Vaalilupaukset, maksajat ja kepulaiset

Hupaisaa eikö totta?

Mistä päin maatamme valtion ansiotuloverot kerätään.? Neljäkymmentä prosenttia niistä kerätään Helsingistä, Vantaalta ja Espoosta. Eli Kehä III pohjoispuolella elellään pääkaupunkilaisten siivellä. Jokaisen vaalilupauksen todellinen maksaja onkin pääkaupunkiseudulla asuva, töissä käyvä äänestäjä.

Kunnittain ja kaupungeittain jos asiaa tarkastelee, selviää yksi korrelaatio. Mitä suurempi osa kunnan tai kaupungin menoista katetaan siirtämällä sille menestyvien kaupunkien asukkaiden maksamia veroja, sitä suurempi on Kepun saama äänisaalis. Kepu-Suomi on melko tarkkaan sama, kuin Tuilla-Elävä-Suomi.

Ja sitten vielä ihmettelevät puoluetoimistossa, miksi eivät menesty kaupungeissa? Kun kaupunkien työssäkäyvät maksavat kepulaisten mieliharrastuksen, eli ”yrittäjää” leikkimisen kustannukset ja lisäksi valtionosuuksina huomattavan osan kepulaisten kuntien menoista, en ihmettele etteivät menesty. Lopettaisivat rahan kuppaamisen kaupunkilaisilta, niin saattaisivat menestyä.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Osuvaa kuvausta noista kansaeläteistä eli kepuleista.

Äänestä

Eiköhän ole hyvin yksisilmäinen käsitys asioista! Syöt kai suomalaista ruokaa, joka maaseudulla työllä tuotetaan ja tuet mahdollistavat , että saat sennkohtuu hintaan väliportasta huolimatta. Metsissä tehtävä työ mahdollistaa vientituloja jne. Kaikki riippuu kaikesta ja vain maaseudun ja kaupunkien yhteistyöllä pärjätään.

Äänestä
  • Kolmannen kerran kun maksan kotimaisen leipäni saan sen itselleni. Unohdetaan vielä tässä hieman epäsuoria eläke ym. etuuksia joita maksamme. Mikä on mielestäsi kohtuuhinta, sekö jonka kassalla maksan? Miksi kiinalainen saa meillä tuotetun sianlihan halvemmalla kuin me? Miksi maitotuotteet, joita meiltä viedään mm. Saksaan on täällä lähes tuplan kalliimpia?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kolmannen kerran kun maksan kotimaisen leipäni saan sen itselleni. Unohdetaan vielä tässä hieman epäsuoria eläke ym. etuuksia joita maksamme. Mikä on mielestäsi kohtuuhinta, sekö jonka kassalla maksan? Miksi kiinalainen saa meillä tuotetun sianlihan halvemmalla kuin me? Miksi maitotuotteet, joita meiltä viedään mm. Saksaan on täällä lähes tuplan kalliimpia?

    Olisko kohtuuhinta Riku Aallon 8400 euron kuukaudessa ollut palkankorotus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisko kohtuuhinta Riku Aallon 8400 euron kuukaudessa ollut palkankorotus.

    Mä luulin, että 8400euroa on pankkomajurin mielikuvituseläke.
    Riku Aallon palkkaa ei makseta verovaroista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisko kohtuuhinta Riku Aallon 8400 euron kuukaudessa ollut palkankorotus.

    Sinun on pakko olla apina ? Olet oppinut yhden nimen ja sitä toistat.
    Vittua se meille kuuluu, että paljoko joku saa palkkaa, mutta se kuuluu meille, että elätmämme osaa hyödytöntä maaseutua.
    Maatalous on tärkeää, samoin metsätalous ja satovahingot pitää korvata, mutta en jonkun juntin kotiseudurakkautta halua maksaa.
    Maalla asuu ihmisiä, jotka ei sopeudu kaupunkiin ja kaupungissa asuu porukka , joka ei halua maalle je se on ok.
    Mutta tämä persesilmänkokoisten kepukuntien tukeminen pitää lopettaa ja kunnista tehdä isompia kokonaisuuksia.
    Samoin kannattamattomat maatilat pitää saada järkevämmälle pohjalle.

