"Saarinen kiinnitti al-Taeen väitetyissä kirjoituksissa erityistä huomiota kahteen asiaan: al-Taeen jakamaan Iranin entisen johtajan ajatollah Khomeinin sitaattiin, jonka mukaan Yhdysvallat loi, koulutti ja varusti terroristijärjestö al-Qaidan sekä al-Taeen omaan väitteeseen siitä, että Israelin valtiollinen tiedustelupalvelu Mossad koulutti Isisin kalifia Abu Bakr al-Bagdadia".
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006080516.html?ref=rss
Yllämainittujen kaltaiset salaliittoteoriat al-Qaidasta tai Isisistä eivät Saarisen mukaan ole harvinaisia Suomessa tai kansainvälisesti. Saarinen tutkijana toivoo, että al-Taee ymmärtäisi väitteensä suhteutettuna asemaansa tunnustettuna Lähi-idän asiantuntijana ja reagoisi asiaan.
– Tällaiset "vaihtoehtoistodellisuuksiin" nojautuvat heitot jäävät helposti elämään ja haittaamaan julkista keskustelua. Ja tässä asiantuntijan/puhuvan pään vastuu on selvä. Pahoittelun lisäksi pitäisi myös lähteä oikomaan näitä väitteitä, jos ne on siis omasta kynästä.
– Toivon että hän pohtii hieman laajemmin tämän kohun merkitystä, myös asiantuntijan näkökulmasta. Ja että hän kokee itsekin reagoinnin tarpeelliseksi.
Tutkija toivoo, että al-Taee avaisi nykykäsitystään siitä, miten Isis ja al-Qaida ovat hänen mukaansa muodostuneet ja kirjoittaisi myös siitä, millaisena kannanottona hän näkee Isisin ja Israelin valtion rinnastamisen. Saarinen näkee tässä al-Taeelle mahdollisuuden anteeksipyynnön lisäksi päästä asiantuntijana pohtimaan laajemmin ”tällaisten mielipiteiden esittämisen vastuullisuutta ja mahdollisia seurauksia.
Ettei jää epäselväksi kenellekään, niin väitteet siitä että USA olisi luonut, kouluttanut ja aseistanut al-Qaidan tai että Mossad olisi kouluttanut Abu Bakr al-Bagdadia ovat ihan täyttä tuubaa ja saman kategorian salaliittohörhöilyä kuin kemikaalivanat ja liskoihmiset.
Hussein al-Taeen (SDP) kirjoitukset täyttä tuubaa.
16
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllähän se on osin totta,että Jenkit koulutti terroristeja ja anto niille aseita.
http://etelavuori.puheenvuoro.uusisuomi.fi/38704-hillary-clinton-myontaa-usa-aseisti-islamisti-taistelijoita-neuvostoliittoa-vastaan-joista-sit- Anonyymi
Tuossa linkin takaa taas asiaa tuntematon tekoasiantuntija vetelee mutkat suoriksi. Jenkit tietenkin aseisti sissejä Afganistanissa, mutta eivät toimittaneet aseita äärimuslimeille esim. talebaneille vaan valitsivat kumppaninsa. Tämä on tyypillinen vassari/salaliittoteoreetikko vale. Sen sijaan monet persialahden alueen maat avustivat eri äärimuslimiryhmiä.
- Anonyymi
Samaa sakkia ne on kaikki lähi-idässä vai ootko huomannu jotain eroja aivan sama kuka heimopäällikkö siellä on vallassa niin aseet laulaa yötä päivää.
- Anonyymi
Supon kannattaa laittaa kansanedustaja Hussein al-Taee seurantaan. Mikäli rauhanvälittäjän ulkokuoren takana on kunnon Iran-mielinen shiiakiihkoilija, miettikää mikä turvallisuusuhka se saattaa olla Suomelle.
Eduskunnassa pääsee helposti käsiksi arkaluontoiseen materiaaliin, joka saattaa "yllättäen" päätyä iranilaisille ja sitä kautta näiden liittolaisille kuten Venäjälle.
https://husseinleaks.blogspot.com/2019/04/rauhaa-vai-vihaa.html
https://fi.iherb.com/c/iherb-brands?rcode=mop737
Jos ja kun Rinne saa hallituksen aikaan, niin hälventääkseen kansanedustaja Hussein al-Taee:en kohdistuvaa epäluottamusta voisi pääministeri Rinne ehdottaa Hussein al-Taeea Suomen suurlähettilääksi Israeliin. Nimityksen tekee presidentti yleensä hallituksen esittämästä henkilöstä.
- Anonyymi
Irakiin siellähän on nykyään suurlähetystö palautusopimukset pitää saada kuntoon siinä olisi kunnia tehtävä ja voi todistaa,että on mies paikallaan.
- Anonyymi
Onko Antti sanoutunut irti jo?
