Trump käänsi takkinsa Libyasta!

Yhdysvallat näyttäisi muuttavan yllättäen asemiaan sisällissodan kynnyksellä olevan Libyan valtataistelusta.

Valkoinen talo ilmoitti perjantaina, että presidentti Donald Trump oli keskustellut maanantaina puhelimessa Tripolin valtaamista yrittävän sotapäällikkö Khalifa Haftarin kanssa.

Valkoisen talon lausunnossa todetaan, että ”Trump tunnusti sotamarsalkka Khalifa Haftarin merkittävän roolin terrorismin vastaisessa taistelussa sekä maan öljyvarojen turvaamisessa”. Lisäksi Trumpin ja Haftarin kerrottiin keskustelleen ”yhteisestä näkemyksestään koskien Libyan siirtymistä vakaaseen, demokraattiseen järjestelmään”.

Tiedossa ei ole, miksi Valkoinen talo ilmoitti vasta perjantaina Trumpin ja Haftarin maanantaina käymästä puhelinkeskustelusta.

Trumpin ja Haftarin henkilökohtaisen yhteydenoton ja sitä seuraavan virallisen lausunnon on katsottu tarkoittavan sitä, että Yhdysvallat tukee Haftarin johtamaa Itä-Libyan erillishallintoa YK:n tunnustaman, pääministeri Fayez al-Serraj'n johtaman GNA-hallinnon sijaan.

Vielä puolitoista viikkoa sitten Yhdysvaltain kanta Libyan valtataisteluun vaikutti tyystin erilaiselta. Ulkoministeri Mike Pompeo totesi 8. huhtikuuta Yhdysvaltojen ”tehneen selväksi, että se vastustaa Haftarin johtamien joukkojen hyökkäyksiä ja vaatii välittömästi loppua Libyan pääkaupunkia vastaan tehdyille sotaoperaatioille.”

26

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sotadatsun on ihan oikeilla jäljillä. Naton johtavalla sotilasmahdilla, jenkeillä on pakottava tarve määräillä, kuka on hyvis ja kuka pahis tässäkin Naton käymäänpanemassa, vuosia kestäneessä aseellisessa kriisissä.

      • Anonyymi

        Kriisin aloitti kapina hullua Gaddafia vastaan. Ei siinä länsimailla ollut osaa ennen loppuvaihetta.
        YK:n tukema halitus jäi valitettavan heikoksi.

        Trump touhunnee omiaan ulkoministeriön tietämättä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kriisin aloitti kapina hullua Gaddafia vastaan. Ei siinä länsimailla ollut osaa ennen loppuvaihetta.
        YK:n tukema halitus jäi valitettavan heikoksi.

        Trump touhunnee omiaan ulkoministeriön tietämättä.

        "Kriisin aloitti kapina hullua Gaddafia vastaan. Ei siinä länsimailla ollut osaa ennen loppuvaihetta."

        Oletko oikeasti noin naiivi? Ei kapina olisi ollut mahdollinen ilman ennakkoon luvattua lännen tukea, Gaddafi olisi muuten kukistanut sen hetkessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kriisin aloitti kapina hullua Gaddafia vastaan. Ei siinä länsimailla ollut osaa ennen loppuvaihetta."

        Oletko oikeasti noin naiivi? Ei kapina olisi ollut mahdollinen ilman ennakkoon luvattua lännen tukea, Gaddafi olisi muuten kukistanut sen hetkessä.

        Kapina nimenomaan alkoi Libyan sisältä osana arabikevättä. Se tuli lännelle yllätyksenä, kuten kaikki muutkin kumoukset.

        Apua annettiin vasta, kun oli vaara Gaddafin voitosta. Mitään ennakkosopimuksia ei ollut.

    • Anonyymi

      Paitsi että se on harhainen ja usein tahallaan annettu väärä kuva, että Trump yksin johtaisi jenkkien ulkopolitiikkaa.

