Muovipussit tulisi kieltää kaupoissa

Muovin ja kumimateriaalia tulisi vähentää pakkauksissa, koska niitä päätyy luontoon, metsiin ja meriin ja niiden hajoaminen on hidasta.

Muovipussien sijaan kaupassa kävijät voisivat käyttää kangaskasseja.
52313
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Samaten olut ja energiajuomatölkit tulisi kieltää, eli myynti lopettaa kokonaan, kun niitäkin näkee tosipaljon luonnossa, kaduilla ja teiden varsilla! Samoin pikaruokaketjut kiellettävä kun niiden myymät pakkaukset lojuu pitkin katuja ja teiden varsia! Tupaaka myös ja purukumi, niitä roskia on kadut täynnä!
Tämä vain siksi ettei ne muovipussit ole suurin syy luonnon saastumiseen!

3Äänestä

olutkin tulisi myydä irto-oluena. joka annosteltaisiin asiakkaan kangaskassiin.

5Äänestä

Ämpärit ois tosi kivoja. Ne tosi harvoin päättyy luontoon. Vaikka kaupanpäälle.

4Äänestä
  • Mutta ei muoviämpäreitä, vaan sinkkiämpäreitä.
    Kaikki muovipullot pois ja tilalle pahvipakkaukset maidon tapaan.
    Hedelmät ja juurekset voi myös kuljettaa omassa kangaskassissa. Eivät ne muovipussia ympärilleen tarvitse. Ne voi hinnitella kassaa varten yksin kappalein.

    3Äänestä

Autojen valmistusmateriaalina muovi pois. Muovin tilalle pahvia kuten oli trabanteissa ja puuta kuten oli amerikkalaisissa limusiineissa. Vaneria voi käyttää autojen sisustukseen...

4Äänestä
  • Ei ole hyvä idea, koska jo itä-saksassa aikoinaan missä oli paljon trabant autoja jouduttiin maanteitä leventämään sen vuoksi, että trabantit turposi vesisateella leveämmiksi? Suomessa olisi sama edessä eikä rahaa ole tiehommiin kuten ei ole nytkään ollut, koska uudet junayhteydet vaatii etelään miljardeja euroja? Uusia junanratoja tarvitaan koska ihmisten pitää olla 15 - 1 tuntia ennemmin Helsingissä mitä nykyisin ovat näillä junayhteyksillä!
    En vain kyllä ymmärrä miksi siellä pitää olla aikaisemmin, mitä siellä on sellaista että elämä on tunnista kiinni?

    3Äänestä

Ongelmanahan on valtamerien täyttyminen muovipakkauksista. Jotta olisimme mukana maailmanlaajuisessa kampanjassa, myös jokaiselta lieksalaiselta pitää kieltää käytettyjen muovipakkausten kuljettaminen valtamerien keskelle. Matkakustannuksissa säästyy sievoinen summa eikä hiilidioksidi päästöjä synny muovirasioiden rahtaamisesta meren keskelle. Tehdään aloite täysin uusille ja vielä vihreille kansanedustajille.

1Äänestä
  • Eikö lentokoneiden ikkunoita voi teipata kiinni niin ettei sieltä voi viskoa tyhjiä muovikasseja ja pusseja mereen! Eihän tuota muovikassiongelmaa ole Suomen sisävesissä, mistä johtunee? Osaako ihmiset käyttäytyä siivommin!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö lentokoneiden ikkunoita voi teipata kiinni niin ettei sieltä voi viskoa tyhjiä muovikasseja ja pusseja mereen! Eihän tuota muovikassiongelmaa ole Suomen sisävesissä, mistä johtunee? Osaako ihmiset käyttäytyä siivommin!

    Eivät riitä minun rahani lentokoneella matkustamiseen tai Suomen sisävesillä oleiluun. Toi teippausvitsi oli aika mukava. Sisävesistäkin voi löytyä saastetta, kuten joka paikasta, mihin suomalainen urpo sen jätteensä tumppaa, esim auton ikkunasta parkkipaikalle.Perustelee; Emme saastuta, kun meitä on niin vähän.

