Venäläishävittäjät ”ensisijaisesti paras vaihtoehto”, jos Turkki ei saa uusia F-35-hävittäjiä.
Yhdysvallat on jäädyttänyt Turkin osallistumisen F-35 Lightning II-hävittäjän kehitystyöhön, koska maa aikoo hankkia venäläisen SU-400-ilmatorjuntaohjusjärjestelmän, joka on tarkoitus ottaa käyttöön ensi syyskuussa. Defence Newsille nimettömänä kommentoinut korkeampi turkkilaisupseeri sanoo, että ”geostrategisen arvioinnin” mukaan paras korvaava vaihtoehto F-35:lle olisi venäläinen.
– Meillä ei ole mahdollisuutta jättää F-35:tä korvaamatta. — Venäläinen hävittäjäteknologia olisi ensisijaisesti paras vaihtoehto, jos meidän amerikkalaiset liittolaisemme käyttäytyvät epäliittolaismaisesti ja kyseenalaistavat Turkin jäsenyyden yhteisessä hävittäjäohjelmassamme, sanoo lähde julkaisulle.
Turkin presidenttiä lähellä olevan lähteen mukaan maiden puolustusvirkamiehet keskustelivat ”alustastavasti” Turkin ja Venäjän välisestä hävittäjäyhteistyöstä presidentti Recep Tayyip Erdoğanin vierailtua Moskovassa presidentti Vladimir Putinin luona 8. huhtikuuta.
Kaksi päivää vierailun jälkeen Turkin ulkoministeri Mevlüt Çavuşoğlu sanoi NTV-televisiokanavalle, että ”On olemassa F-35:t, mutta myös Venäjällä on lentokonevalmistajia. Jos emme saa hankkia F-35-hävittäjiä, Turkki ostaa samanlaiset koneet joltain muulta maalta. Ja tätä jatkamme, kunnes aloitamme itse 5. sukupolven hävittäjien tuotannon.”
Aiemmin tässä kuussa venäläisen Russian Helicopters-yhtiön toimitusjohtaja, entinen apulaiskauppaministeri Andrei Boginski vieraili Turkissa keskustelemassa yhteistuotantomahdollisuuksista.
Turkki olisi ensimmäinen Naton jäsenmaa, joka käyttäisi sekä venäläistä ilmatorjuntajärjestelmää että venäläishävittäjiä. Venäjä ei kuitenkaan ole Turkin ainoa mahdollisuus, vaan se voi yrittää hankkia korvaavan vaihtoehdon ruotsalaiselta Saabilta tai ranskalaiselta Airbusilta, joka on Eurofighter-ohjelman kumppani.
Turkki ottanee sitten Gripenit, niitähän Venäjä suosittelee kaikille :)
Jos Turkki ei saa amerikkalaishävittäjiä, hankitaan koneet Venäjältä
16
51
Vastaukset
- Anonyymi
Kiinalaiset hävittäjät ovat saaneet myös hyviä arviointeja länsimaissa, eivätkä maksa, kuin murto-osan länsimaisen koneen hinnasta.
- Anonyymi
Verkkouutisuutisia.
Miten käy jenkkitukikohtien Turkissa? - Anonyymi
Kyllä jenkkejä nyt potkitaan molempiin siipiin; sotilas- ja siviili-.
Parasta kalustoa saa Venäjältä ja Kiinalta.
Kiinan hävittäjät perustuvat Venäläiseen osaamiseen, liekkö siten suuriakaan eroja?
Tuo Turkin rooli on mielenkiintoinen.- Anonyymi
Turkki ja Venäjä ovat kehitysmaita. Parempi että liittoutuvat .
NATOa naurattaa ko maiden sekoilut.- Anonyymi
"Sijaintinsa, yli puolen miljoonan ammattisotilaan ja uudehkon sotilastekniikan ansiosta Turkki on yksi merkittävimmistä sotilastoimijoista maailmassa."
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000001224639.html - Anonyymi
Turkki ei ole edistynyt maa eikä Venäjä.
- Anonyymi
Venäjä on roistomagneetti ja taitaapa se itsekin mieluiten häslätä roistojen kanssa, vai mitä mieltä olette: Zimbabve, Syyria, Venezuela, Nicaragua, Kuuba, Pohjois-Korea...
- Anonyymi
emmäätiä tiäräksää???
- Anonyymi
Roistot ja roistovaltiot vetävät toisiaan puoleensa.
- Anonyymi
NATO saa sitten tiedot s-400 ohjuksista (lähinnä varmistuksen että paskan möivät Turkille)
Bonuksena pääsevät tutkimaan ryssien hävittäjiä, kuinka valuraudan saumat on hitsattu sekä hiottu ja onko mittareiden numerot tehty minkälaisilla tusseilla.
NATO kiittää Win-Win-Win tilanteesta. - Anonyymi
Turkilla on sitten varmaan tarpeeksi F35:en korjailuun erikoistuneita pajoja. Peltiä menee ja mutteri poikineen, kun liitoksistaan nitisevät ja putoilevat amewikanherkut jonottaa pajoille. F35 on sen sijaan hyvä kertakäyttöaseena. Kunnolla ruutia runkoon ja sitten osumia.
- Anonyymi
Sieltä ostetahan, mistä parahiten saarahan.
- Anonyymi
Notta paskankin kelepaa, kunnei muutakahan ole.
- Anonyymi
Pska kelpaa pskalle! Siihen viittaa Venäjän ja Turkin suhde.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834503Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu263304Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt412926- 182857
Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172747Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka442617Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172559Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132295MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142105- 71751