Seksuaalinen myöhäiskasvatus

Anonyymi

Seksuaalinen ahdistelu on mennyt nykyään ihan mahottomuuksiin. Kunnan palvelutalossa vanha likainen mies esitteli itsensä ja kyseli keväällä nimeäni TV-huoneessa. Sama äijä oli yrittänyt tarjota minulle punaviiniä jo vanhainkodin joulujuhlassa. Selvästi grooming oli ukolla kiikarissa. Hankkiudutaan luottamuksellisiin suhteisiin ja sitten tehdään tekoset. Ilmoitin törkiöstä johtajattarelle, sosiaalilautakunnalle ja Naisjärjestö Munauniin.

Munauni lähetti taisteluterveisiä ja ilmoitti vaatineensa Sosiaaliministeriöltä 30 miljoonaa euroa sukupuoliseen myöhäiskasvatukseen. Lisäksi Munauni kertoi vaatineensa 10 miljoonaa euroa seksittömän saattohoidon organisointiin.

Tämän ohella Munauni ilmoitti saaneensa opetusministeriöstä 10 miljoonaa euroa folkloristiseen performanssiin, jossa ennakoidaan tuonpuoleisen Femhallan autuutta. Kaikki patriarkaatin kaatamiseen osallistuneet uskon soturit _ Femkingit _ saavat ikuisesti Femhallassa litkiä haaleaa lattea, kynsiä verille perheenäitejä ja potkia isiään. Lisäksi Femkingit saavat tiedostaa ja yhteen ääneen kälättää mielipiteitään ilman, että kukaan kuuntelee.

Hartain mielin odotan seksuaalisiin ajatusrikoksiin syyllisten likaisten miesten karkottamista vanhainkodista. Sen jälkeen valmistaudun Femhallan ihanuuksien odotteluun.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hehheh! Ihan hauska kuvaus. ;-)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      74
      2230
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      175
      1741
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      157
      1596
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1378
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1372
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      292
      1233
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      135
      1099
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1053
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1052
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      55
      928
    Aihe