    Äänestä

  • Kyllähän tämä kielto pitää määrätä koskemaan kaikkia suomalaisia.
    Ajatelkaa mikä säästö matkakuluissa ja päästöissä.
    Ja afrikan hottentotit,lähi-idän musulmaanit,kiinalaiset, intiaiset,siis oikeastaan kaikki mailman köyhät katsovat.että olemmepa hyviä ihmisiä ja alkavat noudattaa esimerkkiämme.

    Äänestä

Joissakin Lieksan liikkeissä on jo otettu eri kokoiset valkoiset rivalliset paperikassit käyttöön. Joissakin jopa ilmaiset, ainakin toistaiseksi.

2Äänestä
  • Muovipusseista päästäisiin eroon, jos kaupat lopettaisivat muovipussien myynnin. Paperikassit eivät kestä mutta kangaskassit olisi hyvä ajatus. Kaikenlaista muovin ja kumenkäyttöä olisi vähennettävä, ne ovat pakkausmateriaaleja, jotka saastuttavat ympäristöä.

    2Äänestä

Takat ja puukiukaat pitää kieltää niiden hiilijalanjäljen ja vaarallisten pienhiukkasten vuoksi.

Niin ja sähkösaunat joita lämmitetään hiilivoimalla. Televisioiden ja tietokoneiden valmistus ja käyttö kuormittaa myös luontoa. Kieltoon vaan! Lähetetään viestit kirjekyyhkyillä.

1Äänestä

Entäs koiranpaska? Kukaan ei vielä ole tänäkeväänä valittanut? Nyt on muovi se pahin juttu, viimekeväänä oli koiranpaska!

2Äänestä

Mailma ei pelastu jos lopetamme muovikassien ostamisen.....Mailama pelastuu jos jokainen 7 miljardia ihmistä ostaa muovikassin, ja vetää sen päähänsä.

1Äänestä

Aloittaja itse vaan lopetta mitä haluaa, käyttämästä.
Ihmeellisiä hönöjä kun kuvittelevat muiden tekevän jotain mitä itse tulee tehdä.

Äänestä

Juomatehtaat ovat siirtyneet luonnon pahimmiksi saastuttajiksi. Oluiden 12 pullon mäyräkoiraksi sanottu pahviin pakattu ja lasipulloissa olevan juomapakkauksen valmistaminen on lopetettu. Tämä pakkaushan oli kaikista ympäristöystävällisin, koska pahvipakkauksen saattoi polttaa vaikka lämpöenergiaksi ja lasipullot kiersivät tehtaan ja asiakkaan väliä varmaan satoja kertoja. Lasipullot ovat lähes kadonneet ja tilalle tullut kertakäyttöiset muovipullo ja epäterveelliseksikin sanottu alumiinitölkki, jotka kaiken lisäksi on pakattu muoviin.

1Äänestä

Keksisivät vielä sellaisen olutpakkakuksen joka ei lennä auton ikkunasta ulos?
Samanlaiset pikaruokapakkauksetkin olisi käteviä!

2Äänestä

Ylipäätään kaikki pitäisi kieltää. Markkinavoimat varsinkin pitäisi kieltää. Ei muuten maapallo pelastu, ei. Vissi on niin. Tai no, sen verran myönnytyksenä, että omavaraistyökalut ja sen kaltaiset sallittakoon. Kuokat, lapiot aurat jne. Verkot, katiskat, rysät ja uistimet. Aseet ja ansat metsästystä varten.

Äänestä

No Suomi voi lahjoittaa tuonne rahaa että saavat uusia muovikasseja jokeen menneiden tilalle! Aikä ikävää jos alkaa vesi näkymään muoviroskien seasta!
Pankon mielestä tuo on varmaan Suomalaisten vika kun mustat levittelee paskat ja muovit ympäri kylää!

Äänestä
  • No se on eri juttu, he voi niin tehdä. Muuten konkreettisemmin roskaamisesta ymmärrettäisiin, jos mentäisiin keräämään, eikä vaan marssimaan ilmaston hyväksi.

    Äänestä

Just niin aloittaja, samaa mieltä!
Myös kaikki pakkauksissa, joissa on n. 10 tölkkiä pitäis annostella kangaskassin, että muovipakkauksiin. Myös muita muovipakkaus juttuja pitäis vähentää. Kierrättämistä pitäisi myös lisätä. Purkat tulisi heittää roskiin, ja muut roskat eikä maahan.

Äänestä

Tänne Allerin sivuille ei näköjään kannata laittaa Seura lehden linkkiä. Ilmeisesti sellainen kilpailija, että heti lähtee poistoon.

Äänestä

Muovipussit voi käyttää useita kertoja uudelleen kaupassa käydessä ja lopuksi laittaa ne roskapussiksi.
Kangaskassillako viet esim sekajätteet roskalaatikkoon? Paperipusseja ei saa suljettua ja roskien haju leviää ja houkuttelee rottia.
Hammastahnatuubeissa on muovia, joten ehdotan että pesette perheen hampaat ruokasoodalla ekologisesti, siitä tosin puuttuu floori ja hampaat kärsivät. Mutta ideologiansa mukaan pitää elää.

Äänestä

tekonurmesta+40%+menee+luontoon+ja+jäähallit+poistettava.+pienituloinen+on+laitettu+niin+tiukalle+ettei+se+käy+kaupassa+kun+kerran+pari+kuukaudessa,+en+tosiaankaan+lajittele+j+akaikki+vois+heittää+luontoon+en+jätä+omaltaosaltani+puhdastaluontoa+uussuomalaisille+ne+vasta+roskaavatkin+ja+huristelee+autoilla.+robottivero+olisi+paikallaan

Äänestä

Kompostit+pitää+kieltää+myös,+ja+ulospäin+hengitys.+Uloshengitysilmani+hiilidioksidipitoisuus+lienee+noin+3,6+prosenttia,+mikä+on+yli+100-kertainen+määrä+verrattuna+ilmastotieteilijöiden+"turvalliseksi"+julistamaan+350+miljoonasosan+(=350+ppm+eli+0,035%)+ilmakehän+hiilidioksidipitoisuuteen.+Joten+joutunen+tilaamaan+itselleni+terminaalivaiheajan+ongelmajätelaitoksesta.

Äänestä

Kaupan kassalla myytävät muovikassit ovat paksua muovia, mutta rullalla olevat roskakasseiksi myytävät kassit ovat hyvin ohutta muovia saastuttaa vähemmän.

1Äänestä

Pitää kieltää sekin ja sekin. Nouse seisomaan saastanen sotkija ja katso peiliin --mitä näet?? riisu vaatteesi sillä niiden valmistus saastuttaa luontoa!!!!! Seinät ympärilläsi no nehän vasta saastuttanut onkin luontoa--- lukemattomia materiaaleja. Elä mene ulos ja istu autoosi sen valmistus on saastuttanut luontoa. Kaikki rihkama ympärilläsi on saastuttanut luontoa!!!! mutta tämän kaiken tietäen tärkein kuitenkin on se muovipussi ja sen kieltäminen!!!!! haloo

Äänestä

Venäjällä jätteet haudataan maahan isoilla kaivinkoneilla,joten pois vain näkyvistä. Ei ole kauvan, kun Suomessakin armeija tyhjensi vanhaksi menneitä ammuksiaan valtavia määriä lähinpään vesistöön ja nyt niitä naarataan joka vuosi. Nyt on sitten hirveä hätä mummun ja papan paskanokareista, että koko maailma saastuu.

Äänestä

Rinteellä kivi vierii nyt siten, että ei pääse sammaloituman. Taloudella madonluvut, ja maailma hukkuu paskaan. Ei käy katteeksi. Toivottavasti pallolaajennus kestää koko globaalin paineen. Suomesta ei nyt niin väliksi.

Äänestä
  • Kyllä juu, on se hienoa kun meillä on monta viisasta. Vappupuheissaan taas kerran takinhelmat lepattaa niin jotta, takin vuoret paukkuvat. Poliittista tuulta lienee riittävästi vaikka sää olisi täysin tyyni.

    Lämmöllä, vinkulanne.

    Äänestä

Tiukille se ottaa teollisten työpaikkojenkin luominen Suomeen! Vihreät taas vaihteeksi jarruna kun Suomen pitäisi pelastaa koko maapallo! Nyt kannattaisi tuo tuleva sellutehdas tehdä muualle kuin Suomeen, samoin myös tulevat uudet tehtaat! Näin maapallo pelastuu kun niitä ei tehdä Suomen rajojen sisäpuolelle!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006087275.html

Äänestä
  • Eiköhän lopeteta lihan syönti kokonaan, ja ryhdytään syömään banaania. Kun tuontibanaanit loppuvat, niin muutetaan banaania kasvavaan maahan banaanipakolaisiksi.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhän lopeteta lihan syönti kokonaan, ja ryhdytään syömään banaania. Kun tuontibanaanit loppuvat, niin muutetaan banaania kasvavaan maahan banaanipakolaisiksi.

    Ei meidän tarvitse muuttaa koska Suomi on banaanivaltio.

    1Äänestä

Mailma ei pelastu sillä ettemme osta muovipusseja. Mailma pelastuu, kun 7 miljardia ihmistä ostaa muovipussin ja vetää sen päähänsä.

Äänestä
  • Liikenne on suurimpia mikromuovin tuottajia renkaitten kulumisen seurauksena. Sateet huuhtelevat renkaista irroneen materiaalin viemäreihin, ojiin ja sitäkautta vesistöihin mm. kalojen elimistöön. Myös Suomessa ja sitä materiaalia irtoaa todella paljon.

    Äänestä

  • Juuri näinhän se on, monet ovatkin jo alkaneet käyttämään pieniä,muovipusseja munansa päässä, mutta ei silläkään maailmaa pelasteta. Kieltämällä nämä pienetkin muovipussit, ongelma vain lisääntyisi. Säästyy monta muovipussia.

    Äänestä

Jos ihmiset eivät ostaisi ja käyttäisi muovitavaraa ja -tuotteita, eivät tehtaat niitä syytäisi maailmalle hullun lailla. Esim. lasten lelut ovat pääasiassa jonkinlaista muovia. Niitä tuodaan Suomeenkin lentokoneen lastiruumat pullottaen ja entäs maailman laajuisesti. Tuntuu, että on vaikea keksiä sellaisia tavaroita ja tuotteita, joissa ei muovia olisi.
Toinen juttu on ihmisten välinpitämättömyys, kaikki tiputetaan käsistä siihen, missä sattuu kulloinkin olemaan. Ihan käsittämätöntä ympäristön ja luonnon paskomista. Ei niitä purkkeja, pulloja, pusseja ja pakkauksia tipu taivaalta vaan ihminen vie ja jättää ne jonnekkin. Siis tässäkin ihminen, joka on olevinaan luomakunnan viisain ja älykkäin eläjä, on se tyhmin ja laiskin, koska eläimet eivät syyllisty siivottomuuteen.
Jos jollakin ei ole kysyntää, sen tekeminen lopetetaan. Niin kauan kuin kaikenlainen muovitavara tekee kauppansa, sitä tuotetaan kiihtyvällä vauhdilla ja niin kauan kuin olevinaan sivistynyt olento ihminen paskoo omaan pesäänsä, tuhoaa maapallaonsa hukuttamalla sen roskaan ja paskaan, sitä lähempänä kaiken elollisen kuoleminen on.
Kun katsoo, minkä helvetillisen siivon vaikka jonkun festarin porukka jättää jälkeensä, ei voi kuin kauhistella. Alue on polvien korkeudelta jätetteiden peitossa. Ei kukaan tekisi niin omassa pihassaan. Miksi ei kukin voi kerätä jätteensä ja viedä ne roska-astioihin. Siinä se sivistys punnitaan.

1Äänestä
  • Muovikassiin on mukava ribuloida räjähtävällä paineella

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muovikassiin on mukava ribuloida räjähtävällä paineella

    Kannatisko Suomessa bensanhitaa nostaa kun Kiinassa ja Intiassa käyttävät paljon muovikasseja? Ohisalolle ja Marinille ja muille hörhöille pointiksi vain.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannatisko Suomessa bensanhitaa nostaa kun Kiinassa ja Intiassa käyttävät paljon muovikasseja? Ohisalolle ja Marinille ja muille hörhöille pointiksi vain.

