Valmistaudutko jotenkin vanhuuteen ja kuolemaan?

No kerron itse sen verran, että olen alkanut hävittää turhaa roinaa nurkista. Sitä on niin järjetön määrä, että täytyy tehdä siitä ihan elämäntapa. Vähän kerrallaan joka päivä. Ja kun tulee taas houkutus hankkia jotain "uutta" tavaraa (siis pääasiassa vanhaa kirppiksiltä) nurkkiin pyörimään, niin mietin, että tarvitsenko sitä todella. Ja jos koen tarvitsevani, niin jotain vanhaa sitten pois.

Sitten olen myös alkanut kiinnittää enemmän huomiota syömisiini, esim leivän olen korvannut lähes kokonaan puuroilla, weetabixilla, siemenleivällä jne, niin ei tule syötyä niin paljon rasvaa. Päivittäisestä pullakahvista en kuitenkaan toistaiseksi aio luopua, sillä jotain nautintoja sitä pitää elämässä olla.

Liikuntaa olen myös lisännyt, esim TV:tä katsoessa nostelen välillä käsipainoja ja teen joitakin lihasharjoitus - ja venyttelyliikkeitä. Niitä on helppo tehdä ihan vaan sohvalla istuessakin, ei tarvitse lähteä mihinkään punttisalille. Ja koiran kanssa lenkkeilen tietysti päivittäin samaan tapaan kuin ennenkin.

On myös täytynyt opetella rauhoittumista. Ei jaksa enää mennä tukka putkella, vaikka mieli tekisi, eikä stressata kaiken maailman asioita, joille ei mitään mahda, ettei tule lähtö ennenaikaisesti. Jos alkaa kierrokset nousta, niin hiljennän tahtia ja rauhoittelen itseäni: ei ole kiire mihinkään. Ja monesti aamulla, kun herään, niin venyttelen ennen kuin nousen sängystä ylös. Niin kissat ja koiratkin tekevät.

Mietin myös kuumeisesti sitä, että miten voisin käytännössä välttää sen, etten joutuisi ennen kuolemaani kärvistelemään vuodepotilaana jollakin vanhusten vuodeosastolla, vaan voisin lähteä saappaat jalassa. En ole vielä keksinyt mitään varmaa keinoa, sillä sitten kun alkaa olla siinä vaiheessa, niin ei kykenekään tai jaksa tehdä enää mitään, vaan on täysin toisten avun varassa.

Tässä jotain näin alkuun...

t. kerettiläinen

Kaulavaltimo vain auki. Kyllä se vanhus sen peilin edessä jaksaa sen verran olla, että saa veitsellä vedettyä kaulavaltimonsa auki. Valtimo pitää vain vetää auki pituussuunnassa, niin sitä eivät saa parsittua lääkäritkään kiinni.
Jos sitten on totaalisesti jo muistiharhainen, niin sillä ei nyt sitten ole väliä, että onko vuodeosastolla kiusaamassa muita.

Mietin, että ehkä minun pitäisi poistattaa tämä ketju, sillä aihe ei joko kiinnosta tai se on liian ahdistava...?

Tärkeintä vanhuuteen ja kuolemaan varautumisessa on usko Kristukseen omana henkilökohtaisena vapahtajana. Tulisi antaa anteeksi kaikille sinua loukanneille ja mahdollisuuksien mukaan pyrkiä sopimaan asiat. Anteeksiantamattomuus lyhentää elinpäiviä ja rasittaa elämän laatua aivan konkreettisesti.

Joku yleisöstä mainitsi videolla jalkojen kunnosta huolehtimisen. Tämä on totta. Nostaisin esille hampaiden kunnon, mitä toki tulee tehdä nuoresta alkaen, koska hampaiden kunnolla on suora yhteys moniin sairauksiin. Liiku itsesi iloiseksi. Kävely ja vesiliikunta on terveellistä ja turvallista myös iäkkäämmille. Lihaskunnosta huolehtiminen on tärkeää ja kuntosalilla on seniorivuoroja. Muista käyttää pieniä painoja.

Voit tehdä edunvalvontavaltakirjan tai antaa jollekin luotetulle laajat käyttöoikeudet käyttötiliisi. Laskun maksut on syytä valtuuttaa menemään suoraan tililtä e-laskuina. Tavaroiden ja varallisuuden yksinkertaistaminen helpottaa elämää. Käärinliinoissa ei ole taskuja, joten käytä rahaa virkistykseksi jos sitä on. Mikäli haluat poiketa lakimääräisestä perimysjärjestyksestä, tee testamentti. Vaikka lähisukulaisia olisi, moni muistaa Jumalan työtä vaikkapa kymmenyksellä. Sovi jonkun läheisesi kanssa miten haluat tulla haudatuksi.

