaaleja oli mätä kirsikka eltaantuneeseen kakkuun.

    • Anonyymi

      Eiköhän nyt viimein tyhmemmätkin ymmärrä, ja sillä tarkoitan Keskustan ja Kokoomuksen äänestäjiä. Sipilä oli alusta asti ohjattu vain ja ainoastaan yhteen tehtävään jonka hoiti mallikkaasti. Viimeisen neljän vuoden aikana Sipilän ja Kokoomuksen taustajoukot kuten Sipilä itsekin tehnyt melkoisen tilin. Häviäjiä ja maksajia tuolle tilin teolle on paljon. Se lista on pitkä ja jopa härski mitä Sipilän hallitus on vienyt kansalaisilta, etenkin se kirpaisee vähävaraisia laidasta laitaan, ja kaikki tehtiin "säästöjen" nimissä. Kuitenkin valtionvelka kasvanut ennätysmäisesti. Ihmisten kulutus vähentynyt radikaalisti ja saanut yrittäjiä ahtaalle eikä ole enää pystynyt palkkaamaan työntekijöitä. Työttömyystilastoilla kikkailtu ja saatu työttömiä pois tilastoista tietyin tunnetuin keinoin, kuitenkin Kelan luukulle mennyt ennätysmäärä uusia asiakkaita. Paljon kertoo sekin asioiden kulusta kun ihan muilla ajatuksilla mitä heillä lopulta oli tämä Soinin porukka haki itselleen paikat eduskuntaan Persujen listoilla ja heti kuitenkin paljastivat itsensä Sipilän osto porukaksi. Heitä siis oli äänestänyt tämä kansan järkevämpi osa joka lopulta asian ymmärsi ja nyt eivät tietysti enää samoja äänestäneet ja kukaan käpykaartista ei enää tietysti päässyt eduskuntaan. Kuinka moni edes huomasi kun Sipilä omien edessä ilmoitti jopa leveästi nauraen että nyt tuli sitten tälllainen vaalitappio. Tuokin jo kertoi että homma tuli kuitenkin hoidettua, ja tämä tämän päiväinen oli enää muodollisuus. Esimerkiksi Sipilän luotettavampia luottomiehiä ollut työministeri Lindström heti Sipilän ero ilmoituksen jälkeen ilmoitti ettei lähdekään EU vaaleihin ja jotain että oli muka tehnyt päätöksen jo aikoja sitten.

    • Anonyymi

      Peukuttakaa nyt edes Katri Kulmunin rintoja.

      • Anonyymi

        Missä ne olisi nähtävissä?


      • Mihin Li Andersson ja Sanna Marin ovat unohtaneet omansa? Polittisiin keskusteluihin pitää ehdottomasti ottaa Kulmuni, niin miehet pysyvät ruudun ääressä.
        Li Anderssonin mikrofoniin pitää asentaa äänenvaimennin.


    • Miksei RKP:n porukoissa ole yhtään ihastuttavaa naista? Eikä yhtään älykästä miestä?

    • Anonyymi

      Persujen tilanne on vielä pahempi. He ovat kaikki, miehet ja naiset, rakastuneet Halla-ahoon, jota he mestariksi kutsuvat. Oikein oksettaa kun tätä ajattelee.

      • RKP:llä ei ole sitä ongelmaa, koska Henrikssoniin on vaikea oikeastaan mahdoton rakastua.


    • Anonyymi

      Niinistö ja VienosTanja huiskuttelivat aikoinaan kihlautuneina parvekkeelta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      77
      2822
    2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      28
      2547
    3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      47
      2341
    4. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      2054
    5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      110
      1559
    6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      167
      1403
    7. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      28
      1082
    8. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      52
      1072
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      15
      856
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      110
      834
    Aihe