    Ei bensan hinta päättäjien lompakossa tunnu, vaikka 10 euroa litra maksaisi. . Osti uusi pääministeri 530 tuhannen asunnon. Se ois meikäläisen pitkälle yli 30 vuoden palkka.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei bensan hinta päättäjien lompakossa tunnu, vaikka 10 euroa litra maksaisi. . Osti uusi pääministeri 530 tuhannen asunnon. Se ois meikäläisen pitkälle yli 30 vuoden palkka.

    Laskuvirhe. Noin 16 vuoden palkka.

    Äänestä

Ei muovikassit ja pussit suista maailmaa radaltaan, vaan ihminen, joka paskoo omaan pesäänsä. Kun kukin pitää huolen muoveistaan ja jätteistään, se riittää. Tietysti voi olla käyttämättä ja ostamatta määrätynlaisia tuotteita, se on hyvä keino vähentää jätteen määrää.
Kaikkeen, mitä maapallolla tapahtuu, suurin syyllinen on ihminen, tavalla, jos toisellakin. Meitä on täällä enemmän kuin puolet liikaa ja lisää syntyy kuin liukuhihnalta. Ihminen on niin tyhmä, että se tuhoaa itse itsensä lisääntymisviettinsä hallitsemattomuuden vuoksi. Tämä hallitsemattomuus on suurinta siellä, missä ei jo olemassa olevillakaan ole kaksiset elinmahdollisuudet. Siellä missä on eniten ihmisiä, on eniten saastaa ja törkyä.

Äänestä

Totta.
Ihminen on sen verran apina vielä kehitykseltään että tarvitsee kieltoja sekä määräyksiä että kykenee toimimaan järkevästi muiden taluttaessa.
Ei toki kaikki mutta....

Äänestä
  • Niin mutta keskiverto kiinalainen ta intialainen tai afrikkalainen saastuttaa luontoa huomattavasti vähemmän kun mitä suomalainen pottunokka.
    Mitäs siihen sanotta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin mutta keskiverto kiinalainen ta intialainen tai afrikkalainen saastuttaa luontoa huomattavasti vähemmän kun mitä suomalainen pottunokka.
    Mitäs siihen sanotta?

    Toistaiseksi , länsimaalaiset ovat sinnekin levittäneet hysteriakuluttajan uskontoaan totuutena ja perässä tulevat kehityksellään jos ovat yhtä tampioita kuin täällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin mutta keskiverto kiinalainen ta intialainen tai afrikkalainen saastuttaa luontoa huomattavasti vähemmän kun mitä suomalainen pottunokka.
    Mitäs siihen sanotta?

    Kiinalainen ja Intialainen ei käytä nuotiota tai kivihiiltä ruoan valmistuksessa, vain Suomalainen käyttää ja saastuttaa eniten,,,niinhän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiinalainen ja Intialainen ei käytä nuotiota tai kivihiiltä ruoan valmistuksessa, vain Suomalainen käyttää ja saastuttaa eniten,,,niinhän.

    Heh,heh,paljonkos niitä intialaisia ja kiinalaisia olikaan...
    Puhumattakaan Afrikan väestöstä,joka nykyisellä vauhdilla kohta 4 miljardia!
    Kyllä suurin syy,jos oletetaan,että "ilmastonmuutos" johtuu ihmisestä on holtiton väestönkasvu.
    Mutta tästä "hyvät ja suvaitsevaiset" ihmiset eivät halua puhua.
    Asian esille tuominenkin on näiden moraalimoseerajien mielestä rasismia.
    Samaan aikaan EU puuhastelee muovipussien,korkkien ja jne. kieltämisen parissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heh,heh,paljonkos niitä intialaisia ja kiinalaisia olikaan...
    Puhumattakaan Afrikan väestöstä,joka nykyisellä vauhdilla kohta 4 miljardia!
    Kyllä suurin syy,jos oletetaan,että "ilmastonmuutos" johtuu ihmisestä on holtiton väestönkasvu.
    Mutta tästä "hyvät ja suvaitsevaiset" ihmiset eivät halua puhua.
    Asian esille tuominenkin on näiden moraalimoseerajien mielestä rasismia.
    Samaan aikaan EU puuhastelee muovipussien,korkkien ja jne. kieltämisen parissa.