    Äänestä

Kepulandian asukkaat eivät ymmärrä riippuvaisuiuttaan etelän rahoituksesta.

Kauanko näitä perässävedettäviä pitää vielä elättää?

Äänestä
  • Onko nyt tulossa sellainen hallitus, mikä ei elätä muita kuin kaupunkilaisia?

    Toivottavasti. :))

    t. Kana-aulis

    Äänestä

  • iltalypsyt pitäs ainakin olla vähenemään päin...

    t, aulis -kana

    Äänestä

MeilleTänneKaikki- puolue tulee kalliiksi suomalaisille

Äänestä

Vittu!Maksaako Antti tukiaisen tukiaisia ja päälle lisätukiaisia,kuten Sipilö,?

Äänestä

"Mitä suurempi osa kunnan tai kaupungin menoista katetaan siirtämällä sille menestyvien kaupunkien asukkaiden maksamia veroja, sitä suurempi on Kepun saama äänisaalis.
Kepu-Suomi on melko tarkkaan sama, kuin Tuilla-Elävä-Suomi."

Äänestä

Oletko huomannut sitä että, valtion hallinto on Helsingissä ja kaikki suurinta palkkaa
saavat mutta koko Suomen kansa maksaa heidän palkkansa.
Kaikkien suurten teollisuuslaitoksen tuottavat tehtaat ovat muualla mutta pääkonttorit
pääkaupunkiseudulla,Yle tuhansine työtekijöineen samoin mutta maksuun tarvitaan koko
Suomi.
Tuottava veroja tuova toiminta on pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Ehkä olisin parasta
irrottaa pääkaupunkiseutu muusta Suomesta ja katsoa kuinka kauan se tulee toimeen kun
rahavirrat kääntyvät toiseen suuntaan.
Laitetaan Jyväskylä pääkaupungiksi.

Äänestä
  • "Kun kaupunkien työssäkäyvät maksavat kepulaisten mieliharrastuksen, eli ”yrittäjää” leikkimisen kustannukset ja lisäksi valtionosuuksina huomattavan osan kepulaisten kuntien menoista, en ihmettele etteivät menesty. Lopettaisivat rahan kuppaamisen kaupunkilaisilta, niin saattaisivat menestyä."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hupaisaa eikö totta?

Mistä päin maatamme valtion ansiotuloverot kerätään.? Neljäkymmentä prosenttia niistä kerätään Helsingistä, Vantaalta ja Espoosta. Eli Kehä III pohjoispuolella elellään pääkaupunkilaisten siivellä. Jokaisen vaalilupauksen todellinen maksaja onkin pääkaupunkiseudulla asuva, töissä käyvä äänestäjä.

Kunnittain ja kaupungeittain jos asiaa tarkastelee, selviää yksi korrelaatio. Mitä suurempi osa kunnan tai kaupungin menoista katetaan siirtämällä sille menestyvien kaupunkien asukkaiden maksamia veroja, sitä suurempi on Kepun saama äänisaalis. Kepu-Suomi on melko tarkkaan sama, kuin Tuilla-Elävä-Suomi.

Ja sitten vielä ihmettelevät puoluetoimistossa, miksi eivät menesty kaupungeissa? Kun kaupunkien työssäkäyvät maksavat kepulaisten mieliharrastuksen, eli ”yrittäjää” leikkimisen kustannukset ja lisäksi valtionosuuksina huomattavan osan kepulaisten kuntien menoista, en ihmettele etteivät menesty. Lopettaisivat rahan kuppaamisen kaupunkilaisilta, niin saattaisivat menestyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu