Matt. 24:20 Mutta rukoilkaa, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina.

Anonyymi

KR 1933/-38 Mat 24:3-14
Ja kun hän istui Öljymäellä,
tulivat opetuslapset erikseen hänen luoksensa
ja sanoivat:
"Kerro meille:
milloin se tapahtuu,
ja mikä on sinun tulemuksesi
ja maailman lopun merkki?"

Silloin Jeesus vastasi
ja sanoi heille:
"Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.

Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen:
'Minä olen Kristus',
ja he eksyttävät monta.

Ja te saatte kuulla sotien melskettä
ja sanomia sodista;
katsokaa, ettette pelästy.
Sillä näin täytyy tapahtua,
mutta tämä ei ole vielä loppu.

Sillä kansa nousee kansaa vastaan
ja valtakunta valtakuntaa vastaan,
ja nälänhätää
ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin.

Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.

Silloin teidät annetaan vaivaan,
ja teitä tapetaan,
ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden.

Ja silloin monet lankeavat pois,
ja he antavat toisensa alttiiksi
ja vihaavat toinen toistaan.

Ja monta väärää profeettaa nousee,
ja he eksyttävät monta.

Ja sentähden,
että laittomuus pääsee valtaan,
kylmenee useimpien rakkaus.

Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti,
se pelastuu.

Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa,
todistukseksi kaikille kansoille;
ja sitten tulee loppu.

Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen,
josta on puhuttu profeetta Danielin kautta,
seisovan pyhässä paikassa
- joka tämän lukee,
se tarkatkoon -

silloin ne,
jotka Juudeassa ovat,
paetkoot vuorille;
joka on katolla,
älköön astuko alas noutamaan,
mitä hänen huoneessansa on,
ja joka on pellolla,
älköön palatko takaisin noutamaan vaippaa.

Voi raskaita
ja imettäväisiä niinä päivinä!

Mutta rukoilkaa,
ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina.

Sillä silloin on oleva suuri ahdistus,
jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule.

Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty,
ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään.

Jos silloin joku sanoo teille:
'Katso,
täällä on Kristus',
tahi:
'Tuolla',
niin älkää uskoko.

Sillä vääriä kristuksia
ja vääriä profeettoja nousee,
ja he tekevät suuria tunnustekoja
ja ihmeitä,
niin että eksyttävät,
jos mahdollista,
valitutkin.

Katso,
minä olen sen teille edeltä sanonut.

Sentähden,
jos teille sanotaan:
'Katso, hän on erämaassa',
niin älkää menkö sinne,
tahi:
'Katso,
hän on kammiossa',
niin älkää uskoko.
Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen,
niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus.

Missä raato on,
sinne kotkat kokoontuvat.

2

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voimakas ja suuri varoitus meidän aikaan tähän sukupolveen.

    • Anonyymi

      Niin.

      Meillä Suomessa on kaikki niin hyvin.
      Meidän pitäisi rukoilla maailman puolesta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      130
      3877
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      8
      3219
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      33
      2877
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      12
      2762
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      133
      2461
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      49
      2048
    7. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      90
      1245
    8. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      61
      1245
    9. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      36
      1129
    10. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      78
      1129
    Aihe