      Kun ensin on kehitelty narratiivi, että Putin valitsi Trumpin, niin sen tarinan päälle lastataan se otaksuma, että kaikki huonot päätökset Yhdysvaltain politiikassa ovat Trumpin ja Putinin aikaan saannoksia ja kaikki hyvät päätökset ovat demokraattien tai muiden juttuja.

      • Anonyymi

        Tosiaankin, Apparaatti selvittää onko Trump tullut joskus juttuun Venäläisten kanssa.
        Se olisi Amerikalle ja länsimaisille arvoille todella tuhoisaa, joten ei ole liioiteltua tutkia sitä kaikin voimin vuosia.
        Satsauksen volyymistä mieleen tulee Airiston Helmi.

      • Anonyymi

        Upseerismies:

        Mikä "Apparaatti"?

        Mitä tekemistä Airiston Helmellä on Trumpin ja Libyan kanssa?

        Se oli poliisioperaatio rahanpesua vastaan.

      • Anonyymi

        "Mitä tekemistä Airiston Helmellä on Trumpin ja Libyan kanssa?"

        Julkisuus, joka nostetaan kun luullaan, että tutkimuksista löydetään Venäjän salaliitto.

        Ennen Airiston Helmen vesiperää Naton kannattajakunta oli pomminvarmoja siitä, että Airistolta löytyy venäläisten sotilastukikohta.

      • Anonyymi

        Miksi pitää pelätä että rinnan tutkimusten kanssa rakennellaan ajatuksenjuoksua jota ei tarvitse eikä voikaan perustella taikka todistaa mitenkään.
        Tämä koskee niin Airiston Helmeä, Trumpia ja Venäjää, Natoa ja Libyaa kuin EU:ta ja Ukrainaa.
        Siis miksi pitää pelätä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mitä tekemistä Airiston Helmellä on Trumpin ja Libyan kanssa?"

        Julkisuus, joka nostetaan kun luullaan, että tutkimuksista löydetään Venäjän salaliitto.

        Ennen Airiston Helmen vesiperää Naton kannattajakunta oli pomminvarmoja siitä, että Airistolta löytyy venäläisten sotilastukikohta.

        "Julkisuus, joka nostetaan kun luullaan, että tutkimuksista löydetään Venäjän salaliitto."

        Julkisuus on täysin median asia. Se nostaa haloon, jos luulee sillä olevan uutisarvoa.

        "Ennen Airiston Helmen vesiperää Naton kannattajakunta oli pomminvarmoja siitä, että Airistolta löytyy venäläisten sotilastukikohta."

        Hölynpölyä. Sellaiseen hairahtuivat vain höperöt. Ei sellainen ole mahdollista missään tilanteessa.
        Naton kannattajat eivät missään tapauksessa usko tuollaista pötyä. Uskovat ovat kyllä aivan toiselta laidalta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tiesitkö muuten, että KRP kutsui Supon tutkimaan Airiston Helmestä löytämäänsä data-aineistoa?

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Ennen Airiston Helmen vesiperää Naton kannattajakunta oli pomminvarmoja siitä, että Airistolta löytyy venäläisten sotilastukikohta."

        Tiesitkö muuten, että KRP kutsui Supon tutkimaan Airiston Helmestä löytämäänsä data-aineistoa?

        Puhuttiinkohan tuossa yhteydessä työmäärästä.

        Joidenkin javaksi on tullut vähän vihjaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Julkisuus, joka nostetaan kun luullaan, että tutkimuksista löydetään Venäjän salaliitto."

        Julkisuus on täysin median asia. Se nostaa haloon, jos luulee sillä olevan uutisarvoa.

        "Ennen Airiston Helmen vesiperää Naton kannattajakunta oli pomminvarmoja siitä, että Airistolta löytyy venäläisten sotilastukikohta."

        Hölynpölyä. Sellaiseen hairahtuivat vain höperöt. Ei sellainen ole mahdollista missään tilanteessa.
        Naton kannattajat eivät missään tapauksessa usko tuollaista pötyä. Uskovat ovat kyllä aivan toiselta laidalta.

        "Julkisuus on täysin median asia."

        On myös nassejulkisuutta, jolla asioista yritetääna antaa natoyhteensopiva mielikuva,

      • Anonyymi kirjoitti:

        Puhuttiinkohan tuossa yhteydessä työmäärästä.

        Joidenkin javaksi on tullut vähän vihjaista.

        "Puhuttiinkohan tuossa yhteydessä työmäärästä.

        Joidenkin javaksi on tullut vähän vihjaista."

        Ei puhuttu. KRP kertoi, että se on löytänyt Airiston Helmen data-aineistosta jotain sellaista, joka Supon pitää arvioida. Ihan uutisista, jotka sinäkin taatusti muistat:

        "Osa alkuviikon aikana tutkitusta materiaalista on keskusrikospoliisin tiedotteen mukaan sellaista, jonka läpikäymiseen tarvitaan suojelupoliisin analyysia ja teknistä asiantuntemusta. Suojelupoliisin asiantuntijat arvioivat takavarikoidun materiaalin mahdolliset kytkökset suojelupoliisin toimialaan."

    • Anonyymi

      Trump kääntää takkia, mutta Libyalaiset kääntävät takki auki siellä kännissä harhailevat suomituristit mennen ja tullen :)

      • Anonyymi

        Jos menee kännäilemään islamistiseen valtioon, niin on ihan suotavaa, että kännäilijä saa keppiä ja porkkanaa (se porkkana työnnetään sisään)

    • Anonyymi

      Hyvä aloitus, Upseerismies alkaa oppi tavoille.

      • Anonyymi

        Tässä on se hyvä puoli, että Nassen aloituksia ei sensuroida, vaikka sisältö olisikin Natolle kiusallinen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tässä on se hyvä puoli, että Nassen aloituksia ei sensuroida, vaikka sisältö olisikin Natolle kiusallinen.

        Miksi faktoja pitäii sensuroida?

        Sensuroidaanko tiltujen valeita, vaikka syytä olisi?

        Olen kirjoittanut lukuisia samantyyppisiä aloituksia. Ei niiden sensurointiin mitään syytä ole.

        Toisaalta eivät tiltujen aloituksetkaan kenenkään asioista perillä olevaan vaikuta.

        Tiltujen uskoa Moskovaan ne saattavat lisätä.

      • Anonyymi
        Sotaratsu kirjoitti:

        "Olen kirjoittanut lukuisia samantyyppisiä aloituksia."

        Olen kirjoittanut sotadatsun kanssa identtisen aloituksen Trumpin puolenvaihdosta Libyan sodassa, mutta se ei menestyny niin kuin moderoinnin pienen klientin, sotadatsun aloitus.

      • Jos kirjoitat tuollaista hölynpölyä, niin eihän sillä menesty.

        Eikä moderointi puutu menestykseen. Se johtii aivan muusta,

    • Anonyymi

      Voiko enää sanoa, että Libya oli Natolle voitokas sota?

    • Anonyymi

      Trump kääntää takkiaan alinomaan. Obama oli vakosamettihousuinen nuhjaville, jonka vaimo kärsi puutteesta.

      • Anonyymi

        Asiasta perillä olevat lähteet kertovat että Obamalla on iso se.

        Myös asiasta perillä olevat ilotyttö lähteet kertovat että Trumpilla on pieni se.

    • Anonyymi

      "Trump käänsi takkinsa Libyasta!"

      Anteeksi Trump olikin kääntänyt kalsarinsa Libyassa. Kamalat jarrutusraidat, silminnäkijät kertovat.

    • Anonyymi

      Soini käänsi myös takkinsa, jätti synnyttämänsä puolueen sijaishoitoon. Timo Soinilta jäätävä kuitti
      Jussi Halla-aholle: ”Kaikki ei ole sitä miltä näyttää”

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4261
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      503
      2360
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      142
      1901
    4. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      77
      1505
    5. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      159
      1473
    6. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      9
      1304
    7. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      34
      788
    8. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      10
      761
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      106
      747
    10. Mies miten tämä

      Tilanne ratkaistaan?
      Ikävä
      27
      721
    Aihe