Vuosikaudet samaa jankutusta: opintotukea enemmän, lisää ohjaajia, suurempi määrä aloituspaikkoja. Miksi?
Kukaan ei puutu ongelmien todellisiin syihin. SYL lässyttää, opetusministeriö nysvää ja yliopistot paisuvat paisumistaan. Kohta perustetaan sivuyksiköitä vieraille planeetoille kun ei maapallolle mahdu, ja yliopistoista tehdään elintarvikekioskeja, joista saa kaikkea kivaa kaikille 24 tuntia vuorokaudessa. Ammattikorkeakoulut roikkuvat perässä, kohta varmaan lukiotkin. Sen jälkeen pitää tehdä peruskoulusta ja päivähoitopaikasta yliopisto että kuulostaisi hienommalta ja Suomi nousisi maailmankartalle. Voi helvetti.
Lähtisikö joku seuraksi barrikadeille suomalaista ylikoulutusjärjestelmää vastaan?
Kymmenessä opiskelijassa ei ole yhdeksää "huippuosaajaa", ei, vaikka Esko Aho etsisi sitä suurennuslasilla persereiästään. Yliopistojen tulosrahoitus helvettiin ja epäteoreettisille saapasaivoille päivähoitopaikka jostain muualta kuin akateemisesta oppilaitoksesta. Jospa tällä tavoin saataisiin myös niitä käytännön työn tekijöitä, ilman että kaikki tarvitsee tuoda ulkomailta.
Ne, jotka kuuluvat yliopistoon, ovat ansainneet kunnon opetusta, opintojen ohjausta ja tarvittaessa rahallista tukea. Se ei ole epätasa-arvoa, vaan realismia.
Ja tällä hetkellä utopiaa.
Kukaan ei puutu ongelmien todellisiin syihin. SYL lässyttää, opetusministeriö nysvää ja yliopistot paisuvat paisumistaan. Kohta perustetaan sivuyksiköitä vieraille planeetoille kun ei maapallolle mahdu, ja yliopistoista tehdään elintarvikekioskeja, joista saa kaikkea kivaa kaikille 24 tuntia vuorokaudessa. Ammattikorkeakoulut roikkuvat perässä, kohta varmaan lukiotkin. Sen jälkeen pitää tehdä peruskoulusta ja päivähoitopaikasta yliopisto että kuulostaisi hienommalta ja Suomi nousisi maailmankartalle. Voi helvetti.
Lähtisikö joku seuraksi barrikadeille suomalaista ylikoulutusjärjestelmää vastaan?
Kymmenessä opiskelijassa ei ole yhdeksää "huippuosaajaa", ei, vaikka Esko Aho etsisi sitä suurennuslasilla persereiästään. Yliopistojen tulosrahoitus helvettiin ja epäteoreettisille saapasaivoille päivähoitopaikka jostain muualta kuin akateemisesta oppilaitoksesta. Jospa tällä tavoin saataisiin myös niitä käytännön työn tekijöitä, ilman että kaikki tarvitsee tuoda ulkomailta.
Ne, jotka kuuluvat yliopistoon, ovat ansainneet kunnon opetusta, opintojen ohjausta ja tarvittaessa rahallista tukea. Se ei ole epätasa-arvoa, vaan realismia.
Ja tällä hetkellä utopiaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Allekirjoitan lähes varauksetta edellisen, tämä Suomen systeemi on ihan älytön, mutta kun eräs puolue nyt väkisin haluaa saada kaikille sen "kivan korkeakoulututkinnon", niin eipä asialle juuri mitään voi. Perustuslakiin saisi minun puolestani kirjata rajoitusäännöksen, joka kieltäisi demareita sekaantumasta sivistyspolitiikkaan.
Opetusministeriö on demareiden hallitsema norsunluutorni, jonka huipulla aina joku sosiaallitantta-demarinoita kykkii varpusparviaan toisten niskaan, yleensä opiskelijoiden ja yliopisto-opettajien.
Tuskinpa yliopistokoulutuksen muutosta (edellisen 20-30 vuoden aikana) on millään yksipuoluejärjestelmällä juntattu läpi vaan äänessä ovat olleet vuoroin minkäkin ryhmän edustajat. "Kunnia" levittäytyy yli koko asianosaisen virkamieskentän. Tässä kuten monilla muillakin elämänalueilla vain pätee se, että yksi tyhmä saa aikaan enemmän vahinkoa kuin kymmenen viisasta ehtii korjata.
Jos demarit ovatkin istuneet kauan päättävillä paikoilla, niin oikeistolainen porvarihenkikö on tuonut ne täysin lahjattomat nuoret päivähoitoon yliopistoon, kun "perinne" velvoittaa ja isukki käskee. Varsinainen sivistyksen liitto :)
Noh - nykymaailmassa opiskelijoita, joilla on aivot kotona, on tasaisesti yli puoluerajojen ja muiden muodollisuuksien. Emme sentään elä menneitä vuosisatoja.
Keskustelua sen sijaan tarvittaisiin siitä 1) mihin tarvitaan tusinamaistereita, 2) miksi akateeminen sivistyslaitos pyörii tulosrahan ympärillä ja 3) miten saataisiin aikaan sisäänottojärjestelmä, jossa oikeasti olisi mahdollisuus arvioida opiskelijan valmiuksia eikä pelkkiä pänttäyspyhätön (lukion) arvosanoja tai ulkoaoppimiskykyä.
Joo, opetusministeriksi valitaan aina vähintään toiseksi hölmöin (demari)ministerikandidaatti. Johtotähtenä koulutuspolitiikassa on arvostettujen tutkintojen rapauttaminen/aloituspaikkojen lisääminen yli tarpeen/uusien yksiköiden perustamista joka kirkonkylään ja taajamaan...
Täysin samaa mieltä. Hallitus/opetusministeriö voisi rajoittaa yliopistojen sisäänottomääriä nykyisestä, koska monissa koulutusohjelmissa on jo huomattu se tosiasia, että sisäänottomäärät eivät korreloi suoritettujen tutkintojen määrän kanssa. Sisään tulee turhaa porukkaa, joka tuhlaa pari vuotta perusopetuksen resursseja ja katoaa sitten hiljaa pois. Valitettavasti tungos ja ruuhka kursseilla vaikuttaa opetuksen laatuun negatiivisesti. Lahjakkaita on tosiaankin vain tietty prosentti ikäluokasta, eikä niiden määrä kasva, vaikka aloituspaikkoja kuinka lisättäisiin. Hauskinta asiassa on kuitenkin tuo suomalainen pihiys: minimaalisella panostuksella pitäisi saada maailman parasta opetusta ja opiskelijoiltakin odotetaan suorastaan repäiseviä suorituksia :-D
Suomalainen ”ylikoulutus” johtuu luultavasti siitä, että Suomi oli Länsi-Euroopan köyhimpiä valtioita vielä 80-luvulle saakka, joten täältä löytyi paljon kansakoulunkäyneitä, mutta vähän yliopisto- tai korkeakoulututkintoja suhteessa väestöpohjaan. Tätä sivistyksellistä kuilua pyritään nyt kuromaan oikein vimmalla umpeen lisäämällä aloituspaikkoja ja muuttamalla entinen opistotaso myös korkeakoulutasoiseksi. Koska ikäluokan lahjakkuuspotentiaali ei todellakaan lisäänny tarjolla olevien aloituspaikkojen kanssa samassa tahdissa, tarkoittaa tuo käytännössä opetuksen tason laskua – tavoitteista pitää tinkiä, jotta päästään toivottuun lopputulokseen. Osaamisvajetta paikataan myös ulkomaalaisilla ”osaajilla”, joita pumpataan kolmansista EU:n ulkopuolisista maista opiskelemaan suomalaisiin yliopistoihin.
Opetusministeriön virkamiesten mielenliikkeitä on vaikea arvata, mutta luulenpa nykyisen koulutuspolitiikan liittyvän tietoyhteiskuntaan ja Suomen kilpailustrategiaan kansainvälisillä markkinoilla: naapurimaamme Viro kilpailee halvalla työvoimalla, kun taas Suomi halvalla akateemisella työvoimalla. Kun teollisuus ulkoistaa toimintansa pois Suomesta, toivotaan, että tilalle syntyisi korkean teknologian työpaikkoja, jotka ovat tietointensiivisiä, eivätkä helposti siirrettävissä - toisin kuin aivoton liukuhihnatyö. Akateemisten raju ylikoulutus pitää myös palkkatoiveet kurissa: kun ulkona on rivi työttömiä maistereita ja tohtoreita valmiina astumaan milloin tahansa remmiin, saa olla tyytyväinen omasta työpaikastaan, vaikka palkka ja edut olisivatkin kehnot. AKAVA:n teettämä palkkatutkimus oli lohdutonta luettavaa: suomalaiset akateemiset saavat EU:n huonointa palkkaa, huonompaa kuin kreikkalaiset.
"Akateemisten raju ylikoulutus pitää myös palkkatoiveet kurissa: kun ulkona on rivi työttömiä maistereita ja tohtoreita valmiina astumaan milloin tahansa remmiin, saa olla tyytyväinen omasta työpaikastaan, vaikka palkka ja edut olisivatkin kehnot."
Näin on. Erittäin tyytyväinen täytyy olla, että on usean vuoden sopimus ja koulutusta vastaava työ, siitä huolimatta että on valmistumassa maisteriksi (ilman suhteita ja herraveliverkostoja).
Pätee nykyään kaikkialla. Kenenkään ei pidä ryhtyä luulemaan, että mikään tutkinto takaisi mitään. On melkein perverssiä, että osa työnantajista yhä tuijottaa koulutustaustaa, kun tutkintojen laatu laskee kuin lehmän häntä.
Yliopistoihin tämä hierarkia toki kuuluu luonnostaan "viran puolesta", mutta yksityisellä puolella voi törmätä järkyttäviin tilanteisiin, kun ylikoulutettuja otetaan naamavärkin ja tutkintonimikkeen perusteella töihin ja kupla puhkeaa viimeistään ensimmäisen puolen vuoden aikana.
"AKAVA:n teettämä palkkatutkimus oli lohdutonta luettavaa: suomalaiset akateemiset saavat EU:n huonointa palkkaa, huonompaa kuin kreikkalaiset."
Nykyisellä ylikoulutusvauhdilla meistä tulee seuraava Espanja: oikeustieteen kandit myyvät makkaroita kadulla. Todennäköisesti tämäkin puute korjataan (jos korjataan) vasta sitten kun se on tapahtunut, sillä hallintokoneistolla on lukemattomia keinoja työllistää itse itsensä erilaisilla pitkän ja lyhyen tähtäimen suunnitelmilla.