    Muovi on todellinen ongelma kautta maailman, jopa Suomessa. Sitäpaitsi Euroopasta kuskataan miljoonia tonneja jätemuovia Itä- Aasian maihin mm. Kiinaan puhdistettavaksi ja uudelleen käytettäväksi. Sitä vain ei sitten valvota mitä siellä todellisuudessa tapahtuu ja mihin se lopulta päätyy.
    Eurooppa ja Yhdysvallat ovat kuitenkin ne suurimmat jätemuovin tuottajat Venäjän lisäksi, eikä tälle kehitykselle ole loppua näkyvissä niin kauan kuin tämän älyttömän kulutushysterian kynsissä ja vietävänä kamppailemme.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiinalainen ja Intialainen ei käytä nuotiota tai kivihiiltä ruoan valmistuksessa, vain Suomalainen käyttää ja saastuttaa eniten,,,niinhän.

    Kiina ja Intia on tässä suhteessa edellä kävijä maailmassa, siellä onkin maailman puhtain ilmakin. Teollisuus on puhdasta ja ympäristöystävällistä. Puhtaat vesistöt ja kimaltelevat kullan ja hopeanhohtoiset maisemat kaikkialla
    Työtä on kaikille maahanmuuttajille, koska työvoimaa tarvitaan. Kiina ja Intia sijoittaa suuria summia avaruuden valloitukseen ja siinä onkin edessä äärettömyyksiin asti rajoittumaton työ maa. Ei takuulla loppua näy työstä. Tarpeeksi kauas kun mennään, ei saastumisestakaan pitäisi olla mitään pelkoa ja ilmastonmuutoksetkin saa vähäksiaikaa kokonaan unohtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muovi on todellinen ongelma kautta maailman, jopa Suomessa. Sitäpaitsi Euroopasta kuskataan miljoonia tonneja jätemuovia Itä- Aasian maihin mm. Kiinaan puhdistettavaksi ja uudelleen käytettäväksi. Sitä vain ei sitten valvota mitä siellä todellisuudessa tapahtuu ja mihin se lopulta päätyy.
    Eurooppa ja Yhdysvallat ovat kuitenkin ne suurimmat jätemuovin tuottajat Venäjän lisäksi, eikä tälle kehitykselle ole loppua näkyvissä niin kauan kuin tämän älyttömän kulutushysterian kynsissä ja vietävänä kamppailemme.

    Eikö ongelma olekaan ihmisen tapa toimia?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiina ja Intia on tässä suhteessa edellä kävijä maailmassa, siellä onkin maailman puhtain ilmakin. Teollisuus on puhdasta ja ympäristöystävällistä. Puhtaat vesistöt ja kimaltelevat kullan ja hopeanhohtoiset maisemat kaikkialla
    Työtä on kaikille maahanmuuttajille, koska työvoimaa tarvitaan. Kiina ja Intia sijoittaa suuria summia avaruuden valloitukseen ja siinä onkin edessä äärettömyyksiin asti rajoittumaton työ maa. Ei takuulla loppua näy työstä. Tarpeeksi kauas kun mennään, ei saastumisestakaan pitäisi olla mitään pelkoa ja ilmastonmuutoksetkin saa vähäksiaikaa kokonaan unohtaa.

    Älä levittele uutista että Kiina ja Intia sijoittaa suuria summia avaruuden valloitukseen, koska se aiheuttaa Suomesta ja etenkin Lieksasta koneinsinöörien joukkopaon kyseisiiin maihin? Mitenkäs sitten meidän lieksan työpaikkojen hommat hoituu jos työvoima alkaa mennä ulkomaille, ja meille on tulossa vielä sekin mittava öljynjalostamo jossa koneinsinörejä tarvitaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Muovin ja kumimateriaalia tulisi vähentää pakkauksissa, koska niitä päätyy luontoon, metsiin ja meriin ja niiden hajoaminen on hidasta.

Muovipussien sijaan kaupassa kävijät voisivat käyttää kangaskasseja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu