Pääsiäisen pläjäys!

Älyn-jättämä: "EU äänestys prosennti on laskenut koko EU oolemassa olon aikana sillä ihmiset
Anonyymi
20.4.2019 12:08
ovat kyllästyneet EU mijooniin direktiiveihin ja sen eliirin mielivaltaisiin päätöksiin."

Äänestysprosentti on ollut melko alhainen, sillä EU:a ei ole tunnettu silä tavoin läheiseksi kuin oman maan vaaleja.EU:n kaikki päätökset tehdään demokraattisesti jäsenmaiden edustajien voimin.
Ei ole mitään erllitä päättävää EU-eliittiä.

"Myös Britit kärsivät EU direktiiveistä ja sen sekaantumisesta kanaalin väliseen
kaupankäynnin jarruttamisesta EU hyväksi."

Briteillä on ollut valtava hyöty EU:sta. Heidän viennistään on 50 % suuntautunut EU:n alueelle ja EU:sta 10 % Britanniaan. Jopa älyn-jättämän luulisi tajuavan, kumpi on enemmän hyötynyt.

"Ainoa mahdollisuus ottaa toimenpiteitä suomen EU myönteistä eliittiä vastaaan on olla
antamatta valtakirjaa heille edustaa sinua EU Natzi, vapaamuurari Loosin
vaalissa on että et äänestä."

Suomen edustajat EU:n eri elimissä on valittu vapailla vaaleilla.

"Johan sen näet sen seuraavasta suomen kansan mielipiteen:

Iltalehti Gallup:
90% vastustaa emme halua maksaa toisten huveja
10 % haluaa suomen kamsan maksamaan Kreikan Juhlat"

Kyeessä on yksittäisestä tukimaksusta tehty gallup. Tuki maksettiin hallituksen päätöksellä eduskunnan enemmistön siunauksella.

Suomen kansasta 65-75 % on EU-jäsenyyden kannalla, mm. kaikki eduskuntapuolueet.

12

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Valheella on lyhyet jäljet:

      EU maiden exportti Bitanniaan on 16%
      Britannia ostaa EU maista 80 miljardia enemmän kuin myy EU maihin.
      EU exportti USA on 16% EU maiden myynnistä ulkomaille.
      Kun USA ja Britannia menevät Trumpin ehdottamaan sopimukseen 25 % tullista
      EU maiden myyntiin niin EU tulee olemaan kaput.

      Tieto lähde CIA USA.

      Joten lopeta valehteleminen sillä CIA pitää kirjaa vain
      entisistä valehtelijoista.

      • Anonyymi

        Taas-naurattaa:

        Älyn-jättämä: "EU maiden exportti Bitanniaan on 16%
        Britannia ostaa EU maista 80 miljardia enemmän kuin myy EU maihin."

        Eiköhän EU:n oma laskelma ole oikeampi?

        "EU exportti USA on 16% EU maiden myynnistä ulkomaille."

        EU ei siis ole suuremmin riippuvainen USA-viennistä!

        "Kun USA ja Britannia menevät Trumpin ehdottamaan sopimukseen 25 % tullista
        EU maiden myyntiin niin EU tulee olemaan kaput."

        So what? EU määrää vastatullit! Britannia ei löydä mistään EU-kauppaa vastaavia markkinoita,

        "Tieto lähde CIA USA.

        Joten lopeta valehteleminen sillä CIA pitää kirjaa vain
        entisistä valehtelijoista. "

        Miksi vain entisistä? Mistä tiedät? Tosin Älyn-jättämän valeita ei kukaan viitsi kirjata.

        Niitä on hupaisaa kumota.


    • Anonyymi

      Ilmeisesti EU Natzi Politrukki Loosi on halkeamaisillaann valehtelijoilla?

      Kehoitan lukijoita lukemaan CIA (Central Intellicent Agency) reportit
      koskien kaikkien maailman maiden tuonti ja vienti tietoja sillä
      EU ssa totuus ei ole totuus.
      EU Loosi politrukki ei edes tiedä että hän ei tiedä että hän valehtelee.

      • Anonyymi

        Taas-naurattaa:

        Älyn-jättämä: "EU Loosi politrukki ei edes tiedä että hän ei tiedä että hän valehtelee."

        Mutta tietää, että älyn-jättämä valetelee. Eikä osaa lukea, kirjoittaa tai laskea.


    • Anonyymi

      Taas-naurattaa:

      EU-vihaaja: "Kyllä rahaanpa rahaan. Tuosta Eu:n omien sopimusten rikkomisesta on lähtenyt liikkeelle sitoumuksien vyyhti ja niin valtioille on lyöty "raudat ranteisiin",joka sitoo ne yhä tiiviimmin EU:n talousunioniin:"

      Ei pidä sotkea EKP:n rahapolitiikkaa EU:iin. Se on itsenäinen toimija, ei EU:n elin.
      Eikä se ole EU:n sopimuksia rikkonut, koska ne eivät sitä sido.

    • Anonyymi

      Olen töissä eun komissiossa ja Suomi on jättämässä erohakemuksen euroopan unionista,euroopan unioni murenee päivä päivältä emme voi mitään anteeksi eu petti teidät jopa kannattajansa

      • Anonyymi

        Taas-naurattaa:

        Ensimmäinen vaatimus EU:n virkoihin on luku- ja kirjoitustaito.

        Kansalaisopistot järjestävät kursseja,joilla voit sellaisen hankkia.

        Suomi on muuten järjestämässä EU-parlamentin vaaleja, ei eroamassa.


    • Persujen pitää kaikkien äänestää ja viedä äänestämään jokainen kynnelle kykenevä.
      Kabineteissa on sovittu, että Persut jätetään hallituksen ulkopuolelle, joten äänivyöry EU-vaaleissa näyttää ulkomailla pahalta Persujen mandaatin ryöstäjien kannalta.

      EU:n tulee vahva kansallismielisten ryhmä, jossa pitää olla mukana!!!

      • Anonyymi

        Minkään muuuttaminen Eu:ssa vaatisi Eu parlamentin totalisääritä miehittämistä nationalistisesti ajattelevilla euroopan parlamentin jäsenillä. Euroopan parlamentti on vain osa suurta päätäntä elintä nimeltä Eu ,johon valitaan nuo mep:it eli memer of europarlament. Tuolla tehdään Eu:ta koskevia lainsäädäntöja yhdessä Euroopan neuvoston eli ns. ministeri neuvosta kanssa,sekä komission .

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_parlamentti

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_komissio

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_unionin_neuvosto

        Pelkän yksittäisen parlamentin jäsenen vaikuttavauus valtavassa koneistoss on siis melkovähäistä ja ylipäätäsä yhden tällaisen Suomen linjaukset eivät tuotakautta edes välttämättä kuulu laisinkaan päätöksenteossa,sillä ehdokas asettelussa ,voidaan mep ehdokas asettaa Suomen parlamentaarisen järjestelmän ulkopuolelta valitsijamiesten kautta tai ehdokas voi tulla puolueesta joka ei ole eduskuntapuolue. Yksioikoisesti voidaan todeta ettää man hallinolla ei ole mitään tekemistä Eu hallinnon kamnssa ,kuten ei sen autonomisten valtioiden parlamettarisilla hallinoilla ylipäätänsä.Valinta tapahtuna on yksinomaan talous unionia ja sen päätäntä elintä koskeva vaalitapahtuuma.

        Eu:lla ei ole myöskaan lainsäädäntövaltaa yksittäisiin autonomisiin valtioihin,joten siellä ei päätetä Suomenm eikä minkään muunkaan valtion asioisat ,ainoastaan Eu:n asioista .Eu on pitkälti puhdas virkanmieskoneisto jolla on oma hallintonsa jonne Euro vaalein valitaan edustajia.

        Eu kylläkin laatii talousunionia koskevia lakeja ja säädöksiä ,jolla määritelllään unionin jäsenmaiden yhteisiä sopimuksia. Suomen lakiin myös kirjataan Eu säädöksiä. Suomi kuitenkin päättää ja säätää autonomisesti omat lakinsa.

        Eu:n taholta annetaan suosituksia,eli direktiivejä joita maat siten noudattavat tai eivät jos niin parhaaksi katsovat .Suomessa on yleisesti ollut vallalla yleisessä ilmapiirissä vallitseva käsitys ,että nuo direktiivit ikäänkuin olisivat suoraan lakeja autonomisille valtioille ,näin ei ole.Mikäli jotain lakeihin hyväksytään vaatii se eduskuntamme hyväksynnän joka on maamme ylin lainsäädäntöelin.

        https://europa.eu/european-union/about-eu/figures/administration_fi


        https://www.suomenuutiset.fi/eu-virkamieseliitilla-hunajaiset-tyosuhde-edut-eika-rahantuloa-estaa-moni-tienaa-jo-paremmin-suomen-paaministeri/


        https://fi.wikipedia.org/wiki/Eduskunta


    • Anonyymi

      Euroopan unionissa valtarakene on myös hajautettu,joten europarlamentin jäsenten valta jää lainsäädäntöpuoleen,kun komissio päättää Euroopan talousyhteisön taölous asioista ja tuonne valita toimitetaan henkilövalinnalal ei vaalein

      https://ec.europa.eu/info/about-european-commission/organisational-structure/political-leadership_fi#komission-nimittminen

      Komission komisaarit ajavat Eu:n etua kansallisten etujen sijaan vaikkakin valintaperusteisiin kuluu 1 komisaari kustakin maasta

      https://ec.europa.eu/info/about-european-commission/organisational-structure/political-leadership_fi

    • Anonyymi

      Taas-naurattaa:

      "Persujen pitää kaikkien äänestää ja viedä äänestämään jokainen kynnelle kykenevä."

      Sehän on aivan oikein!Katsokaa kuitenkin ensin äänioikeus.

      "Kabineteissa on sovittu, että Persut jätetään hallituksen ulkopuolelle,"

      Ei ole. Kyse on siitä, löytyykö yhteistä arvopohjaa.

      " joten äänivyöry EU-vaaleissa näyttää ulkomailla pahalta Persujen mandaatin ryöstäjien kannalta."

      Hallitusmandaatti vaatii yhteistoimintakykyä ja keskinäistä luottamusta. Se puuttuu persuilta.

      "EU:n tulee vahva kansallismielisten ryhmä, jossa pitää olla mukana!!! "

      Se on mahdollista. Persumme pääsevät Marine Le Penin ja Salvinin juoksupojiksi. Hieno homma!

    • Anonyymi

      Lieneekö olemassakaan yhtään ainoata syytä miksi äänestäisin eu-vaaleissa???
      Koska en tue rakenteellista korruptiota, en tuonne korruption kehtoon ketään vaivaudu äänestämään.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      116
      4970
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3593
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2440
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1568
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1520
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1424
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1252
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1158
    9. 165
      1089
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1087
    Aihe