Sillä elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto (Fil. 1:21).

Ainakin kolmevuotta, kun lääkäri julisti Keskussairaalassa kuolemantuomion.
Elän jatko-ajalla. Telttanarut ovat olleet irti jo 9- vuotta. Eli tiedän kuolevani.

Minun valmisteluni kuolemani varalle ovat vielä kesken. Ja tulevat olemaan.

Aikanaan kun vaihdan hiippakuntaa, mikä oli sattumoisin tapaturmaisesti aika lähellä pari päivää sitten, vaimolleni jää kaikki mitä minulla on, joka ei tosin ole paljoa.

Mutta yleisesti ottaen, mielestäni lapsille ei kuulu jäädä paljoa. Heillä on oma elämänsä, minun elämäni tuotokset jäävät kumppanilleni. Pyrin lahjomaan lapsia eläessäni sen verran mikä on kohtuullista.

Jos ei ole lapsia eikä puolisoa, voi toki pitää itsellään jonkinlaista varmuusvarastoa, mutta sen kasvattaminen yli sen mitä olettaa itse tarvitsevansa, lienee turhuutta. Nauti mieluummin elämästäsi joko yksin tai perheesi/puolisosi kanssa, elämäntilanteestasi riippuen.

Raamatussa on asiaan runsaasti viisauksia, joita en ole loogisesti pystynyt virheellisiksi väittämään;
"Nauti elämää vaimon kanssa, jota rakastat, kaikkina turhan elämäsi päivinä, jotka Jumala on sinulle antanut auringon alla - kaikkina turhina päivinäsi, sillä se on sinun osasi elämässä ja vaivannäössäsi, jolla vaivaat itseäsi auringon alla."
"Kuka tekee koskaan sotapalvelusta omalla kustannuksellaan? Kuka istuttaa viinitarhan, eikä syö sen hedelmää? Tai kuka kaitsee karjaa, eikä nauti karjansa maitoa?"

En oikein muista, että oliko siinä hirttosilmukassa 7 kierrettä, kuten on päiviä viikossa?
Varmuuden varalle täytyy veneköyteen jo tehdä ne kierukat valmiiksi ja katsoa pihamaalta sopivan tukeva oksa, johon ripustaa silmukka.

Jotain pientä, kun niin se menee että lompsa luopuu ensin. Tosin palvelijanhuoneeseen ei ole varaa.

Nyt kun tiedostan olevani elämän kaaren alaspäin laskevalla loppuosalla, noudatan entistä vähemmän turhia sääntöjä, niin kirjoitettuja kuin kirjoittamattomia.

Etiikan yhtenä pohjana toimii ihan hyvin utilitaristinen vahinkoperiaate. Sen mukaan jokainen saa tehdä tismalleen mitä haluaa, kunhan ei tuota vahinkoa muille. Se on melkein sama kuin toinen muotoilu, jonka mukaan toiminta on vapaata, kunnes se alkaa rajoittaa muiden vapautta. Tietäisittepä, heh hee. Mutta ette tiedä, enkä minä kerro.

Tämä ei sulje pois ystävällisyyttä eikä toisten auttamista ja ilahduttamista. Ne kuuluvat osastoon nimeltä “teen mitä haluan”. Eikö olekin kummallista? Meillehän on opetettu, että ihminen luonnostaan haluaa tehdä silkkaa pahaa…

Vähitellen vähennän turhaa roinaa kotoa. Olen kiitollinen omille vanhemmilleni siitä, että he tekivät myös niin. Se helpotti erittäin paljon asioiden hoitoa heidän kuoltuaan. Vastakkaisia varoittavia esimerkkejä on tullut myös nähdyksi.

Koitan kuolla paikassa josta minua ei koskaan löydetä. Ei siis hautajaisia, eikä kenellekkään varmuutta olenko kuollut vai en.
Sormesta vedän nahkat irti, ettei tunnisteta sormenjäljistä.
Näin ei kuluja kenellekään, ei lapsilleni (pyh) eikä yhteiskunnalle.
Niin ja tietenkin omaisuus jakoon ( ei kirkolle vaan köyhille), ennen kuolemaa ja kaikki muu tilpehööri.