- Anonyymi
Al-Taeesta tuleekin nyt Lähi-idän asiantuntija ja hänen tehtäväkseen tuler johdattaa sieltä kaikki halukkaat Suomeen leveän ja pitkän täysylläpito-leivän ääreen.
"Kansa maksaa kaiken" on demareiden motto, mutta jättävät lisäämättä alkuperäisen jatkon "tai se itkee ja maksaa". - Anonyymi
Al Taee oli ihan oikeassa: USA, Israel ja Saudi-Arabia ovat sponsoroineet Lähi-Idän terrorismia ja jihadismia.
- Anonyymi
KARMA PUHUU NYT SOSIALIDEMOKRAATEILLE
SDP:stä sekä puoluejohtaja että molemmat varapuheenjohtajat vakiona nyrpistävät nenänsä kun tulee puhe Perussuomalaissta. Puolueena SDP:llä on "arvot" ja moraali niin monta kertaa korkeammalla levelillä kuin kamalan rasistisilla perussuomalaisilla jne, jne.
Tästä täydellisestä maailman ymmärtämättömyydestä, pahansuopuudesta ja ylemmyydentuntoisesta patsastelusta tulee nyt Karman lain mukainen tuomio ja rangaistus Sosialidemokraattiselle Puolueelle.
1.) Oulussa lapsiraikauksia puolustanut imaami osoittautui olevan entinen varavaltuutettu SDP-valtuustoryhmässä.
2.) SDP-kansanedustajaksi valittu Al-Taee on osoittautunut olevan rasisti, jihadisti ja antisemiitti, läpikotaisin juutalaisvastainen mies.
https://www.anteryasa.fi/jotain-epailyttavaa-sdpn-hussein-al-taeessa/
Karman lain mukaan vähintään kolme (3) erilaista ojennuksen ja rankaisun muotoa tulee ojennettavalle. Tässä on kasassa nyt 2 rankaisua. Tarkoittaa että vähintään yksi, suuren luokan moralistinen raipparangaistus tulee vielä SDP:n päälle, aivan alle kuukauden sisään.- Anonyymi
Entäs tuo SDP:n lemmikki Lelu-Rami, Rami Adham.
- Anonyymi
Adhamin tapaus on jo muutaman vuoden takaa. Siksi sitä ei lasketa niihin vähintään kolmeen (3) Karman rangaistusvitsaukseen joka SDP:lle on ylimielisyydestänsä tulossa.
- Anonyymi
Hyväähän tapauksessa on se, että CMI on tässä yhteydessä osoittautunut rasistiseksi äärijärjestöksi, enkä katso sillä olevan enää minkäänlaista arvovaltaa käsitellä lähi-idän ongelmatekijöitä.
SDP sinällään on poliittinen järjestö jonka sidokset erityyppisiin terroristeihin ja rikollisjärjestöihin eivät tässä vaiheessa tule kenellekään enää minkäänlaisena yllätyksenä. - Anonyymi
Lukion jälkeen opiskellut mm liiketaloutta Varsovassa ja Englannissa. Varsinaista loppututkintos tosin ei mainita . Pakolaistaustalla töihin ex presidentin rauhanvälitysfirmaan. Kertoi elämästään Ylen keskusteluohjelmassa, heillä akateeminen perhe, joka tuli mainituksi useaan otteeseen.
Tässä on tausta ja julkisuus nostaneet henkilön kirjoituksistaan huolimatta ohitusksistaa pitkin korkealle. Tällainen vaikutelma tulee. Painetaan villaisella tietyistä syistä. - Anonyymi
Suomessa on paljon valeopiskelijoita ja tohtoreita vähän vaan väriä naamaan niin pääset minkä vaan hörhöliikkeen keulakuvaksi.
- Anonyymi
Onhan USAn ja AlQaidan suhde aika problemaattinen, tuubatutkijan puheista huolimatta. USA oli nostamassa Osama bin Ladenin porukoita Afganistanissa, kun niitä tarvittiin sotimaan Neuvostoliiton tukemaa hallitusta vastaan kolmisenkymmentä vuotta sitten. Sitten tuli tuo keskinäisen sodan vaihe, ja nyt on taas lähentymistä: https://www.mintpressnews.com/9-11-al-qaeda-syria-yemen/249127/
USAn liittolainen Saudi-Arabia on todistetusti tukenut ISISiä, USAn hallituksen tieten, eikä Hillary Clinton siitä pahemmin välittänyt. https://www.independent.co.uk/voices/hillary-clinton-wikileaks-email-isis-saudi-arabia-qatar-us-allies-funding-barack-obama-knew-all-a7362071.html
Netanyahu sotarikollinen? Eipä ole perusteetonta niin sanoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit264228Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2993564TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.302499Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372439- 1402097
- 551936
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1201811Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:81535Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21413Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi201328